Ignaz Philipp Semmelweis (s. 1.7.1818 Budapest ja k. 13.8.1865 Oberdöbling, Wien läh.) oli unkarilainen tiedemies ja lääkäri sekä synnytysopin professori, jota kutsuttiin myös ”äitien pelastajaksi”. Nimitys juontui siitä, että hän havaitsi puerperaalisen kuumeen (lapsivuodekuumeen) syyn ja että sen esiintymistä voitiin vähentää merkittävästi, jos synnytysklinikoilla käytettäisiin käsien desinfiointia. 1800-luvun sairaaloissa puerperaalikuume oli melko yleistä ja se johti usein myös kuolemaan. Vuonna 1847 työskennellessään Wienin yleissairaalan ensimmäisessä synnytysklinikassa, Semmelweis havaitsi, että lääkäreiden osastoilla kuolleisuus oli kolminkertaista verrattuna kätilöosastoon. Ignaz Semmelweis suositteli lämpimästi käsien pesua klooratulla kalkkiliuksella.
Ignaz Semmelweis kirjoitti aiheesta julkaisuja ja pystyi osoittamaan, että käsien desinfiointi vähensi potilaiden kuolleisuutta alle yhteen prosenttiin. Semmelweisin havainnot olivat kuitenkin tuolloin pahasti ristiriidassa tieteessä ja lääketieteessä hyväksyttyjen mielipiteiden kanssa ja tämän vuoksi lääketieteellinen yhteisö ei kannattanut hänen näkemyksiään. Jotkut lääkärit jopa loukkaantuivat ehdotuksesta, että heidän pitäisi pestä käsiään. Tämän vuoksi lääkärit pilkkasivat Ignaz Semmelweisia. Vasta Ignaz Semmelweisin kuoleman jälkeen ranskalainen kemisti ja mikrobiologi, Louis Pasteur (s. 27.12.1822 ja k. 28.9.1895) todisti uskottavasti bakteeriteorian ja englantilainen kirurgi, Joseph Lister (s. 5.4.1827 ja k. 10.2.1912) tunnetaan bakteriologian sekä haavojen infektioiden tutkimuksistaan. Hän keksi käsitellä leikkaushaavat karboliliuoksella, joka vähensi huomattavasti infektioita.
Ignaz Semmelweis aloitti Wienin yliopistossa syksyllä 1837 oikeustieteiden opinnot. Seuraavana vuonna hän kuitenkin tuntemattomasta syystä siirtyi opiskelemaan lääketiedettä. Hän valmistui lääketieteen tohtoriksi vuonna 1844. Ignaz Semmelweis päätti erikoistua synnytyslääkäriksi. Semmelweisin opettajia olivat Carl von Rokitansky, Joseph Škoda ja Ferdinand von Hebra. Ignaz Semmelweis sai nimityksen professori Johann Kleinin avustajaksi Wienin yleissairaalan ensimmäiselle synnytysklinikalle 1.7.1846. Semmelweisin tehtäviin kuului tutkia potilaita joka aamu ennen professorin kierrosta, valvoa vaikeita synnytyksiä sekä opettaa synnytystieteen opiskelijoita.
Wienin yleissairaalassa oli tuolloin kaksi neuvolaa synnyttäjille. Ensimmäisen klinikan keskimääräinen äitikuolleisuus puerperaaliseen kuumeeseen oli noin 10-30 prosenttia. Toisen klinikan vastaava kuolleisuus oli merkittävästi pienempi, vain keskimäärin selvästi alle 4 prosenttia. Tämä tieto myös tiedettiin yleisesti sairaalan ulkopuolellakin. Synnyttävät äidit suorastaan rukoilivat päästäkseen tälle toiselle klinikalle synnyttämään. Jotkut naiset olivat jopa valmiita synnyttämään kadulla, ennen kuin menivät ensimmäiselle klinikalle synnyttämään sen huonon maineen vuoksi. Ignaz Semmelweis kiinnitti tähän asiaan huomionsa ja ryhtyi määrätietoisesti tutkimaan, mistä tämä ero johtui.
Ignaz Semmelweisin oivallus tapahtui vuonna 1847, kun hänen hyvä ystävänsä, Wienin yleissairaalan oikeuslääketieteen professori Jakob Kolletschka (s. 24.7.1803 Biela ja k. 13.3.1847 Wien) kuoli, kun häntä oli vahingossa viilletty skalpelilla ruumiinavauksen jälkeen. Semmelweis havaitsi yhteyden Kolletschkan ruumiinavauksen ja puerperaaliseen kuumeeseen kuolleiden naisten välillä. Hän päätteli, että lääketieteen opiskelijat kantoivat käsissään ruumishuoneelta potilaisiin jotakin synnytysklinikalle, jossa hoitivat synnyttäjiä. Tätä ei tapahtunut toisella klinikalla, jossa kätilö opiskelijat eivät osallistuneet ruumiinavauksiin. Kuumeen syntyteoriaa ei virallinen lääketiede vielä tuntenut. Siitä huolimatta Ignaz Semmelweis suositteli sairaalassa otettavaksi käyttöön käsien pesu klooratulla kalkilla ruumiinavaustyön ja potilaiden tutkimuksen välissä. Hän havaitsi mm. että kloorattu liuos poisti käsistä tehokkaasti ruumiinavauskudoksen mädän hajun ja aivan ilmeisesti myös poisti näin taudinaiheuttajien leviämistä.
Ignaz Semmelweisin suosituksen ansiosta kuolleisuus laski ensimmäisellä klinikalla 90 prosenttia ja oli täysin verrattavissa toisen klinikan kuolleisuusprosenttiin. Kuolleisuus oli huhtikuussa 1847 Wienin yleisessä sairaalassa 18,3 prosenttia. Kun käsien pesu lopulta aloitettiin sairaalassa toukokuun puolessa välissä, laski kuolleisuus kesäkuussa 2,2, prosenttiin ja heinäkuussa 1,2, prosenttiin sekä elokuussa 1,9 prosenttiin. Semmelweis sai kylmää kyytiä omilta kollegoiltaan lääketieteen parissa; aluksi hänet koitettiin jättää huomiotta, sitten hylättiin täysin hänen ehdotuksensa ja pilkattiin jopa hänen löytöään. Semmelweisin esimies, Johann Klein, suuttui niin, ettei valinnut häntä avoimeen virkaan ja rajoitti Semmelweisin praktiikkaa. Lopulta hänet erotettiin Wienin sairaalasta ja lääketieteellinen yhteisö ahdisteli häntä. Semmelweis pakotettiin jopa muuttamaan Budapestiin.
Ignaz Semmelweisin löydökset olivat selvässä ristiriidassa silloisten lääketieteellisten tietojen kanssa. Kreikkalainen lääketiede perustui ajatukselle, että ihmisruumiissa on neljää erilaista nestettä: verta, limaa, keltaista sappea ja mustaa sappea. Sairaudet johtuivat tämän mukaan näiden nesteiden välisestä epätasapainosta. Luultiin, että käytetty veri voisi jäädä mm. raajoihin ja olla siten haitallista. Kuukautisten ajateltiin poistavan pahaa verta ja kehitettiin myös muita tapoja päästä eroon pahasta verestä. Mitä vaikeampi sairaus oli kyseessä, sitä enemmän verta oli laskettava kehosta. Suoneniskentä oli hyvin suosittu lääketieteessä, vaikka nykyään sen tiedetään aiheuttaneen enemmän haittaa potilaille kuin hyötyä. Puudutusta ei tuolloin myöskään tunnettu, mutta potilas saatettiin juottaa humalaan tai hänelle annettiin opiumia.
Vuonna 1861 Ignaz Semmelweis julkaisi pääteoksensa, Die Ätiologie, der Begriff und die Prophylaxis des Kindbettfiebers. Semmelweis lähetti kirjaansa monille eri maiden merkittäville obstetriikan eli synnytysopin asiantuntijoille ja lääketieteellisille yhdistyksille. Semmelweisin teos otettiin kuitenkin lääketieteen parissa vastaan hyvin viileästi ja torjuvasti, sillä hyvinkin arvovaltaiset tahot vastustivat Ignaz Semmelweisin näkemyksiä. Esimerkiksi arvostettu patologi, saksalainen Rudolf Karl Virchow (s. 13.10.1821 ja k. 5.9.1902) vastusti Ignaz Semmelweisin havaintoja. Semmelweisin kokema vähättely ja pilkka lopulta ajoi hänet hermoromahdukseen, jonka vuoksi hän joutui vuonna 1865 sairaalaan hoitoon; siellä hän myös pian kuoli arvostusta elinaikanaan saamatta löydöstään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti