Kuinka ooppera saapui Tampereelle? (4. osa)

”Oopperayhdistyksen perustaminen niissä olosuhteissa oli sellainen uhkayritys, että minä en olisi uskaltanut siihen ryhtyä. Onneksi oli uskaltajia, joiden innostus tarttui muihinkin.” Nämä sanat lausui suomalainen mezzosopraanolaulajatar Antonietta Toini (oik. Toini Inkeri Nikander o.s. Putkonen, s. 5.11.1901 Rauma ja k. 3.7.1990 Tampere). Perustamisvaiheessa Antonietta Toini ei arvannut liittyä vielä oopperayhdistykseen Tampereella; hän ei saattanut uskoa, että Tampereen suhteellisen vaatimattomissa olosuhteissa kyettäisiin luomaan kelvollista oopperaa. Nämä sanat hän lausui haastattelussa hieman ironisesti 40 vuotta myöhemmin.

Toini Inkeri Nikander.

Antonietta Toini oli ensimmäinen suomalainen sopraano, joka lauloi Milanon La Scalassa, Italiassa. Antonietta Toini oli kiinnitettynä La Scalaan vuosina 1929 ja 1934 sekä Frankfurt-am-Mainin oopperaan vuosina 1935-1936. Tämän lisäksi hän vieraili Etelä- ja Keski-Euroopan sekä Skandinavian oopperataloissa laulamassa. Antonietta Toini asui Tampereella. Hän lahjoitti ennen kuolemaansa vuonna 1990 Turun taidemuseolle 79 suomalaisten taiteilijoiden maalaamaa taulua. Antonietta Toini oli Tampereen Oopperayhdistyksen puheenjohtaja vuodesta 1954 ja hän opetti myös laulua. Hän sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1960.

Tampereen Oopperayhdistys lähti taloudellisesti liikkeelle täysin puhtaalta pöydältä – rahoja yhdistyksellä ei ollut lainkaan. Aivan ensimmäisiin yhdistyksen kuluihin täytyi antaa henkilökohtaisia takauksia, joilla pankista saatiin 20 000 markan vekseli. Sillä rahasummalla ei vielä läheskään pystytty uutta oopperaa tuottamaan. Yhdistyksen sihteeri laittoi paikallisiin Aamulehteen sekä Kansan Lehteen uutisilmoitukset oopperayhdistyksen perustamisesta. Kaupungille tiedotettiin sanaa kierrättämällä, että oopperayhdistykseen voi ja kannattaa liittyä jäseneksi, joko puhelimella soittamalla yhdistyksen puheenjohtajalle tai sihteerille, mutta liittymisen pystyi tehdä myös henkilökohtaisesti Fazerin Musiikkikaupassa.

Piiritarkastaja Erik Stenbäck kertoi Aamulehden uutisille mm. näin: ”Yhdistys ottaa mielellään vastaan avustuksia muodossa tai toisessa toimintansa tukemiseksi”. Oopperayhdistys otti tukien saamiseksi yhteyttä 50 eri yritykseen ja lahjoituksia näistä saatiin kolmelta yritykseltä yhdistykselle. Tämän lisäksi maksullisia ilmoituksia ensimmäisiin ohjelmalehtisiin saatiin 80 yritykseltä.

Oopperayhdistyksen perustavassa kokouksessa yhdistyksen sääntöjen tekeminen uskottiin piiritarkastaja Erik Stenbäckille ja insinööri Seppo Silvanille. Seppo Silvan ei ollut millään tavalla mukana Lentokonetehtaan oopperatuotannoissa, mutta Silvan oli kyllä käynyt katsomassa molemmat Lentokonetehtaan tuottamat oopperat, Marthan ja Carmenin. Hän siis harrasti mielellään oopperaa. Turkulaisena Silvan oli koulu- ja opiskeluvuosinaan ottanut yksinlaulussa sekä pianonsoitossa yksityistunteja. Hän oli myös laulanut useassa kuorossa Turussa ollessaan. Turun yliopiston alakertakahvilassa Seppo Silvan oli kuunnellut soitinyhtyeen soittoa mm. oopperamusiikista kirjoitettuja sovituksia. Suomalaisen Oopperan vieraillessa Turussa Seppo Silvan oli aina istunut katsomossa oopperan ystävänä. Samoin oli asian myös Turun kaupunginteatterin oopperaesityksissä.

Seppo Silvanilla oli läheinen yhteys myös teatteriin, sillä hänen aviopuolisonsa, Liisa, oli näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja Kaarlo Iivari Aarnin (s. 22.8.1888 Tampere ja k. 25.8.1954) tytär. Kaarlo Aarnin vanhemmat olivat koneenhoitaja Kaarle Aarni ja Ida Henrika Lindroos sekä aviopuoliso vuodesta 1918 näyttelijä Elsa Gustafva Aarni (o.s. Vanamo, s. 19.11.1890 Tampere ja k. 22.10.1969). Kaarlo Aarni oli Tampereen Työväen Teatterin näyttelijä vuosina 1907-1910, kiertuenäyttelijä vuosina 1910-1916, Uuden teatterin näyttelijä vuosina 1916-1917, Tampereen Teatterin näyttelijä ja apulaisohjaaja vuosina 1918-1925, Kansan näyttämön näyttelijä ja johtajan apulainen vuosina 1925-1927, omalla kiertueella vuosina 1926-1927, Kotkan näyttämön näyttelijä ja johtaja vuosina 1929-1940, Tampereen Teatterin johtaja vuosina 1940-1942, jonka jälkeen hän toimi samassa talossa apulaisjohtajana, ohjaajana ja näyttelijänä vuoteen 1944 saakka. Aarni toimi Rauman kaupunginteatterissa vuosina 1948-1949 ja Mikkelin teatterissa vuosina 1949-1950. Aarni ohjasi Tampereella näytelmiä, joista merkittävimpiä oli norjalaisen näytelmäkirjailija ja runoilija Henrik Johan Ibsenin (s. 20.3.1828 Skien ja k. 23.5.1906 Kristian) näytelmä, Villisorsa. Kaarlo Aarni ohjasi jo vuonna 1921 Tampereen Teatterille englantilaisen runoilijan ja näytelmäkirjailijan William Shakespearen (kastettu 26.4.1564 Stratford-upon-Avon, Warwickshire ja k. 3.5.1616 Stratford-upon-Avon, Warwickshire) näytelmän Kuten haluatte. Kaarlo Aarni palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1948.

Erik Stenbäckin ja Seppo Silvanin laatimat Tampereen Oopperayhdistys ry:n säännöt hyväksyttiin yhdistyksen seuraavassa kokouksessa 27.12.1946. Samassa yhdistyksen kokouksessa valittiin yhdistyksen johtokunta sekä yhdistyksen säännöissä mainittu taidelautakunta. Tampereen Opperayhdistys ry:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin piiritarkastaja Erik Stenbäck. Johtokunnan muut jäsenet olivat yli-insinööri Reino Rissanen, laulajatar, rouva Vappu Saliba Ruuskanen (o.s. Rosvall, 1897-1988), konsuli Rosa Aleksandra Salmelin (o.s. Lemberg, s. 18.9.1890 Lempäälä ja k. 20.2.1963 Helsinki), insinööri Seppo Silvan ja toimittaja Jussi Suvanto.

Kaarle Petter Ruuskanen.

Laulajatar Vappu Ruuskanen oli naimisissa kauppaneuvos Lauri Pietari Ruuskasen (s. 9.1.1893 Tampere ja k. 24.3.1974 Tampere) kanssa. Lauri Ruuskanen teki vaatetusalan tukkukauppaa ja pukujen valmistusta isänsä perustamassa K. P. Ruuskanen Oy:ssä toimitusjohtajana vuodesta 1916 lähtien. Lauri Ruuskasen vanhemmat olivat Kaarle Petter Ruuskanen (1848-1909) ja kansakoulunopettaja Tekla Johanna Bange (1858-1897). Lauri Ruuskanen perusti yrityksen yhteyteen vuonna 1940 miesten pukuja valmistaneen pukutehtaan. Lauri ja Vappu Ruuskasella oli poika, Lauri-Juhani Ruuskanen (1932-1970), joka toimi ohjaajana Kansallisoopperassa ja esiintyi sivuosissa elokuvissa.

Teollisuusneuvos Rosa Salmelin.

Rosa Salmelinin vanhemmat olivat talonomistaja Kaarlo Lemberg ja Henrika Erkkilä. Salmelin oli Tehtaitten kangaskaupan johtaja vuosina 1915-1919, kotimaan tuonti- ja vientiliikkeen omistajana Amsterdamissa vuosina 1919-1921. Rosa Salmelin oli avioliitossa vuosia 1912-1930 tehtailija, konsuli Sulo Toivo Valdemar Salmelinin (1883-1930) kanssa, joka osti Pyynikin juomatehtaan vuonna 1922 ja laajensi tehtaan toimintaa. Heidän poikansa Simo Erik Valdemar Salmelin (s. 4.2.1913 Tampere ja k. 8.6.1973 Tampere) oli Oy Pyynikin toimitusjohtajana vuodesta 1939 alkaen. Toinen poika, Juhani Salmelin (1927-1992) johti Pyynikin panimoa vuoteen 1985 saakka, jolloin panimo myytiin Sinebrychoffille ja toiminta siirrettiin Keravan panimolle. Miehensä kuoltua Rosa Salmelin toimi Oy Pyynikin ja Porin Oluttehdas Oy:n toimitusjohtajana vuosina 1930-1934, Oy Kaakinmaan toimitusjohtajana vuodesta 1936 sekä Riihimäen Panomo Oy:n – myöhemmin Olut Oy) – ja Oy Ispoisten toimitusjohtajana vuodesta 1938. Rosa Salmelin oli Pyynikki-yhtymän tehtaiden pääjohtaja vuodesta 1934 lähtien. Salmelinista tuli Viron kunniakonsuli vuonna 1933 ja hän sai teollisuusneuvoksen arvonimen vuonna 1950. Salmelin omisti Kuljun kartanon – alikujaan Wilhemsbergin rälssisäteri - ja Lopen kartanon Lempäälässä, Isposten kartanon Turun Katariinanlaaksossa ja Pohtolan tilan Ylöjärvellä. Pohtolan tilan maat Salmelinin perikunta myi myöhemmin kerrostalotonteiksi. Rosa Salmelin harrasti mielellään taideteosten keräilyä.

Sulo Toivo Valdemar Salmelin.

Tampereen Oopperayhdistyksen taidelautakunnan tehtäviin kuului ohjelmiston suunnittelu, laulajien hankinta tuotantoihin ja esitysten valmistelu; taidelautakunta oli jonkinlainen yhdistyksen johtokunnan työvaliokunta. Taidelautakuntaan valittiin yhdistyksen kokouksessa toimittaja Jussi Suvanto, rakennusargeologi Reino Palmroth, taiteilija Kalle Lehtomäki, rouva Vappu Ruuskanen, laulajatar Inkeri Stenbäck sekä alkuun koko oopperahankkeeseen epäluuloisasti suhtautunut laulajatar Antonietta Toini-Nikander.

Kapellimestari Eero Henrik Miettinen asetettiin hoitamaan yhdistyksen käytännön toimia toiminnanjohtajana. Tampereen kaupunginorkesteri haluttiin saada aivan alusta lähtien mukaan oopperatyöhön. Alkuperäinen tarkoitus oli tuottaa sekä syksyin että keväisin yleisölle valmis oopperaesitys nautittavaksi. Oopperatoiminnan rahoittamiseksi yhdistyi anoi heti Tampereen kaupungilta sekä Suomen valtiolta avustuksia, mutta kummatkin epäsivät avustukset. Kaupunki sekä valtio halusivat ainakin ensin nähdä, miten yhdistyksen toiminta lähtisi käytiin käytännössä.

Jaakko Ryhänen.

Vuonna 1997 Tampereen Ooppera ry, Tampere-talo Oy ja Tampereen kaupunki perustivat yhdessä Tampereen Oopperatoimintasäätiön tuottamaan oopperateoksia, jotka toteutetaan yhteistyössä Tampere-talon kanssa Pohjoismaiden suurimmassa kongressi- ja konserttitalossa Tampereella. Tampereen Oopperatoimintasäätiön tehtävä on korkeatasoisen oopperataiteen esittämisen, kehittämisen ja ylläpitämisen turvaaminen. Tampereella oopperatoiminta on jo saavuttanut huomiota niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Säätiön hallitukseen kuuluvat: Kristiina Michelsson (Tampere-talo Oy, puheenjohtaja), Pekka Suojanen (Tampereen Ooppera ry, varapuheenjohtaja), Reino Turunen (Tampereen Ooppera ry), Jaakko Ryhänen (Tampereen kaupunki), Ari Rasilainen (Tampereen kaupunki), Jukka Gustafsson (Tampere-talo Oy) ja Suvi Leinonen (säätiön asiamies, vastaava tuottaja, Tampere-talo Oy).

Suvi Leinonen.

 Kuinka ooppera saapui Tampereelle? (3. osa)

Valtion Lentokonetehtaan toinen oopperaprojekti oli keväällä 1946 esitykseen tullut ranskalaisen säveltäjän Alexandre César Léopold (Georges) Bizet’n (s. 25.10.1838 Pariisi ja k. 3.6.1875 Bougival) tunnetuin ooppera, Carmen, joka valmistui vuonna 1875. Oopperaa harjoiteltiin kapellimestari Eero Henrik Miettisen johdolla ja oopperan ohjauksesta vastasi Wäinö Sola. Helvi Valkonen-Miettinen kiinnitettiin Carmenin osaan ja Nils von Schantz Escamillon osaan. Tampereen ulkopuolelta tuli esitykseen ainoastaan tenori Jorma Huttunen laulamaan Don Josén osaa.

Jorma Huttunen.

Jorma Huttusen vanhemmat olivat kanttoriurkuri Matti Huttunen ja Anna Loviisa Piippo ja hänen aviopuolisonsa oli vuodesta 1936 lähtien Sylva Margaretha Granroth. Italialainen Manlio Marcantoni oli Jorma Huttusen laulunopettaja noin 15 vuoden ajan. Suomalaistenori Vilho Kekkonen (s. 21.2.1909 Karttula ja k. 20.10.2014 Jyväskylä) kävi myös Manlio Marcantinin laulukursseilla. Vuosina 1936-1945 ja 1949-1964 Jorma Huttunen oli kiinnitetty Suomen Kansallisoopperaan. Huttunen esiintyi vierailijana mm. Berliinin valtionoopperassa, Tukholman kuninkaallisessa oopperassa ja muissa Pohjoismaissa sekä Italian ja Neuvostoliiton oopperataloissa. Paitsi oopperatenorina, Jorma Huttunen tunnettiin myös lied- ja oratoriolaulajana ja hän konsertoi monissa Euroopan maissa. Jorma Huttunen toimi samoin lauluopetuksen lehtorina Sibelius-Akatemiassa vuosina 1961-1974. Jorma Huttunen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1953.

Einari Marvia.

Oopperan puvustaja joutui vaikeaan tilanteeseen ja hänen täytyi käyttää tavallista enemmän mielikuvitusta; sodan jälkeen kankaiden saanti oli kortilla ja sitä yleensä sai vain ”tiskin alta”. Oopperan puvustus tehtiin Carmeniin vanhoista pöytäliinoista, kreippipapereista ja tupsullisista uuninpeltinaruista. Oopperan ensi-ilta oli kuitenkin aivan loppuunmyyty ja samoin oli laita myös seuraavissa esityksissä. Oopperaesitys Tampereella herätti kiinnostusta ja huomiota jopa Helsingissä saakka. Uuden Suomen musiikkikriitikko, säveltäjä sekä Musiikki-Fazerin kuntannuspäällikkö vuosina 1946-1980 Kurt Einari Marvia (vuoteen 1935 Möller, s. 21.11.1915 Tuusniemi ja k. 16.6.1997 Helsinki) näkemästään oopperasta arviona mm. näin: ”Saatiin nähdä jotakin sellaista, minkä vain suuri innostus ja uhrautuvaisuus voi tehdä mahdolliseksi, ja tämä hehkuva antaumus sai jokaisen myötävaikuttajan sananmukaisesti ylittämään itsensä ja taitonsa.” Aamulehti kirjoitti jo tamperelaisesta oopperatraditiosta.

Kapellimestari Miettisen mukaan Carmenin myötä valtasi oopperainnostus koko suuren avustajajoukon pienimmästä juoksupojasta professoriin saakka. Bizet’n Carmenia esitettiin Tampereella viisi esityskertaa syksyllä 1945. Uudessa Suomessa Einari Marvia jatkoi kirjoitustaan: ”Mutta toivotaan, että tuo tyhjiö täytetään taas aikanaan – uudella oopperalla! Moni perinne ei varmaan olekaan alkanut onnellisemmissa merkeissä kuin Tampereen ooppera!” Härmälän Lentokonetehtaan talkoolaisten Marthasta ja Carmenista alkoi tamperelainen oopperaperinne, joka sen jälkeenkään ei ole yhtenäkään vuonna ollut katkolla.

Vuonna 1946 Tampereella oli 30-40 toimivaa erilaista kuoroa. Glory Leppänen johti Tampereen Teatteria ja Eino Salmelainen Tampereen Työväen Teatteria. Teatterit olivat niin suosittuja sodan jälkeen, että Tampereen Työväen Teatteri oli ehtinyt anoa kaupungilta tonttia uutta teatteritaloa varten. Kapellimestari Eero Kosonen (s. 12.1.1906 Tampere ja k. 4.11.2002 Tampere) johti Suomen toiseksi suurinta sinfoniaorkesteria, Tampereen Orkesteria, jonka konsertit pidettiin kaupungintalon eli nykyisen raatihuoneen salissa. Orkesterin piti yllä täysin yksityinen yhdistys, mutta seuraavana vuonna (1947) Tampereen kaupunki otti hoitaakseen orkesterin asiat. Orkestereita oli myös tehtaissa ja partiolaisliikkeellä.

Kapellimestari Eero Kosonen.

Eero Kososen isä oli toimittaja Vihtori Kosonen. Eero Kosonen opiskeli Helsingin konservatoriolla (nyk. Sibelius-Akatemia) pianonsoittoa ja musiikin teoriaa opettajinaa Erkki Melartin, Selim Palmgren ja Leo Funtek. Kosonen toimi kapellimestarina ensin Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa ja Helsingin Teatteriorkesterissa. Kosonen aloitti vuonna 1926 Rauman Soitannollisen Seuran Orkesterin orkesterinjohtajana toimimisen. 26-vuotiaana hänet kutsuttiin Tampereen orkesteriyhdistyksen hallinnoimaan Tamperee Orkesterin johtajaksi vuonna 1932. Tampereen Orkesteri perustettiin virallisesti vuonna 1930. Eero Kosonen johti orkesteria 37 vuoden ajan, aina vuoteen 1969 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle.

Vuosina 1932-1937 Kosonen oli kapellimestarina myös Tampereen Teatterissa, jonne Kososen aviopuoliso, Helmi Carén, oli kiinnitetty operettiprimadonnaksi. Kosonen opetti vuosina 1933-1946 Tampereen musiikkiopistossa teoria-aineita ja pianonsoittoa. Vuonna 1946 perustetun Tampereen Kamarimusiikkiseuran orkesteri aloitti toimintansa vuonna 1953 kapellimestari Eero Kososen johdolla. Kosonen johti samoin Tampereen Oopperan esityksiä vuosina 1952-1972. Eero Kososen sävellystuotantoon kuuluu mm. näyttämömusiikkia ja pianokonsertto. Eero Kosonen sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1954 ja professorin arvonimen vuonna 1969.

Lentokonetehtaan oopperaesityksiä tuotettiin Tampereella kaksi, Martha ja Carmen, ja kolmanteen esitykseen tehtaan voimat loppuivat. Lentokonetehtaan täytyi keskittyä omaan varsinaiseen toimintaansa. Oopperatoiminnasta innostuksensa saaneet pariskunnat – Eero Henrik Miettinen ja Helvi Valkonen-Miettinen sekä Erik ja Inkeri Stenbäck – kutsuivat oopperan perustamista varten kolmekymmentä yhteistä tuttavaansa koolle kokoukseen. Tämä ensimmäinen kokous pidettiin 29.11.1946, mutta kokouspaikalle saapui ainoastaa seitsemän henkilöä: kapellimestari Miettinen, laulajatar Helvi Valkonen-Miettinen, luutnantti Uki Happonen, rouva Jokinen, rakennusargeologi Reino Palmroth, prokuristi Nils von Schantz ja laulajatar Inkeri Stenbäck. Everstiluutnantti Erik Stenbäckille oli tullut jokin este, joten paikallaolijat katsoivat parhaaksi järjestää uuden kokouksen oopperan perustamista varten.

Paikallisessa Aamulehdessä julkaistiin kutsu ja ilmoitus, jossa Tampereen oopperaharrastajia houkuteltiin kokoukseen 8.12.1946 – suomalaisen musiikin päivänä - hiljan avattuun ravintola Hämeensiltaan. Kokoukseen Hämeensiltaan saapui 27 henkilöä, joista enin osa oli Lentokonetehtaan väkeä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Lentokonetehtaan toimitusjohtaja Reino Rissanen. Kokoukseen oli asiantuntijaksi ooppera-asioissa kutsuttu Wäinö Sola. Kokouksessa Sola kertoikin monista virheistä, jotka liittyivät mm. Suomalaisen Oopperan perustamiseen ja sitä edeltäneisiin teatterinjohtaja Kaarlo Juhana Bergbomin (s. 2.10.1843 Viipuri ja k. 17.1.1906 Helsinki) aikoihin.

Kaarlo Juhana Bergbom.

Vuonna 1873 Bergbom oli aloittanut oopperaesitykset Suomalaisessa Teatterissa, mutta esitykset lopetettiin kuusi vuotta myöhemmin. Aino Ackté ja Edvard Fazer perustivat vuonna 1911 Kotimaisen Oopperan, josta tuli viisi vuotta myöhemmin Suomalainen Ooppera. Ooppera sai toimitilat Helsingistä Bulevardin varrelta vuonna 1918 venäläisestä varuskuntateatterista, Aleksanterin teatterista. Kotimaisen Oopperan ensimmäinen esitys oli Pajatso syksyllä 1911. Sola myös varoitti tamperelaisia, että talouspuolen vakiintuminen edes jollakin lailla tulee kestämään; Helsingissäkin päästiin edes jotenkin siedettävään tilaan vasta vuonna 1926, kun ooppera sai tuekseen arpajaisvaroja. Erityisen voimakkaasti Wäinö Sola korosti, että kaupungin taidelaitokset ja teatterit olisi saatava mukaan oopperahankkeeseen. Tarkkana miehenä Sola huomasi, että oopperan perustamiskokouksessa ei ollut paikalla teattereiden edustajia.

Pajatso vuonna 1911 Kotimaisessa Oopperassa.

Aleksanterin teatteri Helsingissä.

Laulajatar Inkeri Stenbäck kertoi kokoukselle, että teattereiden kanssa oli Tampereella pidetty yhteyksiä yllä ja myös kannatusta heiltä luvattu. Kapellimestari Miettinen puolestaan kertoi näkemyksenään, että tamperelaisin voimin oli mahdollista esittää yksi tai kaksi oopperaa vuosittain hyvin pienin kustannuksin. Laulajatar Helvi Valkonen-Miettinen valisti kokousväkeä tiedolla, että Tampereella oli tarkoitus aloittaa oopperatoiminta ilman palkkoja. Inkeri Stenbäck vielä tämän jälkeen esitti vetoomuksen paikalla oleville solisteille ja kuorolaisille. Kokouksessa ei esitetty vastaääni, joten kokouksen puheenjohtaja tulkitsi oopperan Tampereelle perustetuksi.

Wäinö Sola vielä ohjeisti innokkaita perustajia: ”Pitäkää toiminta vapaaehtoisuuden pohjalla!” Samalla Sola kuitenkin neuvoi muotoilemaan yhdistyksen säännöt sellaisiksi, että toiminta oopperassa voi myöhemmin alkaa vakituisemmin. Perustamiskokous valitsi oopperan toimintaa käynnistämään toimikunnan, johon kuuluivat kapellimestari Miettinen, ekonomi O. Karasjärvi, piiritarkastaja Erik Stenbäck, rouva Maija Jokinen, insinööri Seppo Silvan, toimittaja Jussi Suvanto, maisteri Reino Palmroth ja prokuristi Nils von Schantz. Solan ehdotuksesta kokousväki lähetti samana päivänä 81 vuotta täyttäneelle Johan Christian Julius Sibeliukselle (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Järvenpää) onnittelusähkeen näillä sanoilla: ”Tampereella tänään Teidän syntymäpäivänänne perustetun Oopperayhdistyksen perustajajäsenet lähettävät kunnioittavan onnittelunsa.”

 Kuinka ooppera saapui Tampereelle? (2. osa)

Jatkosota päättyi virallisesti 4.9.1944 solmittuun jatkosodan aseleposopimukseen, jonka ehtojen mukaan Suomi oli velvollinen karkottamaan saksalaiset, nuo veikeät Lapin kaskeajat Suomesta. Suurin osa suomalaisista miehistä vapautui asepalveluksesta, mutta osa miehistä lähti Lappiin sotimaan saksalaisia vastaan. Lapissa sodittiin 15.9.1944 – 27.4.1945, mutta kumpikaan sodan osapuoli ei antanut toiselleen sodanjulistusta. Suomessa pääministeri Juho Kusti Paasikiven (vuoteen 1887 Johan Gustaf Hellstén, s. 27.11.1870 Koski Hl ja k. 14.12.1956 Helsinki) hallitus totesi maaliskuussa 1945 Suomessa vallinneen sotatilan 15.9.1944 lähtien ja vasta vuonna 1954 Sakari Severi Tuomiojan (s. 29.8.1911 Tampere ja k. 9.9.1964 Helsinki) hallitus ilmoitti, että sotatila on päättynyt. Pohjois-Suomessa oli Saksan 20. vuoristoarmeijan joukkoja kaikkiaan noin 213 000 miestä. Saksalaisia sotajoukkoja komensi kenraalieversti Lothar Rendulić (s. 23.10.1887 Wiener Neustadt, Itävalta-Unkari ja k. 18.1.1971 Eferding).

Rauhanehtojen seurauksena asevelikerhojen toiminta täytyi lopettaa; Valtion Lentokonetehtaan asevelikerhon rahavarat siirrettiin joutuin vasta perustetulle Lentokonetehtaan leski- ja orpokotiyhdistykselle. Tämä uusi yhdistys keräsi nimensä mukaisesti rahavaroja samaan tarkoitukseen kuin asevelikerho oli kerännyt, sotaleskien ja sotaorpojen auttamiseksi. Yhdistys järjesti ”lentäviä iltoja”, joissa varsinkin musiikkiohjelmilla viihdytettiin ihmisiä ja samaan aikaan koottiin varoja sosiaaliseen työhön. Näissä yhdistyksen tilaisuuksissa oli isossa roolissa Valtion Lentokonetehtaan orkesteri ja kuoro. Tilaisuuksissa vieraili samoin Suomalaisen Oopperan taiteilijoita, jotka muistettiin jo sotaa edeltävältä ajalta.

Jatkosodan jälkeen Valtion Lentokonetehtaan toiminta suuntautui täysin uusille urille. Tehtaasta tuli yksi uuden Valtion metallitehtaiden (Valmet) toimintaryhmä syyskuussa 1945. Suomen Ilmavoimat peruivat 75 prosenttia tilauksistaan eli tärkein asiakas lähes poisti asiakkuutensa. Sotakorvaustyöt vaativat uuden tuotantorakenteen tehtaalla. Erääksi myöhäissyksyn illaksi kapellimestari Eero Henrik Miettinen ja Helvi Valkonen-Miettinen kutsuivat Inkeri ja Erik Stenbäckit saunomaan kotiinsa. Eero Henrik Miettinen esitti sinä iltana, että he alkaisivat hankkia yhdessä Tampereelle oopperaesitystä.

Säveltäjä Friedrich Adolf Ferdinand von Flotow.

Miettisten pariskunnan mukana saapui Tampereelle matkalaukku. He olivat matkalaukun jo Viipurista lähtiessään pakanneet mukaansa, mutta tätä matkalaukkua ei ollut Kemissä edes avattu. Matkalaukku sisälsi mm. saksalaisen säveltäjä Friedrich Adolf Ferdinand von Flotowin (s. 27.4.1812 ja k. 24.1.1883) Martha-oopperan nuotit ja libretton. Martha oli säveltäjänsä suosituin ooppera ja Martha-oopperan ensi-ilta oli Wienissä Theatre am Kärntnertorissa 25.11.1847. Viipurin musiikkiopiston johtaja Boris Sirpo oli Miettisten kanssa suunnitellut Martha-oopperan esittämistä Viipurin musiikkiopistossa. Talvisota tuli kuitenkin väliin ja muutti kaikki suunnitelmat. Nyt oli avautunut täysi uusi mahdollisuus tuoda ooppera esille jälleen. Hankkeeseen oli jo kaksi naissolistia valmiina: Inkeri Stenbäck ja Helvi Valkonen-Miettinen. Valtion Lentokonetehtaalla oli myös mieskuoro ja orkesteri perustettuna, joten vain naiskuoro täytyisi vielä perustaa tehtaalle.

Viipurin musiikkiopiston johtaja, viulisti Boris Sirpo.

Jotta oopperahanke edistyisi, täytyisi sille hankkia tietysti Valtion Lentokonetehtaan lupa. Eero Henrik Miettinen kutsui vuonna 1929 valmistuneeseen hotelli Tammerin ranskalaiseen kabinettiin koko Valtion Lentokonetehtaan johtajiston; toimitusjohtaja Reino Rissasen sekä diplomi-insinöörit Veijo Hietalan, Kullervo Toivosen, Harri Hietarinnan ja Martti Vainion. Miettinen esitti tehtaan johtajille, että Flotowin Martha-oopperalla kerättäisiin varoja leski- ja orpokassaan. Hankkeen tarkoitus todettiin hyväksi ja Miettinen sai mahdollisuuden yrittää viedä hanketta eteenpäin.

Kapellimestari Miettinen alkoi heti valmistella oopperan nuotteja esityskuntoon. Sotien jälkeen Suomessa oli aivan kaikesta puutetta. Miettinen oli siviiliammatiltaan tehtaan huoltokonttorin sosiaalivirkailija ja työtehtävinään jakoi mm. polkupyöränrenkaita polkupyörillä töihin tuleville työntekijöille, jos niitä oli vain saatavilla. Tampereen asukasluku oli 80 000 asukasta vuonna 1944.

Valtion Lentokonetehtaan orkesteri ja kuorot alkoivat harjoitella ahkerasti Martha-oopperaa. Inkeri Stenbäck sai oopperan kamarineidon roolin ja altto Helvi Valkonen-Miettinen oli Marthan nimiosassa. Kapellimestari Miettinen käytti henkilökohtaisia yhteyksiään saadakseen miespääosiin Kansallisoopperan kokeneen ensitenorin Jorma Tapio Huttusen (s. 16.9.1907 Helsinki ja k. 4.11.1979 Helsinki) sekä kattavan uran kotimaassa ja ulkomailla tehneen basson Yrjö Ikosen (s. 18.5.1902 Turku ja k. 24.11.1981 Helsinki). Oopperan ohjaajaksi Tampereelle lupautui itse Jalo Wäinö Sola (vuoteen 1906 Sundberg, s. 8.1.1883 Helsinki ja k. 12.10.1961 Helsinki), tenorilaulaja, Suomalaisen oopperan perustaja sekä ohjaaja. Sola lauloi oopperassa vuosina 1911-1949 yli 100 roolia, ohjasi 65 oopperaa ja suomensi 25 librettoa. Hän lauloi lähes sata levyllistä ja antoi yli 1 000 konserttia; konsertteja hän piti myös Euroopassa sekä Yhdysvalloissa. Hän on suomentanut monia lauluja ja professorin arvonimen hän sai vuonna 1944.

Wäinö Sola.

Solan perheessä sekä vanhemmat että lapset harrastivat laulamista. Sola ei kuitenkaan taloustilanteen vuoksi pystynyt opiskelemaan musiikkia, mutta hän harrasti musiikkia innokkaasti. 15-vuotiaana Sola liittyi rauttiusseuraan ja seuran kuoroon sekä seuran järjestämiin näytelmiin. Häntä haluttiin pian myös useaan muuhun kuoroon, joissa hän myös lauloikin samaan aikaan. Sola siirtyi vuonna 1901 Sörnäisten Työväen Näyttämölle ja sieltä Viipurin Suomalaiseen Maaseututeatteriin vuosiksi 1904-1909. Viipurissa hän tapasi tulevan vaimonsa, näyttelijä Elli Malmin (oik. Elisabeth Sola, s. 17.9.1881 Jyväskylä ja k. 4.3.1960) ja aloitti vuonna 1908 vakavat lauluopinnot.

Oskar Merikanto.

Samana vuonna Sola oli mukana Frans Oskar Merikannon (vuoteen 1882 Mattsson, s. 5.8.1868 Helsinki ja k. 17.2.1924 Oitti) Pohjan neiti -oopperan ensiesityksessä, joka oli samalla ensimmäinen alkujaan suomenkieliseen librettoon sävelletty oopperaesitys. Sola opiskeli vuosina 1909-1913 ulkomailla laulua. Vuonna 1911 Sola perusti Kotimaisen oopperan pianisti ja impressaari Edvard Alexander Fazerin (s. 29.7.1861 Helsinki ja k. 26.6.1943 Helsinki), Aino Actén ja Oskar Merikannon kanssa. Sola toimi vuosina 1923-1949 Helsingin konservatorion (nyk. Sibelius-Akatemian) plastiikka- ja oopperaluokalla opettajana. Vuodesta 1956 hän oli mukana Kansallisoopperan hallintoneuvostossa.

Yrjö Ikonen.

Laulaja Yrjö Ikonen valmistui ensin voimistelunopettajaksi toimien Helsingin eri koulussa vuosina 1928-1943. Ikonen opiskeli laulua Väinö Lehtisen johdolla ja jatkoi opintojaan Keski-Euroopassa ja Italiassa. Hän piti ensikonserttinsa vuonna 1930 ja sai kiinnityksen Suomalaiseen Oopperaan vuonna 1934, jossa esiintyi vuoteen 1961 saakka. Hän esiintyi yli sadassa oopperassa ja operetissa. Ikonen teki myös konserttimatkoja Skandinavian maihin ja Neuvostoliittoon.

Tampereella ooppera Marthan ensi-ilta oli jo toukokuussa 1945. Oopperan kahden ensimmäisen esityskerran jälkeen oopperayleisö janosi vielä lisää tätä oopperaa, ja niin järjestettiin vielä kolmaskin näytäntö täydelle katsomolle. Oopperaesityksestä ei kenellekään maksettu palkkoja. Kaikki oopperan lipputulot tilitettiin lyhentämättömänä suoraan Valtion Lentokonetehtaan sotaorpo- ja sotaleskikassaan.

Valtion Lentokonetehtaan orkesterissa soitti vain harrastajamuusikoita, jotka olivat omana opiskeluaikanaan soittaneet polyteknikkojen ja osakuntien orkestereissa. Orkesterissa soittivat mm. isännöitsijä Ilmari Pylkkänen, hävittäjäkoneiden suunnittelija Martti Vainio sekä myöhemmin ydinfyysikkona ja Suomen Akatemian jäsenenä tunnettu Erkki Laurila. Laurila soitti huilua opiskeluaikanaan Hämäläisen Osakunnan orkesterissa. Hänen soittimensa oli niin kelvoton, että kapellimestari ja säveltäjä Heikki Johannes Aaltoila (vuoteen 1934 Aalto, s. 11.12.1905 Hausjärvi ja k. 11.1.1992 Helsinki) antoi Laurilan käteen orkesterin omistaman oboen. Näin Laurilasta tehtiin oboisti. Hän jätti kuitenkin oboen Helsinkiin ja Tampereella hän soitti jälleen huilua. Martha -ooppera jäi Laurilan ainoa esiintyminen oopperassa ja syksyllä 1945 hän siirtyi Teknillisen Korkeakoulun professoriksi.

Kapellimestari ja säveltäjä Heikki Aaltoila.

Heikki Aaltoila toimi 40 vuotta (1934-1973) Suomen Kansallisteatterin kapellimestarina ja säveltäjänä. Hän sävelsi musiikin 150 näytelmään ja 75 elokuvaan. Aaltoila opiskeli Helsingin konservatoriossa vuosina 1928-1934 ja Helsingin yliopistossa. Hän toimi Yleisradion äänilevyosastolla vuonna 1939 sekä musiikkiarvostelijana mm. Uudessa Suomessa vuosina 1943-1986. Aaltoila teki Suomen Filmiteollisuus-yhtiön ”hovisäveltäjänä” paljon yhteistyötä ohjaaja Edvin Armas Laineen (vuoteen 1906 Bovellán, s. 13.7.1905 Iisalmi ja k. 18.11.1989 Helsinki) kanssa. Aaltoilan tunnetuin kappale on Akselin ja Elinan häävalssi elokuvassa Täällä Pohjantähden alla (1968). Aaltoila sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1968 ja Ida Aalberg -mitalin vuonna 1977.

 Kuinka ooppera saapui Tampereelle?

Lavahiihto alkoi heti sodan päätyttyä.

Suomessa oli sotiemme aikana vuosina 1939-1944 voimassa tanssikielto, joka lopulta lievennettynä tanssikieltona oli voimassa vielä vuoteen 1948 saakka. Suomi oli toisaalta ainut toiseen maailmansotaan osallistuneista maista, joka laittoi voimaan tanssikiellon sotien aikana. Tätä tanssikieltoa on sovellettu myös ns. koronapandemian aikana Suomessa vuonna 2021. Eduskunta kielsi julkisten huvien toimeenpanon asetuksellaan 4.12.1939. Talvisodan sytyttyä tanssikielto tuli voimaan 7.12.1939, sillä tanssien järjestäminen oli Suomessa sopimatonta samaan aikaan kun rintamalla kaatui miehiä sodassa. Vuonna 1940 välirauhan aikana tanssikielto kumottiin osin siten, että tanssi oli luvallista yhden tunnin ajan muun ohjelman ohessa.

Kokonaan tanssikielto kumottiin 26.6.1940, mutta 28.6.1941 tanssikielto astui jälleen voimaan jatkosodan alettua. Nyt tanssikielto oli voimassa aina syksyyn 1944 asti. Lokakuun alussa vuonna 1944 tanssikieltoa lievennettiin jälleen niin, että muun ohjelman päätteeksi sallittiin yksi tunti tanssia. 30.12.1944 suurin osa tanssikieltorajoituksista kumottiin, vain ravintoloissa tanssiminen oli vielä kiellettyä. Loputkin sodan aiheuttamista tanssakielloista poistuivat 9.9.1948. Tanssikiellon aikana tanssiminen oli sallittua ainoastaan häiden aikana, jolloin hääparin sallittiin tanssia yhden valssin ajan muiden häävieraiden katsellessa suoritusta.

Tytöt odottelevat tanssivuoroaan.

Tanssikieltoa kuitenkin yritettiin kiertää mm. pitämällä tansseja, jotka oli nimetty tanssikursseiksi. Samoin tanssikieltoa koetettiin kiertää järjestämällä ns. nurkkatansseja yksityisasunnoissa tai ladoissa ja muissa tanssiin soveltuvissa paikoissa. Virkavalta teki näihin nurkkatansseihin ratsioita. Tanssikiellon rikkojat saivat sakkoja – tanssikiellon rikkoja haastettiin käräjäoikeuteen, jossa sakko määrättiin - ja nurkkatanssien järjestäjille saatettiin antaa vankeusrangaistuksiakin. Tanssien järjestämistä yritettiin estää myös sangen erikoisilla tavoilla; tanssilavoja saatettiin ympäröidä piikkilangoilla tai tanssilavojen lattioita rikottiin tanssimisen estämiseksi.

Ankeiden sotavuosien jälkeen suomalaiset ryhtyivät sankoin joukoin tanssikiellon murtumisen jälkeen tanssimaan innokkaasti. Tansseja järjestettiin ahkerasti vähän joka paikassa. Elokuvateattereissa näytettiin Teuvo Tulion ohjaamaa elokuvaa vuodelta 1938, Laulu tulipunaisesta kukasta (Sången om den eldröda blomman), ja muita lähinnä amerikkalaisia elokuvia. Laulu tulipunaisesta kukasta perustuu Johannes Linnakosken (oik. Vihtori Johan Peltonen, s. 18.10.1869 Askola ja k. 10.8.1913 Helsinki) samannimiseen romaaniin, joka julkaistiin jo vuonna 1905. Myös teattereissa alkoi ohjelmiston uudistustyö. Syksyllä 1944 Tampereen Työväen Teatterin ohjelmistoon tuli ensi-iltaan näytelmä Yhdeksästä kuuteen, jossa naisnäyttelijät olivat teatterin lavalla alusvaatteisillaan.

Eino Salmelainen.

Kirjailija Ilmari Turja.

Tampereen Työväen Teatterin johtaja (1943-1966) ja ohjaaja Eino Johannes Salmelainen (s. 30.3.1893 Ikaalinen ja k. 16.4.1975 Tampere) ohjasi Tampereen Työväen Teatteriin toimittaja ja kirjailija Kaarlo Ilmari Turjan (s. 28.10.1901 Isokyrö ja k. 6.1.1998 Helsinki) uuden – vuonna 1944 valmistuneen - näytelmän, Särkelä itte. Näytelmästä ohjasi Orvo Kullervo Saarikivi (vuoteen 1905 Gröhn, s. 22.4.1905 Sortavala ja k. 25.8.1970 Helsinki) myös elokuvan vuonna 1947. Turjan näytelmä ei ollut kelvannut Tampereen Teatterin johtajalle ja taiteilija Aino Acktén (s. 24.4.1876 Helsinki ja k. 8.8.1944 Vihti) tyttärelle, Glory Leppäselle (o.s. Renvall, s. 28.11.1901 Pariisi ja k. 26.10.1979 Helsinki). Salmelaisen ohjaama näytelmä oli erittäin suosittu Tampereen Työväen Teatterissa ja teatterin sali oli täynnä illasta toiseen. Glory Leppänen Tampereen Teatterissa yritti paikata tekemäänsä virhettä tuomalla teatteriinsa kaksi näytelmää; tšekkiläisen komedian Kameeli neulansilmän läpi ja unkarilaisen jännitysnäytelmän, Nainen valehtelee.

Tampereen Teatterin johtaja Glory Leppänen.

Operetit ja musiikkinäytelmät olivat Tampereella hyvin suosittuja tuolloin. Tampereen Työväen Teatterissa esitettiin täysille katsomoille myös määriläissyntyisen säveltäjän Leo Fallin (1873-1925) kevyttä haaremioperettia, Stambulin ruusu, ja Tampereen Teatterissa vastaavasti musiikkihulluttelua, Kuninkaan sateenvarjo. Sama meno jatkui myös vuonna 1945. Tampereen Työväen Teatteriin tuli esitykseen itävaltalais-unkarilaisen säveltäjä Franz Lehárin (s. 30.4.1870 ja k. 24.10.1948) operetti Iloinen leski (Die lustige Witwe) sekä Brandon Thomasin Charleyn täti. Tampereen Teatterin vastaveto oli Mika Waltarin Gabriel, tule takaisin sekä Nedbalin Puolalaista verta. Vakavan teatteriohjelmiston näyttäminen jatkossa perustui siihen, että viihdepuoli korjasi teattereiden talouden jälleen kuntoon.

Säveltäjä Franz Léhar.

Sotavuodet olivat luoneet Tampereella otolliset olosuhteet oopperatoiminnan syntymiselle kaupunkiin. Vuonna 1921 perustettu Valtion Lentokonetehdas oli vuonna 1936 siirtynyt Tampereen Härmälään Suomenlinnasta ja Santahaminasta. Carl Gustaf Emil Mannerheim (s. 4.6.1867 Askainen ja k. 27.1.1951 Lausanne, Sveitsi) vastusti lentokonetehtaan siirtoa Tampereelle, koska teollisuuskaupunkina Tampere mahdollisesti joutuisi sodan aikana pommitusten kohteeksi. Mannerheim ajoi lentokonetehtaan sijaintipaikaksi Vaasan kaupunkia. Lentokonetehdas tarvitsi tuekseen myös lentokenttää ja sellainenkin löytyi Tampereen Härmälästä.

Valtion Lentokonetehtaan logo.

Valtion Lentokonetehtaan rakennuksia Tampereen Härmälässä.

Härmässä lentokonetehtaalla valmistettiin yötä päivää lentokoneita; tehtaan työntekijämäärä kasvoi tasaisesti. Vuonna 1936 tehtaalla työskenteli 665 työntekijää ja jo vuonna 1941 tehtaan työntekijämäärä oli 1 697. Lentokonetehtaalle valmistui vuonna 1939 Suomen ensimmäinen tuulitunneli. Tehtaalla valmistettiin sekä Suomessa suunniteltuja lentokoneita että ulkomaisia malleja lisenssillä. Toisen maailmansodan aikana Härmälän tehtaalla koottiin englantilaisia Bristol Blenheim-pommikoneita ja huollettiin mm. saksalaisia Ju 88 -pommikoneita. Tehdastöiden vastapainoksi tarvittiin myös harrastustoimintaa työntekijöille. Sellaista toimintaa oli mm. urheilu-, shakki-, näytäntö- ja musiikkiharrastus. Tehtaan oma asevelikerho suunnitteli harrastustoiminnan.

Härmälän lentokenttä.

Yli kahdentuhannen työntekijän lentokonetehtaassa musiikkiharrastus oli vailla johtajaa Härmälässä. Valtion Lentokonetehtaan toimitusjohtaja insinöörieversti Reino Taavi Rissanen (. 13.7.1899 Juantehdas ja k. 15.6.1967 Helsinki) – hänet ylennettiin vuonna 1954 insinöörikenraalimajuriksi – paikkasi puutteen vuonna 1943 kutsumalla vanhan ystävänsä, Kemin kaupungin musiikinjohtajan ja puolikunnallisen kaupunginorkesterin kapellimestari Eero Henrik Miettisen (s. 8.10.1900 Viipuri ja k. 16.2.1986 Tampere) tehtävään. Talvisodan sytyttyä Miettiset olivat muuttaneet evakkoon Kemiin. Kanttori-urkuri, kapellimestari, kuoronjohtaja sekä pianonsoiton opettaja Miettinen suoritti kanttori-urkurin tutkinnon vuonna 1925 Viipurin kirkkomusiikkiopistossa. Miettinen opiskeli sitten kaksi vuotta Leipzigin konservatoriossa opettajanaan saksalainen urkuri, kapellimestari, säveltäjä ja pedagogi Günter Werner Hans Ramin (s. 15.10.1898 ja k. 27.2.1956). Vuosina 1928-1972 Miettinen toimi Kurkijoella, Kemissä ja Tampereella.

Urkuri ja kapellimestari Günter Werner Hans Ramin.

Miettisen aviopuoliso oli laulajatar Helvi Ester Valkonen-Miettinen (s. 4.1.1904 Talikkala, Viipuri ja k. 12.10.1984), joka myös oli opiskellut musiikkia Viipurin musiikkiopistossa opiston johtajan, Boris Sirpon (aik. Sirob, alk. Wolfson, s. 3.4.1893 Vladikavkaz, Venäjä ja k. 25.1.1967 Portland, Oregon, Yhdysvallat) oppilaana. Helvi Valkonen-Miettinen antoi ensikonserttina yhdessä miehensä kanssa 3.3.1928 Viipurissa. Tämän jälkeen he yhdessä konsertoivat kymmeniä kertoja yhdessä, mm. Helsingissä vuonna 1933. Helvi Valkonen-Miettinen lauloi Sortavalan harrastajaoopperassa kamarineito Nancyn osan Flotowin Marthan esityksessä.

Laulajatar Helvi Ester Valkonen-Miettinen.

Miettisten pariskunnan muutettua Tampereelle alkoi Tampereen musiikkielämässäkin tapahtua heti uusia asioita. Lentokonetehtaalla oli jo aikaisemmin toiminut kymmenmiehinen kamariorkesteri ja Miettinen hankki nyt tähän orkesteriin parikymmentä soittajaa lisää. Samoin hän perusti mieskuoron. Valtion Lentokonetehtaan toimitusjohtaja Reino Rissanen tuki työntekijöiden musiikkiharrastusta myös taloudellisesti; tehtaan varoin hankittiin orkesterin tarvitsemia soittimia. Soittajat saivat jopa palkkaa, parikymmentä markkaa jokaiselta harjoituskerralta.

Everstiluutnantti Erik Stenbäck ja yli-insinööri Reino Rissanen.

Lentokonetehtaan läheisyydessä sijaitsi Ilmavoimien varikko, jonka päälliköksi komennettiin everstiluutnantti Erik Stenbäck. Aikaisemmin Sortavalasta kotoisin oleva merilentolaivueen päällikkö oli avioliitossa Helsingissä laulua opiskelleen Inkeri Stenbäckin kanssa. Miettiset ja Stenbäckit olivat tuttuja jo Sortavalan ajoilta lähtien. 1930-luvun alussa Sortavalassa esitettiin kaksi oopperaa: Bizetin Carmen ja Verdin Aida. Sortavalassa vaikutti useita laulua harrastaneita henkilöitä, kuten mm. Albert Olavi Nyberg (s. 28.7.1901 Sortavala ja k. 3.7.1962 Helsinki), Inkeri Stenbäck, Greta Agnes Olivia Durchman (s. 25.11.1889 Helsinki ja k. 1.4.1981 Helsinki) ja Alfons Aleksander Almi (vuoteen 1934 Alm, s. 20.8.1904 Helsinki ja k. 22.2.1991 Helsinki), joka toimi Sortavalan meijerin isännöitsijänä. Bizet’n ooppera Carmen esitettiin vuonna 1931 ja Giuseppe Verdin ooppera Aida vuonna 1933.

Aidan ensimmäisestä kohtauksesta kuva Sortavalassa vuonna 1933.

Aidan loppukohtauksessa Inkeri Stenbäck ja Alfons Alm.

 Petri ja Pétur Sakari

Kapellimestari ja viulisti Petri Sakari.

Viulisti ja kapellimestari Petri Kullervo Sakari (s. 25.11.1958 Helsinki) opiskeli musiikkia Tampereen konservatoriossa vuosina 1970-1986. Vuosina 1979-1986 Sakari opiskeli musiikkia Sibelius-Akatemiassa ja Yhdysvalloissa Aspenin musiikkikoulussa vuosina 1979-1980 opettajanaan kapellimestari Murry Sidlin (s. 1940 Baltimore, Yhdysvallat). Sidlin opiskeli Peabody Institutessa ja suoritti maisteritutkinnon vuonna 1968. Petri Sakari suoritti kapellimestaritutkinnon Sibelius-Akatemiassa kapellimestari Jorma Juhani Panulan (s. 10.8.1930) kapellimestariluokalla vuonna 1981 ja viuludiplomin vuonna 1986. Jatko-opintoja Petri Sakari suoritti mestarikursseilla Italian Sienassa, jossa häntä opetti kapellimestari Franco Ferrara (s. 4.7.1911 Palermo ja k. 7.9.1985 Firenze), ja Sveitsin Luzernissa opettajanaan tšekkiläinen kapellimestari Rafael Jeroným Kubelik (s. 29.6.1914 ja k. 11.8.1996).

Kapellimestariuransa Petri Sakari aloitti Ylioppilaskunnan Soittajissa, jota hän johti vuosina 1979-1985 sekä Vaasan kaupunginorkesterissa, jonka johdossa hän toimi vuosina 1983-1984. Islannin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana Petri Sakari toimi Reykjavikissa vuosina 1988-1992 ja vuosina 1996-1998 ja saman orkesterin päävierailijana vuosina 1993-1996. Vuosina 1993-1999 Sakari oli Lohjan kaupunginorkesterin kapellimestarina, Ruotsalaisen kamariorkesterin päävierailijana vuosina 1995-1997 ja Gävlen sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana vuosina 2000-2004. Pori Sinfoniettan taiteellisena koordinaattorina Petri Sakari toimi vuosina 2005-2006. Turun filharmonisen orkesterin vierailijana ja taiteellisena neuvonantajana Sakari toimi vuonna 2006 ja orkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana hän aloitti tammikuussa 2007.

Kapellimestari Petri Sakari on johtanut lukuisia sinfoniaorkestereita Euroopassa, Singaporessa, Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Brasiliassa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa Sakari on johtanut mm. BBC:n Walesin kansallisorkesteria ja Bournemouthin sinfoniaorkesteria. Saksassa Petri Sakari on toiminut Stuttgartin ja Saarbrücken radion sinfoniaorkestereiden sekä Itävallassa Wienin radion sinfoniaorkesterin kapellimestarina. Sakari on samoin työskennellyt useiden nuoriso-orkestereiden kanssa sekä Suomessa että ulkomailla. Elokuussa 2018 Petri Sakari aloitti Helsingin Konservatorion Helsinki Concordia-orkesterin kapellimestarina työskentelyn.

Ooppera- ja balettiesityksiä kapellimestari Petri Sakari on johtanut mm. Suomen Kansallisoopperassa, Tukholman kuninkaallisessa oopperassa sekä Göteborgin ja Islannin oopperassa Reykjavikissa. Petri Sakari on levyttänyt kaikki Leevi Antti Madetojan (s. 17.2.1887 Oulu ja k. 6.10.1947 Helsinki) ja Johan Christian Julius Sibeliuksen (s. 8.12.1865 Hämeenlinna ja k. 20.9.1957 Järvenpää) sinfoniat sekä ruotsalaisten Hugo Emil Alfvénin (s. 1.5.1872 Tukholma ja k. 8.5.1960 Falun), Franz Adolf Berwaldin (s. 23.7.1796 Tukholma ja k. 3.4.1868 Tukholma), norjalaisen Edvard Hagerup Griegin (s. 15.6.1843 Bergen ja k. 4.9.1907 Bergen), Uuno Kalervo Klamin (s. 20.9.1900 Virolahti ja k. 29.5.1961 Virolahti) ja islantilaisen Jòn Leifsin musiikkia (s. 1.5.1899 ja k. 30.7.1968).

Urkuri Pétur Sakari.

Kapellimestari Petri Sakarin poika on urkutaiteilija Pètur Sakari (s. 10.2.1992). Pètur Sakari vietti useita lapsuusvuosiaan Islannissa, jossa hänen isänsä toimi kansallisorkesterin kapellimestarina. Vuonna 2010 Pètur Sakari julkaisi debyyttialbuminsa (Première), kun hän oli 18-vuotias. Toisen urkualbuminsa – julkaistu vuonna 2014 – myötä Pètur Sakari on noussut yhdeksi lupaavimmista suomalaisista urkutaiteilijoista. Toinen albumi sisälsi ranskalaista romantiikan ajan musiikkia säveltäjiltä, kuten Vierne, Franck ja Duruflè. Pètur Sakari valmistui ylioppilaaksi Ressun lukiosta vuonna 2013 ja hän on opiskellut musiikkia mm. Pariisissa ja Sibelius-Akatemiassa. Pètur Sakari on toiminut Organum-seuran puheenjohtajana vuosina 2019-2022. Organum-seuran perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 1965-1969 oli urkutaiteilija ja urkujensoiton professori Gustaf Edvard Enzio Forsblom (s. 14.3.1920 Lohja ja k. 10.2.1996 Vantaa).

 Maarit ja Sami Hurmerinta

Hurmerinnan pariskunta.

Maarit ja kitaristi sekä säveltäjä Sami Hurmerinta (s. 11.5.1955 Helsinki) tapasivat ensimmäisen kerran toisensa Helsingin Kulttuuritalolla 1.6.1974. Sami Hurmerinta oli perustanut jo oman yhtyeensä, Taivaanvuohi, vuonna 1972. Samilta ilmestyi huhtikuussa 1978 Love Recordsin tuottama sooloalbumi, Sami Hurmerinta. Sillä albumilla vierailivat Pave Maijanen, Pepe Willberg, Kari Kuusamo ja Upi Sorvali. Vuonna 1985 Sami Hurmerinta julkaisi vielä sooloalbumin ja singlen, joilla hän käytti taiteilijanimeä Sam Haze. Sami Hurmerinta sai vuonna 1994 Vantaan kulttuuripalkinnon yhdessä Maarit Hurmerinnan kanssa. Sami Hurmerinnalle myönnettiin taiteilijaeläke vuoden 2022 alusta alkaen.

Sami Hurmerinta.

Sami Hurmerinnan isä on taidemaalari ja pilapiirtäjä sekä professori, Eino Olavi Hurmerinta (s. 27.2.1928 Koski Tl ja k. 24.5.2015 Helsinki). Lehtipiirrostöidensä ohessa Hurmerinta teki maisemia, muotokuvia ja grafiikkaa; myöhemmin hän siirtyi naivisminsävyiseen maalaamiseen. Hän opiskeli vuosina 1945-1946 Turun piirustuskoulussa ja Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 1946-1949. Hurmerinta teki useita opintomatkoja Pariisiin vuosien 1949 ja 1973 välillä ja sai opetusta mm. kuuluisassa Académie de la Grande Chaumiéressa. Vuodesta 1945 lähtien Hurmerinta osallistui kymmeniin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.

Eino Olavi Hurmerinta.

Hurmerinta maalasi kaikkiaan noin parisataa muotokuvaa, mm. arkkipiispa Jukka Paarmasta vuonna 2005. Hän teki kirjankansia, kuvituksia ja noin 50 exlibristä sekä erilaisia kuvitustöitä TES-TV:lle ja MTV:lle. Opiskeluaikoinaan Hurmerinta pääsi Ylioppilaslehden kuvittajaksi. Hänen seuraava työnsä oli Uuden Suomen Viikkoliitteessä Henrik Ensio Ezechiel Rislakin (vuoteen 1934 Svanberg, s. 14.2.1896 Hausjärvi ja k. 30.1.1977 Helsinki) alaisuudessa. Sieltä päätoimittaja Lauri Emil Aho (vuoteen 1906 Finèr, s. 18.7.1901 Pyhäjärvi ja k. 31.12.1985 Helsinki) otti Hurmerinnan Uuden Suomen poliittiseksi pilapiirtäjäksi. Uutta Suomea Hurmerinta palveli kaikkiaan yli neljännesvuosisadan ajan, vuodesta 1950 vuoteen 1976. Yhteishyvään Hurmerinta piirsi vuosina 1953-1960, Katso-lehteen vuosina 1960-1984. Apu-lehdessä hän esiintyi nimimerkillä Eino-Olli. Tuotteliaimmillaan hän teki piiroksia jopa 24 eri lehdelle.

Hurmerinta käytti piirtämissään postikorteissa signeerausta OH. Vanhin Hurmerinnan piirtämistä postikorteista on Joka Poika-lehteen piirretty postikortti, jonka hän teki 12-vuotiaana. Hänen tekemiään mainos- ja liikekortteja on parikymmentä. Vuonna 2006 Olavi Hurmerinta lahjoitti alkuperäispiirustuksia, maalauksia, grafiikkaa ja taidekirjoja Kosken kunnalle. Hurmerinta on haudattu Kappelin hautausmaalle Espooseen. Maarit oppi lapsena lukemaan Olavi Hurmerinnan piirustuksien teksteistä.

Kitaristi Janne Louhivuori.

Kitaristi Janne Verneri Louhivuori (s. 8.5.1954) soitti vuonna 1974 Maaritin Afrikan Tähti yhtyeessä. Maarit ilmoitti puhelimessa Janne Louhivuorelle vaihtaneensa Afrikan Tähden kitaristin Janne Louhivuoresta Sami Hurmerintaan. Sami oli jo kahden viikon kuluttua Maaritin ja Samin tapaamisesta Maaritin bändissä kitaristina. 14.7.1974 lähtien alkoi Maaritin ja Samin välillä tiivis seurustelusuhde ja kolmen kuukauden päästä Maarit huomasi olevansa raskaana. Sami ei ollut käynyt rippikoulua ja Maarit oli katolinen. Siksi heidät vihittiin avioliittoon 14.12.1974 Pyhän Henrikin katedraalissa Kaivopuistossa.

Maarit ja Sami vihittiin 14.12.1974 Pyhän Henrikin katedraalissa Helsingin Kaivopuistossa.

Maaritin bändin keikkakokoonpano muovautui syksyn 1974 mittaan seuraavaksi: Upi Sorvali oli rummuissa, Sami Hurmerinta kitarassa, Esa Kotilainen kosketinsoittimissa, Sakari Kukko puhaltimissa ja Uppe Siitonen bassossa. Vierailijan kävi myös Juhani Aaltonen huiluilla. Maarit opiskeli tuolloin musiikkia konservatoriolla ja uusia kappaleita sävellettiin lisää tulevalle uudelle levylle. Uutta levyä tehtiin loppuvuodesta ja alkutalvesta. Maaritin toinen albumi, Viis’ pientä, julkaistiin keväällä 1975. Maariti ja Sami Hurmerinnan ensimmäinen lapsi, Samuli, syntyi 8.7.1975.

Tätä Maaritin toista albumia tehtäessä Maarit ja Sami tutustuivat studiossa Juice Leskiseen ja Mikko Alataloon. Juice kirjoittikin jo tälle levylle mm. käännöskappaleen suomenkieliset sanat Stevie Wonderin lauluun, Do Yourself a Favor (Hoida itses kuntoon”. Sami sävelsi levylle pari kappaletta. Levyltä löytyy myös ensimmäinen Maaritin (sanat) ja Samin (sävellys) yhdessä tekemä kappale, Uudet tuulet. Maaritin ollessa raskaana eivät Hurmerinnat päässeet tuolloin yhteisille keikoille. Sami teki jonkin verran studiotöitä ja perheen taloustilanne oli melko tiukka. Hurmerinnat asuiva tuohon aikaan Vantaan Hiekkaharjussa kerrostalokaksiossa.

Vuosina 1975-1980 Maarit Hurmerinta lauloi studioissa levytyksissä kuorotaustoja, Gramexin mukaan jopa 4 500 raitaa. Hyvin pian muodostui studioiden käyttämä ammattilaiskuoro, jota käytettiin lähes poikkeuksetta levytysten äänityksissä. Tähän kuoroon kuuluivat Maaritin lisäksi Irina Milan, Pave Maijanen, Pepe Willberg, Irma Tapio, Martti Metsäketo, Kalle Fält ja toisinaan Vesa Enne. Myöhemmin joukkoon tuli vielä Marjo-Riitta Kervinen, joka opetti laulua Metropoliassa, Arabiassa. Hurmerinnan perheelle nämä Maaritin taustalaulajan työt toivat paljon toivottua lisätuloa. Maaritin ollessa töissä oli Samilla hyvin aikaa hoitaa Samulia kotona.

Eräs Maarit ja Sami Hurmerinnan bändiprojekti oli vuonna 1976 perustettu Hurmerinta-Sorvali Big Band. Upi Sorvali ja Sami Hurmerinta tekivät kokoonpanon sovitukset, jotka olivat muusikoille innostavia ja haastavia soittaa. Maaritin ja Samin lisäksi big bandissä olivat mukana Frank Robson, Esko Heikkinen (s. 1953) trumpetissa, Tom Bildo (s. 1.10.1955) pasuunassa, Pentti Lahti (s. 5.8.1945) ja Pertti ”Pepa” Päivinen (s. 2.6.1955) foneissa sekä Upi Sorvali ja Roope Koistinen rummuissa, bassossa Harri Merilahti (s. 1953 ja k. 22.10.2009) ja Kari Mikko Kuusamo (s. 21.2.1951 Vaasa ja k. 10.3.2020 Vaasa) koskettimissa. Valitettavasti tämä big band ei levyttänyt koskaan, mutta keikkoja bändi teki jonkin verran, mm. Kaivopuistossa. Hurmerinta-Sorvali Big Band teki mm. TV:n Iltatähti-ohjelmaan neljän kappaleen live-esityksen, jossa oli mukana Sami Hurmerinnan sävellys, Ballad for My Love. Tällä sävelmällä – joka löytyy myös Samin ensimmäiseltä soololevyltä - Maarit myöhemmin voitti OIRT:n festivaaleilla Sofiassa, Bulgariassa.

Love Records Oy alkoi jo vuonna 1978 näyttäytyä konkurssikypsältä yhtiöltä; syyt löytyivät selvästi liian laveasta ja kohtuuttoman nopeasta julkaisupolitiikasta. Samaan aikaan yhtiölle vieraat musiikkigenret alkoivat jakaa markkinoita eri leireihin. Samaan aikaan Hurmerintojen taloustilanne oli myös melko kireää, koska Maarit oli jäänyt kotiin hoitamaan poikaansa. Finnlevyn toimitusjohtajana oli aloittanut juuri Hannu Ström, kun hän oli saanut vuoden alussa kotimaisen tuotannon johtajaksi - paikka oli aikaisemmin kuulunut Toivo Kärjelle - yhtiöön säveltäjä Kim Olavi Kuusen (s. 28.12.1947 Helsinki). Finnlevyä käytännössä omisti kauppaneuvos Roger Gustaf Lindberg (s. 20.9.1915 Helsinki ja k. 14.11.2003 Helsinki).

Kauppaneuvos Roger Lindberg.

Kim Kuusi tuli Hurmerintojen kotiin houkuttelemaan Maarittia ja Samia Finnlevylle taiteilijoiksi. Samaan aikaan myös Mosse Vikstedtin yhtiö, RCA, esitteli houkuttelevan tarjouksen Hurmerinnoille. Maarit ja Sami tulivat hyvin toimeen Kim Kuusen kanssa. Hurmerinnat valitsivat levy-yhtiökseen tällä kohtaan Finnlevyn, vaikka se edusti täysin vastakkaista tapaa tehdä levyjä kuin Love Records epäkaupallisena ja kunnianhimoisena toimijana. Vuonna 1978 Finnlevylle perustettiin levymerkki Dig It, josta Pekka Nissilä kirjoitti näin: ”Finnlevylle vuonna 1978 perustettu levymerkki Dig It liittyy osaltaan siihen aikakauden tilanteeseen, missä erittäin vankan kotimaisen musiikin tuotannon luonut Love Records -yhtiö oli ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin, minkä myötä yhtäältä oli oletettavissa tietynlainen tyhjiö Loven tuotannon mahdollisesti loppuessa, ja toisaalta sen artistirosteri olisi etsimässä itselleen uutta julkaisijayhtiötä.”

Kim Kuusi.

Siivet saan oli Maaritin kolmas albumi.

Maarit Hurmerinta sainattiin Dig It -levymerkin artistiksi. Maaritin kolmas albumi, Siivet saan, oli myös levymerkin kolmas julkaisu, mutta samalla albumista tuli myös suurmenestys. Kim Kuusen ja Sami Hurmerinnan tuottama albumi sisälsi kymmenen kappaletta; puolet albumin raidoista on käännöskappaleita ja toinen puoli on Samin ja/tai Maaritin omia sävellyksiä. Kim Kuusi sovitti yhden kappaleen, Yhteen kuulutaan, albumille. Kim ja Sami yhdessä sovittivat kappaleen Helmet kyynelten. Albumin sovituksista pääosin vastasi Sami Hurmerinta, joka myös johti orkesteria ja soitti kitarat levylle. Harri Merilahti soitti bassoa, Kari Kuusamo koskettimia, Roope Koistinen rumpuja ja lyömäsoittimia, Pentti Lahti alttosaksafonia ja huiluja sekä lisäksi mukana oli Jorma Ylösen jousisto. Taustalaulukuorossa olivat mukana Pepe Willberg, Pave Maijanen, Kalle Fält, Vesa Enne ja Osmo Väinö Kalervo "Kassu" Halonen (s. 24.1.1953 Säräisniemi).

Kaisu Liuhala.

Enin osa Siivet saan -albumin sanoituksista on musiikkituottaja ja sanoittaja Kaisu Kerttu Sofia Liuhalan (o.s. Knuutila, s. 17.4.1949 Eura ja k. 2.6.2020 Tampere) tekemiä. Merkittävä sanoittaja oli myös Mikko Tapio Alatalo (s. 1.5.1951 Kuivaniemi), joka sanoitti Samin säveltämän levyn avausraidan, Jäätelökesän. Mikko Alatalo kirjoitti sanoituksia Maaritin laulettavaksi vuosina 1978-1983.

Mikko Alatalo Väinö Linna-aukiolla.

 Verdin La Traviata Tampereen Oopperassa maaliskuussa 2024

Libretisti Arrigo Boito ja Giuseppe Verdi.

Tampereen Ooppera esittää maaliskuussa 2024 Tampere-talon suuressa salissa italialaisen säveltäjä Giuseppe Verdin La Traviata oopperaa. Tässä lyhyt esittely Tampereen Oopperan La Traviata-esityksen kapellimestarista, Giancarlo Andrettasta ja Alfredo osaa esittävästä tenorista, Paolo Fanalesta.

Kapellimestari Giancarlo Andretta.

Italialainen kapellimestari ja säveltäjä Giancarlo Andretta (s. 1962 Bassano del Grappa) opiskeli musiikin saloja Venetsiassa, Castelfranco Venetossa ja Wienin musiikkiyliopistossa, josta hän valmistui erinomaisin arvosanoin O. Suitnerin johdolla. Wienistä hän valmistui myös korrepetiittoriksi H. Goertzin johdolla. Italiassa Andretta opiskeli ja valmistui vielä pianon- ja urkujensoittoa ja sävellystä B. Pasutin ohjauksessa. Vuonna 1989 hän voitti Itävallan yliopisto- ja tutkimusministeriön ”Wuerdigung Preis 1989” ja Richard Wagner-instituutin Beureuth-Wienin ”Richard Wagner Preis 1989”-palkinnon. Giancarlo Andretta aloitti musiikkiuransa korrepetiittorina Wienin oopperatalossa, jossa hän toimi vuosina 1988-1993. Samaan aikaan hän toimi Wienin filharmonikoissa cembalistina ja pianistina.

Hänen ensimmäinen työpaikkansa kapellimestarina löytyi Wiener Staatoperasta. Vuonna 1990 hän aloitti työskentelyn Wienin radion sinfoniaorkesterin (RSO) kapellimestari Pinchas Steinbergin (s. 13.12.1945 Palestiina) assistenttina. Samoihin aikoihin hän sai myös pianonsoiton professuurin Wienin musiikkiyliopistosta. Vuosina 1994-1997 Andretta oli Grazin oopperan intendentin konsulttu ja vieraileva kapellimestari. Vuosina 2000-2001 hän toimi Orchestra Filharmonia Venetan ja Orchestra del Teatro Olimpico di Vicenzan ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana. Giancarlo Andretta oli myös Århusin sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Tanskassa vuosina 2003-2008.

Tanskan kuninkaallisen oopperatalon kapellimestarina hän toimi Kööpenhaminassa vuosina 2001-2010. Sen jälkeen Giancarlo Andretta oli ylikapellimestarina sekä konsulttina Göteborgin oopperatalossa vuosina 2010-2013. Vuodesta 2015 vuoteen 2020 hän johti Granadan sinfoniaorkesteria päävierailijakapellimestarina. Giancarlo Andretta nimitettiin 8.6.2021 Tukholman kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi. Vuosina 2005-2010 Andretta oli Tanskan kuninkaallisen musiikkiakatemian orkesterinjohdon professori Kööpenhaminassa. Tämän lisäksi Giancarlo Andretta pitänyt mestarikursseja Wienin musiikkiyliopistolla, Zürichin yliopistolla, Göteborgin musiikkiyliopistolla, Antwerpenin musiikkiyliopistolla, Wiener Staatoperin oopperastudiolla, Kööpenhaminan oopperastudiolla, Oslon ooppera-akatemiassa sekä Milanon, Bolognan ja Padovan konservatorioissa.

Giancarlo Andretta on kutsuttu moniin oopperataloihin Euroopassa sekä useisiin arvostettuihin konserttisaleihin, festivaaleille ja sinfoniaorkestereiden kiertueille johtamaan, kuten esimerkiksi: Musikverein ja Konzerthaus Wienissä, Concertgebouw Amsterdamissa, Berliinin, Zürichin, Kööpenhaminan, Tukholman oopperatalot, Wienin, Münchenin, Amsterdamin, Oslon radion sinfoniaorkestereiden sekä filharmonisten orkestereiden, kuten Antwerpen, Helsinki, Tampere, Dublin, Ateena, Budabest, Praha, Lissabon, Bilbao, Rooma, Venetsia, Napoli, Ravenna ja Parma.

Tenori Paolo Fanale.

Tenorilaulaja Paolo Fanale syntyi Palermossa ja debytoi Padovassa laulaen Don Ottavion roolin oopperassa Don Giovanni. Varsin nopeasti hänet kutsuttiin esiintymään monille suurille kansainvälisille oopperataloille, kuten Milanon La Scala, New Yorkin Metropolitan Ooppera, Théâtre du Châtelet ja Théâtre des Champs-Élysées Pariisissa, Baierin valtionooppera Münchenissä, Salzburgin festivaali, Hollannin kansallisooppera Amsterdamissa, Berliinin valtionooppera ja Deutsche Oper, Barcelonan Grand Teatre del Liceu ja Theatre an der Wien.

Giancarlo Andretta ja Paolo Fanale Tampere-talo Duettossa.

Pariisissa hän teki debyyttinsä Pariisin oopperassa vuonna 2013 Falstaffissa (Fenton). Viime aikoina hän debytoinut myös Lontoon kuninkaallisessa oopperatalossa (Rinuccio Gianni Schicchissä), Wienin valtionoopperassa (Fenton) ja Rooman oopperassa (Leicester Maria Stuardassa). Paolo Fanale lauloi samoin Die Zauberflötessä Soirées Lyriques-festivaaleilla Sanxayssa. Hänen muita esityksiään ovat konserttiversio Lucia di Lammermoorista Théâtre des Champs-Élysées’ssä, Cosi fan tutte Baierin valtionoopperassa, La Favorite (konsertissa) Marseillen oopperassa, Don Giovanni Berliinin valtionooppperassa ja Rossinin Stabat Mater Accademia Nazionale di Santa Cecilia de Romessa. Vuonna 2015 hän lauloi Pelléasin Maggion Musicale Fiorentinossa.

Paolo Fanale on laulanut useiden kapellimestareiden johdolla, kuten esimerkiksi Claudio Abbado, Rafael Frühbeck de Burgos, Daniele Gatti, James Levine, Kurt Masur, Zubin Mehta, Daniel Oren, Antonio Pappano, Michele mariotti, Diego Fasolis ja Jordi Savall.