Perimätiedon mukaan Rooman viimeinen kuningas, 25 vuotta hallinnut kuningas Lucius Tarquinius Superbus (k. 495 eaa.) syrjäytettiin vallasta vuonna 509 eaa. Kuninkaan syrjäytys tehtiin ilmeisesti varsin pienen joukon vallankumouksessa. Roomasta tuli ”tasavalta”, jota johtivat kaksi konsulia. Rooman kansalaiset valitsivat senaatin jäsenistä konsulit vuoden mittaisiksi virkakausiksi. Rooman kansalaiset jaettiin perinnöllisesti etuoikeutettuihin patriiseihin ja alempiarvoisiin plebeijeihin. Rooman senaatissa olivat edustettuna vaikutusvaltaiset patriisisuvut ja siksi valtion johto oli käytännössä suppean kansanosan käsissä. Rooman senaatti oli Rooman tasavallan neuvoa antava neuvosto, jolla ei ollut valtaa säätää lakeja. Lakeja Roomassa säätivät kansankokoukset, comitia tributa ja concillium plebis. Korkeimmat virkamiehet valittiin comitia centuriatassa.

Roomalainen oikeus sai ensimmäisen kirjoitetun muotonsa 450 eaa. ns. kahdentoista taulun laeissa (leges duodecim tabularum). Niiden pohjalta muodostui Rooman kansalaisille ominainen oikeus ius civile. Sen rinnalle kehittyi valtion virkamiesten, varsinkin preettorien edikteistä toinen oikeuslähde, ius honorarium, jonka avulla muodollinen ius civile saatiin mukautumaan ajan vaatimuksiin. Roomalainen oikeus kehittyi edelleen lainoppineiden vaikutuksesta. Keisari Justianus (s. 11.5.483 ja k. 14.11.565) julkaisi sen kodifioidussa muodossa vuosina 527-565 teoksessaan, Corpus iuris civilis.

Ennen vuotta 445 eaa. ei avioliittoja sallittu eri kansanluokkien välillä. Vuonna 494 eaa. perustettiin plebeijeitä varten kansantribuunin virka, johon virkaan ei voitu valita patriisia. Kansantribuunin virka oli ainut alemmalle kansanluokalle avoin virka, mutta siihen virkaan liittyi sangen suuret oikeudet. Uskonnolliset asemat oli myöhemminkin rajattu ainoastaan patriiseille kuuluviksi. Rooman yhteiskuntaluokkien välille muodostui toisinaan niin suuria erimielisyyksiä, että plebeijit ottivat perheensä, pakkasivat tavaransa ja lähtivät Roomasta leiriytyen kaupungin ulkopuolelle, kunnes heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. Varsin tavallinen tällainen riidanaihe oli maanjako. Patriisien etuoikeudet kuitenkin vähitellen purettiin ja virat avautuivat plebeijeillekin. Vanhat patriisisuvut ja menestyneet plebeijisuvut sulautuivat yhteen uudeksi yläluokaksi.

Rooma laajensi hallitsemaansa aluetta vähitellen suuremmaksi. 400- ja 300-luvuilla eaa. käytiin useita sotia Italian muita valtioita ja heimoja vastaan. Aluksi Rooma oli vain yksi Italian monista kaupunkivaltioista. Menestykselliset ja voitokkaat sodat sekä tarpeeksi taitava diplomatia saattoivat kuitenkin vähitellen etruskilaiset, kreikkalaiset, latinalaiset, kelttiläiset, samnilaiset jne. yhteisöt Rooman vallan alle. Nämä alistetut uudet Rooman kansalaiset eivät yleensä saaneet Rooman kansalaisoikeuksia.

Vuonna 270 eaa. Apenniinien niemimaa oli kokonaan Rooman hallussa. Rooman laajentuminen jatkui seuraavaksi läntisen Välimeren rannikolle, kun käytiin puunilaissodat Karthagoa vastaan vuosina 264-146 eaa. Puunilaissotien tuloksena Rooma sai haltuunsa Sisilian, Hispanian ja Pohjois-Afrikan. Tämän jälkeen vuorossa oli Makedonia, jota vastaan roomalaiset kävivät ns. makedonialaissodat; ensimmäinen niistä käytiin vuosina 215-205 eaa., toinen vuosina 200-196 eaa., kolmas vuosina 171-168 eaa. ja neljäs sota käytiin vuosina 150-148 eaa. Seleukidit lyötiin Syyriassa 189 eaa. Voidaan sanoa Rooman levittäneen puolessa vuosisadassa valtansa Italiasta koko antiikin tuntemaan maailmaan.

Tulemme pian huomaamaan, kuinka paljon roomalaisten maailma lopultakin muistutti omaamme. Roomalaiset aiheuttivat maailman historian ensimmäisen laajan globalisaation. Koko Rooman valtakunnan alueella maksettiin samalla rahalla, puhuttiin Rooman ainutta virallista kieltä (idässä lisäksi kreikkaa) ja sovellettiin lainsäädännössä samaa lakikokoelmaa. Lähes kaikki osasivat lukea, kirjoittaa ja laskea, ja kauppatavaroiden kiertokulku oli vapaata: Ihmiset saattoivat istua viinitupaan Egyptin Aleksandriassa, Lontoossa tai Roomassa ja tilata samaa gallialaista viiniä tai maustaa ruoan samalla espanjalaisella oliiviöljyllä. Viereisestä puodissa oli mahdollista ostaa tunika, joka oli kudottu pääkaupungissä Roomassa egyptiläisestä puuvillasta (tämä muistuttaa nykyisten T-paitojen valmistusprosessia). Yleisimmät roomalaiset vaatteet olivat toga ja tunika. Toga oli miesten muodollinen asu, jota käytettiin juhlatilaisuuksissa ja virallisissa yhteyksissä. Se oli valmistettu villasta, vaikea pukea päälle ja myös hyvin kuuma asuste. Miesten arkivaate oli tunika, jonka lisäksi voitiin käyttää esimerkiksi viittaa. Nuoret naiset käyttivät tunikaa, mutta naimisiinmenon jälkeen he siirtyivät vaatetuksessa pidempään stolaan.

Roomassa naisten asema oli jonkin verran parempi kuin Kreikassa, mutta roomalainen yhteiskunta oli kuitenkin luonteeltaan patriarkaalinen. Miehillä ja naisilla ei ollu samoja oikeuksia ja naisen asema hahmotettiin aina hänen miessukulaistensa kautta. Toisin kuin kreikkalaiset orjat, roomalainen orja saattoi tulla vapautetuksi ja hänen lapsistaan saattoi tulla valtakunnan kansalainen. Tämä oli merkittävä sosiaalisen nousun väylä, joka merkitsi uutta voimaa kangistuneisiin yläluokkiin sekä hillitsi orjien luokkatietoisuuden syntyä. Tästä huolimatta orjien asema Roomassa vaihteli suuresti. Roomalainen yhteiskunta oli tiukka sääty-yhteiskunta, jonka jokainen jäsen tiesi joka hetki oman asemansa yhteisössä.

Kun patriisien ja plebeijien välinen valtataistelu loppui noin 300-luvun puolivälissä eaa., syntyi uusi luokka, virka-aateli eli nobitas; nobitas muodostui korkeimmissa valtion viroissa olevista henkilöistä ja heidän perheistään. Tässä kyseisessä järjestelmässä oli täysin normaalia ja hyväksyttävää nousta yhden sukupolven aikana yhden sosiaalisen asteen verran. Jos kuitenkin yritti nousta enemmän kuin yhden asteen, sai sangen helposti pilkkanimen homo novus, nousukas tai kiipeilijä.

Nuivasti roomalaiset suhtautuivat yleensä palkattuun työhön. Yleinen ajatus oli tuolloin, että palkallinen työ toisen palveluksessa oli kuin olemista orjan asemassa (loco servorum). Tästä johtuen mm. asianajajan tehtävä tulkittiin olevan oikeudessa asiakkaan suojelijana (patronus) eikä suinkaan palkallisena. Asianajajan saama palkkio tulkittiin lahjaksi (honorarium). Monissa Etelä-Euroopan maissa tämä käytäntö on yhä edelleen voimassa asianajajien ja yksityislääkärien kohdalla. Vapaille miehille sopivat taidot, artes liberales, olivat hyvin tarkoin määriteltyjä.

Roomalainen poliitikko, puhuja, filosofi, lakimies ja kirjailija Marcus Tullius Cicero (s. 3.1.106 eaa. ja k. 7.12.43 eaa.) käsitteli tätä kysymystä kattavasti teoksessaan De officiis (Velvollisuuksista). Cicero kuvailee pitkän listan ammatteja ja työtehtäviä, jotka eivät ole sopivia ja muuten vain muutamia muita toimia, jotka ovat sopivia vapaiden kansalaisten alimmille luokille: ”Hyväksyttäviä eivät ensinnäkään ole sellaiset ammatit, jotka herättävät ihmisissä mielenkarsautta, kuten tullimiesten ja koronkiskurien. Alaarvoista tointa on katsottava on katsottava myös niiden harjoittavan, jotka ostavat tukkukauppiailta myydäkseen saman tien edelleen. Kaikkein vähiten hyväksyttäviä ovat ne ammatit, jotka palvelevat nautintoja: kalamyyjät, teurastajat, kokit, kanatarhurit, kalastajat. Sellaiset ammatit sen sijaan, jotka vaativat suurempaa asiantuntemusta tai joista on huomattavaa hyötyä, kuten lääkärin, arkkitehdin ja yleissivistykseen kuuluvien aineiden opettajien toimet, ovat kunniallisia niille, joiden säädylle ne sopivat.”

Valtakunna teillä kulkeva moderni matkalainen näkisi siellä täällä motelleja ja tienvarsiravintoloita – kuten nykyään -, joista oli mahdollista vuokrata kulkuneuvo kaupungista toiseen siirtymistä varten. Monet asiat tuntuisivat tutuilta Rooman valtakunnassa matkustavan nykyihmisen mielestä.

Jo Roomassa painiskeltiin nyky-Italiasta tuttujen ongelmien parissa: avioerojen määrä oli nousussa ja syntyvyys laskussa, oikeusjärjestelmä oli ruuhkautunut suhteettoman suuren prosessimäärän takia, tietyt metsäalueet päädyttiin tuhoamaan kokonaan puutavaratarpeen tyydyttämiseksi, merenranta-alueita muutettiin ”betoniviidakoiksi” rakentamalla pröystäileviä huviloita, ja julkisella sektorilla syntyi skandaaleja, kun valtiolta varastettiin rahaa laskuttamalla suurista rakennusprojekteista, joita ei koskaan toteutettu. Tämän lisäksi Roomassakin tunnettiin ”Ikarin sota”! Trajanus valloitti Mesopotamian eli maantieteellisesti saman alueen, jolle liittoutuman joukot lähetettiin kaksituhatta vuotta myöhemmin. Valloitukseen liittyi sotilaallisia ja geopoliitisia ongelmia, jotka ovat yllättävän samankaltaisia kuin nykypäivän hankaluudet.

Rooman valtakunnan vuosisataista historiaa analysoitaessa suurimman vaikutuksen tekeekin antiikin yhteiskunnan uskomaton modernius. Mikä oli Rooman mahdin salaisuus? Tulemme huomaamaan, että Rooman taitava maailmanvalloitus ei perustunut ainoastaan aseisiin vaan myös imperiumin ylivaltaan insinööritaidon alalla: roomalaiset rakensivat akvedukteja, kylpylöitä, teitä ja kaikin mukavuuksin varustettuja kaupunkeja.

Vaikuttavaa on myös Rooman valtakunnan ainutlaatuisuus historiallisesta näkökulmasta – ennen modernia aikakautta mikään muu kulttuuri tai sivilisaatio ei ole pystynyt samaan. Olisikin kenties aiheellista kysyä, olivatko roomalaiset liian edellä aikaansa vai ovatko nykyihmiset turhan paljon kehityksestä jäljessä.

Matkamme ajoittuu historiallisesti ”maagiseen” hetkeen, Ensimmäisen ja viimeisen kerran koko Välimeri ja Eurooppa olivat osa samaa, yhtenäistä aluetta. Näin jatkui ajanlaskun neljä ensimmäisen vuosisadan ajan. Tuolloin oli mahdollista matkustaa ilman rajanylitystä (ja merirosvojen tai vihollisten uhkaa) Välimeren rannikolta toiselle. Pian tämä ainutlaatuinen ajanjakso päättyi, eikä vastaavaa koettu koskaan uudestaan.