Nuorisosäätiö (17. osa)
Asianajaja Oili Kelan vastineessa PRH:lle hän kirjoitti, ettei Nuorisosäätiön jakamilla tuilla eri vaaliyhdistyksille ollut vakavaraisen Nuorisosäätiön kannalta juurikaan vaikutusta säätiön taloudelliseen tilaan. Tämän väitöksensä Kela perusteli Nuorisosäätiön taloudellisilla tiedoilla neljältä edelliseltä vuodelta. Vuoden 2006 Nuorisosäätiön liikevaihto oli 2,5 miljoonaa euroa, joten saman vuoden presidentinvaalirahoitus näytteli liikevaihdosta vain 0,69 prosentin osuutta. Reilun 30 miljoonan taseesta taas vaalirahoitus oli ainoastaan 0,06 prosenttia. Samat luvut vuoden 2007 osalta olivat 0,21 prosenttia liikevaihdosta ja 0,02 prosenttia taseesta. Näin hän todisti, että ”hankinnat vuositasolla ovat olleet erittäin pieniä säätiön tulovirtaan ja varallisuusasemaan nähden.” Tämä moraalikäsityshän tarkoittaa silloin sitä, että varakkailta saa varastaa ainakin jonkin verran, kunhan tutkii ensin kohteen liikevaihdot ja taseet.
Jos tällaista periaatetta sovellettaisiin vastaavasti kaikkiin julkisiin hankintoihin, voisi tilanne olla aika pelottava. Kuvittele vaikkapa tilanne, että esimerkiksi 10 miljardin euron julkinen hankinta antaisi oikeuden vaikkapa siitä päättäville yhteiskunnallisille toimijoille lisätä loppulaskuun lahjuksina päätöksentekijöille 0,69 prosenttia eli 69 miljoonaa euroa. Tai toisaalta, jos valtion budjettiin lisättäisiin vaikkapa liikevaihtoon perustuen 0,7 prosenttia lisää puolueen korruptioon hyvin tehdystä työstä.
Matti Vanhanen lankesi samaan todisteluun RAY:n jakaman vaalituen käsittelyssä; hän toisti Oili Kela ideoimaa päätöntä ajatusta. Nuorisosäätiön jakama 140 000 euron vaalituki oli hänen mielestään mitätön summa verrattuna kokonaisuuteen. Näin Matti Vanhanen sommitteli sanansa tässä kohtaa: ”Säätiön taseeseenhan verrattuna summa on aivan marginaalinen ja tärkeää on, että säätiö on toteuttanut tehtäväänsä ja käyttänyt kaikki RAY-rahat mukaisella tavalla.” Matti Vanhasen vaalikampanja rahoittajista Nuorisosäätiön osuus oli kuitenkin kolmanneksi suurin. KRP:n kulustelijan kysellessä Matti Vanhaselta Nuorisosäätiön panostuksesta hänen vaalikampanjaansa, Matti Vanhanen vain vähätteli sen merkitystä. Nuorisosäätiön osuus oli Vanhasen mielestä vain yksittäinen panostus ja hyvin mitätön vaalikampanjallekin, kampanjalle, jonka kokonaiskustannut näytteli yhteisarvoltaan 2,4 miljoonaa euroa.
Poliisin tekemiä kuulustelupöytäkirjoja valmistui Nuorisosäätiön kuulusteluista tuhansia sivuja. Yllätys ei varmaan kenellekään ollut se, että kaikki epäillyt ilmoittivat olevansa syyttömiä esitettyihin syytöksiin. Kaikki syytetyt esittivät toimineensa asiassaan täysin laillisesti, vierittivät vastuuta jonkun toisen niskaan, heittäytyivät huonomuistisiksi tai tietämättömiksi ja korostivat päinvastoin hyvää tarkoitustaan. Aki Haaro ja Antti Kaikkonen lähtivät puolustuksessaan siitä liikkeelle, että Nuorisosäätiön omat säännöt tekivät mahdolliseksi antaa poliittiseen toimintaan rahoitusta ainakin siten, että varat otetaan säätiön ”vapaista varoista”. Matti Vanhanen taas luopui alkuperäisestä selitysmallistaan eikä halunnut siitä enää keskustella, koska ratkaisun kuitenkin tekisi tuomioistuin myöhemmin.
Mielenkiintoista oli myös se, että kaikki kolme henkilöä käyttivät puheissaan sanaa hankinta; vaalirahoitusta Nuorisosäätiö ei ollut antanut koskaan heidän mielestään. Aki Haaro muotoili tämän asian mm. kuulusteluissa näillä sanoilla: ”En ole koskaan puhunut vaalituista vaan hankinnoista. Vaalituki ei ole oikea termi, koska hankinnat ovat vastikkeellisia.” Jotta asia tulisi täysin selväksi, Aki Haaro väänsi vielä rautangasta asian kuulustelijalle: ”Jos ostaa maitopurkin kaupasta, niin kokeeko ostaja sen, että kauppias ottaa tukea ostajalta vastaan. Minä koen, että kun ostan tavarat ja palvelut, niin markkinat määräävät hinnat.”
Myöhemminkin useat hyväntekeväisyystyöntekijät ovat varoja kerätessään ja siitä luvattomana kiinni jääneenä käyttäneet tätä täysin samaa selitysmallia. Näissä usein jaetaan hyvin vaatimattomia vastikkeita ostajalle/lahjoittajalle, sellaisia kuten mm. pinssit, kirjemerkit tai hyvin kevyt painotuote, josta ostaja/lahjoittaja on kuitenkin joutunut maksamaan hyvinkin merkittävän rahasumman. Joku voisi joskus täysin aiheellisestikin kysyä, ovatko mm. vaalitaulut todella taidetta? Tässä nimenomaisessa tapauksessa näin kai voidaan ainakin osittain tulkita, sillä osa myydyistä tauluista oli sellaisen tunnetun taiteilijan, kuin Helge Juhani Palmun (s. 8.7.1944 Turku ja k. 26.6.2024 Kauhava) maalaamia.
Nuorisosäätiön taulunhankinnassa suosittiin varsinkin grafiikkaa ja tämäkin tapahtui aivan kohtuullisesta syystä. Nuorisosäätiön nurmijärveläinen hallitusjäsen valotti poliisikuulusteluissa Antti Kaikkosen vaaliyhdistyksen toimintaa seuraavasti: ”Tauluja oli lukuisia, koska painokone niitä teki ja niitä myytiin lukuisia. Niitä oli kahta kokoa.” Nuorisosäätiön talouspäällikkö Irma Mali taas kuvaili Nuorisosäätiön kahvihuoneessa esillä olleita taideteoksia: ”Ne olivat vähän julisteen näköisiä tauluja.” Talouspäällikkö Irma Malinin mukaan erityisesti Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy:n isännöitsijät olivat tuohtuneita asiasta ja tiedustelivat: ”Pitääkö meidän hankkia tällaista? Siinä harmitti se rahanmeno.”
PRH:n linjajohtaja Olli Koikkalainen havaitsi, että Nuorisosäätiön tilinpäätöksessä vuonna 2009 oli hankituista tauluista tehty myös poistot. Tämä asia oli PRH:n mukaan todistamassa sitä, ”ettei kyseessä ole ollut taiteellisilla ja sijoituksellisilla perusteilla hankitusta taiteesta.” Samaan aikaan kuitenkin taulun hankkijat jopa itse myönsivät, että hankinnoissa oli kyse kalusteista. Nuorisosäätiön kirjanpidosta löytyy tosite tauluhankinnan maksukuitista selvityksellä ”Vanhasen pyynnöstä Metrokatu 4:n kerhotiloihin”. Matti Vanhanen siksi myönsikin: ”Mahdollisesti saattaa olla, että olen pyytänyt hankkimaan tauluja kyseisen talon kerhotilojen kalustamiseksi.”
Yksi vaalirahoituksen keräämistapa oli järjestää koulutuksia eli seminaareja. Seminaariluentoja poikkeuksetta kehuttiin korkeatasoisiksi, vaikka todellisuudessa ne olivat järjestäjilleen yksi tapa kerätä vaalirahoitusta vaalien alla. Nuorisosäätiölle nämä sijoitukset erilaisiin seminaareihin oliva täysin tarpeettomia varaintuhlauksia. Nuorisosäätiöstä ei myöskään koskaan ehditty osallistua näihin erilaisiin seminaareihin. Usein tällainen seminaarilippu tyypillisesti maksoi silti noin tuhat euroa. Esimerkiksi ministeri Liisa Hyssälän ja hänen erityisavustajansa, valtiosihteeri Terttu Savolaisen (s. 1955), yhteisesti järjestämät kaksi lounasseminaaria vuoden 2004 kunnallisvaalien edellä olivat aihepiireiltään alkoholia käsittelevä ja toinen seminaari terveyttä koskeva. Nuorisosäätiön Jorma Heikkiselle myytiin liput molempiin lounasseminaareihin, vaikka Nuorisosäätiöstä ei kukaan joutanut paikalle edustamaan säätiötä. Terttu Savolainen myös mainosti samassa sähköpostiviestissään Jorma Heikkiselle vaihtoehtoisesti taulujakin, joiden hinnat liikkuivat 1 200 – 2 300 euron välillä. Liisa Hyssälä pääsi vaaleissa Liedon valtuustoon.
Antti Kaikkoselta tiedusteltiin poliisikuulusteluissa: ”Saitteko te vaalitukea säätiöltä 2002-2009?” Tähän kysymykseen Antti Kaikkonen vastasi: ”Tukiyhdistykset ovat myyneet taidetta alle kymmenen teosta.” Nuorisosäätiön talouspäällikkö Irma Mali ennätti kuitenkin lipsauttaa mauistavansa erään Nuorisosäätiön hallituksen kokouksen, jossa Antti Kaikkosen tauluhankintoja käsiteltiin. Näin Irma Mali muisti: ”Kaikkonen tarjoutui poistumaan, mutta hallituksen mukaan Kaikkosen ei tarvitse poistua, vaan tämä on selvä juttu.”
Poliisia kiinnosti erityisesti se, olivatko Nuorisosäätiön puheenjohtajat tietoisia jaetuista vaalirahoista. Oliko vaalituista tehty päätöksiä joko Nuorisosäätiön tai Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy:n hallituksissa? Kuulustelijoille aina vastattiin tähän, että ei ole, koska niistä ei löydy mainintaa kokouksien pöytäkirjoista. Antti Kaikkonen kuitenkin myönsi poliisikuulustelussa 25.2,2010, että ”hallituksen piirissä on käyty tällaista periaatteellista keskustelua siitä, että toimitusjohtaja voi tehdä tämän tuuppisiä hankintoja.” Nuorisosäätiön edellinen puheenjohtaja Matti Vanhanen oli taas selvästi huonomuistisempi asian suhteen: ”En muista tällaisia keskusteluita koskaan käydyn hallituksen kokouksissa.” Matti Vanhanen vielä aivan erityisesti tähdensi, ettei Nuorisosäätiö tai Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy:n hallitusten puheenjohtaja valtuuta tai edes hyväksy mitään irtaimiston hankintoja, so. vaalitukia.
Poliisilla oli lista 40 Matti Vanhasen puheenjohtajakauden aikaisista myyntitapahtumista. Niiden yhteislaskutus oli kaikkiaan 46 000 euroa. Tätä Matti Vanhanen piti yllättävänä kuulustelussa. Vanhanen puolustautui seuraavasti: ”Valtaosa listatuista yhdistyksistä on minulle täysin vieraita. En ole antanut listattuihin hankintoihin hyväksyntääni tai valtuutusta.” Ainoastaan yhden ainoan hän tunnisti, Esko Ahon vaalikirjahankinnan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti