Punaisen Myllyn taru (2. osa)
Kamppi oli verrattain huonossa maineessa vielä tuolloin; laitakaupunkia, jonka köyhällistö asui puutaloissa ja parakeissa. Läheisellä lumpunkerääjien torilla venäläiset ja juutalaiset kävivät torikauppaa. On useiden sattumien summa, että ”Hämis” saatiin rakennettua ja että sen yhä omistavat hämäläiset ylioppilaat säätiönsä kautta. Osakunnan jäsenmaksuja korotettiin varojen keräämiseksi ja lisäksi etsittiin hankkeelle sijoittajia, joille mainostettiin rakennettavaa taloa todella tuottavaksi. Talo valmistui vuonna 1931 ja tämän punatiilisen ja 8 000 neliön talon arvo tänä päivänä on vähintään 30 miljoonaa euroa. Oman talon lisäksi Hämäläis-Osakunta omistaa yli 300 vuokra-asuntoa eripuolilla Helsinkiä; niiden arvoksi osakunta arvioi noin 42 miljoonaa euroa. Tämän kiinteistön vuoksi hämäläiset ovat ilmeisesti varakkain osakunta. Kansallis-Osake-Pankki heltyi antamaan mittavan lainan opiskelijoille. Pankin johtajana tuohon aikaan oli Juho Kusti Paasikivi.
Ongelmaksi meinasi alkuun muodostua se, että vuokralainen loukkasi talon jo pitkiä perinteitä ja aikaisempia sopimuksia salin käytöstä. Lopulta sopimukseen kuitenkin päädyttiin neuvottelujen kautta. Avajaisnäytäntöä suunniteltiin 16.3.1945 ja esityksestä tiedotettiin lehdistölle kolme viikkoa aikaisemmin. Muista teattereista haluttiin erottua sillä, että Iloisessa Teatterissa esitettäisiin vain sille kirjoitettuja esityksiä. Teatterinäytäntöjä oli tarkoitus esittää neljä kertaa viikossa ympäri vuoden; keskiviikkoisin, torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Vihdoin esitystoiminta saatiin käyntiin 21.3.1945.
Reino Palmrothin hengentuote oli myös korsulaulu Silmien välliin ryssää, joka nosti hänet Suomen vasemmiston silmittömän vihan kohteeksi. Alkuvuodesta 1945 Reino Palmroth sai Lauri Vennolta kutsun tulla Yleisradioon uuden pääjohtajan, Hella Maria Wuolijoen (vuoteen 1908 Ella Maria Murrik, s. 22.7.1886 Helme, Liivinmaa ja k. 2.2.1954 Helsinki) tapaamiseen, jossa hän sai kuulla, että hänellä ei ole asiaa Yleisradioon ajanvieteohjelmien tekoon. Liittoutuneiden valvontakomissio oli järjestämässä Reino Palmrothille potkuja voimallisesti. Myöhemmin Reino Palmroth siirtyi Lappeenrantaan Chymokselle sosiaalipäälliköksi ja vuonna 1950 hän vaikutti Suomi-Filmin myyntipäällikkönä. 1960-luvun alussa Palmroth perusti oman tuotantoyhtiön.
Ossi Elstelän vanhemmat olivat mekaanikko Frans Oskar Elmstedt ja Emilia Vilhelmiina Alkula, jotka molemmat olivat intohimoisia harrastelijanäyttelijöitä ja isä vielä harrasti hanurinsoittoa. Jo pienenä poikana Ossi pääsi vanhempiensa harrastuksen kautta kosketukseen teatterimaailman kanssa. Hän seurasi mm. Talikkalan VPK:n näyttämöllä oman isänsä suoriutumista esityksessä, Punainen laukku. Ossi Elstelä oli ensimmäisen kerran näyttelijänä teatterilavalla kymmenenvuotiaana näytelmässä Sotilaspoika. Elstelän isä halusi pojastaan kuitenkin teknikkoa ja Ossi Elstelä opiskelikin teollisuuskoulussa siihen saakka, kunnes hänen isänsä kuoli. Siinä vaiheessa Ossi Elstelä jätti teknikko-opinnot ollessaan vain 17-vuotias. Hän pääsi Karhulaan Kymin Työväenyhdistyksen taloudenhoitajaksi vuonna 1921. Yhdistyksen elokuvateatterin ”ohjelmapäällikkönä” ollessaan Elstelä solmi yhteyksiä elokuvamaailmaan. Hän soitti mm. pianoa mykkäelokuvien, kuten Koskenlaskijan morsian, säestäjänä. Elokuvassa oli kapellimestari ja säveltäjä Edvard Armas Järnefeltin (s. 14.8.1869 Viipuri ja k. 23.6.1958 Tukholma) musiikki.
Ossi Elstelä sai kiinnityksen Kannaksella Räisälän näyttämölle vuonna 1923; siellä hän toimi näyttämön johtajana, kuten myös näyttelijänä, kulissimestarina ja vahtimestarina. Varsinkin teatterivalaistuksen kehittämisessä hän kunnostautui rakentamalla Räisälän näyttämölle hienot valaisimet. Savonlinnan Työväen Teatterin näyttelijänä, lavastajana ja kapellimestarina Elstelä aloitti vuonna 1925. Hän viihtyi paikkakunnan luonnossa ja löysi Savonlinnasta myös elämänkumppaninsa, näyttelijä Irja Lautiaan (oik. Irja Elisabeth Elstelä, o.s. Lautiainen, s. 4.3.1904 ja k. 1.10.1976), jonka kanssa avioitui vuonna 1926. Savonlinnalaisen peltisepän pajassa Elstelä kunnosti kesäisin moottoripyöriä.
Vuonna 1928 Elstelät muuttivat Poriin, jossa Ossi Elstelä toimi seitsemän vuotta Porin Teatterin näyttelijänä, lavastajana ja kapellimestarina. Satakunnassa Elstelän huikeimmat näyttelijän suoritukset olivat esityksissä Kirves iskee kiveen – omasta mielestään yksi antoisimmista roolitehtävistä eläessään, jossa näytteli Aleksis Kiviä - ja Nälkään kuollut taiteilija. Porin Teatteri kävi esittämässä kirjailija Elsa Sofia Soinin (s. 7.4.1893 Helsinki ja k. 12.7.1952 Helsinki) neljä näytöksisen näytelmän myös Helsingin Suomalaisessa Oopperassa, jossa Ossi Elstelän roolisuoritusta Aleksis Kivenä ylistettiin. Porin Teatterin esitys sai paremmat arvostelut, kuin teatterinjohtaja ja -ohjaaja Eino Johannes Salmelaisen (s. 30.3.1893 Ikaalinen ja k. 16.4.1975 Tampere) Kansanteatteriin ohjaama versio näytelmästä. Ossi Elstelä oli mukana samoin porilaisessa ”tohtorien triossa” pianistina. Porin Teatterissa Ossi Elstelä näytteli samoin englantilaisen näytelmäkirjailija William Sommerset Maughamin (s. 25.1.1874 Pariisi, Ranska ja k. 16.12.1965 Nizza, Ranska) näytelmässä Pyhä liekki, jossa Elstelän rooli oli Mauricen osa. Tästäkin roolisuorituksesta hän sai kiittävät ja ylistävät arviot.
Vuosina 1899-1965 toimineeseen Helsingin Kansanteatterin Koiton saliin Ossi Elstelä siirtyi valtion stipendin turvin vuonna 1936. Koiton salissa Elstelä toimi näyttelijänä, lavastajana, ohjaajana sekä henkilökunnan päällikkönä, mutta hän ei viihtynyt työmaallaan hyvin. Hän piti Kansanteatterin toimintaa ”eräänlaisena henkisenä silakkalaatikon syömisenä; kilpailu oli kireä ja henki talossa politiikan sotkema”. Nuoruudessaan Elstelä haaveili suurista sankarirooleista, mutta ajan myötä hän oivalsi, etteivät ne sopineet hänen näyttelijänlaatuunsa. Hän teki taiteellisen täyskäännöksen ja vaihtoi vakavat osat kupletteihin ja huvirooleihin, joista hän sai hyvin laajasti kiitosta. Oman mielipiteensä mukaan Ossi Elstelä ei pitänyt itseään vakuuttavana näyttämöllä.
Koiton salista Ossi Elstelä siirtyi vuonna 1919 perustetun Suomi-Filmin palvelukseen elokuvaohjaaja Valentin Vaalan (oik. Valentin Jakovitsh Ivanoff, s. 11.10.1909 Helsinki ja k. 21.11.1976 Helsinki) avustajaksi seitsemän elokuvan ajaksi. Elokuvamaailmaan Valentin Vaala oli tutustunut ystävänsä, Teuvo Tulion (oik. Theodor Ntonius Deroschinsky-Tugai, s. 23.8.1912 Pietari, Venäjä ja k. 8.6.2000 Helsinki) kanssa. Elstelä lavasti Suomi-Filmillä ensimmäiseksi elokuvan Kaikki rakastavat vuonna 1935, jossa näyttelivät Aili Ansa Inkeri Ikonen (vuodesta 1939 Ikonen-Rinne, s. 19.12.1913 Pietari ja k. 23.5.1989 Helsinki) ja Tauno Valdemar Palo (ent. Brännäs, Paloniemi, s. 25.10.1908 Hämeenlinna ja k. 24.5.1982 Helsinki), romanttinen komedia Mieheke (1936), kirjailija ja näytelmäkirjailija Maria Gustava Jotunin (vuoteen 1906 Haggrén, vuodesta 1911 Tarkiainen, s. 9.4.1880 Kuopio ja k. 30.9.1943 Helsinki) näytelmään pohjautuva Miehen kylkiluu vuonna 1937 ja Juurakon Huldan vuonna 1937. Ossi Elstelä näytteli sivuosaa Simolan isäntänä Valentin Vaalan ohjaamassa elokuvassa Niskavuoren naiset, jossa hänen vaimollaan oli keskeinen naisrooli vuonna 1938. Paljon kiitosta sai Ossi Elstelän lavastus Yrjö Nortan (vuoteen 1935 Nyberg, s. 18.3.1904 Turku ja k. 11.11.1988 Turku) ja Toivo Jalmari Särkän (alk. Toivo Hjalmar Silén, s. 20.11.1890 Mikkeli ja k. 9.2.1975 Helsinki) ohjaamassa suurelokuvassa Helmikuun manifesti vuonna 1939. T. J. Särkkä nousi Oy Suomen Filmiteollisuuden johtoon sen perustajaomistaja Erkki Karun (vuoteen 1907 Erland Fredrik Kumlander, vuosina 1907-1911 Erland Kultavaara, s. 10.4.1887 Helsinki ja k. 8.12.1935 Helsinki) kuoltua. Maisteri Särkkä tuotti uransa aikana kaikkiaan 233 ja ohjasi 49 kokoillan elokuvaa.
Ossi Elstelän esikoisohjaus valkokankaalla oli elokuva Aatamin puvussa… ja vähän Eevankin vuodelta 1940. Ossi Elstelä toimi studiopäällikkönä Toivo Särkän ohjaamissa Suomen Filmiteollisuuden menestyselokuvissa Kulkurin valssi vuonna 1941 ja Kaivopuiston kaunis Regina samalta vuodelta. Vuonna 1943 Ossi Elstelä ohjasi sekä lavasti romanttisen klassikkoelokuvan, Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Elokuvauransa aikana Ossi Elstelä oli mukana 73 elokuvassa ja lavastuksia hän rakensi 29 elokuvaan. Vuonna 1945 Ossi Elstelä lopetti työskentelyn Suomi-Filmin palveluksessa ja siirtyi Iloisen Teatterin johtajaksi.
Iloisen Teatterin ensimmäistä revyytä, Lähtölaukaus, kierrätettiin maakunnissa vuoden 1946 alkupuolelle saakka. Kainuun Sanomat julkaisi kirjoituksessa tammikuussa 1946 näin: ”On erinomaista, että Suomeen on vihdoin saatu revyyteatteri. Vielä erinomaisempaa on, että tämä teatteri rohkenee pakata matkalaukkunsakin ja pistäytyä myös maaseutua ilahduttamassa”. Kesästä 1945 oli esitetty seuraavaa revyytä, Sateenkaari, jonka käsikirjoittivat Reino Palmroth ja päätoimittaja ja kirjailija Veikko Sakari Karumo (vuoteen 1933 Kronholm, s. 2.5.1913 Pirkkala ja k. 8.11.1994 Pori). Hämäläis-Osakunnan talosta teatteri siirtyi Messuhalliin, jonne rakennettiin puutarhateatteri. Palmujen tilalla oli viherlatvaisia mäntyjä ja niiden suojassa oli suuri esiintymislava, jonka kerrottiin olleen yhtä suuri kuin Kansallisteatterissa. Tilassa oli samoin suihkukaivo a’ la Versailles sanajalkojen ja pensaiden keskellä. Peräti tuhat ihmistä mahtui seuraamaan teatteriesityksiä katsomoon. Balettitanssijaryhmässä oli kaikkiaan 16 tanssijaa ja vierailijoina lavalla nähtiin mm. näyttelijä ja lausuntataiteilija Ella Siviä Eronen (s. 29.1.1900 Helsinki ja k. 9.10.1987 Helsinki) ja näyttelijä Martta Edit Maria Kontula (s. 20.6.1908 Kymi ja k. 20.9.2006 Helsinki).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti