Punainen Myllyn taru (5. osa)
Vappuna 1946 liittoutuneiden valvontakomission siviilipukuinen tiedustelija oli nähnyt kolme humalaista ja valkolakkista henkilöä, jotka olivat heittäneet kivellä hotelli Tornin seinään ja huudelleet vielä perään epäasiallisuuksia. Neuvostoliiton valvontakomissio piti tätä raportoitua toimintaa vakavana poliittisena loukkauksena; valvontakomissio kertoi hotelli Tornin tapahtumista välittömästi maamme hallitukselle. Raportissa tapahtuma oli suurenneltu mellakoinniksi ja samalla väitettiin, että Neuvostoliiton kansalaisia olisi pahoinpidelty kaupungilla. Valvontakomissio edellytti, että Suomen hallitus puuttuisi asianmukaisilla toimenpiteillä tapahtumiin vallattomuuksien loppumiseksi. Asian sai hoitaakseen kommunistinen sisäministeri, Yrjö Kaarlo Leino (s. 28.1.1897 Helsinki ja k. 28.6.1961 Helsinki), joka oli ollut vangittuna poliittisista syistä vuosina 1935-1938 ja 1940-1941. Sisäministeri Yrjö Leino kutsuttiin valvontakomission varapuheenjohtaja, kenraaliluutnantti Grigori Mihailovitš Savonenkovin (s. 17.3.1898 ja k. 4.2.1975) puhutteluun. Yrjö Leino ei ollut tietoinen tapahtumain kulusta Helsingissä, koska oli ollut vappuna puhumassa Tampereella. Valvontakomission varapuheenjohtaja selosti sisäministeri Leinolle tapahtumia ja tiedusteli tältä ääntään korottaen ja nyrkkiä pöytään lyöden: ”Ettekö te kykene täyttämään tehtäviänne?” Yrjä Leinolle ilmeisesti palautettiin mieleen välirauhansopimuksen 21. artikla, jossa määrättiin lopettamaan kaikki järjestöt, jotka harjoittivat Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa ja kiellettiin niiden toiminta.
Sisäministeriö päätti Yrjö Leinon johdolla puuttua Iloisen Teatterin ohjelmistoon. Suurennuslasin alla oli erityisesti Reino Palmrothin toiminta piintyneenä ja epäajanmukaisena oikeistolaisena. Samalla Iloisesta Teatterista tehtiin vapun mellakoiden aiheuttaja. Kaksi viikkoa vapun jälkeen sisäministeriö sähkötti Helsingin poliisilaitokselle tehtäväksi ilmoittaa Iloiseen Teatteriin, että teatterin näytökset tuli lopettaa viiden minuutin kuluessa. Yleisö odotti kuumeisesti Iloisessa Teatterissa esiripun avaamista, kun johtaja Ossi Elstelä nousi näyttämön eteen ilmoittamaan, että illan näytäntö on sisäministeri Yrjö Leinon nimenomaisesta määräyksestä hyvien tapojen vastaisena peruttu. Yleisö luuili ensin, että tämä ilmoitus oli osa esitystä, eikä voinut millään uskoa juuri kuultua ilmoitusta. Samaan aikaan lakkautettiin samoin Itsenäisyyden liitto- ja Ylioppilasoikeisto-järjestöt. Sama esityskielto välitettiin Tampereen Teatterissa esitettävälle Syntymämerkki-revyylle. Tampereen Teatterin johtajana vuosina 1943-1949 toiminut – taiteilija Aino Acktén tytär - Glory Leppänen (s.s. Renvall, s. 28.11.1901 Pariisi ja k. 26.10.1979 Helsinki) joutui vakuuttamaan tiedottaessaan teatterissa asiaa hillittömästi nauravalle ja sitä hyvänä vitsinä arvostavalle yleisölle.
Helsingin Sanomat kirjoitti 16.5.1946 Syntymerkki-revyyn kieltämisestä näin: ”Viranomaisten eilen antamalla päätöksellä on nimimerkki Arijoutsin kirjoittaman laulufarssin ’Syntymämerkkin’ esittäminen kielletty eilisestä lähtien. Kuulemamme mukaan viranomaiset perustelevat päätöstään sillä, että näytelmän sisältö on hyvien tapojen vastainen. Tässä yhteydessä mainittakoon että eräissä vasemmistolehdissä on ’Syntymämerkkiä’ arvosteltu siihen sisältyneiden poliittisten sukkeluuksien johdosta. Näytelmää ehdittiin esittää Helsingissä Iloisessa Teatterissa suurella menestyksellä yli 30 kertaa, Tampereella on saamamme tiedon mukaan näytelmän esitys eilen illalla viranomaisten toimesta keskeytetty sen jo alettua.”
Lehdistössä ja varsinkin oikeistopiireissä sisäministeri Yrjö Leinoa syytettiin Iloisen Teatterin revyyn kieltämisestä. Pallea eli Reino Palmrothia pidettiin syyllisenä ja oikeiston äänitorvena, vaikka käsikirjoituksen esitykseen oli laatinut Arijoutsi eli Heikki Sakari Marttila. Uusi Suomi kirjoitti 18.5.1946 seuraavasti: ”Teatterin näyttelijöiden lausumissa repliikeissä esiintyy varsin runsaasti erilaisia poliittisia letkauksia, jotka olivat omiaan vaarantamaan maamme sekä sisäpoliittisia että ulkopoliittisia suhteita. Revyissä esitetyt lukuisat vihjailut sekä suorat, toisinaan myös itäiseen naapurimaahan kohdistuvat sanonnat eivät ole missään tapauksessa olleet omiaan ainakaan hälventämään kansamme keskuudessa aikaisemmin vallinnutta vihamielistä suhtautumista mainittuun maahan. Kun teatterin esitykset jatkuvasti ovat olleet edellä mainitunlaisia ja niin ollen hyviä tapoja loukkaavia, on viranomaisten ollut pakko nyttemmin puuttua asiaan.”
Esityksen kieltämispäätöksestä järkytyttiin Iloisessa Teatterissa kovasti ja teatterilaiset yrittivät parhaansa mukaan puolustautua esitettyjä syytöksiä vastaan. Teatterijohtaja Ossi Elstelä kävi Suomen seitsemännen presidentin, Juho Kusti Paasikiven (vuoteen 1887 Johan Gustaf Hellstén, s. 27.11.1870 Koski Hl ja k.14.12.1956 Helsinki), puheilla kertomassa teatterilaisten näkemyksestä. Tätä valvontakomission järjestämää kohtausta lukuunottamatta Iloisen Teatterin näkymät näyttivät muuten lupaavilta. Ossi Elstelä keräsi aikaisemmista revyistä lauluja ja sketsejä ja vieraili teatterinsa kanssa Vaasassa. Kesken Vaasan esityksen saapui paikallinen poliisimestari ilmoittamaan, että sisäministeriö määräsi esityksen välittömästi keskeytettäväksi. Määräys tuli Helsingistä puhelimitse. Ossi Elstelä soitti Vaasasta masentuneena Reino Palmrothille Lappeenrantaan ja kertoi tapahtuneesta hänelle. Elstelä kysyi: ”Mitäs nyt tehdään kun työt loppuu?” Reino Palmroth suositteli koittamaan vanhojen revyiden uudelleenlämmitystä. Seuraavaksi Ossi Elstelä haki lupaa Lähtölaukaus-revyyn esittämiseen uudelleen, mutta lupaa ei tullut. Hän koitti vielä saada lupaa Mustaan kissaan, mutta sekin evättiin. Muihinkin esityksiin Elstelä koetti anella lupaa huonolla menestyksellä.
Syntymämerkki-revyystä yritettiin suurennuslasin kanssa etsiä Neuvostoliittoa hermostuttaneita kohtia, mutta niitä oli vaikea löytää. Kiellon syy selvisi, kuin muitakin revyitä alettiin kieltää. Ossi Elstelä oivalsi, että kieltojen taustalla oli politiikka ja syyt eivät johtuneet teatterista. Kävi vain niin, että Iloinen Teatteri oli väärässä paikassa väärään aikaan, ja se otettiin sopivaksi maalitauluksi poliittiseen peliin. Ossi Elstelä yritti etsiä Iloiselle Teatterille uutta ohjelmistoa, jotta esitystoiminta voisi jatkua. Kovin monimutkaisten järjestelyjen kautta Elstelä pystyi järjestämään asiat niin, että teatteria ei tarvinnut sulkea kesän aikana. Reino Palmroth lähti Iloisesta Teatterista poliittisen painostuksen vuoksi. Todellisempi syy lienee kuitenkin huoli taloudellisten menetysten pelosta sekä skandaalin vaikutukset. Myöhemmin Palmroth vielä kirjoitti tympääntyneensä koko Iloiseen Teatteriin, koska: ”olin tapani mukaan sinisilmäisenä liikemiehenä jättänyt saatavani nostamatta ja sijoittanut ne vastaisia ohjelmia ja järjestelykustannuksia varten. Sinne kuitenkin menivät ja siellä ovat, mutta lohdutuksena on minulla, että ei se ollut ensimmäinen ja ainoa kerta”. Palmroth kertoi kärsineensä Iloisessa Teatterissa 375 000 markan tappiot.
Reino Palmrothia ei teatterin puolesta painostettu eroamaan. Hän vain ei yksinkertaisesti uskonut esitysten kieltämisen jälkeen teatterin kykyyn selviytyä ”kuivin jaloin”. Palmroth katsoi parhaaksi irtautua Iloisesta Teatterista ja jättää Ossi Elstelä vastaamaan Iloisen Teatterin toiminnasta melko pian esityskieltojen jälkeen. Ossi Elstelä ei sanonut pahaa sanaa entisestä sodanaikaisesta esimiehestään. Näiden tapahtumien jälkeen Iloinen Teatteri ei voinut enää toimia omalla nimellään. Teatteri joutui neuvottelemaan Hämäläis-Osakunnan kanssa toiminnan keskeyttämisestä Kampinkadun näyttämöllä. Messuhallissa saatiin kuitenkin toimia edelleen ja sinne valittiin esitykseksi itävaltalaisen Ralph Benatzkyn (s. 5.6.1884 ja k. 16.10.1957 Zürich) operetti, Sisareni ja minä, jonka harjoitukset olivat alkaneet jo ennen kieltopäätöksiä teatterissa. Tämän operetin käänsi suomeksi Reino Palmroth ja se jäi Palmrothin viimeiseksi työksi tälle teatterille.
Prinsessa Uhmapään näytökset alkoivat myös Messuhallilla 11.7.1946. Tässä esityksessä olivat mukana mm. näyttelijät Kauko Käyhkö, Pentti Viljanen, Eine Turunen, Anna-Liisa Hämeensalo, Teijo Joutsela, Juliska Koka, Arvo Kuusla, Lulu Paasipuro, Lauri Korpela ja Allan Rask. Teatteriorkesterin kapellimestariksi vaihtui näytännössä säveltäjä Tauno Olavi Marttinen (s. 27.9.1912 Helsinki ja k. 18.7.2008 Janakkala). Samaan aikaa teatterille valmisteltiin kuumeisesti uutta nimeä. Kesän aikana teatteri oli tehnyt yhteistyötä varoja keräten Sotaleskien yhdistykselle. Toiminta vaikutti selvästi kannattavalta ja sitä päätettiin jatkaa syksyllä. Pääkaupungin sanomalehdissä kirjoitettiin toiminnasta seuraavaa: ”Sotaleskien ja kaatuneiden omaisten huolto on kesän aikana kokeillut työnsä tukemiseksi kabarettitoimintaa. Koska tällainen toimintamuoto on osoittautunut kannattavaksi, on sitä päätetty jatkaa talvikauden yli. Kabaretin rinnalle liitto avaa myös revyy-teatterin ”Punainen Mylly”, jonka ensi-ilta on Hämäläisten talossa tämän kuun 11 päivänä. Teatterin johto on Bure Litoniuksen käsissä ja ohjaajana toimii taiteilija Ossi Elstelä. Ensi-iltakappaleena esitetään Boris & Gustavin iloittelu Syntiset Enkelit uusitussa asussa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti