Markkinoiden ja kaupankäynnin kannalta Tammerkosken seutukunta säilyi yli sadan vuoden jakson miltei tyystin muuttumattomana. Vaikka markkinapaikka välillä vaihtui, oli markkinat kuitenkin saman Satakunnan-Hämeen-tien varressa muutaman kilometrin päässä toisistaan. Tammerkoski jäi sijaintinsa vuoksi myös hieman paitsioon, koska sillä ei ollut omaa merisatamaa. Tammerkosken markkinoita hallitsivat pitkään täysin suvereenisti turkulaiset porvarit. Suomen väkiluku kasvoi tuskallisen hitaasti. Pitkät sodankäynnit olivat vieneet parasta työvoimaa ja niiden seurauksena verotus kiristyi entisestään. Kruunun talouspolitiikka oli kiinnittynyt merkantilismiin ja kaikkea, mikä poikkesi totutusta vanhasta tavasta, suorastaan pelättiin. Vasta aivan vapaudenajan loppupuolella talouspolitiikkaa uudistettiin ja lopulta Tammerkosken seutukin sai uusia muotoja ja vanhasta markkinapaikasta muodostettiin kaupunki. Ennen sitä kuitenkin Tammerkosken vanha kyläasutus vaihtui kartanoasutukseksi.
Samoihin aikoihin, kun Tammerkoskelle kenraalikuvernööri Pietari Brahe määräsi järjestettämän markkinat kahdesti vuodessa, syntyi Tammerkoskelle myös kartano. Historia osoittaa nyt, että kartano oli kaupungin synnyn kannalta huomattavasti tärkeämpää, kuin markkinoiden synty alueelle; Tampereen kaupunki syntyi Tammerkosken kartanosta eikä Tammerkosken markkinoista. Saman aikaisesti Tammerkosken vanha kyläasutus muuttui markkinoiden aikoihin ja nämä tapahtuivat toisistaan täysin erillään. Tuo aika oli myös kartanoiden syntyaikaa. Aikaisempien sotien verorasitteiden ja miestappioiden vuoksi moni talonpoikaistila oli autioitunut asumattomaksi. Suomessa oli vuonna 1618 veroluetteloiden mukaan yhteensä kuusituhatta autiotilaa eli ne olivat joko todella autioita tai veronmaksukyvyttömiä. Jos tilan verot jäivät kolmelta peräkkäiseltä vuodelta maksamatta, merkittiin tila kruunun veroluetteloihin autiotilaksi. Kruunua ei kiinnostanut lainkaan oliko tila autio vai ei, kunhan se vain sai veronsa kannettua tiloilta. Varoissaan olevat naapurit saattoivat lunastaa hallintaoikeuden itselleen maksamalla verokyvyttömän tilan verot. Näin tiloja yhdistelemällä varsinkin 1600-luvun alkupuoliskolla syntyi suurtiloja. Autiotiloja ajautui myös kruunun hallintaan maksamattomien verojen vuoksi.
Varsinkin kolmekymmenvuotinen sota vuosina 1618-1648 joudutti tätä kehitystä. Privilegioihin perustuen aateliset palvelivat sodan aikana huomattavilla paikoilla armeijassa sekä siviilitehtävissä, täytyi heidät myös suorittamistaan tehtävistä palkita. Monet aatelittomatkin kohotettiin aatelissäätyyn. Donaatiot – alueet, jotka palkkioina saatiin kruunulle tehdyistä tehtävistä – kuuluivat aatelisarvoihin, ja näiltä alueilta aateliset saivat itse kantaa veronsa. Kolmekymmenvuotisen sodan loppuvaiheessa tämä järjestelmä eli huippukauttaan. Vuonna 1654 kuningatar Kristiinan hallituskauden päättyessä kaikkiaan kaksi kolmasosaa valtakunnan verotuloista ohjautui donataareille.
Tilanne valtakunnassa alkoi kuitenkin olla jo aika kestämätön; aluksi tämä järjestelmä oli kyllä kruunulle perin käytännöllinen käteisvaroista puutetta kokevalle. Kruunulla oli ylin omistusoikeus aivan kaikkeen maahan, mutta vähitellen kruunu joutui vararikon menetettyjen verotulojen vuoksi. Läänitysten palautusta eli reduktiota alettiin valtiopäivillä pian vaatia. Vuonna 1655 määrättiin ns. neljänneksenperuutus, joka koski vain varojen palautusta kruunulle. Jo aikaisemmin syntyneet suurtilat jäivät olemaan. Myöhemmin toteutettu iso reduktio samoin koski vain verojen palautusta, mutta sekään ei voinut purkaa jo syntyneitä laajoja tilakokonaisuuksia. Iso reduktio toteutettiin kuningas Kaarle XI:n määräyksestä 1600-luvun lopulla Ruotsissa. Sen seurauksena kruunulle palautui noin kahden miljoonan taalarin vuotuiset verotulot. Reduktio tarkoitti myös virka-aatelin syntymistä sekä kuninkaan vallan kasvamista.
Suomessa ison reduktion seurauksena ratsutilojen joukkoon tuli uusi ryhmä, säteriratsutilat. Kaikista rasituksista vapaille aatelin säteritiloille asetettiin ratsupalveluvelvollisuus eli tilat joutuivat varustamaan ratsumiehen armeijaa varten. Helsingin pitäjässä tällaisia kartanoita olivat Munkkiniemi, Hämeenkylä, Westerkulla, Tombacka, Håkansböle ja Kulosaari. Samassa yhteydessä monista aatelin haltuun lahjoituksina päätyneistä tiloista tehtiin tavallisia ratsutiloja. Suurtilojen omistukseen vaikutti samoin omistusoikeutta koskevien käsitysten muuttuminen. Aiemmin kruunu oli luovuttanut toistaiseksi tai saajan elinajaksi maaveron kanto-oikeuden aatelisille, mutta perinnölliset donaatiot alkoivat yleistyä 1600-luvun vaihteessa. Vuonna 1604 Norrköpingin valtiopäivät päätti, että hallitsijalla oli oikeus antaa läänityksiä, jotka siirtyisivät perintönä kunkin donataarin miespuolisille jälkeläisille. Sen jälkeen muodostui feodaalinen käsitys, että aatelisilla oli saamaansa donaatioon varsinainen omistusoikeus ja alueen veroamaksavilla talonpojilla oli tiluksiinsa vain perinnöllinen käyttö- ja asumisoikeus. Omistusoikeutta vahvisti se, että lahjoitusmaita veronkanto-oikeuksineen voitiin ostaa ja myydä. Reduktion jälkeen aateli saattoi katsoa täydeksi omaisuudekseen kaiken, mitä ei oltu otettu kruunulle ja talonpojille jäi ainoastaan viljelyoikeus veronmaksua vastaan.
Vuonna 1637 alkoi Tammerkosken kylän kartanokausi, siis suunnilleen samoihin aikoihin Tammerkosken markkinoiden kanssa. Tuolloin käydyn sodan aikana muutamia Tammerkosken seudun taloja joutui maksamattomien verojen vuoksi kruunulle. Vuonna 1637 kaksi kruunulle jäänyttä taloa, Kuotti ja Kurinen, luovutettiin majuri Göran Svinhufvudille palkkataloksi. Kaksi vuotta myöhemmin majuri Svinhufvud kuoli itse, mutta Anna Sabel – majurin leski, joka omisti Piikkiön Tuorlan – asui Tammerkoskella ainakin vielä vuonna 1645.
Varsinaisena Tammerkosken kartanon luojana voidaan pitää valtioneuvos, vapaaherra Ernest Johann Creutz vanhempaa (s. 20.5.1619 ja k. 24.2.1684 Turku). Hän toimi maaherrana sekä Turun hovioikeuden presidenttinä ja hänen veljensä oli amiraali Lorentz Creutz (s. 1615 ja k. 1.6.1676 Öölanti). Ernst Creutz opiskeli ulkomailla mm. Leidenissä ja osallistui valtiopäiville vuodesta 1643 lähtien. 25-vuotiaana Creutz oli Svean hovioikeuden asessori ja vuonna 1652 hänet nimitettiin Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherraksi, jossa toimessa hän viihtyi vuoteen 1666. Creutz ei ollut sotilas vaan siviilivirkamies ja hän oli veljensä kanssa ensimmäiset suomalaiset, jotka nostettiin vapaaherralliseen sukuun. Vuonna 1667 Creutz siirtyi Ruotsin Västmanlandiin. Ernest Creutz nimitettiin valtaneuvokseksi ja Turun hovioikeuden presidentiksi vuonna 1674.
Isänperintönä Ernest Creutz peri Pernajan Malminkartanon ja aviopuolisonsa, Anna Silfversparren, myötä mm. Siuntion kartanon. Vuonna 1649 hän sai lahjoituksena muutaman tilan Messukylän Takahuhdista ja kolme taloa Tammerkosken kylästä. Talot olivat Svinhufvudille kuuluneet Kuotin ja Kurisen talot ja niiden lisäksi Vainisen talo. Seuraavan kahden vuoden aikana Creutz osti maata kruunulta lisää. Seuraavana vuonna hänen omistukseensa siirtyivät rälssiksi joutuneet Laiskoilan (molemmat Nalkat), kaksi Eerikkilän ja yksi Hatanpään talo. Creutz osti myös vuonna 1649 kaksi taloa Kyttälästä ja Viinikka nimisen talon, jotka oli lahjoitettu insinööri Henrik Muhlmanille (aateloituna v. Saulenberg). Samoin hän osti kapteeni Franz Phalerille lahjoitetut kaksi Siukoilan taloa. Näin Tammerkosken kylästä vähitellen muodostui tilakokonaisuus, kartano, jolla oli myös kaksinkertainen ratsuvelvollisuus.
Vapaaherra Creutzin täytyi olla kovin paljon valtion hallintoa hoitamassa ja huolehtimassa kruunun varoista, että hän lahjoitusmaistaan huolimatta lämpimästi kannatti reduktiota; tästä asiasta hän itse asiassa myös riitaantui kenraalikuvernööri Pietari Brahen kanssa. Vaikka aatelisto reduktion myötä menetti oikeuksia kantaa veroja talonpojilta, pystyttiin kuitenkin noin kolmesataa syntynyttä kartanoa säilyttämään; jopa niin, että osasta verovapaista rälssisätereistä muodostettiin ratsuvelvollisia säterirustholleja, joiden verovelvollisuus rajoittui ratsun ja ratsumiehen ylläpitoon. Creutz halusi säilyttää itsellään tietyn omaisuuden ja osasta omaisuuttaan hän oli valmis luopumaan.
Siuntio ja Malminkartano muutettiin säteriratsutiloiksi ja Tammerkosken kartanon hän säilytti omistuksessaan luopumalla sen vuoksi eräistä muista tiloista. Kesken ison reduktion vuonna 1684 vapaaherra Creutz kuitenkin kuoli ja Tammerkosken kartano siirtyi hänen tyttärensä, Anna Gertrudin (k. 1727), ja tämän miehen, ratsumestari Herman Reinhold Zögen (s. 10.7.1653 Tallinna ja k. 20.2.1698 Kaarina), haltuun. Annalla ja Hermanilla oli yksi tytär, Maria Elisabeth Schauman (o.s. Zöge). Annan ja Hermanin asuessa Tammerkosken kartanoa siitä tuli rälssisäteri, jonka vanhana perintönä oli velvollisuus pitää kaksi ratsumiestä varustettuna kuningasta palvelemaan. Aviomiehensä kuoleman jälkeen Anna Zöge piti yksin Tammerkosken tilaa vuosina 1698-1705. Tammerkosken kartano säilyi tällaisena kaksinkertaisesti ratsuvelvollisena rälssisäterinä aina siihen asti, kun Tampere perustettiin Tammerkosken rannalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti