Punaisen Myllyn taru (7. osa)
Kun teatteri-innostus sai Pentti Viljasen valtaansa, hän keskusteli asiasta isänsä, johtaja Emil Viljasen (alk. Järventausta, s. 10.8.1874 Mouhijärvi ja k. 20.1.1954 Tampere) kanssa. Emil Viljanen lausui pojalleen: ”Onhan niitä kunniallisiakin ammatteja!” Emil Viljanen oli puuseppä ja ammattiyhdistysmies sekä sosiaalidemokraattinen kansanedustaja. Emil Viljasen vanhemmat olivat torppari Vilhelm Järventausta ja Augusta Charlotta Sandelin. Emil oli ensin renkinä vuosina 1888-1892 ja toimi sen jälkeen puuseppänä vuodet 1893-1904. Sanomalehti Oy:n taloudenhoitajana Emil Viljanen toimi vuonna 1905 ja sen jälkeen Suomen paperiteollisuustyöväen liiton sihteerinä ja toimistonhoitajana Tampereella vuodet 1906-1918. Emil Viljanen toimi myös Suomen maanvuokraajain liiton rahastonhoitajana ja Tampereen työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Hän oli samoin perustamassa Tampereen Työväenteatteria. Emil Viljanen oli huhtikuussa 1907 Tampereen työväentalossa pidetyn Suomen Ammattijärjestön perustavan kokouksen puheenjohtaja.
Emil Viljasesta tuli Tampereen kaupungin työvälitystoimiston johtaja vuonna 1917. Viljanen oli sisällissodan aikana Tampereen väliaikaisen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja; hän ei myöskään hyväksynyt punaisten kapinaa. Viljanen menetti sodan jälkeen työnvälitystoimiston johtajan paikkansa, mutta ei saanut muuta rangaistusta. Vuoden 1919 kunnallisvaaleissa Emil Viljanen valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon, jonka puheenjohtajana hän myös toimi vuoden ajan. Tampereen kaupungin köyhäinhoidon esimiehenä ja myöhemmin huoltotoimen toimitusjohtajana Emil Viljanen oli 20 vuoden ajan vuosina 1920-1940. Ristiriitaista Viljasta epäiltiin 1930-luvun alun lamavuosina mm. väärinkäytöksistä. Hämeen läänin pohjoisen vaalipiirin SDP:n kansanedustajana Emil Viljanen toimi vuosina 1914-1917 ja 1919-1922. Viljanen oli Työläisten keskusliiton johtokunnan varapuheenjohtaja sekä kuului SDP:n puolueneuvostoon ja Osuusliike Voiman hallintoneuvostoon. Emil Viljanen oli avioliitossa vuodesta 1899 lähtien Stella Hilda Elisabet Luodon kanssa.
Vaikka Emil Viljanen oli jo varhain itse vienyt poikansa, Pentti Viljasen, Kosti Elon ohjaukseen näyttämölle Kaiserin näytelmään Koneitten murskaaja, nyt hän vastusti poikansa suunnitelmia ryhtyä näyttelijäksi. Poika piti kuitenkin päänsä ja erosi koulusta sekä meni töihin ja alkoi näytellä. Pentti Viljasesta koulittiin Kosti Elon näyttelijäkoulussa vakavien luonneroolien hahmoa; sellaisten näytelmien kuten František Langerin Ferdys Pistoran kääntymys ja Kadonnut sävel. Pentti Viljasen ensimmäinen filmirooli oli näyttelijä Axa Regina Elisabeth Linnanheimon (vuoteen 1924 saakka Leino, vuodesta 1948 Mörner, s. 7.9.1915 Helsinki ja k. 24.1.1995 Helsinki) kanssa elokuvassa Taistelu Heikkilän talosta. Viljanen viirtyi vuonna 1939 Helsinkiin SF:n palvelukseen ja sieltä hän vaihtoi Kansanteatteriin. Siellä hän esiintyi mm. Gogolin Reviisorissa sekä Rakkauskirjeitä-näytelmässä näyttelijä Vappu Elon (s. 2.5.1909 Viipuri ja k. 17.1.1947 Helsinki) kanssa näyttelijä, ohjaaja ja sanoittaja Eine Lahja Laineen (s. 13.12.1892 Helsinki ja k. 5.7.1970 Helsinki) ohjauksessa.
Punaisessa Myllyssä Pentti Viljasen seuraava päärooli oli Tatu Pekkarisen laulunäytelmässä Chicagon yö, jossa hänen roolihahmonsa oli rahvaanomainen kulttuuripersoona, Janne Puustinen. Chicagon yö tuli ensi-iltaan 16.9.1947. Uusi Suomi arvosteli puheosuuksien löysyyttä esityksen alussa, mutta ”kun asioiden sukkela päälleenasettelu alkoi vaikuttaa ja repliikkien leikki leikata, purkautui ilovireisestä katsomosta nauru helppoa helpommin.” Ohjaaja Ossi Elstelä piti huolen, että ahtaalla lavallakaan vauhti ei hiipunut. Anna-Liisa Hämeensalo sai Mustan Saaran roolin tummana tanssijattarena ja houkutuslintuna. Muissa rooleissa näyttelivät Teijo Joutsela, Armas Jokio, Aarne Salonen, Laila Rihte ja Irja Rannikko. Tanssijoina toimivat Kaarlo Hiltunen ja Anitra Karto. Vierailijoina esiintyivät jazzlaulaja Maxine Johnson ja saksofonisti Bob Jackson.
Katujulkisivut ovat keltaista terrastirappausta, ja pohjakerroksessa on käytetty punaista Espoon graniittia. Kahdeksanteen kerrokseen sijoitetun ravintola Savoyn ja seitsemännen kerroksen juhlahuoneiston huonekalut tilattiin Artek Oy:ltä. Sisustus yksityiskohtia myöten, kuten verhot, astiasto ja viherkasvit, olivat Aino ja Alvar Aallon suunnittelemat. Ensimmäisessä kerroksessa olevaan samannimiseen elokuvateatteriin suunnitteli Gunilla Jung valaisimet ja Dora Jung tekstiilit. Ravintolasalin sisustus on pyritty säilyttämään pääpiirteissään, mutta elokuvateatterissa on tehty muutoksia: 1960-luvulla rakennettiin muun muassa uusi konehuone. Elokuvateatteri Savoy on vuodesta 1987 lähtien ollut Helsingin kaupungin konsertti- ja näyttämötilana. Elokuvateatterin ja koko rakennuksen suunnittelusta vastasi arkkitehtitoimisto Jung & Jung. Vaikutteita teatterin suunnitteluun otettiin mm. Saksasta ja Itävallasta. Esikuvana on mainittu myös mm. Radio Music Hall New Yorkissa. Teatterin alkuperäisvalaisimet valmistettiin erikoistilauksena Iittalassa Gunilla Jungin suunnitelmien pohjalta.
Ensimmäinen yleisöesitys elokuvateatteri Savoyssa oli 1.9.1937, jota edelsivät kaksi kutsuvierasnäytäntöä saman vuoden elokuussa. Avausnäytännössä esitettiin elokuva Vaarojen laiva, jonka myrskykohtauksessa hyödynnettiin valkokangasta laajentamalla kankaan kokoa ja korottamalla äänen volyymia kesken esityksen. Esityksessä oli muutenkin taitavasti rakennettua shown tuntua. Esirippuja oli kaksi. Salin pimetessä näyttämöaukon peittävä samettiverho avautui ja paljasti näyttämön takaosan hopealameeverhon, jota elävöitti värivalojen leikki. Takaverho lipui syrjään valojen sammuessa ja elävä kuva ilmestyi valkokankaalle. Vahtimestareita oli enimmillään kolme ja heillä oli yllään tummansiniset univormut. Myös univormupukuisia paikannäyttäjiä ja -poikia oli kaksi etu ja takapermannolla sekä yksi parvekkeella. Sodan aikana Savoyta käytettiin ensimmäisen kerran revyy-esityksiin, jotka järjestettiin elokuvaesitysten jälkeen. Tapahtumien järjestäjänä toimi mm. ruotsalainen Palle Hagman, joka toi vierailulle mm. kuuluisan tanssijan Josephine Bakerin. Sodan jälkeen teatterissa esitettiin yönäytöksiä, uudenvuoden- ja vappuaaton iltana, Helsingissä toimineen Punaisen Myllyn esityksiä. 1950-luvulla teatterissa tehtiin myös useita levytyksiä elokuvaesitysten jälkeen yöllä.
Helmikuussa 1944 teatterin kohdalle Kasarmikadulle putosi pommi, joka vaurioitti pahoin rakennusta. Väliaikaisiksi tarkoitetut teatterin ulko-ovet olivat käytössä peräti 1990-luvun alkuun asti. Vuodesta 1937 vuoteen 1953 teatteria hoiti johtaja Nils Dahström. Ensin yhteistyössä Suomi-Filmin kanssa ja vuodesta 1943 itsenäisenä yrittäjänä. Vuodesta 1953 vuoteen 1983 teatteria piti merikapteeni Lars Nilsson. Hän oli hyvin karismaattinen henkilö. Hänen yrityksensä omisti parhaimmillaan yhdeksäntoista elokuvateatteria eri puolilla Suomea. Kluuvikadulla toimineen elokuvateatteri Maximin käytyä liian pieneksi 1950-luvulla Suomen elokuva-arkisto siirsi esitystoimintansa muutamaksi vuodeksi Savoy-teatteriin. 1960-luvulla rakennettiin parvekkeelle toinen konehuone ja koko etuseinän peittävä kaareva valkokangas. 1986 Lilla Teaternin Hamlet oli ensimmäinen kokoillan puheteatteriesitys. Nykyisen vierailuteatterin tarina alkoi vuonna 1986 Helsingin kaupungin kulttuurilautakunnan päättäessä esittää lausuntonaan kaupunginhallitukselle, että Savoy-teatterin tilat vuokrattaisiin Helsingin kaupungin käyttöön kulttuuriasiainkeskuksen hallintaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti