Punaisen Myllyn taru (3. osa)
Iloisen Teatterin orkesteri oli tuossa vaiheessa 14-miehinen kokoonpani, jota ensimmäisissä esityksissä johti kapellimestarina säveltäjä, sanoittaja, sovittaja, pianisti ja elokuvasäveltäjä Toivo Lampén (s. 7.1.1907 Pornainen ja k. 15.4.2003 Helsinki). Lampén oli opiskellut pianonsoittoa ja sävellystä pianisti ja säveltäjä Selim Gustaf Adolf Palmgrenin (s. 16.2.1878 Pori ja k. 13.12.1951 Helsinki) ohjauksessa. Toivo Lampén oli monipuolinen muusikko, joka toimi 30 vuotta viulisti Yrjö Armas Saarnion (s. 22.11.1906 Turku ja k. 11.5.1985 Helsinki) Polkkayhtyeessä, Radio-orkesterin pianistina, Fred Klimscheffskyn orkesterin pianistina, Eric Cronwallin sekstetissä sekä useiden kuorojen, kuten Aikamiesten ja Peipposten, säestäjänä. Toivo Lampénilla oli oma kamari- ja tanssiorkesteri 1930-luvulla, jolla hän vieraili mm. Unkarissa. Hänen sävellyksiään, sanoituksiaan ja sovituksiaan levyttivät mm. Georg Malmstén, Usko Kantola, Arvi Hänninen, Henry Theel, A. Aimo, Veikko Kines ja Harry Bergströmin orkesteri.
Lampén johti Iloisen Teatterin lisäksi musiikkia mm. Ruotsalaisessa teatterissa, Turun Teatterissa, Hilkka Kinnusen Operettiteatterissa, Mustikkamaan kesäteatterissa ja Koiton näyttämöllä. Toivo johti yli kahtakymmentä kuoroa ja oli perustamassa Helsingin NMKY:n musiikkiopistoa vuonna 1966 sekä toimi tämän opiston rehtorina ja opettajana. Tämän lisäksi hän opetti pianonsoittoa ja musiikin teoriaa Helsingin Konservatoriossa. Mm. Saarnion Polkkayhtyeen ja Georg Malmsténin kanssa Lampén esiintyi useita kertoja radiossa. Lampén oli aktiivinen järjestötoimija osallistumalla mm. Muusikkojen Liiton toimintaan; osaston puheenjohtajana sekä tilintarkastajana, Helsingin Konservatorion Opettajainyhdistyksen sekä Suomen Musiikkioppilaitosten Opettajainyhdistysten Liiton puheenjohtajana.
Hänelle ojennettiin monia ansiomerkkejä, kuten esim. Kauppakamarin kultainen ansiomerkki vuonna 1983, Sulasolin ansiomerkki vuonna 1989 sekä Rintamaveteraanien Liiton hopeinen plaketti vuonna 1996. Tasavallan yhdeksäs presidentti, Mauno Henrik Koivisto (s. 25.11.1923 Turku ja k. 12.5.2017 Helsinki), myönsi hänelle director musices-arvonimen vuonna 1987. Toivo Lampén on säveltänyt musiikin ainakin seuraaviin elokuviin: Laulu tulipunaisesta kukasta (ohj. Teuvo Tulio vuonna 1938), Kiusaus (ohj. Teuvo Tulio vuonna 1938), Vihtori ja Klaara (ohj. Teuvo Tulio vuonna 1939), Kersantilleko Emma nauroi? (ohj. Ilmari Unho vuonna 1940), Täysosuma (ohj. Hannu Leminen vuonna 1941, yhdessä säveltäjä ja jazzmuusikko Yrjö Gunaropolosin kanssa) sekä Anu ja Mikko (ohj. Ville Salminen vuonna 1956).
Sateenkaaren esitykset – esityksiä oli 28 kappaletta – päättyivät kesken kauden huviverotusteknisistä syistä. Ossi Elstelä kirjoitti uuden käsikirjoituksen, joka kyllä pohjautui Sateenkaareen pitkälti, mutta näin saatettiin vähentää huviveron määrää esityksestä. Uuden näytännön nimi oli Elokuun revyy ja sen näytännöt alkoivat ilmeisesti 18.8.1945. Teatterinjohtaja Ossi Elstelä aneli seuraavan esityksen käsikirjoitusta Lilla Teaternille revyitä väsänneiltä Boris Grünsteinilta (s. 14.6.1917 Pietari ja k. 1.6.1992 Helsinki) ja Gustav Laurenilta. Elstelä saikin heiltä revyykäsikirjoituksen, Syndiga Änglar, jonka Reino Hirviseppä käänsi suomeksi nimellä, Syntiset enkelit. Uuden revyyn ensi-ilta oli 7.11.1945 ja esitykset menivät tammikuulle 1946 saakka. Esityksen enkelit olivat Ossi Elstelä, rakennusmestari, laulaja, muusikko ja näyttelijä Kauko Käyhkö (s. 5.4.1916 Pietari ja k. 8.4.1983 Espoo) ja laulaja, viulisti sekä näyttelijä Teijo Reino Joutsela (s. 29.8.1912 Helsinki ja k. 15.9.1999 Helsinki), jotka eivät viihtyneet taivaassa vaan kaipasivat Havis Amandan kaupunkiin takaisin. Revyyssä esiintyi myös näyttelijä Pentti Elias Viljanen (s. 30.7.1915 Tampere ja k. 6.5.1975 Helsinki) useissa eri rooleissa. Tässä esityksessä teatterin kapellimestariksi vaihtui trumpetisti, sovittaja, säveltäjä, sanoittaja ja pedagogi Vilho Alvar Kosonen (taiteilijanimeltään Allu Kosonen, s. 17.7.1908 Kuopio ja k. 17.4.1965 Helsinki).
Syntiset enkeli-revyyn paikallisuudesta teatteri valisti yleisöään näin: ”Revyyt ovat hyvin uusi ilmiö meidän huvielämässämme. Tästä johtuu, että joukko ihmisiä, jotka eivät ole tottuneet siihen, että revyyn etuoikeuksiin kuuluu ampua nuolia, mitä myrkyllisempiä, sitä parempi. Jos siis joku maassamme tuntee oikeutetusti saaneen pistoksia, tai, mikä vielä parempaa – epäoikeudenmukaisesti, voidaan hyvällä syyllä olettaa, että hän tulee äkäiseksi kuin ampiainen. Sitä paitsi on määrätynlainen teatteriyleisö, jonka on vaikea hymähtää millekään muulle kuin sellaiselle, mikä täysin valtaa heidän omaa käsitystään asiasta. Heille voimme vain huomauttaa, että vahingonilo on ilon halpahintaista muotoa sekä että pisara itseironiaa on aina terveellistä.”
Uudenvuodenrevyyksi valmistui esitys, Painajaisuni, jonka ohjasi Ossi Elstelä ja käsikirjoitti Mexico. Esitystä esitettiin 31.12.1945 – 4.2.1946 Messuhallissa ja esityksen tähtenä hyöri laulaja ja säveltäjä Georg Malmstén (s. 27.6.1902 Helsinki ja k. 25.5.1981 Helsinki) sekä säestävänä orkesterina muusikko ja säveltäjä Helge Pahlmanin (s. 10.5.1911 Helsinki ja k. 7.8.1976 Helsinki) johtama ja vuonna 1925 perustettu Dallapé-orkesteri. Revyyseen saatiin Ruotsista tanssijapari Riia Wiik ja Ivar Sjögren, jotka myös näyttelivät esityksessä. Tammikuussa 1946 teatterin esitykseen tuli lastenrevyy, Satu taikaviulusta ja pikkuprinsessasta. Revyyn käsikirjoitti Uhu ja esityksen ensi-ilta oli 6.1.1946 Messuhallissa.
Musta kissa-revyy tuli ensi-iltaan 4.3.1946 Iloisessa Teatterissa; esityksen käsikirjoituksesta huolehti Mr. Duo (Reino Hirviseppä ja Ossi Elstelä), lavastuksesta ja ohjauksesta Ossi Elstelä ja esitysten kapellimestarina toimi Alvar Kosonen. Esiintyjinä Musta kissassa olivat mm. Ossi Elstelä, Pentti Viljanen, Eine Turunen, Lulu Paasipuro, Kauko Käyhkö, Teijo Joutsela, Arvo Kuusla ja Riia Wiik. Tanssisolisteina olivat Anna-Liisa Hämeensalo ja Allan Rask. Esityksessä oli mukana taikuri Julius Sandman, ja voimistelijat Miia Koponen sekä Matti Junnonen. Pakinoitsija Arijoutsin – Heikki Sakari Marttila (s. 1.9.1915 Lahti ja k. 31.1.1993 Vantaa) käsikirjoitti Laulufarssin, joka tuli Iloisen Teatterin ohjelmistoon 3.4.1946. Esityksen ohjasi jälleen Ossi Elstelä ja näyttelijöinä esiintyivät Kauko Käyhkö, Pentti Viljanen, Eine Turunen, Ossi Elstelä, Teijo Joutsela, Lulu Paasipuro, Ria Wiik, Arvo Kuusla.
Heikki Sakari Marttila – Arijoutsi – kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1935 ja opiskeli sen jälkeen sanomalehtioppia Helsingin yliopistossa ja Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa Tampereella vuosina 1935-1938. Nimimerkkiä Arijoutsi hän käytti ensimmäisen kerran Lipeäkala-julkaisussa vuonna 1937; nimimerkin keksi toinen aikansa tunnettu pakinoitsija, toimittaja ja kirjailija Henrik Ensio Ezechiel Rislakki (vuoteen 1934 Svanberg, s. 14.2.1896 Hausjärvi ja k. 30.1.1977 Helsinki), joka käytti nimimerkkiä Valentin. Marttila osallistui talvi- ja jatkosotaan tykistön tulenjohtajana ja patteriupseerina Karjalankannaksella, kunnes hänet siirrettiin Päämajan viihdytysosastolle. Hänet ylennettiin luutnantiksi vuonna 1942. Marttila työskenteli aluksi kotkalaisessa Etelä-Suomi-lehdessä sekä toimi Helsingin Sanomien pakinoitsijana vuosina 1942-1971. Hän julkaisi neljä kertaa vuodessa ilmestynyttä Arijoutsin Pippuri-pilalehteä. Arijoutsin pakinoita kuvittivat taiteilijat Torkel ”Totti” Rikhard Noisniemi (vuoteen 1935 Nyberg, s. 28.8.1916 Helsinki ja k. 23.8.1963 Helsinki) sekä pilapiirtäjä ja professori Kari Yrjänä Suomalainen (s. 15.10.1920 Helsinki ja k. 10.8.1999 Valkeakoski).
Arijoutsi oli omana aikanaan luetuin suomalainen pakinoitsija, myös myydyin. Hänen kerrottiin tuoneen sanomalehtipakinaan kaupunkilaista rentoutta ja hänen vahvuus oli kielellisessä nokkeluudessa ja sanaleikeissä. Ajoittain Arijoutsin huumori oli kovin suorasukaista, varsinkin hänen ottaessa kantaa päivänpolitiikkaan ja ajankohtaisiin ilmiöihin. Esimerkiksi hänen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä ja Valpoan menettelytapoja kommentoineet pakinansa aiheuttivat hallituksen ja valvontakomission taholta vastalauseita. Jopa Helsingin Sanomien päätoimittaja Yrjö Emil Niiniluoto (s. 9.2.1900 Tampere ja k. 4.11.1961 Johannesburg, Etelä-Afrikka) poistatti toisinaan Arijoutsin kirjoituksia ennen lehden lähettämistä latomoon. Monien Helsingin Sanomien lukijoiden mielestä Arijoutsi puolusti suomalaista sananvapautta vaarallisessa tilanteessa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, huumorin keinoin.
Sota-aikana Marttila avusti säännöllisesti Propaganda-Aseveljien Hopeatorvet-lehteä. Arijoutsin erikoispakinakokoelma Korsupokeria (1944) koostuu rintamamiehille suunnatuista kirjoituksista. Niissä mm. parodioidaan armeijan ohjeistoja. Rivien väleistä löytyi myös rintamamiehille arkoja aiheita, kuten huoli kotirintaman naisten kunnollisuudesta. Arijoutsin tuotteliaimmat vuodet osuivat 1940-luvulta aina 1960-luvun puoliväliin. Hänen pakinakokoelmiaan ilmestyi silloin lähes joka vuosi. Monet pakinat kuvaavat arkisia oman elämän sattumuksia, jotka hän kuorrutti kielellisellä iloittelulla. Arijoutsi osasi olla myös ärhäkkä, siksi kaikkia hänen kirjoittamiaan tekstejä ei julkaistu. Hänet tunnettiin vahvasti isänmaallisena ja jyrkkänä kommunismin vastustajana. Sodan jälkeen hän arvosteli pakinoissaan ja suosituissa revyyteksteissään voimakkaasti vasemmistolaisia poliitikkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti