Anna Zögalta Tammerkosken kartanon osti vuonna 1705 juuri Ylä-Satakunnan ylisen kihlakunnan tuomariksi nimitetty Clas Detlofsson Bars. Sekä Anna Zöga että tuomari Detlofsson lahjoittivat omana aikanaan Messukylän kirkkoon omilla nimillään varustetut kirkonkellot. Clas Detlofsson Bars syntyi Turussa räätälin perheeseen. Hän oli kouluja käymätön poika, josta tehtiin ensin kirjuri. Myöhemmin hän toimi Pirkkalan nimismiehenä ja hänestä tuli Ylä-Satakunnan tuomari 35-vuotiaana, jonka tuomiovalta kattoi alueet Loimaalta Keuruulle saakka. Säilyneistä dokumenteista ei käy selville kuinka hyvänä tuomarina häntä arvostettiin, mutta hänen liiketoimintansa näyttää olleen hyvin menestyksellistä.
Jo Pirkkalan nimismiehenä toimiessaan hän osti omakseen ensin Lielahden ratsutilan ja sen jälkeen Tammerkosken kartanon. Näiden jälkeenkin hän kartutti omaisuuttaan ostamalla itselleen Nokian ja siihen liitetyn Viikin, Näsijärven rannalta Ruoveden kunnasta Pekkalan kartanon sekä muita pienempiä tiluksia. Pekkalan historia alkoi jo 1500-luvulla Laukon kartanon omistajien, Kurjen-suvun hallinnasta. 1750-luvulla Austrellit ostivat tilan Kurjilta. Pekkalan omistajan sukunimi vaihtui 1800-luvun alussa, kun Austrellin ainoa miespuolinen perijä kuoli ilman jälkeläisiä ja hänen sisarensa, Fredrika Wilhelmina, avioitui esikuntakapteeni, Adolf Aminoffin (s. 1797 ja k. 1877) kanssa.
Tuomarin virassa toimiessaan Clas Detlofsson Bars kartutti varallisuuttaan tietoisesti harjoittamalla viljan ja rahan lainausta isossa tuomiokunnassaan. Tähän hänellä oli erinomainen tilaisuus, sillä isovihan aikana ja sen jälkimainingeissa aikoina koettiin puutetta yleisesti maakunnassa. Tuomarin jälkeen jääneissä tileissä viimeisiltä vuosilta selviää, että hän keräsi viljalainastaa korkoa viisi kappaa tynnyriltä eli 15,6 %; samaa korkoa suosi myös kruunu lainoistaan. Tammerkosken kartanon ostamisen aikoihin kuoli Clas Detlofssonin ensimmäinen vaimo ja tuomari solmi uuden avioliiton aatelisen perijättären, Sabina Juliana Silfversvanin (s. 1677 ja k. 26.12.1734) kanssa. Heille syntyi vain yksi tytär, Sofia Juliana (s. 1712 ja k. 1730). Aikuisena Sofia meni naimisiin Laukon kartanon omistajan ainoan pojan, Knut Karl Axelsson Kurckin (Kurki, s. 22.9.1700 ja k. 1729)) kanssa. Kurjet olivat tuossa vaiheessa todella pahoin köyhtymään ja velkaantumaan, joten tämä avioliitto tuli heidän kannalta hyvään kohtaan. Tuomari Detlofsson auttoi lunastamalla Laukon veloista menetettyjä tiloja takaisin Laukkoon. Vain 29-vuotiaana Knut Karl Kurck kuitenkin kuoli ja vain muutamaa kuukautta myöhemmin keväällä 1730 Sofia Juliana kuoli 27-vuotiaana lapsivuoteeseen.
Tuomari Clas Detlofsson Bars ja hänen aviopuolisonsa Sabina Juliana kuolivat loppuvuodesta 1734 ja henkiin jäivät vain Sofia-tyttären ja Knutin lapset, kuusivuotias poika, Axel Gustaf, ja nelivuotias tytär, Sofia Juliana. Lapset perivät kaiken, koko valtavan omaisuuden. Aluksi lasten holhoojaksi määrättiin lasten isoäiti, Agnes Sofia von Lütsow (1666-1745), joka laittoi Tammerkosken kartanon vuokralle vuoden 1735 alussa. Aikoinaan Knutin pojasta, Axel Gustaf Kurjesta (s. 13.6.1728 Vesilahti ja k. 22.11.1800 Tottijärvi) tuli Laukon kartanon isäntä. Sofia Juliana Kurjesta (s. 1.3.1730 ja k. 18.2.1763 Pirkkala) tuli Tammerkosken omistaja.
Tuomari Clas Detlofssonin omaisuus arvioitiin perunkirjassa kaikkiaan 55 931 kuparitaalariksi. Tästä summasta jäi puuttumaan vielä eräitä tiluksia ja myös saatavia, jotka myöhemmin nostivat omaisuuden yli 70 000 kuparitaalariin. Tammerkosken säteritilan arvoksi katsottiin 4 500, Laukon kartanon 4 650 sekä Nokian ja Viikin tilojen yhdessä 12 000 kuparitaalaria. Kaiken tämän omaisuutensa tuomari Detlofsson oli haalinut omistukseensa ilman yhtään kruunulta saatua lahjoitusta. Pirkkalan nimismies, Jacob Gadd, vuokrasi Tammerkosken kartanon 2 000 kuparitaalarin kokonaisvuokraa vastaan kolmen vuoden ajaksi. Vuokrasopimusta jatkettiin Gaddille aina kevääseen 1742 asti, jolloin Tammerkosken kartanon uudeksi vuokralaiseksi tuli Porin jalkaväkirykmentin eversti, Henrik Johan von Knorring. Eversti Knorringin poika, luutnantti Carl Reinhold von Knorring (s. 24.7.1717 Ockelbo, Ruotsi ja k. 12.2.1793 Pirkkala) sitten otti vuonna 1745 silloin jo 15 vuoden ikään ennättäneen Sofia Julianan omaksi vaimokseen. Samalla hän sai Tammerkosken kartanon sekä Nokian ja Viikin kartanot omistukseensa.
Luutnantti Carl Knorring vuokrasi Tammerkosken kartanon vuonna 1753 vapaaherra Hans Henrik Boijelle. Vuonna 1758 vapaaherra Hans Henrik Boije osti kokonaan Tammerkosken kartanon omakseen. Carl ja Sofia Knorring muuttivat sitten asumaan Nokialle. Sofia Juliana Knorring kuoli Nokialla 32-vuotiaana talvella 1763. Carl Reinhold Knorring avioitui uudelleen myöhemmin Hedvig Eleonora von Torckin (s. 28.4.1745 Loimaa ja k. 30.6.1818 Turku) kanssa ja majuriksi ylennettynä asui vapaaherra Hans Henrik Boijelta vapautuneessa Kangasalan virkatalossa, Franssilassa.
Majuri Göran Svinhufvudista aina vapaaherran Boijen aikaiseen Tampereen kaupungin perustamiseen Tammerkosken kartanon maille, kartanon olemassa olon historia kesti kaikkiaan 142 vuotta. Kolme Tammerkosken kartanon pitempiaikaista omistajaa olivat: maaherra Ernest Creutz 34 vuotta, tuomari Clas Detlofsson 29 vuotta ja vapaaherra Hans Henrik Boije 25 vuotta. Tammerkosken kartanosta tehty vanhin kartta, maanmittari Oloff Mörthin piirtämä kartta on vuodelta 1696. Tämän kartan mukaan Tammerkosken kartanon pellot olivat keskellä nykyisen Tampereen kaupungin keskustaa. Peltoja oli kaikkiaan noin 29-30 hehtaaria. Peltojen keskellä oli vielä nurmikoita ja teitä; kun ne lasketaan pois viljelysalasta, jäi jäljelle 40,4 tynnyrinalaa eli noin 20 hehtaaria viljelysmaata. Sen verran vaatimattomat olivat Tammerkosken kartanon pellot ja kun peltoa ei voinut raivata paikkaan lisään, oli kartanon omistajan aikoinaan helppo tehdä päätös Tammerkosken kartanon myynnistä Tampereen kaupungin hyväksi.
Kahdella aitauksella pellot oli jaettu kahteen osaan, joita sitten viljeltiin kaksivuoroisesti; jos pohjoisessa pellossa kasvoi viljaa, oli eteläinen pelto kesannolla. Lähellä Näsijärveä, peltojen takana, Näsinkallion kulmilla oli hevosten, vetohärkien ja lampaiden hakamaa, joka oli tarkoitettu näiden laitumeksi. Pyynikin alueella kasvoi metsää ja vähän myöhemmin Hämeenpuiston eteläpäässä oli vetelä suoalue. Tammerkosken kartanon peltojen halki laski kaksi puroa Nalkalan lahteen; toinen pohjoisesta jyrkkää rinnettä ja toinen lännestä. Tammerkosken kartanon rakennukset oli sijoitettu umpiharyhmään Vainisten vanhan nimismiestalon paikalle lähellä kosken yli menevää siltaa. Itse kartanon päärakennus oli ns. miespihan keskellä siten, että talon pääty oli Tammerkoskelle päin. Pihan eteläpuolella sijaitsi karjapiha, jonka takana viettävässä rinteessä oli kaalimaaksi kutsuttu vihannestarha. Pohjoisempana oli vielä 250 seipään humalisto.
Tammerkosken ylittävä silta oli nykyistä sillankohtaa jonkin verran pohjoisempana. Kartanonpuoleisella rannalla sillasta erkani erikoinen tienhaara, joka johdatti liikenteen kartanon piha-alueen ohi kulkevalle maantielle. Kosken ylittävä silta oli rakennettu kosken matalimmalle kohdalle ja tienhaara oli luulaltavasti valmistunut vasta Tammerkosken kartanon piha-alueen laajentumisen jälkeen, sillä siltaa ei ollut mahdollista siirtää. Hämeen ja Satakunnan välinen liikenne kulki siltaa pitkin, mutta liikenne oli tuolloin vielä melko vähäistä. Tammerkosken kartanon kosken vastakkaisella puolella sijaitsi Kyttälän talo. Kyttälän talon kohdalla Messukylään kulkevasta tiestä erosi Lempäälään menevä maantie. Kartanon jauhomylly sijaitsi Tammerkosken yläputouksen itäpuolella sekä sahamylly kotitarvesahausta varten. Keskiputouksessa oli vielä toinenkin jauhomylly; tämän myllyn käyttöoikeuksista käytiin riitaa naapurin kanssa.
Heinää saatiin niitettyä peltolohkojen välillä olevista nurmista, mutta kosken toisella puolella sijaitsivat varsinaiset niityt. Yhteisiä laitumia oli Kanniston, Rautaharkon, Vihipään, Korvensuon, Toivaron, Kärppälän, Otavalan, Viinikan, Hatanpään, Tauskon, Nekalan ja Järvensivun kanssa. Samoin yhteisiä maita lähikylien kanssa oli pohjoinen lähimetsä, josta polttopuut ja aidakset haettiin. Myllysarka, varsinainen hirsimetsä, - sieltä saatiin esim. kattotuohet – oli Näsijärven selän takana Pengonpohjassa asti.
Vuonna 1735 on kirjattu Tammerkosken kartanon tarkempi kuvaus, kun tilaa oli vuokraamassa nimismies Jacob Gadd. Tällöin laadittu inventaario kertoo Tammerkosken kartanon olleen hyvässä kunnossa. Molemmat jauhomyllyt olivat kartanon käytössä ja niiden myllytulli oli 24 tynnyriä viljaa vuosittain. Eläimiä oli seuraavasti: seitsemän hevosta, kaksi varsaa, 26 lehmää, seitsemän hiehoa, seitsemän vasikkaa, sonni, kahdeksan vetohärkää, 25 lammasta sekä vuohia, sikoja, hanhia, kalkkunoita ja kaksi paimenkoiraa. Taloustavaraa ja peltotyökaluja oli runsaasti ja samoin oli laita kalapyydyksien kanssa. Rakennukset olivat muuten ennallaan eli samoin kun vuonna 1696, mutta tuomari Detlofssonin aikana oli pihapiiriin rakennettu uusi, suurempi päärakennus länsilaitaan. Päärakennuksen pohjoispää ulottui noin kolmen metrin päähän myöhemmin rakennetun kirkon kellotapulin nurkasta. Kartanon asuinrakennukset olivat lautakattoisia, mutta aitat, vajat ja eläinsuojat olivat tuohi- tai malkakattoisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti