Kehruukoulun laajennus ei onnistunutkaan Tammerkosken kartanon maille, sillä Boije ei saanut heti ostaa kartanoa. Hans Henrik Boije osti kuitenkin 7 500 kuparitaalarilla keväällä 1757 läheisen Otavalan ratsutilan. Tila lahjoitettiin vuonna 1649 Matias von Seulenbergille, peruutettiin reduktiossa ja muutettiin myöhemmin Hatanpään tavoin ratsutilaksi. Tilalla alkoi vielä samana keväänä kehruukoulun rakennustyöt turkulaisen kirkonrakentajakirvesmiehen, Antti Piimäsen ohjauksessa. Boije uitatti Teiskosta rakennuspuut ja ainakin osa rakennushirsistä salvattiin Tammerkosken kartanon alueella. Luultavasti Boije piirsi koulurakennuksensa itse. Koulurakennus oli kaksikerroksinen ja sen alakerrassa sijaitsivat kehruusali, leivintupa-keittiö, ruokasäilö ja yhdistetty sairas- ja vierashuone. Yläkerrassa sijaitsivat kehrääjättärien, oppilaiden ja opettajien huoneet sekä sali pellavan häkilöintiä ja kampaamista varten. Ullakolla oli vielä tilaa pellavan säilyttämiseksi. Koulun vieressä oli kahdelle perheelliselle miesopettajalle tarkoitetut asuinrakennukset yhteiskeittiöllä varustettuna. Pihan vastapuolella oli vielä aittarakennus ruokien, valmiiden lankojen ja työvälineiden säilytystä varten. Opettajien asuinrakennuksen takana sijaitsivat navetta, halkotarha, talli sekä uloslämpiävä sauna siihen yhdistettyine loukutus- ja lihtaushuoneineen. Viinikanojaan kehruukoulun viereen rakennettiin pellavien liotuslampi. Kehruukoulussa opetettiin pellavan käsittelyä siemenen kylvämisestä valmiin pellavakankaan valkaisuun asti. Kaikkein tärkein uusi työväline oli poljettava rukki, joka tuli Vadstenan kautta Saksasta ja syrjäytti vähitellen värttinän ja käsin pyöritettävän rukin.

Ilmeisesti varojen puute sai hänet vasta vuonna 1756 ostamaan ensimmäisen tilansa. Boije hankki ahkerasti seuraavina vuosina omistukseensa monia kymmeniä tiloja Tammerkosken lähiympäristöstä. Hans Henrik Boije tunnettiin aikakauden tapaan ankaraksi mieheksi työväkeään kohtaan. Hans Henrik Boije joutui luopumaan Franssilan virkatalostaan everstiluutnantiksi kohottuaan vuonna 1759. Aivan ilmeisesti Boije hankki mittavan omaisuutensa pääosin velkavarojen turvin, mutta hän osasi käyttää taitavasti hyväkseen myös tuon ajan lunastuslakeja. Vuodesta 1741 kruunulle joutuneita ruotutiloja ja vuodesta 1756 lähtien myös ratsutiloja sai lunastaa kolmen vuoden veroista. Tilat siirtyivät helposti säätyläisten ja kaupunkien porvareiden haltuun, koska kruunua ei kiinnostanut kuin raha, eikä kenen haltuun tila päätyi. Vuoden 1759 aikana Hans Henrik Boijen haltuun päätyi 68 tilaa Lempäälästä ja Vesilahdesta.

Tammerkosken kartano siirtyi Boijen omaisuudeksi vuonna 1758 ja pari vuotta aikaisemmin Boije osti vuonna 1663 muodostetun Teiskolan kartanon nimismies Gaddilta sekä kartanoon liitetyt Poukan ja Mustaniemen rusthollit. Teiskolan kartano muodostettiin neljästä Wolmar von Slippenbachille lahjoitetusta tilasta ja säterivapautta kartano nautti vuosina 1663-1683. Tämän jälkeen tila ostettiin säteriratsutilaksi ja perinnöksi vuonna 1757. Boije osti samoin Hatanpään kartanon, johon hän tosin sai täyden hallintaoikeuden vasta myöhemmin. Kehruukoulun paikaksi Boije osti Otavalan tilan. Boijen omistuksessa oli vuonna 1759 mm. Tuomaalan, Soinilan, Kauppilan, Pylsyn, Pekan, Kakon tilat ja Sarvannan, Holvastin ja Partolan ratsutilat Messukylästä. Vielä myöhemmin Boije osti Härmälän ja Viinikan tilat.

Suomeen tullessaan Hans Henrik Boije oli täysin varaton, mutta hän sai vähän yli kymmenen vuoden aikana kruunulta kehruukoulua varten 174 380 kuparitaalaria. Käyttikö Boije näitä varoja omaisuutensa kartuttamiseen? Tätä ei pystytty ainakaan todistamaan toteen. Boijella oli vuonna 1759 valtionpankista henkilökohtaista lainaa yhteensä 77 400 kuparitaalaria. Lainan vakuutena Boijella oli kiinnitys kaikkiin hänen Pirkkalan, Messukylän ja Lempäälän käräjäkunnissa omistamiinsa kiinteistöihin. Tämä lainojen kiinnitys uusittiin vielä vuonna 1769.

Hans Henrik Boije nimitettiin vuonna 1761 Hämeen läänin maaherraksi, jonka virkapaikka sijaitsi Helsingissä. Teiskossa syntynyt Gustav Asp sai johtaakseen Boijen Otavalan kehruukoulun; hän oli oppinsa saanut Vedstenessa ja aikaisemmin hoitanut myös koulun kirjanpidon. Hans Henrik Boijen aloitteesta syntyi Hämeen lääniin vielä viisi muuta kehruukoulua. Samaan aikaan Englannin Lancashiressä kuitenkin James Hargreaves kehitti ”kehruu-Jennyn” vuonna 1764, joka teki kahdeksan ihmisen työt ja mullisti samalla pian koko tekstiiliteollisuuden. James Hargreaves sai keksinnölleen patentin vuonna 1770. Myös puuvilla alkoi nousta pellavan kilpailijaksi Pohjoismaissakin.

Otavalan kehruukoulu jatkoi toimintaansa vuoteen 1766 asti. Kehruukoulussa oli kehruumestarittaren lisäksi 3-6 palkattua kehrääjää ja enimmillään kehruukoulun oppilasmäärä oli 23 oppilasta; iältään oppilaat olivat 10-25-vuotiaita. Kehruuta pidettiin tuolloin kuitenkin halpa-arvoisena työnä ja kehruukoulua jopa verrattiin rangaistuslaitoksen kehruuhuoneisiin. Ylemmän väestöluokan lapsia ei kovin helposti lähetetty tällaiseen kouluun oppilaaksi. Kehrätyt lankamäärät jäivät melko vaatimattomiksi; enimmillään lankoja tuli vajaat sata leiviskää vuodessa, mikä vastasi neljästä viiteen kehruumestarittaren vuosipalkkaa.

Hans Henrik Boije olisi alkujaan halunnut perustaa kehruukoulunsa valtion kouluna. Tämän vuoksi koulun maa-alue rajattiin tarkasti, jotta kruunu voisi maksaa maasta Boijelle vuokraa. Kruunu tuki kehruukoulun toimintaa ja vuonna 1760 koulu otettiin kruunun haltuun, kun Boije oli vienyt valtiopäiville Tukholmaan kehruunäytteitä. Koulu sai myös kruunulta lisäavustusta. Kun myssyt olivat päässeet valtaan, alkoivat he syyttää hattupuolueen jäseniä tuhlailevasta talouspolitiikasta ja varojen käytöstä. Vuoden 1765 valtiopäivillä myös Hans Henrik Boije sai osansa syytöksistä, koska hän oli eräs näkyvimpiä hattupuolueen edustajia. Boije sai myös varsinkin suomalaisten puolelta tukea ja Boijen vaimo keräsi miehensä tukijoiden nimilistaa. Kauppa- ja manufaktuurivaliokunta suositti kehruukoulun lopettamista ja samalla se vaati Boijelta tälle maksetuista valtionavuista takaisin 41 686 hopeataalaria. Kehruukoulun avustus lakkasi 1.10.1766 ja asia jäi valtiopäivillä kesken. Omin varoin Hans Henrik Boije piti kehruukoulunsa toimintaa yllä vielä seuraavaan kevääseen saakka. Koulun korvausvaatimuksien käsittely pitkittyi ja lopulta taas hatut pääsivät valtaan. Lopulta Boije vapautettiin vuonna 1770 kaikista korvausvaateista ja jo päättyneen kehruukoulun toimintaa ehdotettiin käynnistettävän uudelleen. Tämä ehdotus ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Otavalan tyhjät kehruukoulun rakennukset myytiin kauppakollegion laskuun huutokaupalla ja paikalta pois vietäviksi 801 hopeataalarin hinnalla.

Tämän päivän tamperelaisia Otavalan kehruukoulusta muistuttaa lähinnä koulun ruotsinkielisestä nimestä (spinnskola) johdettu kadunnimi, Pinninkatu, jonka kadun toisen pään läheisyydessä kehruukoulu aikoinaan sijaitsi. Teollistumisen myötä Tampereen kaupunki olisi varmaankin ennen pitkää joka tapauksessa syntynyt Tammerkosken varteen, mutta Hans Henrik Boije omalla toiminnallaan antoi kaupungillemme lähtölaukauksen. Historiankirjat antavat Boijesta usein melko synkän kuvan. Hans Henrik Boijea luonnehditaan epäluotettavaksi, energiseksi, rahanahneeksi ja seikkailijaksi. Hän myös vakoili kahden valtion hyväksi; Ruotsin ja Venäjän. Taitavana juonittelijana hän jäi kuitenkin vakoiluistaan tuomitsematta. Hans Henrik Boijen elämä sijoittui vapaudenajan kovien puolueriitojen ajanjaksoon; poliittisia vastustajia suomittiin häikäilemättömästi tuolloin. Koska Boije oli lisäksi myös hyvin aktiivinen ja samalla aikaansaapa poliitikkona, hän sai helposti myös vihamiehiä enemmän kuin ystäviä toimintansa ansiosta.

Hans Henrik Boije harrasti varsikin Hatanpään kartanossa mielenkiintoisia kokeiluita; hän mm. yritti viljellä silkkiäispuuta. Vuonna 1761 maaherra Hans Henrik Boije muutti asumaan Helsingin pitäjän Viikin latokartanoon. Alue perustettiin 1500-luvulla läheisen Helsingin kuninkaankartanon talousalueeksi. Latokartano muodostettiin kuudesta Östervikin ja kolmesta Västervikin kylän talosta. Ratsumestari Gert Skyttelle alue lahjoitettiin vuonna 1629, mutta peruutettiin kruunulle vuonna 1655. Sen jälkeen se toimi Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran virkatalona. Boije sai vapaaherran arvon vuonna 1777 ja seuraavana vuonna Boije nimitettiin valtiokonttorin presidentiksi Tukholmaan. Tukholmassa Hans Henrik Boije joutui mukaan liikeyritykseen, joka lopulta vei Boijen vuonna 1778 vararikkoon. Tammerkosken kartanon Boije oli jo myynyt kruunulle Tampereen perustamispaikaksi. Hatanpään ja Otavalan kartanot siirtyivät ensin liikemies C. W. Seelen omistukseen ja myöhemmin ne hankki omaisuudekseen assessori ja kruununvouti Gabriel Ahlman (s. 8.9.1737 Perniö ja k. 5.10.1799 Messukylä).

Hans Henrik Boije kuului kuningas Kustaa III seurueeseen kuninkaan Suomen matkan aikana vuonna 1775 ja Boije nautti kuninkaan erityistä suosiota – olivathan molemmat vapaamuurareita. Tehtyään vararikon Hans Henrik Boije joutui jättämään valtiokonttorin presidentin viran hoitamisen. Lopun elämäänsä Boije vietti huomaamattomana ja hiljaisuudessa, kunnes kuoli 22.10.1781 Ruotsin Södermanlandissa (Högtorp). Vapaaherra Hans Henrik Boijen vaimo, Anna Helena Hermelin eli vielä yli kymmenkunta vuotta miehensä jälkeen. Hän kuoli 22.7.1793 Tukholmassa. Boijen lapsista aikuiseksi eli ainoastaan yksi tytär, Anna Elisabeth Boije af Gennäs (s. 17.4.1752 ja k. 26.4.1807 Tukholma). Tyttärensä lisäksi Boije oli adoptoinut myös kuolleen veljensä lapset.