Pentti-Oskari Kangas ja Seitsemän seinähullua veljestä

Koulupoika Pentti-Oskari Kangas.

Pentti-Oskari Kankaan ensimmäinen bändi 1960-luvulla.

Kansakoulunopettajaksi vuonna 1964 valmistunut yrittäjä, Pentti-Oskari Kangas, vietti 80-vuotissyntymäpäiväänsä 20.5.2023 Suomen Turussa. Äidin toiveesta Pentti-Oskari aloitti 17-vuotiaana opettajaopinnot Rauman opettajaseminaarissa. Aikakirjoihin jää myös Pentti-Oskarin vuonna 1966 perustama laulu- ja soitinkokoonpano sekä viihdeorkesteri Pentti-Oskari Kankaan 7 Seinähullua Veljestä, joka kokoonpano sittemmin otti nimekseen Seitsemän Seinähullua Veljestä. Hektisempään aikaan orkesteri soitti 370 keikkaa vuodessa. Varttuneempi väki varmasti muistaa vielä orkesterin Fazerin-sinisen keikkabussin, jossa koreili iso teksti: Hulluna on hyvä olla.

Turussa Pentti-Oskari nykyisin on iskukykyisin.

Orkesteri sai alkunsa, kun kolme Penttiä Rauman seminaarista – Nieminen, Kangas ja Ilmonen – soittivat Opettajavalmistuslaitoksen Talvipäivillä. Muusikoiden instrumentteina olivat tuolloin hanuri, banjo ja saksofoni. Kun tämä trio sai vielä vahvistukseksi kitaristi Henry Virtasen sekä komppiryhmää tukevat basisti Kullervo Jyrkäs ja rumpali Esa Roosvall, näin olikin soittokunta jo nipussa. Yrittäjä Pentti-Oskari Kangas itse tämän todistaa näin sanoen: ”Talvella 1966 toimin Vehmassalmen tanssilavan järjestäjänä ja saman vuoden vappuna orkesteri heitti ensimmäisen keikkansa kyseisellä lavalla, käyttäen nimeä Hammond Quintet. Orkesterin solistina toimi nouseva tähti, Danny”.

Lea Laven, Seinähulluja muinoin hänkin.

Kesällä 1966 Pentti-Oskarin orkesteri järjesti aivan oman kesäkiertueen; orkesterin keikka-autossa luki tuolloin: Pentti Kankaan Tangosextetti. Soittajakunnan esiintymisasun paidoissa komeili teksti: Hullu Oskarin hullut. Vuoden 1966 kesäkiertueen solistiksi palkattiin orkesteriin tuolloin vielä tuiki tuntematon, Irwin Goodman eli Antti Yrjö Hammerberg (s. 14.9.1943 Hämeenlinna ja k. 14.1.1991 Hamina). Vielä samana suvena orkesterin solistiksi pestautui paljain jaloin matalaääninen, mutta haukiputaalainen Lea Luukinen (s. 19.6.1948 Haukipudas), jonka valistuneet kuulijamme tuntevat paremmin tänään nimellä Lea Laven.

Juha Harri Vainio.

Vielä samana syksynä (1966) maankuulu orkesterimme vaihtoi varmuudeksi nimensä muotoon Pentti Oskari Kankaan showseitsikoksi. Orkesterin solistikunnassa näkyivät silloin vierailijoina mm. Juha Harri Vainio (s. 10.5.1938 Kotka ja k. 29.10.1990 Gryon, Sveitsi) ja Jukka Kuoppamäki (s. 1.9.1942 Helsinki), jonka musiikkiura oli alkanut vuonna 1959 lauluyhtye Nelosissa. Orkesterimme nimi vakiintui vasta vuonna 1968 muotoon Pentti Oskari Kankaan Seitsemän seinähullua veljestä. Tässä yhteydessä mainioon orkesteriin liittyivät kantaviksi voimiksi trumpetisti ja laulaja, lapsuutensa Kokemäenjoella viettänyt Pekka Seppä eli Pablo (s. 1946) ja multi-instrumentalisti ja musiikinopettaja, Reijo ”Takku” Ylinen, Rauman lahja musisoivalle kansalle.

Seitsemän seinähullua veljestä.

Melko pian tämän jälkeen orkesteri sai vahvistukseksi rumpali Raimo Smedbergin ja multi-instrumentalisti Seppo Korjuksen (s. 1942). Vähitellen orkesterin kotipaikka vaihtui Raumalta Tampereelle. Vuonna 1979 Lasse Mårtenson, Jaakko Salo (s. 22.2.1930 Viipuri ja k. 13.6.2002 Helsinki), Jukka Jalmari Virtanen (s. 25.7.1933 Jämsänkoski ja k. 1.9.2019 Helsinki), Matti Kaarlo Kuusla (s. 7.8.1933 Helsinki ja k. 22.11.2018 Espoo) ja Vappu Marjatta Leppänen (s. 24.8.1937 Helsinki) perustivat UIT:n eli Uuden Iloisen Teatterin Linnanmäen Peacockin näyttämölle. Seitsemän seinähullua veljestä soitti UIT:n vakiorkesterina alusta lähtien aina vuoteen 2007 saakka. UIT:ssa musiikkisovituksista vastasi käytännössä kuolemaansa saakka sovittaja, säveltäjä ja kapellimestari Jaakko Elias Salo. Yhden kesän (1981) UIT:n esityksiin sovitukset teki trumpetisti, säveltäjä sovittaja ja kapellimestari Markku Henrik Johansson (s. 22.3.1949 Lahti).

Pentti-Oskari Kankaan mukaan Seitsemän seinähullua veljestä oli Suomen pitkäaikaisin ammatikseen täysipäiväisesti soittanut viihde- ja tanssiorkesteri. Orkesteri ennätti tehdä esiintymisiä kaikkiaan yli 10 000 kertaa. Marraskuussa 1969 Euran Souppan kylässä orkesterin keikkabussin kaasukäyttöinen jääkaappi syttyi palamaan kesken keikkamatkan. Keikka-auton sisustus ja kori paloivat käyttökelvottomaksi tulipalossa ja soittajat menettivät siinä yhteydessä myös vaatteita ja joitakin instrumentteja. Turun Sanomat kirjoitti sivuillaan 15.11.1969 tästä onnettomuudesta. Orkesteri ennätti palon keskeltä autosta pelastaa pääosan soittimistaan ja tien poskessa orkesteri soitti mm. kappaleet Kylän suurin kypärä sekä Orpopojan valssi. Toinen keikkabussi paloi helmikuussa 1986 paukkupakkasella, kun ylikuumentunut Vepasto-lämmitin sytytti auton verhot tuleen. Tulipalon syttyessä soittajat olivat ravintolassa tauolla.

Kuvassa vasemmalta Seppo Korjus, Jarno Laaksonen ja Pekka "Pablo" Seppä.

Itse Pentti-Oskari Kangas, leppoisa sankarimme, on toiminut usealla alalla yrittäjänä. Vuodesta 1985 lähtien hän on toiminut Turun saaristossa matkailuyrittäjänä. Turun Aurajoen rannassa hän omistaa Vaakahuone-ravintolan, hän omistaa myös Ukkopekka-nimisen höyrylaivan ja toimii laivan kapteenina sekä pitää lomakylä Herrankukkaroa Rymättylässä. Itseään hän tituleeraa kiireapulaiseksi. Pentti-Oskari Kangas työskenteli aktiivisesti radiossa ja televisiossa toimittajana 1980- ja 1990-luvuilla. Hän itse laskee tehneensä yli 600 henkilöhaastattelua monista suomalaisista viihteen ammattilaisista. Hän sairastui vakavasti 2010-luvun alussa ja makasi kuukausia sairaalassa, koomassakin. Sairauden syyksi paljastui hengenvaarallinen bakteeritulehdus, joka kuitenkin lopulta jäi mysteeriksi. Sairauden aikana Kangas laihtui 43 kilogrammaa. Sairaudesta toivuttuaa hän opetteli uudelleen kävelyn, kirjoittamisen sekä osittain myös puhumisen. Pentti-Oskari Kankaan perheeseen kuuluvat vaimo Marja sekä kolme aikuista lasta ja lastenlapset. Hiljennymme vielä Pentti-Oskarin sanojen äärelle: ”Pikkupojasta lähtien minulla on ollut valtava kiinnostus kaikkea vanhaa kohtaan. Rehellisyys ja nostalgisuus, mikä vanhanaikaiseen liittyy, on määritellyt elämääni. Asun 1400-luvulla rakennetussa talossa ja omistan kuorma-auton vuosimallia 1937. Ainoastaan vaimoni kohdalla olen tehnyt poikkeuksen, sillä hän on minua kolme vuotta nuorempi.”

 

Nyt asuntojen hinnat laskevat Suomessa! Tällaista asuntojen hintojen laskua on nähty Suomen asuntomarkkinoilla viimeksi vuonna 1993

Suomen Hypoteekkiyhdistys ennustaa, että Suomen asuntojen hinnat putoavat tänä vuonna nopeammin kuin kertaakaan vuoden 1993 jälkeen.

Asuntojen hinnat laskevat tänä vuonna nopeimmin 30 vuoteen, kertoo Suomen Hypoteekkiyhdistys (Hypo).

Edellisen kerran vastaavaa asuntojen hintojen pudotusta nähtiin Suomessa vuonna 1993, kun lama runteli maatamme.

Hypoteekkiyhdistyksen ennusteen mukaan tänä vuonna asuntojen hinnat putoavat koko maan tasolla seitsemän prosenttia, mikä tarkoittaa paluuta jälleen vuoden 2016 hintatasoon. Vastaavasti pääkaupunkiseudulla pudotusta ennustetaan Hypoteekkiyhdistyksen ennusteen mukaan tulevan peräti kahdeksan prosenttia eli asuntojen hinnoissa palattaisiin vuoden 2019 hintoihin.

Ensi vuonna eli vuonna 2024 asuntojen hintojen odotetaan palaavan nousu-uralle. Koko maassa asuntojen arvioidaan kallistuvan noin kahden prosentin verran ja pääkaupunkiseudulla jopa kolme prosenttiyksikköä.

Hypoteekkiyhdistyksen mukana tilanne avaa asunnon ostamista miettivälle mielenkiintoisen mahdollisuuden.

– Jos oma talous ja taloyhtiön talous ovat kestävällä pohjalla, ostajille on koittanut etsikkoaika. Varsinkin ensiasunnon ostajien kannattaa nyt miettiä omaa tarvetta ja omaa taloutta, sillä tarjontaa on paljon ja tinkimisenvaraa avautuu runsaasti, Suomen Hypoteekkiyhdistyksen tiedotteessa kommentoidaan.

”Ilkeä inflaatio”

Hypoteekkiyhdistyksen mukaan asuntojen hintoja painavat pitkään jatkuneen vahvan vaiheen jälkeen ”ilkeä inflaatio ja kiusaavat korot”.

Korot ja inflaatio hypähtivät viime vuonna sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Korot ja inflaatiovauhti ovat edelleen korkealla tasolla, mutta molempien odotetaan suuntaavan alaspäin.

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen ennusteessa katsotaan, että poikkeuksellisen korkean inflaation asettuminen purkaa patouman aikanaan.

– Myytävää riittää nyt asuntomarkkinoilla runsaasti, kun pitkittyvät myyntiajat riivaavat rakennuttajia. Uusi sääntely taloyhtiölainojen enimmäismäärästä ja -pituudesta tulee voimaan aiheellisesti kesällä, mutta ajoitus osuu onnettomasti rakennusalan lama-aikaan.

Hypoteekkiyhdistys ennustaa, että tarjonta supistuu suhdannesyistä jo ensi vuonna, korot asettuvat ja asuntojen hintakehitys kääntyy jälleen nousuun ainakin kasvukaupungeissa.

Hypoteekkiyhdistys arvioi, että käänne koittaa, kun asuntokauppa elpyy loppuvuotta kohti Suomessa.

”Köyhdyttää kaikkia”

Hypoteekkiyhdistyksen mukaan asuntokauppoja tehtiin alkuvuonna pääkaupunkiseudulla jopa 40 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Koko maankin tasolla pudotusta viime vuoteen oli 30 prosenttia.

– Asuntokaupan sakkaus lyö loven kansalaisten yhteiseen kukkaroon tavalla, jota ei valtion budjetoinnissa osattu ennakoida, Hypoteekkiyhdistyksen ennusteessa todetaan.

Varainsiirtoveron tuotot valtiolle olivat korona-ajan markkinahuumassa liki miljardi euroa vuodessa, mutta nyt tuotot putoavat Hypoteekkiyhdistyksen arviolaskelman mukaan yli 200 miljoonalla eurolla tasolle, joka on koettu viimeksi liki kymmenen vuotta sitten.

Kun huomioidaan inflaatio ja bruttokansantuotteen kasvu, on varainsiirtoverotulojen tosiasiallinen syöksy Hypoteekkiyhdistyksen mukaan vielä tätäkin kohtalokkaampi.

– Sopeutustarpeet ja leikkauslistat ovat hallitusneuvottelijoiden pöydillä samaan aikaan, kun valtion tulot pienenevät ja korkomenot kasvavat, ennusteessa sanotaan.

Suomen Hypoteekkiyhdistys toteaa, että lisätalousarvioiden korjaukset varainsiirtoveron tuottoihin ovat aiheellisia, mutta toistaiseksi riittämättömiä, eivätkä ne helpota aloittavan hallituksen taivalta väestön ikääntyessä maassamme.

 Petri Juutilainen 70 vuotta

Pasunisti, säveltäjä, sovittaja, kapellimestari ja pedagogi Petri Juutilainen syntyi Tammisaaressa 28.4.1953. Perhe kulkeutui Juutilaisen isän työn perässä ensin Vaasaan, sieltä Pietarsaareen ja Varkauteen. Varkaudessa Petri Juutilainen aloitti musiikin opiskelun. Yksitoistavuotiaana Petri oli jo saanut ensimmäisen soittimensa, kitaran, Pietarsaaressa. Isä – nuukana miehenä – osti Petrille Landolan tehtaalta sekundakitaran, jossa oli halkeama. Seitsemäntoistavuotiaana Petri sai ensimmäisen pasuunansa, joka oli armeijan soittokunnan ikivanha pasuuna.

Petri Juutilainen Laikunlavalla Tampereella 24.5.2023.

Keväällä 1972 Petri Juutilainen pyrki Sibelius-Akatemiaan ja pääsi Atso Aksel Almilan (s. 13.6.1953 Helsinki) kanssa ainoina pasunisteina samalle luokalle. Samana kesänä Petri Juutilainen hankki kesätöillä hankkimilla rahoillaan ja isoisänsä avustamana ensimmäisen oman pasuunansa, joka hänellä on vielä tänäkin päivänä; tämä pasuuna hankittiin Ruotsista ja se maksoi 2 600 markkaa. Jazz-musiikkiin Petri Juutilainen oli innostunut jo kitaraa soittaessaan, vaikka kitaran soitto oli alkanut lähinnä folk- ja rock-musiikin kannustamana. Varkaudessa musiikkikauppias Niilo Alho opetti nuottikirjoitusta ja musiikin teoriaa Petri Juutilaiselle sekä valmensi häntä Sibelius-Akatemian pääsykokeisiin.

Petri Juutilainen on tehnyt hyvin merkittävän päivätyön pasunistina, sovittajana ja kapellimestarina. Hän on toiminut mm. Pirkanmaan musiikkiopiston pop/jazz-linjan johtajana, UMO Jazz Orchestran pasunistina, Espoo Big Bandin pasunistina, Helsingin poliisisoittokunnan kapellimestarina sekä Nokia Big Bandin johtajana ja hän on vieraillut kapellimestarina useissa kotimaisissa sinfoniaorkestereissa.

Petri Juutilainen johti Helsingin poliisisoittokuntaa vuosina 1993-2002.

Nykyään eläkkeellä oleva Petri Juutilainen viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviään kesäisin Ruoveden mökillään, jossa hän on innostunut kasvattamaan itse ruokapöytänsä antimia, aina perunasta lähtien. Keskiviikkona Laikunlavalla Puutarhakatu 1:ssä Tampereella vietettiin Petri Juutilaisen myöhästyneitä 70-vuotisjuhlia sankarin läsnäollessa tilaisuudessa. Petri Juutilainen ei itse soittanut tilaisuudessa, mutta häntä haastatteli Pirkanmaan musiikkiopiston rehtori, Jouni Auramo. Petri Juutilaisen säveltämää ja sovittamaa musiikkia esittivät tilaisuudessa Pirkanmaan musiikkiopiston Big Band, Junior Big and ja Pirkanmaan Puhaltajat solisteineen.

 

Musiikilla hidastetaan muistisairauksien etenemistä

Musiikki aktivoi laajasti aivojamme ja vaikuttaa meihin monella eri tasolla: se voi tuottaa kuulijalleen mielihyvää, vahvistaa hänen tunteita, vaikuttaa jopa vireystilaan sekä parantaa kuuntelijan tarkkaavaisuutta. Musiikilla on tärkeä roolinsa myös aivosairauksien kuntoutuksessa ja etenemisen hidastamisessa. Musiikin vaikutuksia aivotutkimuksessa tutkinut apulaisprofessori Teppo Särkämö toivoo matalampaa kynnystä musiikin hyödyntämiseen muistisairaiden arkisessa hoidossa.

Apulaisprofessori Teppo Särkämö.

Apulaisprofessori Teppo Särkämö Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksiköstä on tutkinut 2000-luvun alkupuolelta saakka musiikin vaikutusta ihmisten aivoihin.

”Musiikki on todella monipuolinen ja moniulotteinen virike aivolle. Musiikin käsittelyyn osallistuvat lähes kaikki aivojen osat, niin aivojen syvät osat kuin aivokuoren alueet, otsalohko, ohimolohko ja päälohko sekä pikkuaivot. Näillä kaikilla on oma roolinsa musiikin käsittelyssä, ja yhdessä ne luovat havainto- ja tunnekokemuksen musiikista”, Teppo Särkämö kuvaa.

Se aika lähitulevaisuudessa, jolloin lääkäri kirjoittaa reseptilomakkeelle: tunti musiikkia potilaan oman maun mukaan joka päivä kahden kuukauden ajan, voi olla lähempänä kuin konsanaan luulemme. Apulaisprofessori Teppo Särkämön mukaan musiikki voi vaikuttaa kuulijaansa monella eri tavalla ja usealla tasolla. Ensinnäkin musiikilla on hyvin vahva emotionaalinen taso. Musiikki saa meissä aikaan mielihyvän kokemuksia, musiikki parantaa mielialaa ja monesti vahvistaa tunnekokemusta, jonka kokisimme tilanteessa muutenkin. Särkämön mukaan varsinkin elokuvamusiikki on tästä mahtava käytännön esimerkki.

Pilottitutkimus, joka tehtiin Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen sekä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan toimesta osoitti, että musiikin kuuntelu edistää potilaan toipumista aivohalvauksesta. Varsinkin kielellinen muisti ja tarkkaavaisuus palautui paremmin niillä potilailla, jotka nautiskelivat päivittäin annoksen itse valitsemaansa musiikkia. Lontoon Imperial Collegen tutkijat ovat osoittaneet omissa tutkimuksissaan, että musiikki kohentaa aivohalvauksen vioittamaa hahmotuskykyä. Aivokuvantamiset ovat selvästi paljastaneet, että aivomme reagoivat musiikkiin hämmästyttävän voimakkaasti; musiikin sävelet aktivoivat aivoalueita, jotka säätelevät muistia, tunteita, huomiokykyä, vireyttä, käsitteellistä ajattelua sekä liikkeitä. Vaikutuksen laajuus yllätti aivotutkijatkin. Paras vaikutus potilaaseen saadaan sellaisella musiikilla, josta potilas eniten pitää itse. Lempimusiikki aktivoi aivojemme syviä rakenteita, joiden reagoimiseen yleensä tarvitaan jokin hyvin voimakas pelkoa tai mielihyvää tuottava ärsyke. Kanadalaisen McGill-yliopiston tutkijat huomasivat, että mielimusiikin soiminen käynnistää aivojen palkitsemisjärjestelmän – täysin saman järjestelmän, joka tekee ruoasta ja seksistä myös nautinnollista. Magneettikuvauksessa voidaan havaita, että lempisävelmät sytyttävät mm. accumbens-tumakkeen, joka erittää mielihyvähormoni dopamiinia.

Tutkija Linda Gerdner.

Useissa tutkimuksissa maailmalla on todettu, että mielimusiikin soittaminen esimerkiksi leikkauspotilaille ja synnyttäjille rentouttaa potilaita ja samalla vähentää kipulääkkeiden käyttämisen tarvetta. Musiikilla on onnistuttu rauhoittelemaan samoin aggressiivisia lapsia ja levottomia dementikkoja. Yhdysvaltalaistutkija Linda Gerdner havaitsi, että musiikki, joka on ollut mieluisaa Alzheimer-potilaalle ennen sairastumista, rauhoittaa potilaan oloa myös myöhemminkin. Musiikilla voidaan kohentaa muistisairaan turvallisuuden tunnetta ja luottamusta. Mielimusiikki hillitsee muistamattomalla hämmennyksen aiheuttamaa kiihtyneisyyttä paremmin kuin perinteinen rentoutusmusiikki. Musiikkia käytetään samoin monenlaisissa psyyken terapioissa; musiikin avulla voi ilmaista ja käsitellä vaikeitakin tunteita ja kokemuksia sekä saada kontaktin esimerkiksi vaikeavammaiseen lapseen. Musiikkiterapiakaan ei vaadi minkäänlaista soittotaitoa onnistuakseen. Mukavinta musiikissa onkin se, että kuka hyvänsä voi hoitaa sillä itseään.

Musiikki vaikuttaa myös omaan vireystilaamme, se rauhoittaa tai piristää meitä riippuen siitä, millaisesta musiikista on kyse. Emootio- ja vireystilan kautta musiikki voi vaikuttaa myös kognitiiviseen toimintakykyyn. Musiikki voi esimerkiksi saada meidät keskittymään paremmin johonkin tehtävään. Musiikin kuuntelu voi auttaa myös, kun olet kovin ärtynyt, vihainen tai vain muuten huonolla tuulella; musiikki vähentää stressiä aiheuttavia hormoneja ja lisää selvästi onnellisuushormoneja. Surullisten ja masentuneiden ihmisten kokemaa tuskaa voi olla kovin vaikea käsitellä. Heihin musiikilla voi olla ihmeellinen vaikutus. Musiikin avulla voi taistella psyykkisiä ja myös joitakin fyysisiä sairauksia vastaan. Musiikin rytmistä riippuen etuaivokuori, vasen parietaalinen aivokuori ja pikkuaivojen oikeanpuoleinen lohko ovat enemmän aktivoituneina.

Musiikkia voi käyttää missä ja milloin hyvänsä, koska musiikki vaikuttaa meidän mielialaamme. Toiset meistä saattavat tarvita nopeatempoista musiikkia tunteakseen oman olonsa paremmaksi, kun taas toisten vointi kohenee kuuntelemalla rauhallista musiikkia. Tietyillä äänillä on erinomainen taipumus vähentää negatiivisia tunteita. Jotkut tietyt rytmit sopivat paremmin rentoutumiseen, kun taas mitä tahansa musiikkityyliä voidaan soveltaa terapeuttiseen käyttöön. Musiikin kuuntelun monet positiiviset vaikutukset on tunnettu jo useiden vuosien ajan. Jo ammoin suurten filosofien aikakaudella laulettiin ylistyslauluja stressin lievittämiseksi. Musiikki voi rentouttaa, poistaa huolet ja saada sinut vaikka tanssimaan. Lauluun on helppo yhtyä myös musiikin myötä. Musiikki kertoo tarinan ja se saa sinut unohtamaan menneet. Musiikki voi olla jotain suurempaa, kuin mitä edes pystymme kuvittelemaan. Musiikki voi muuttaa mielialasi hetkessä ja tehdä synkästä päivästäsi taas kirkkaan. Hyvä musiikki tekee ihmisestä itsevarmemman ja vähemmän pelokkaan.

Varsinkin lasten aivoja musiikki aktivoi tehokkaasti, mutta musiikin vaikutus aivoihin jatkuu koko ihmisiän ajan. Laulun voima on sangen ihmeellinen; sen avulla voidaan virkistää jopa dementiaa sairastavan ihmisen muistia ja kohentaa potilaan mielialaa. Musiikin harrastamisen myötä aivotoimintamme kehittyy ja aivojen massa saattaa jopa kasvaa. Musiikki auttaa aivojen verenkiertoa sekä vilkastuttaa aivojen metaboliaa. Musiikilla ja varsinkin laulamisella voidaan tukea kognitiivista ja emotionaalista toimintakykyä. Tarkkaavaisuus voi kohentua ja oppiminen voi helpottua. Musiikki voi vähentää stressiä, lievittää masennusta, ahdistuneisuutta ja kiputiloja. Musiikilla voidaan palauttaa elimistö ylikierroksilta normaalitilaan; musiikin vaikutus näkyy verenpaineen laskuna, sydämen sykkeen hidastumisena ja hormonierityksen muutoksina sekä stressihormonien kuten kortisolin ja endorfiinien tason laskuna.

Aivoihin musiikki vaikuttaa todella nopeasti. Niin pian, kun ihminen kuulee musiikkia, alkavat keho ja mieli synkronoitumaan musiikin kanssa. Musiikki aktivoi aivojen palkitsemisjärjestelmän; se tuottaa mielihyvää samalla tavoin, kuten esimerkiksi saunominen. Oman mielimusiikin kuunteleminen lisää dopamiinin eritystä kuuntelijan aivoissa. Dopamiini hormonin eritys kasvaa erityisesti juuri ennen musiikkiesityksen ihanimman kohdan alkamista ja sen aikana. Tämä kertoo mielihyväjärjestelmästämme: se palkitsee tavoitteen odottamisen lisäksi myös tavoitteen saavuttamisesta. Musiikki aktivoi samoin tunnetiloja säätelevää limbistä järjestelmäämme. Musiikki aktivoi myös koko motorisen järjestelmän liikeaivokuoren ja liikkeiden hienosäätöjärjestelmät. Upeinta tässä asiassa on, että musiikin vaikutus tuntuu siitä huolimatta, olipa ihminen sitten muusikkona konserttisalissa tai yleisön joukossa seuraamassa orkesterin esitystä. Tutkimukset ovat paljastaneet sen mielenkiintoisen seikan, että samassa tilassa täysin samaa musiikkia kuuntelevien fysiologiset toiminnot synkronoituvat keskenään; samaa musiikkia kuuntelevien henkilöiden kehot ikään kuin toimivat samassa rytmissä.

Fysiologisella tasolla musiikki voi vaikuttaa autonomisen hermoston toimintaan. Tämä näkyy muutoksina muun muassa ihon sähkön johtavuudessa, hengitystahdissa tai sydämen sykkeessä. Musiikin tempo on etenkin tätä järjestelmää ohjaava tekijä. Lisäksi musiikilla on hormonaalisia vaikutuksia. Tiedetään, että miellyttävä musiikki vaikuttaa esimerkiksi endorfiinien eritykseen ja rauhoittava musiikki kortisolin eritykseen. Tietyn musiikin kuuntelu ennen nukkumaanmenoa voi tehdä unestasi levollisempaa ja laadukkaampaa. Mikäli sinulla on nukahtamisvaikeuksia usein, tee rentouttavista kappaleista oma soittolista ja kuuntele mielimusiikkiasia sängyssä ennen nukahdustasi. Pidä musiikkia kuunnellessasi silmäsi kiinni ja hengitä hitaasti; uni valtaa sinut pian ja nukut koko yön ajan todennäköisesti rauhallisesti ja hyvin.

 

Tay-Sachsin taudin löysivät englantilainen silmälääkäri Warren Tay (s. 1843 ja k. 15.5.1927) ja yhdysvaltalainen Bernard Sachs. Tay-Sachsin tauti on 15. kromosomissa oleva geenivirheen aiheuttama peittyvästi periytyvä oireisto; tauti vioittaa keskushermostoa ja aiheuttaa mm. sokeutta, kehitysvammaa sekä varhaista dementiaa. Sairastunut rappeutuu vääjäämättömäsi ja saa halvauskohtauksia, menettää kykynsä reagoida ja ymmärtää puhetta, eikä lopulta pysty enää hengittämäänkään. Tay-Sachsin tauti on ns. synnynnäinen aineenvaihduntahäiriö. Sen aiheuttaa resessiivinen entsyymigeenin alleeli. Lapsi, joka on saanut molemmilta vanhemmiltaan virheellisen geenialleelin sairastuu ja solujen lysosomeihin alkaa kertyä ganglisosidejä – eräs lipidityyppi – ja kudosten, erityisesti aivojen toiminnassa alkaa esiintyä häiriöitä. Tauti on entsyymipuutostauti, jossa heksosamidi-A-entsyymin puuttuessa gangliosidien pilkkoutuminen estyy ja seurauksena on lopulta vaikea keskushermoston sairaus.

Silmälääkäri ja kirurgi Warren Tay.

Vuonna 1843 syntynyt Tay sai lääketieteellisen koulutuksensa Royal College of Surgeonsista Lontoossa, Englannissa, vuonna 1866. Kun Tay valmistui, hänestä tuli Englannin kirurgien ammattijärjestön eli Royal College of Surgeonsin jäsen. Vuonna 1868 Taysta tuli Lontoon Blackfriarsin ihosairauksien sairaalan apulaiskirurgi. Vuotta myöhemmin Taysta tuli Lontoon Blackfriarsin ihosairauksien sairaalan, Royal College of Surgeonsin, stipendiaatti, jonka ammattinimikkeellä hän saattoi alkaa harjoittaa kirurgiaa Lontoossa. Tuona vuonna, 25-vuotiaana, Taysta tuli apulaiskirurgi ja silmälääkäri sekä silmälääkäri Lontoon sairaalassa. Lontoon sairaalassa ollessaan Tay työskenteli monilla lääketieteen aloilla harjoittavan kirurgin Sir Jonathan Hutchinsonin (s. 23.7.1828 Selby, Yorkshire ja k. 23.6.1913 Haslemere, Surrey) kanssa, joka luennoi kirurgiasta. Warren Tay oli Hutchinsonin assistentti useissa laitoksissa, joissa Hutchinson työskenteli, mukaan lukien Moorfields Eye Hospital Lontoossa. Vuonna 1869 Warren Tay aloitti myös kirurgin työskentelyn North-Eastern Hospital for Children -sairaalassa Lontoossa. Siellä Warren Tay oli yleiskirurgi sekä silmälääkäri.

Kirurgi Sir Jonathan Hutchinson.

Työskennellessään kirurgi Sir Jonathan Hutchinsonin kanssa Warren Tay suoritti rutiinitarkastuksia joillekin Hutchinsonin potilaille. Moorfields Eye Hospitalissa vuonna 1874 Warren Tay suoritti silmätutkimuksen tarkastaakseen potilaan silmän takaosan. Tuossa kokeessa Warren Tay huomasi epänormaalit keltaiset täplät silmän takaosan keskialueella. Tay epänormaalin havainto kiinnitti Sir Jonathan Hutchinsonin huomion, ja seuraavana vuonna Sir John Hutchinson julkaisi artikkelin aiheesta. Artikkelissa hän tunnusti Tayn panoksen poikkeavaan löytöön ja nimesi poikkeavuuden Tayn suonikalvontulehdukseksi, joka jatkui 1900-luvulle saakka sairauden nimenä.

Vuonna 1881 Warren Tay raportoi havainnoistaan 12 kuukauden ikäisestä lapsesta, jolla oli heikkoutta sekä niskassa että raajoissa kaksi tai kolme viikkoa syntymän jälkeen. Tay kertoi myös, että lapsella oli kellertävä täplä kummankin silmän takana ja ruskeanpunainen pyöreä piste keskellä. Kuusi kuukautta Tayn havainnon tekemisen jälkeen vauva kuoli. Warren Tay otti yhteyttä kahteen kollegaansa, Sir John Hutchinsoniin ja useiden Lontoon sairaaloiden neurologiin, Hughlings Jacksoniin auttaakseen selvittämään, mikä aiheutti lapsen kuoleman. Koska perhe ei kuitenkaan antanut lääkäreiden tehdä lapsen ruumiinavausta, tutkimus keskeytettiin. Vuonna 1884 Tay raportoi kliinisistä löydöksistään uudesta taudista Yhdistyneen kuningaskunnan Oftalmologiselle Seuralle.

Warren Tay kertoi kolmesta muusta lapsesta kolme vuotta myöhemmin , jotka kuuluivat samaan perheeseen, kuin hänen ensimmäinen potilas. Kaikilla näillä lapsilla oli samat oireet, jotka johtivat heidän varhaiseen kuolemaansa. Warren Tay huomautti, että tauti ryhmittyi perheisiin sen sijaan, että se olisi jakautunut satunnaisesti koko väestöön. Warren Tay havaitsi motoristen taitojen ja näön heikkenemisen vauvoilla. Tayn havainnot tilasta olivat yhdenmukaisia Bernard Sachsin vuonna 1887 tekemien havaintojen kanssa. Tayn pigmentaatiohavainnot täydensivät Sachsin määritelmää tarjoamalla ensimmäisen näkyvän oireen siitä, mitä myöhemmin kutsuttiin Tay-Sachsin taudiksi.

Warren Tay jatkoi työskentelyä Moorfields Eye Hospitalissa eläkkeelle jäämiseen asti 1900-luvun alussa. Tay ei ollut koskaan naimisissa. Hän asui tiilitalossa Finsbury Squarella Lontoossa, ja monet entiset Lontoon sairaalan lääkärikollegat olivat hänen naapureinaan. Erään hänen muistokirjoituksensa mukaan hän arvosti suuresti kirjallisuutta. Lähellä elämänsä loppua Warren Tay kärsi silmän takaosassa olevan näköhermon vauriosta. Sairaus tunnetaan nykyään nimeltä krooninen glaukooma, joka voi johtaa täydelliseen näön menetykseen. Hänellä oli kuollessaan vakava toisen silmän vajaatoiminta. Warren Tay kuoli 15. toukokuuta 1827 kahdeksankymmentäneljävuotiaana. Myöhemmät tutkimukset paljastivat, että geneettiset mutaatiot aiheuttavat Tay-Sachsin taudin ja että nämä mutaatiot ovat yleisiä ashkenazi-juutalaisilla.

Tauti on hyvin harvinainen ashkenazi-juutalaisyhteisön ulkopuolella. Ashkenazi-juutalaiset asettuivat asumaan alkujaan Pohjois-Ranskaan ja Saksaan. Ashkenaz tarkoittaakin Saksaa. Heidän elinolosuhteidensa vaikeuduttua ashkenazi-juutalaiset muuttivat asumaan Puolaan ja Liettuaan sekä myöhemmin myös Venäjälle.

Neurologi Bernard Sachs.

Neurologi Bernard Sachs (s. 2.1.1858 ja k. 8.2.1944) kuului merkittävään Goldman-Sachsin ashkenazi-juutalaiseen perheeseen, joka tunnetaan investointipankki Goldman-Sachsista. Bernard Sachsin vanhemmat olivat Joseph Sachs ja Sophia Baer. Bernard Sachs valmistui Harvardin yliopistosta vuonna 1878; tämän jälkeen hän matkusti Eurooppaan opiskelemaan useiden tunnettujen lääkäreiden ohjauksessa lisää lääketiedettä. Yhdysvaltoihin palattuaan hän alkoi pitää yksityisvastaannottoa New Yorkissa. Hänestä tuli yksi Yhdysvaltain johtavista kliinisistä neurologeista. Hän toimi neurologina New York Polyclinic Hospitalissa ja konsulttina Mount Sinai Hospitalissa. Tämän lisäksi hän toimi Montefiore Home for Chronic Diseasessa ja Manhattan State Hospitalissa. Sachs kirjoitti Journal of Nervous and Sisease-lehteen artikkeleita ja toimi jonkin aikaa lehden päätoimittajana sekä American Neurological Associationin presidenttinä.

Warren Tay kuvasi ensimmäisen kerran silmän verkkokalvon punaisen täplän vuonna 1881, mutta Bernard Sachs antoi kattavamman kuvauksen taudista ja huomasi vuonna 1887 taudin yleisemmän esiintymisen Itä-Euroopan ashkenazi-juutalaisissa. Bernard Sachs julkaisi useita kirjoita, mm. ammattilaisille tarkoitetun hakuteoksen, Nervous and Mental Disorders from Birth to Adolescence. Bernard Sachs kirjoitti vuonna 1926 kirjan, The Normal Child, jonka hän kohdisti suurelle yleisölle lastenkasvatuskäsikirjaksi ja josta tuli myös hyvin suosittu teos. Tässä kirjassaan hän kannusti suhtautumaan tervejärkisesti vanhemmuuteen, ja samalla hän puolsi psykologisten teorioiden, erityisesti freudilaisen psykologian hylkäämistä.

 

Perimätiedon mukaan Rooman viimeinen kuningas, 25 vuotta hallinnut kuningas Lucius Tarquinius Superbus (k. 495 eaa.) syrjäytettiin vallasta vuonna 509 eaa. Kuninkaan syrjäytys tehtiin ilmeisesti varsin pienen joukon vallankumouksessa. Roomasta tuli ”tasavalta”, jota johtivat kaksi konsulia. Rooman kansalaiset valitsivat senaatin jäsenistä konsulit vuoden mittaisiksi virkakausiksi. Rooman kansalaiset jaettiin perinnöllisesti etuoikeutettuihin patriiseihin ja alempiarvoisiin plebeijeihin. Rooman senaatissa olivat edustettuna vaikutusvaltaiset patriisisuvut ja siksi valtion johto oli käytännössä suppean kansanosan käsissä. Rooman senaatti oli Rooman tasavallan neuvoa antava neuvosto, jolla ei ollut valtaa säätää lakeja. Lakeja Roomassa säätivät kansankokoukset, comitia tributa ja concillium plebis. Korkeimmat virkamiehet valittiin comitia centuriatassa.

Roomalainen oikeus sai ensimmäisen kirjoitetun muotonsa 450 eaa. ns. kahdentoista taulun laeissa (leges duodecim tabularum). Niiden pohjalta muodostui Rooman kansalaisille ominainen oikeus ius civile. Sen rinnalle kehittyi valtion virkamiesten, varsinkin preettorien edikteistä toinen oikeuslähde, ius honorarium, jonka avulla muodollinen ius civile saatiin mukautumaan ajan vaatimuksiin. Roomalainen oikeus kehittyi edelleen lainoppineiden vaikutuksesta. Keisari Justianus (s. 11.5.483 ja k. 14.11.565) julkaisi sen kodifioidussa muodossa vuosina 527-565 teoksessaan, Corpus iuris civilis.

Ennen vuotta 445 eaa. ei avioliittoja sallittu eri kansanluokkien välillä. Vuonna 494 eaa. perustettiin plebeijeitä varten kansantribuunin virka, johon virkaan ei voitu valita patriisia. Kansantribuunin virka oli ainut alemmalle kansanluokalle avoin virka, mutta siihen virkaan liittyi sangen suuret oikeudet. Uskonnolliset asemat oli myöhemminkin rajattu ainoastaan patriiseille kuuluviksi. Rooman yhteiskuntaluokkien välille muodostui toisinaan niin suuria erimielisyyksiä, että plebeijit ottivat perheensä, pakkasivat tavaransa ja lähtivät Roomasta leiriytyen kaupungin ulkopuolelle, kunnes heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. Varsin tavallinen tällainen riidanaihe oli maanjako. Patriisien etuoikeudet kuitenkin vähitellen purettiin ja virat avautuivat plebeijeillekin. Vanhat patriisisuvut ja menestyneet plebeijisuvut sulautuivat yhteen uudeksi yläluokaksi.

Rooma laajensi hallitsemaansa aluetta vähitellen suuremmaksi. 400- ja 300-luvuilla eaa. käytiin useita sotia Italian muita valtioita ja heimoja vastaan. Aluksi Rooma oli vain yksi Italian monista kaupunkivaltioista. Menestykselliset ja voitokkaat sodat sekä tarpeeksi taitava diplomatia saattoivat kuitenkin vähitellen etruskilaiset, kreikkalaiset, latinalaiset, kelttiläiset, samnilaiset jne. yhteisöt Rooman vallan alle. Nämä alistetut uudet Rooman kansalaiset eivät yleensä saaneet Rooman kansalaisoikeuksia.

Vuonna 270 eaa. Apenniinien niemimaa oli kokonaan Rooman hallussa. Rooman laajentuminen jatkui seuraavaksi läntisen Välimeren rannikolle, kun käytiin puunilaissodat Karthagoa vastaan vuosina 264-146 eaa. Puunilaissotien tuloksena Rooma sai haltuunsa Sisilian, Hispanian ja Pohjois-Afrikan. Tämän jälkeen vuorossa oli Makedonia, jota vastaan roomalaiset kävivät ns. makedonialaissodat; ensimmäinen niistä käytiin vuosina 215-205 eaa., toinen vuosina 200-196 eaa., kolmas vuosina 171-168 eaa. ja neljäs sota käytiin vuosina 150-148 eaa. Seleukidit lyötiin Syyriassa 189 eaa. Voidaan sanoa Rooman levittäneen puolessa vuosisadassa valtansa Italiasta koko antiikin tuntemaan maailmaan.

Tulemme pian huomaamaan, kuinka paljon roomalaisten maailma lopultakin muistutti omaamme. Roomalaiset aiheuttivat maailman historian ensimmäisen laajan globalisaation. Koko Rooman valtakunnan alueella maksettiin samalla rahalla, puhuttiin Rooman ainutta virallista kieltä (idässä lisäksi kreikkaa) ja sovellettiin lainsäädännössä samaa lakikokoelmaa. Lähes kaikki osasivat lukea, kirjoittaa ja laskea, ja kauppatavaroiden kiertokulku oli vapaata: Ihmiset saattoivat istua viinitupaan Egyptin Aleksandriassa, Lontoossa tai Roomassa ja tilata samaa gallialaista viiniä tai maustaa ruoan samalla espanjalaisella oliiviöljyllä. Viereisestä puodissa oli mahdollista ostaa tunika, joka oli kudottu pääkaupungissä Roomassa egyptiläisestä puuvillasta (tämä muistuttaa nykyisten T-paitojen valmistusprosessia). Yleisimmät roomalaiset vaatteet olivat toga ja tunika. Toga oli miesten muodollinen asu, jota käytettiin juhlatilaisuuksissa ja virallisissa yhteyksissä. Se oli valmistettu villasta, vaikea pukea päälle ja myös hyvin kuuma asuste. Miesten arkivaate oli tunika, jonka lisäksi voitiin käyttää esimerkiksi viittaa. Nuoret naiset käyttivät tunikaa, mutta naimisiinmenon jälkeen he siirtyivät vaatetuksessa pidempään stolaan.

Roomassa naisten asema oli jonkin verran parempi kuin Kreikassa, mutta roomalainen yhteiskunta oli kuitenkin luonteeltaan patriarkaalinen. Miehillä ja naisilla ei ollu samoja oikeuksia ja naisen asema hahmotettiin aina hänen miessukulaistensa kautta. Toisin kuin kreikkalaiset orjat, roomalainen orja saattoi tulla vapautetuksi ja hänen lapsistaan saattoi tulla valtakunnan kansalainen. Tämä oli merkittävä sosiaalisen nousun väylä, joka merkitsi uutta voimaa kangistuneisiin yläluokkiin sekä hillitsi orjien luokkatietoisuuden syntyä. Tästä huolimatta orjien asema Roomassa vaihteli suuresti. Roomalainen yhteiskunta oli tiukka sääty-yhteiskunta, jonka jokainen jäsen tiesi joka hetki oman asemansa yhteisössä.

Kun patriisien ja plebeijien välinen valtataistelu loppui noin 300-luvun puolivälissä eaa., syntyi uusi luokka, virka-aateli eli nobitas; nobitas muodostui korkeimmissa valtion viroissa olevista henkilöistä ja heidän perheistään. Tässä kyseisessä järjestelmässä oli täysin normaalia ja hyväksyttävää nousta yhden sukupolven aikana yhden sosiaalisen asteen verran. Jos kuitenkin yritti nousta enemmän kuin yhden asteen, sai sangen helposti pilkkanimen homo novus, nousukas tai kiipeilijä.

Nuivasti roomalaiset suhtautuivat yleensä palkattuun työhön. Yleinen ajatus oli tuolloin, että palkallinen työ toisen palveluksessa oli kuin olemista orjan asemassa (loco servorum). Tästä johtuen mm. asianajajan tehtävä tulkittiin olevan oikeudessa asiakkaan suojelijana (patronus) eikä suinkaan palkallisena. Asianajajan saama palkkio tulkittiin lahjaksi (honorarium). Monissa Etelä-Euroopan maissa tämä käytäntö on yhä edelleen voimassa asianajajien ja yksityislääkärien kohdalla. Vapaille miehille sopivat taidot, artes liberales, olivat hyvin tarkoin määriteltyjä.

Roomalainen poliitikko, puhuja, filosofi, lakimies ja kirjailija Marcus Tullius Cicero (s. 3.1.106 eaa. ja k. 7.12.43 eaa.) käsitteli tätä kysymystä kattavasti teoksessaan De officiis (Velvollisuuksista). Cicero kuvailee pitkän listan ammatteja ja työtehtäviä, jotka eivät ole sopivia ja muuten vain muutamia muita toimia, jotka ovat sopivia vapaiden kansalaisten alimmille luokille: ”Hyväksyttäviä eivät ensinnäkään ole sellaiset ammatit, jotka herättävät ihmisissä mielenkarsautta, kuten tullimiesten ja koronkiskurien. Alaarvoista tointa on katsottava on katsottava myös niiden harjoittavan, jotka ostavat tukkukauppiailta myydäkseen saman tien edelleen. Kaikkein vähiten hyväksyttäviä ovat ne ammatit, jotka palvelevat nautintoja: kalamyyjät, teurastajat, kokit, kanatarhurit, kalastajat. Sellaiset ammatit sen sijaan, jotka vaativat suurempaa asiantuntemusta tai joista on huomattavaa hyötyä, kuten lääkärin, arkkitehdin ja yleissivistykseen kuuluvien aineiden opettajien toimet, ovat kunniallisia niille, joiden säädylle ne sopivat.”

Valtakunna teillä kulkeva moderni matkalainen näkisi siellä täällä motelleja ja tienvarsiravintoloita – kuten nykyään -, joista oli mahdollista vuokrata kulkuneuvo kaupungista toiseen siirtymistä varten. Monet asiat tuntuisivat tutuilta Rooman valtakunnassa matkustavan nykyihmisen mielestä.

Jo Roomassa painiskeltiin nyky-Italiasta tuttujen ongelmien parissa: avioerojen määrä oli nousussa ja syntyvyys laskussa, oikeusjärjestelmä oli ruuhkautunut suhteettoman suuren prosessimäärän takia, tietyt metsäalueet päädyttiin tuhoamaan kokonaan puutavaratarpeen tyydyttämiseksi, merenranta-alueita muutettiin ”betoniviidakoiksi” rakentamalla pröystäileviä huviloita, ja julkisella sektorilla syntyi skandaaleja, kun valtiolta varastettiin rahaa laskuttamalla suurista rakennusprojekteista, joita ei koskaan toteutettu. Tämän lisäksi Roomassakin tunnettiin ”Ikarin sota”! Trajanus valloitti Mesopotamian eli maantieteellisesti saman alueen, jolle liittoutuman joukot lähetettiin kaksituhatta vuotta myöhemmin. Valloitukseen liittyi sotilaallisia ja geopoliitisia ongelmia, jotka ovat yllättävän samankaltaisia kuin nykypäivän hankaluudet.

Rooman valtakunnan vuosisataista historiaa analysoitaessa suurimman vaikutuksen tekeekin antiikin yhteiskunnan uskomaton modernius. Mikä oli Rooman mahdin salaisuus? Tulemme huomaamaan, että Rooman taitava maailmanvalloitus ei perustunut ainoastaan aseisiin vaan myös imperiumin ylivaltaan insinööritaidon alalla: roomalaiset rakensivat akvedukteja, kylpylöitä, teitä ja kaikin mukavuuksin varustettuja kaupunkeja.

Vaikuttavaa on myös Rooman valtakunnan ainutlaatuisuus historiallisesta näkökulmasta – ennen modernia aikakautta mikään muu kulttuuri tai sivilisaatio ei ole pystynyt samaan. Olisikin kenties aiheellista kysyä, olivatko roomalaiset liian edellä aikaansa vai ovatko nykyihmiset turhan paljon kehityksestä jäljessä.

Matkamme ajoittuu historiallisesti ”maagiseen” hetkeen, Ensimmäisen ja viimeisen kerran koko Välimeri ja Eurooppa olivat osa samaa, yhtenäistä aluetta. Näin jatkui ajanlaskun neljä ensimmäisen vuosisadan ajan. Tuolloin oli mahdollista matkustaa ilman rajanylitystä (ja merirosvojen tai vihollisten uhkaa) Välimeren rannikolta toiselle. Pian tämä ainutlaatuinen ajanjakso päättyi, eikä vastaavaa koettu koskaan uudestaan.

 

Uno Cygnaeus oli koko Pietarissa olonsa ajan säännöllisessä yhteydessä kotimaahansa, varsinkin omaisiinsa. Suomessa hän kävi ainakin kesäisin ja Viipurin kaupungissa hän poikkesi vielä useamminkin. Myös Pietarissa Cygnaeuksella oli hyviä ystäviä ja tuttavia. Hän piti säännöllisesti yhteyttä Suomen omaisiinsa koko Pietarissa olonsa ajan.

Uno Cygnaeus oli asunut vuosina 1832-1833 Axianne Diederichsin kotona ja he olivat nuorukaisina myös vaihtaneet sormuksia keskenään. Cygnaeus kirjoitti helmikuussa 1854 kirjeen Axiannelle, joka asusti tuolloin Mariestadin kaupungissa Vätternin rannalla Ruotsissa. Uno Cygnaeus kosi kirjeessään Axiannea ja kertoi samassa kirjeessään äitinsä kuolemasta; äiti oli tullut maininneeksi jo aikaisemmin Axiannesta, että sellaisen miniän hän olisi itselleen halunnut. Axianne vastasi omassa kirjeessä yllättyneensä Cygnaeuksen kirjeestä ja luuli Cygnaeuksen tyysti unohtaneen hänet, vaikka hän ei ollut unohtanut Cygnaeusta. He alkoivat suunnitella seuraavaksi yhteistä tapaamistaan seuraavaksi kesäksi. Muutamia kertoja Axianne yritti tulla meren yli laivalla, mutta sotatilan vuoksi matkat jäivät yrityksiksi. Ainut mahdollisuus saapua Suomeen oli näin Haaparannan ja Tornion kautta.

Cygnaeus odotti nuorikkoaan sisarensa talossa Irjalassa, joka sijaitsi Janakkalassa. Hän lähetti sieltä ajomiehen Axiannea vastaan. Monien vastoinkäymisten takia vihkiminen kuitenkin lykkääntyi. Uno Cygnaeuksen lomakin loppui ja hänen täytyi käydä välillä Pietarissa. Lopulta nuorenparin häät pidettiin 15.9.1854 Kurkijoella Teuvan tilalla, joka tila oli Sebastian Gripenbergin hallinnassa. Avioliittoon vihittäessä Uno Cygnaeus oli 43-vuotias ja Axianne oli 36-vuotias. Toukokuun lopussa vuonna 1856 syntyi Cygnaeuksen perheeseen kaksoset, jotka saivat nimet Ellen ja Walter. Lisäksi perheeseen syntyi toukokuussa 1858 Johan sekä vuonna 1862 Uno.

Uno Cygnaeus oli pohtinut jo avioliiton solmittuaan mahdollisuutta poistua Pietarista. Cygnaeuksen välirikko kirkkoherra Sirénin kanssa sekä keisarin uudistussuunnitelmat kypsyttivät Cygnaeuksen lähtöpäätöstä Pietarista. Toukokuussa 1856 Cygnaeus kirjoitti Wiborg-lehteen artikkelin, Förslag till inrättande af en finsk uppfostringsanstalt för flickor i Finland. Lehtikirjoituksessaan hän kuvaili tyttöjen oppilaitoksen perustamista Suomeen. Koulutuksen esikuvana lienevät olleet hänen tuntemansa tyttöjen opinahjot: Petri-Schulen tyttökoulu, Venäjän naisopistot, Pietarin suomalainen tyttökoulu ja O. H. Gripenbergin tyttökoulu. Tyttökoulun ihanteellinen sijaintipaikka oli Cyngaeuksen mielestä Tampere.

Uno Cygnaeus kirjoitti kouluasiaa edistääkseen serkulleen Fredrik Cygnaeukselle kirjeen, jossa hän pyysi tätä Helsingissä vaikuttamaan siten aisiaan, että tyttökoulua käsiteltäisiin Snellmanin Litteraturbladissa. Oli aivan selvää, että asian taakse piti saada jokin näyttävä auktoriteetti, jotta asia edistyisi. Fredrik Cygnaeus keskusteli tästä asiasta Snellmanin kanssa. Snellmanin ei pitänyt ajatuksesta, että tyttökoulu toimisi osakeyhtiöpohjaisena. Hänen mielestään koulu tarvitsi valtion tukevaa suojaa. Wiborg-lehti myös vastusti koulun osakeyhtiöpohjaa, vaikka oli täysin muuten Cygnaeuksen kirjoituksen tukena liberaalina lehtenä.

Fredrik Cygnaeus ja Snellman luonnostelivat ehdotusta, jonka mukaan Uno Cygnaeuksen täytyisi hakeutua aluksi lehtoriksi jompaan kumpaan syksyllä 1857 perustettavaan siviililukioon; toinen lukio tulisi Hämeenlinnaan ja toinen lukio tulisi Viipuriin, kaupunkeihin, jotka jo entuudestaan olivat Cygnaeukselle tuttuja. Fredrik Cygnaeus uumoili, että pedagogin kokemuksellaan Uno Cygnaeus myös valittaisiin oppilaitoksen johtajaksi. Saatuaan ensin tarvitsemansa kiinteän jalansijan Suomessa Cygnaeuksen olisi paljon helpompi saada muita suunnitelmiaan edistettyä. Fredrik Cygnaeus ehdotti Uno Cygnaeukselle, että tämä valitsisi Hämeenlinnan lukion ja Fredrik lupasi tukea serkkuaan tämän suunnitelmien toteutumisessa.

Uno Cygnaeus teki työtä kahdella eri rintamalla: opetussuunnitelmien tekijänä sekä koulupoliitikassa. Välillä nämä tavoitteet menivät ristiinkin keskenään. Opetussuunnitelmien kehittämisen käsinkosketeltava tulos oli K. Bormannin kirjan suomentaminen, joka kirja perustui uuteen lukemaanoppimismenetelmään. Tätä menetelmää oli kokeiltu jo ennen vuotta 1856 Cygnaeuksen kirkkokoulussa alustavasti. Teoksen saama julkisuus ei kuitenkaan ollut Uno Cygnaeuksen kannalta pelkästään myönteinen asia. Myös Snellman kiinnitti huomionsa Bormannin kirjan arvostelussa Uno Cygnaeuksen toimintaan. Snellman kirjoitti, että Pietarissa vaikutti muuan maanmiehemme, maisteri Uno Cygnaeus, joka on toiminut vuosia sikäläisen suomalaisen koulun opettajana. Hän näyttää olevan niitä kasvattajia, joita Jupiter vihaa. Hän on antautunut tehtäväänsä kaikesta sydämestään ja kokemus on aina osoittanut, etteivät tällaiset kasvattajat menesty. Snellman suhtautui kirjaan myönteisesti, mutta Uno Cygnaeukseen henkilönä kielteisesti.

Kirkkoherra Klemens Johan Gabriel Sirelius (s. 27.6.1818 Kaavi ja k. 23.7.1888 Mikkeli) kirjoitti Uno Cygnaeukselle marraskuussa 1856, että kirkollisasiaintoimikunnan esittelijäsihteeri G. M. Waenerberg oli kutsunut kotiinsa neuvotteluihin professorit F. L. Schaumanin, A. F. Granfeltin ja M. Akianderin, rehtori M. Hackzellin ja Sireliuksen. Tämä ryhmä suunnitteli samanaikaisesti sekä kansakoulua että lähetystyön aloittamista Suomen suurruhtinaskunnassa. Tämä ryhmä piti Uno Cygnaeusta lähetystyön tekijänä. Sirelius vihittiin papiksi Porvoon hiippakunnassa 19.5.1847 ja pian tämän jälkeen hän suoritti filosofian maisterin tutkinnon. Seuraavaksi hän toimi pappina Sortavalassa, Kronstadissa ja Pietarissa. Helsingin virolais-lättiläisen sotilasseurakunnan saarnaajana hän toimi vuosina 1856-1865 ja palasi virkaansa jälleen vuonna 1871.

Ryhmän keskustelun tuloksena oli, että maan keskelle sijoitettu seminaari riittäisi aluksi tuomiokapitulien ehdottamien kolmen sijasta. Ei myöskään ollut järkevää sijoittaa seminaarin yhteyteen vuoro-opiskelukoulua – tätäkin tuomiokapitulit ehdottivat ja näin oli Ruotsissakin – vaan oli parempi perustaa veistokouluja. Ryhmän mielipide oli, että seminaariin oli syytä ottaa myös naisopiskelijoita. Uno Cygnaeus tiedusteli heti Sireliukselta seminaarin johtajasta. Sirelius ilmoitti käsityksenään, että Cygnaes saisi johtajan paikan, varsinkin jos hän tekisi ulkomaisen opintomatkan. Seminaarijohtaja-asiassa ei saattanut luvata mitään täysin varmaa, mutta ulkomaiden kouluolojen tuntemus lisäsi hakijan pätevyyttä tehtävään.

Syrelius suorastaan vaati Uno Cygnaesta julkaisemaan mielipiteensä koulukysymyksestä keväällä 1857. Artikkeli oli välttämätön ainakin siinä tapauksessa, että ulkomaan opintomatka ei toteutuisi. Uno Cygnaeus julkaisi artikkelinsa Wiborgissa, mutta hän samalla arveli olevansa poissa pelistä. Vaikka mitään näkyvää ei juuri tapahtunutkaan heti, taustalla toimittiin ahkerasti ja tähän toimintaan osallistui myös Snellman. Kansakouluasioista kirjoitti näkyvästi sanomalehtiin Meurman.

Syrelius ja Waenerberg paljastivat Cygnaeukselle marraskuun alussa 1857 suuren salaisuuden: senaattiin oli tulossa kansakouluasia käsittelyyn. Tärkein asia Uno Cygnaeuksen kannalta oli, että Waenerberg ei tuntenut ketään sopivampaa henkilöä ulkomaiselle opinto- ja tutkimusmatkalle kuin Uno Cygnaeus. Waenerberg oli asian esittelijänä jo tästä asiasta kirjoittanut oman muistionsa. Senaatti käsitteli asiaa täysistunnossaan 2.11.1857. Istunnossa mainittiin, että Suomen talousseura oli pitänyt kansakouluasiaa erittäin tärkeänä. Kolmannella kerralla asiaa senaatissa käsiteltäessä 23.11.1857 senaatin talousosaston varapuheenjohtaja, L. G. Von Haartman jätti pöytäkirjaan eriävän kantansa.

Huhtikuun alussa vuonna 1858 Sirelius ilmoitti Uno Cygnaeukselle, että kansakoulua koskeva julistus oli annettu. Pastori Sirelius oli tyytyväinen erityisesti siitä, että seminaariasia oli hyväksytty esitetyssä muodossa julistuksessa. Kansakoulunopettajien valmistusta varten perustetaan seminaari, jossa on myös naisten osasto. Seminaari sijoitettaisiin myöhemmin määrättävälle paikkakunnalle. Taustalla käytiin Uno Cygnaeuksen kohtalosta kovaa vääntöä. Kuitenkin 22.4.1858 Sirelius ilmoitti Uno Cygnaeukselle, että Cygnaeus oli valittu seminaarijohtajan virkaan. Julistus kansanopetuksen perusteista oli annettu 19.4.1858. Uno Cygnaeus saapui Helsinkiin kevään ensimmäisellä laivalla Pietarista heti jäiden lähdettyä. Cygnaeusta olivat Helsingissä vastassa Furuhjelm ja Waenerberg, jotka toivottivat Cygnaeuksen sydämellisesti tervetulleeksi kotimaahan. Berg sitä vastoin otti Uno Cygnaeuksen vastaan diplomaattisen viileästi.