Markku Johansson (31. osa)
Musiikkialalle tarjoutui Markku Johanssonille mahdollisuus astua jo hyvin nuorena. Oma koti ammattimuusikoineen loi siihen jo verrattain suotuisat lähtökohdat ja oma velipuoli, Paul ”Nacke” Johansson, oli mainio apu Markku Johanssonille. Nacke Johansson ohjasi velipuoleaan musiikillisilla neuvoilla sovitusten tekemisessä ja tämän lisäksi Nacke vielä esitteli Markun musiikkialan tärkeisiin yhtiöihin sekä henkilöille. Musiikin äänitysalalla pääsy, jazzmusiikin soittaminen sekä Pepe & Paradise -yhtyeessä toimiminen työllistivät Markku Johanssonia useiden vuosien ajan. Myöhemmin Uuden Musiikin Orkesterin UMO:n perustaminen syvensivät Markku Johanssonin kokemuksia yhtyesoiton kehittämisestä, suuressa kokoonpanossa soittamisesta sekä perehtymisessä jazzmusiikin olemukseen. Kapellimestari Esko Linnavallin äkkillisen kuoleman jälkeen Markku Johansson toimi vuodet 1991-1993 yhden kauden UMO:n kapellimestarina.
Markku Johanssonin työt muuttuivat 1980-luvulta lähtien yhäti enemmän kapellimestarin tehtäviksi ja ne veivät hänet ajastaan yhä vain enemmän. Varsinkin viihdemusiikkiin erikoistuneen Vantaan Viihdeorkesterin käynnisti Markku Johanssonin elämässä yli kaksikymmentävuotta kestävän periodin, jonka kestäessä hän rakensi Vantaan Viihdeorkesterista kansainvälisen tason viihdeorkesterin maahamme. Markku Johansson huolehti musiikin sovittajana, orkesterin kapellimestarina sekä äänityksissä studiossa, että kulloisetkin solistit saivat parasta mahdollista taustatukea oman solistisen uran luomiseen. Johansson työsti kokoonpanolle hyvin monenlaista musiikkia ja aina hän on työtehtävissään katsonut ja arvostanut musiikin loppukäyttäjiä korkealle. Tämän vuoksi Markku Johansson on usein joutunut tekemään omia musiikkimieltymyksiään vastaan musiikkituotantoja.
Samalla Markku Johanssonin työt Vantaan Viihdeorkesterin kanssa ovat vieneet myös aikaa hänen henkilökohtaisen solistisen uran kehittämiseltä. Hänen toimi yleismuusikkona ei aina ole sallinut hänen loistaa ja tuoda suuren yleisön tietoisuuteen hänen kaikkia osaamisensa tasoja. Johansson on siitä huolimatta halunnut työskennellä kulisseissa siten, että hän edistää vain kaikkein tärkeimpiä asioita, piittaamatta esimerkiksi turhasta henkilöpalvonnasta. Markku Johansson on muusikkouransa aikana ollut edistämässä lukemattomien muusikoiden toimimista musiikkialalla.
Markku Johansson on omalla esimerkillään raivannut tietä mm. flyygelitorvensoitolle maassamme. Jo nuorena muusikonalkuna Markku Johansson käytti paljon aikaansa varsinkin jazzmusiikin harjoittelemiseen ja esittämiseen. Hän jazzsoitantaansa pääsee vieläkin tutustumaan sellaisilla sooloalbumeilla, kuten mm. Funny Tricks But Beautiful, Markku Johansson and Friends sekä Blue Echos. Näillä albumeilla liikutaan niissä mielenmaisemissa, mitkä Markku Johanssonille olivat hyvin läheisiä ja tärkeitä. Koska näillä albumeilla kuultava musiikki ei ole kovin helppotajuista eikä vetoa suuriin yleisömassoihin, se myös samalla välttämättä tarkoitti sitä, etteivät näiden albumien myynnit koskaan yltäneet kovin korkeisiin lukemiin.
Markku Johansson olisi hyvinkin voinut halutessaan lähteä tekemään ulkomaille kansainvälistä muusikonuraa trumpetistina sekä flyygelitorven soittajana. Hänelle tarjottiin jo 1970-luvun alussa mahdollisuutta lähteä maineikkaan yökerho-orkesterin mukana Eurooppaan trumpetistiksi. Tuossa kohtaa Markku Johansson kuitenkin kieltäytyi kunniasta, sillä hän oli juuri aloittanut työskentelyn äänilevy-yhtiön sovittajana ja studiokapellimestarina. Vielä myöhemminkin Johansson esiintyi trumpettisolistin roolissa mm. Nord Ring -konserttien ja Hollannin radioyhtiön sinfoniaorkesteri Metropol Orchestran solistina. Samoin Markku Johansson kutsuttiin Thad Jones ja Benny Colsonin yhtyeisiin Yhdysvaltoihin soittamaan, mutta Markku Johansson ei tuolloin halunnut lähteä maailmalle, koska hän ei halunnut jättää perhettään Suomeen. Suomessa taas pelkkä jazzmuusikon ura ei olisi pelkästään riittänyt oman perheen toimeentulon turvaamiseksi, joten Markku Johansson päätti keskittyä työskentelyyn levy-yhtiössä sovittajana ja studiokapellimestarina, tv-töissä sekä vielä myöhemmin UMOssa ja Vantaan Viihdeorkesterin taiteellisena johtajana ja kapellimestarina. Kaikista musiikinlajeista juuri jazzmusiikki on ollut kuitenkin Markku Johanssonille kaikkein läheisin musiikkilaji.
Markku Johansson on saanut sovittajana ja orkesterinjohtajana puuhata mielekkäällä tavalla musiikin parissa. Hänelle on aina ollut haaste vähän heikommastakin kappaleesta rakentaa sellainen sovitus, että kappale ikään kuin kasvaa isommaksi ja jokaisella orkesterin soittajalla olisi mahdollisemman paljon mielekästä tekemistä musiikin parissa. Samalla luonnollisesti orkesterin ja sooloartistien eteen tehty työ on vienyt häneltä myös paljon aikaa. Johansson omaa myös perfektionistin luonteen, joka samalla tekee hänelle kaikkien asioiden hallinnasta melko raskasta; valtavan kokonaisuuden hallinta ja toteutus on samalla myös hyvin kuluttavaa ja vaatii tarkkaa, kurinalaista työtä. Tämä rooli vastuunkantajana on samalla suonut hänelle hyvin haastavia ja suuritöisiä tehtäviä kuten orkesterikonserttien ylöspanoa, ohjelmiston suunnittelua, suuria sovitustöitä ja orkesterin johtamista. Juuri orkesterinjohtajan ominaisuudessa Markku Johanssonilla on ollut Suomessa aivan ainutlaatuinen mahdollisuus kehittää – kuin laboratorio-olosuhteissa – sävellys- ja sovitusideoitaan yhteistyössä testaamalla niitä suuren Vantaan Viihdeorkesterin edessä.
Markku Johansson on halunnut aina tehdä hyvää musiikkia täysin ohjelmiston tyylistä huolimatta. Johanssonille on aina kuitenkin tärkeää, että musiikki soitetaan aina tyylilajille tyypillisellä ja aidolla tavalla. Johanssonin musiikillinen monipuolisuus huokuu siinä, miten kevyen vaivattomasti ja hyvin kekseliäästi hän hyödyntää monenlaisia vaikutteita sekä aivan uusia ideoita käsittelyn alla olevan musiikin tyylilajin edellyttämissä rajoissa. Vaikka Markku Johansson kunnioittaa syvästi musiikin tyylilajeja, hänen tekemisissään välittyy aina hyvin persoonallinen ja melko tunnistettava tyyli niin soittajana kuin sovittajana ja orkesterin edessä kapellimestarina.
Merkittävä ja voimakas musiikillinen kokemus vie ihmiset tärkeiden asioiden äärelle ja se jättää hänen mieleensä hyvin vahvan muistijäljen. Musiikin sovittajalle ja kapellimestarille hyvin onnistunut konsertti on eittämättä huippukokemus ja varsinainen palkinto useiden päivien ja viikkojen tai kuukausien työn tekemisestä. Musiikin sovittaja on valinnut konsertin ohjelmiston, suunnitellut draaman kaaren musiikkiin, valinnut soittimet ja esittäjät sekä kuullut korvissaan mitä täyteläisimmät harmoniat. Sovittaja on elänyt työpöytänsä äärellä todeksi mielessään konsertin huippukohdat sekä sen suvantopaikat. Orkesteriharjoituksissa hän on jakanut omat kokemuksensa ammattisoittajien kanssa ja ohjannut soittajat hohti hienovaraisinta nyanssien tulkintaa. Lopulta kaikki tehdyt valmistelut muuttuvat konsertissa todellisuudeksi. Sovittajana hän on nivonut soittajien vahvimmat ominaisuudet yhteen ja kapellimestarina hän läsnäolollaan varmistaa esityksen pienimpienkin nyanssien onnistumisen.
Konsertissa artistit laulavat yleisön edessä koskettavasti, koko orkesteri soittaa taidokkaasti ja energisesti, ja konsertin yleisö kuuntelee koko esitystä keskittyneesti. Muusikot venyvät usein uuteen, ennen kokemattomaan musiikkituokioon, jossa kaikki asiat ovat mahdollisia, kun koko orkesteri elää tuokion samaa musiikillista ajatusta. Matkalla kotiin autossa ajatuksissa liikkuvat vielä konsertin huikeat hetket, kollegoiden sydämelliset kiitokset ja kannustukset sekä konserttiyleisön spontaanit suosionosoitukset. Konserttimuisto elää hyvin vahvana, vaikka vähitellen se kuitenkin alkaa häipyä ja väistyä. Viimeisetkin sävelet lipuivat vähitellen pois ja nopeasti sovittajan sommittelema suunnitelma sekä varsin huolella pystytetty paratiisi on tyystin haihtunut tummuvaan iltaan. Kuitenkin muisto onnistuneesta konsertista lämmittää vielä mieltä, vaikka iäti pysyvää onnea se ei tuokaan. Muusikoiden ja kapellimestarin aikaan saama liikuttava elämys saa ajatukset hetkeksi arjesta erkanemaan, vaikka haaveiden pilvimaailmaan ei voi jäädä kovin pitkäksi aikaan. Kokemus yhteisestä konserttikokemuksesta säilyy siitä huolimatta mielessä ja sovittaja samoin kuin soittajatkin haluavat elää täydellisen hetken vielä uudelleen.
Muusikon työssä saavutettu onnistuminen siivittää yhä eteenpäin, ja yhä suurempi määrä töitä tarkoittaa käytännössä aina suurempia haasteita tulevaisuudessa. Työt voivat antaa tunteen omien kykyjen erinomaisuudesta ja ne kannustavat aina vain uusien tehtävien sekä velvollisuuksien äärelle. Konserttiyleisö taputtaa myrskyisästi, muusikot kiittävät vuolaasti ja virallisiakin arvostuksenosoituksia jaetaan. Kapellimestari toteuttaa tehtäväänsä ja hänen ihmisarvonsa on suojattu. Tunne menestyksestä ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Omin voimin rakennetut kriteerit täytyy lunastaa aina vain uudestaan. Vähitellen työn antama onnistumisen tunne vaihtuu jatkuvaan uupumiseen, joka alkaa syödä energiaa muusta normaalista elämästä yhä ahnaammin. Lopulta omilla suorituksilla lunastetut itsekunnioitukset ja niiden ylläpitäminen vaatii tekijältään kaiken jäljellä olevan energian.
