Kansallisteatterin Likaisten käsien viimeinen esityspäivä oli lauantai 4.12.1948, mutta Punaisen Myllyn Jääkärin morsianta esitettiin vielä maanantaina 6.12.1948. Teatteri otti ohjelmaan takaisin Kalle Aaltosen morsiamen. Jo 11.11.1948 lähtien Ossi Elstelä oli mainostanut Helsingin sanomalehdissä, että kannattaa kiirehtiä, jos haluaa nähdä esityksen jonka lopettamista jo harkitaan vakavasti. Juho Kusti Paasikivi mainitsee päiväkirjassaan: ”Näytelmäkappaleet. Enckell ilmoitti, että Likaiset kädet on kielletty. Jääkärin morsianta ei näytellä enää.” Jääkärin morsian-näytelmä oli viiden vuoden ajan syrjässä ja se sai esitysluvan vasta keväällä 1954, kun Ylioppilasteatteri otti sen esittääkseen. Neuvostoliiton nootti aiheutti myös sen, että Jääkärin morsian-elokuva – vuodelta 1938 – joutui ”uudelleen tarkastettavaksi” ja lopulta kiellettiin tammikuussa 1949. Elokuva – monista aneluista huolimatta – pysyi kiellettynä 1980-luvulle saakka.
Punaisen Myllyn näyttämölle tuli esitykseen 16.12.1948 revyy, Se pyörii sittenkin, jossa oli Ossi Elstelän koostamana osia Reino Palmrothin (Pallen), Arijoutsin sekä Boris & Gustavin revyistä. Mukaan oli saatu myös Tatu Pekkarisen lauluja sekä Reino Helismaan (vuoteen 1934 Helenius, s. 12.7.1913 Helsinki ja k. 21.1.1965 Helsinki) merimiesromantiikkaa Fenniassa samaan aikaan esitetystä Verta ja rommia-revyystä. Inkeri Suvio ja Esa Koistinen huomioitiin kehuilla baletissa ja vierailijoina esityksessä olivat ranskalainen tanssipari Les Barnett, kiinalainen akrobaattiperhe The Yuk Ching sekä tumma herra Peanuts Holland improvisoituine jazznumeroineen. Se pyörii sittenkin-revyy soveltui kiertue-esityksiin erittäin hyvin ja sillä esityksellä teatteri kiersi maakunnissa seuraavan kesän aikana.
Punaisella Myllyllä ei ollut varaa maksaa osinkoja ja Punaisen Myllyn sekä Cabaret Fenniaa koskeva tilivuosi olikin tappiollinen. Fennia tuotti kolmanneksen ja Punainen Mylly kaksi kolmasosaa yhtiön tuloista, mutta silti tappiota muodostui 160 000 markkaa. Ylivoimaisesti suurimman osan menoista haukkasivat henkilökunnan palkkakustannukset (60 prosenttia), tarpeisto (16 prosenttia), mainokset (10 prosenttia) ja vuokrat (7 prosenttia). Palkoista henkilökunta ei valittanut, vaikka työntekijät saivat välillä venyä uskomattomiin suorituksiin. Tavarapulan hellittämisen myötä teatterin tarpeistomenet kasvoivat, mutta Ossi Eltelän johtamiseen oli vakaa luotto laajasti.
Säveltäjä ja muusikko Tauno Marttinen oli jo satavuosina viihdytystoiminnassa mukana Suomessa. Hän toimi Päämajan viihdytyskiertueella hanuristina ja pianistina sekä säestäjänä. Omien laskujensa mukaan näillä viihdytyskiertueilla tuli kuljettua matka, joka vastaisi kaksi kertaa maapallon kiertämistä. Hänen säestettävinään olivat mm. sopraanolaulaja Anna Mutanen (oik. Mutanen-Liedes, aik. Mutanen-Seppänen, s. 8.8.1914 Joensuu ja k. 22.7.2003 Helsinki), tenori Jorma Tapio Huttunen (s. 16.9.1907 Helsinki ja k.4.11.1979 Helsinki) ja oopperabaritoni Lauri Ilmari Lahtinen (s. 1.2.1913 Viipuri ja k. 25.5.1990 Turku); esiintyjinä oli sekä viihdetaiteilijoita että oopperalaulajia. Kirkkokonsertin antaminen Helsingin Johanneksen kirkossa keväällä 1945 oli Marttisen elämän dramaattisimpia kokemuksia. Tauno Marttinen otti kirkkokonserttiinsa mukaan Puolanne-ryhmälle kirjoitetun Valoa kohti-tanssinäytelmän musiikin, joka oli jo menestynyt toisaalla. Siitä huolimatta Tauno Marttinen tunnettiin parhaiten viihdemusiikin säveltäjänä. Johanneksen kirkkoon saapui täysi penkillinen musiikkiarvostelijoita, jotka nauroivat ja pitivät konsertin aikana kovaa ääntä. Sanomalehdissä seuraavana päivänä Marttisen musiikki mestattiin täysin; hänen musiikkinsa haukuttiin täysi kelvottomaksi.
Balderin salissa Tauno Marttinen yritti lisäksi soittaa kamarimusiikkiaan, mutta hänen musiikkinsa tyrmättiin sielläkin. Masentavien konserttikokemusten jälkeen Tauno Marttinen tapasi yllättäen Ossi Elstelän, joka kysyi Marttiselta: ”Sinun kaltaista miestä olen etsinytkin – mitätöntä miestä ei voi noin teilata! Teetkö meille balettimusiikin Uhri-nimiseen balettiin, jonka Anna-Liisa Hämeensalo ohjaa?” Iloisena työtarjouksesta Tauno Marttinen lupasi yrittää säveltää balettimusiikkia. Musiikki menestyikin alkuun balettinäytännössä, mutta kun selvisi, kuka oli säveltänyt musiikin, laskeutui syvä hiljaisuus. Tauno Marttinen piti kuitenkin Ossi Elstelää oman elämänsä ”pelastusrenkaana”.
Tämän jälkeen Tauno Marttinen sävelsi musiikkia Helsingin tanssijoille ja Alvar Kososen orkesterille. Laitapuolella-laulunäytelmän ohjasi Kaarlo Hiltunen; näytelmässä esiintyivät sekä revyytanssijat Punaisesta Myllystä että oopperan tanssijat lavalla yhtäaikaa. Vuonna 1945 Marttinen toimi jonkin aikaa Punaisen Myllyn pianistina ja soitti Alvar Kososen orkesterissa. Vuoden 1946 jälkeen Tauno Marttinen lähti neljän miehen kiertueelle. Marttinen tuli ryhmään George de Godzinskyn tilalle kiertämään Suomea. Muut ryhmän jäsenet olivat laulaja, säveltäjä Georg Malmstén (s. 27.6.1902 Helsinki ja k. 25.5.1981 Helsinki) – myöhemmin Jarl Eugen Malmstén (s. 16.2.1907 Helsinki ja k. 1.9.1993 Helsinki) – Eino Kullervo Katajavuori (vuoteen 1906 Ehnberg, s. 1.12.1905 Helsinki ja k. 9.4.1984 Helsinki) ja Viljo Vesterinen (s. 26.3.1907 Terijoki, Kivennapa ja k. 18.5.1961 Helsinki).
Kuitenkin Tauno Marttisen musiikillinen ambitio oli korkeammalla, eikä hänestä alkujaan ollut tarkoitus tulla revyy- tai ravintolamuusikkoa. Hän itse tähtäsi konserttilavojen pianistiksi. Itse Marttinen arvosti Teijo Tulion (alkujaan Theodor Antonius Deroschinsky-Tagai, s. 23.8.1912 Pietri ja k. 8.6.2000 Helsinki) ohjaamiin elokuviin säveltämäänsä musiikkia korkealle. Hämeenlinnan Aulangolla Marttinen saavutti elämässään vakaamman elämänrytmin, ja Punainen Mylly ja Fennia saivat jäädä taakse. Aluksi Marttinen toimi siellä Zoo-sirkuksen kapellimestarina ja ryhtyi sitten kaupunginorkesterin johtajaksi.
Aina vain Amor (Lady Behave) oli Punaisen Myllyn operetti vuoden 1949 alussa. Arvostelijatkin nyt jo ylistivät teatterin esitystä täysiveriseksi operettiteatteriksi. Operetin sävelsi Edward Hora ja käsikirjoitti näyttelijä, tanssija, laulaja, libretisti, ohjaaja ja novellikirjoittaja Stanley Richard Lupino (s. 15.6.1893 ja k. 10.6.1942). Operetti sai päivänvalon Lontoossa vuonna 1941. Stanley Lupino oli kuuluisan teatteriperheen jäsen; hänen isänsä oli näyttelijä George Lupino. Stanley Lupino aloitti uransa akrobaattina jo 6-vuotiaana. Vuonna 1910 hän esiintyi Dick Whittingtonissa ja vuonna 1914 hän esiintyi ensi kerran elokuvassa (Sleeping Beauty). Lupino esitti pantomiimeja Theatre Royal Drury Lanessa ja erityisesti hän kunnostautui esiintyjänä musikaaleissa. Myöhemmin Stanley Lupino siirtyi käsikirjoittamiseen ja elokuviin. Näyttämöllä hän esiintyi vielä sellaisissa teoksissa kuin The Fleet’s Lit Up (1939) ja Lady Bahave (1941). Lupino kirjoitti lyhytromaanin, Hullut päivät, jonka Herbert Jenkins Ltd julkaisi vuonna 1932 ja omaelämäkerran From the Stocks to the Stars: An Unconventional Autobiography, joka julkaistiin vuonna 1934. Lady Behave oli menestys Lontoossa vuonna 1941, mutta sairastuttuaan yhä pahemmin Stanley Lupino joutui luopumaan musikaaliroolistaan ja hänen tilalleen kiinnitettiin Bobby Howes (s. 4.8.1895 ja k. 27.4.1972).
Revyyteatteri Punaisen Myllyn Aina vain Amor-esitys sisälsi musiikin suhteen erikoisuuden, kun alkuperäismusiikin ei katsottu sopivan suomalaisen yleisön makuun. Säveltäjä, pianisti, sovittaja ja kapellimestari George de Godzinsky (s. 5.7.1914 Pietari, Venäjä ja k. 23.5.1994 Helsinki) otti tehtäväkseen tehdä musikaalin musiikki uusiksi. Hän sävelsi musikaaliin tarttuvia melodioita, kuten Intiaanitanssin, Mexicana- ja jitterburg-numerot. Toimittaja ja elokuvakriitikko Paula Alice Talaskivi (o.s. Lauris, s. 11.5.1914 Turku ja k. 9.4.1990 Helsinki) suomensi libreton ja myös muokkasi libreton kotimaahamme sopivaksi. Talaskivi pääsi ylioppilaaksi vuonna 1934 ja opiskeli sen jälkeen yliopistossa. Hän toimi Ilta-Sanomien reportterina vuodesta 1938 lähtien sekä myös teatteriarvostelijana vuodesta 1942 lähtien. Talakivi oli vuodesta 1945 alkaen Helsingin Sanomien elokuva-arvostelija. Aina vain Amor-operetin laulut sanoitti Olavi Virta ja operetin ohjasi Pentti Viljanen.
George de Godzinsky oli isänsä puolelta syntyjään monikansallinen (puolalaista, tšekkiläistä ja romanialaista) ja äidin puolelta sveitsiläistä ja hollantilaista verenperintöä. Isä, Franciszek de Godzinsky oli pietarilainen amatööripianisti, virkamies ja yksityisyrittäjä, joka teki pellavakauppaa Suomessa ja toimi mm. Tampereella Lielahden kartanon patruunan, Wilhelm Friedrich von Nottbeckin poikien yksityisopettajana. Perheen äiti, Maria Othmar-Neuscheller oli kansainvälisen tason konserttipianisti, joka erosi miehestään ja asui loppuelämänsä luostarissa Sveitsissä. Venäjän vallankumouksen aikana talvella 1917 perhe – ilman äitiä – matkusti Laatokan jäätä pitkin Suomeen ja asettautuivat asumaan Helsinkiin. Isä elätti perheensä emigranttimuusikoista kokoamalla orkesterilla, joka soitti salonkimusiikkia ja tanssimusiikkia ravintoloissa. George de Godzinsky liittyi tähän orkesteriin 16-vuotiaana parin vuoden ajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti