torstai 2. kesäkuuta 2022

 

Heikki Johannes Silvennoinen.

Laikun lavalla Tampereella keskiviikkona 1.6.2022 klo 18 esittäytyi kolme puolustusvoimien bändiä. Ensimmäisenä esiintymisvuoron sai Ilmavoimien Soittokunta, joka tämän kesän kiertueella oli saanut solistikseen ”Kangasalan Claptonin” eli kitaristi, laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä Heikki Johannes Silvennoisen (s. 27.4.1954 Kiviapaja, Sääminki). Suuri yleisö muistaa Heikki Silvennoisen varsinkin vuonna 1991 alkaneesta Kummeli-viihdesarjasta, jossa Heikki Silvennoinen on näytellyt ja myös käsikirjoittanut kyseistä viihdeohjelmaa. Kummeli-tuotantoja Silvennoinen myös tuottaa yhdessä muusikko, näyttelijä, tuottaja ja käsikirjoittaja Timo Eero Kahilaisen (s. 1963) kanssa yhdessä omistamalla Porkkana Ryhmä Oy:llä.

Silvennoisen tie musiikkiin alkoi jo 13-vuotiaana, kun hän sai ensimmäisen oman akustisen Landola-merkkisen kitaran omalta isältään. Tarina kertoo, että Silvennoinen sahasi tämän kitaran kahtia, kun hän yritti tehdä siitä sähkökitaraa. Sittemmin Heikin äiti osti pojalleen Kent-merkkisen kitaran. Heikin isoäiti ja äiti kannustivat poikaa kitaransoitossa.



Vuosina 1972-1977 Heikki Silvennoinen soitti Tabula Rasa-yhtyeessä, joka muistetaan lähinnä progressiivisen rock-musiikin soitannasta. Tabula Rasan perustivat alkuvuodesta 1972 Kangasalla Heikki Silvennoisen lisäksi basisti Tapio Suominen ja rumpali Asko Pakkanen. Yhtye sai omaan soittoonsa vaikutteita Creamilta, Jethro Tullilta ja kotimaiselta Tasavallan Presidentiltä. Vuonna 1972 Tabula Rasa osallistui popyhtyeiden SM-kisoihin; kisassa yhtye tuli toiselle sijalle kilpailun voittaneen Suikkiksen jälkeen. Syksyllä 1973 Tabula Rasa pääsi suuremman yleisön tietoisuuteen esiintymällä Wigwam-yhtyeen lämmittelijäbändinä Tampereella. Tabula Rasaan liittyivät myös Jarmo Sormunen (huilu) ja kesäkuussa 1974 laulusolisti Jukka Leppilampi (s. 28.9.1954).

Jukka Leppilampi.

Tabula Rasan sävellyksistä vastasi lähes kokonaan Heikki Silvennoinen. Yhtye teki esikoisalbuminsa huhtikuussa 1975 Tukholman Marcus Music-studiolla ja levyn tuotti Måns Ivar Åkesson ”Måsse” Groundstroem (s. 23.4.1949 Helsinki). Yhtä sanoitusta lukuun ottamatta kaikki levyn sanoitukset oli tehnyt Mikko Tapio Alatalo (s. 1.5.1951 Kuivaniemi). Tästä alkoi myös Tabula Rasan ja Mikko Alatalon yhteistyö, kun Tabula Rasa esiintyi Mikko Alatalon keikoilla säestäjänä ja soitti myös Mikko Alatalon levyillä. Pian yhtyeen miehityksessä tapahtui muutoksia; kosketinsoittajaksi tuli kapellimestari Jarno Juhani Sinisalo (s. 17.5.1956 Tampere ja k. 27.5.2006 Helsinki) – näyttelijöiden Veikko ja Kaija Sinisalon poika – ja rumpaliksi Jukka Aronen.

Veikko ja Jarno Sinisalo.

Tabula Rasan toinen levy, Ekkedien tanssi, tehtiin Tukholman Marcus Musicin-studiolla ja sen tuottivat Tapio Korjus (s. 18.6.1050 Pieksämäki) ja Jukka Rainer Gustavson (s. 17.10.1951 Sipoo). Jukka Leppilampi jätti bändin ja hänen tilalleen tuli solistiksi Jukka Arto Olavi Salmela (s. 30.12.1958 Kangasala). Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskisen (s. 19.2.1950 Juankoski ja k. 24.11.2006 Tampere) sanoittama ja Heikki Silvennoisen säveltämä laulu, Rakastatko vielä kun on ilta?, kesällä 1977 julkaistulta single-levyltä muistetaan varmasti Tabula Rasan tunnetuimpana kappaleena. Tabula Rasaan hajottua kesällä 1977 sekä Heikki Silvennoinen että Jukka Aronen liittyivät Mikko Alatalon uuteen bändiin, Coitus Inc-yhtyeeseen. Äänitystä ja tuotantoa Heikki Silvennoinen harjoitti Seppo Lindellin studiolla Tampereen Kyttälänkadun kellaritiloissa.

Pekka "Petteri" Salminen.

Tabula Rasan jälkeen Heikki Silvennoinen ryhtyi enemmän soittamaan blues-pohjaista rock-musiikkia. 1980-luvun alussa Heikki Silvennoinen perusti Frendz-yhtyeen, joka oli gospel-yhtye. Silvennoisen lisäksi yhtyeessä soittivat Pekka ”Petteri” Salminen (s. 28.4.1955 Ruovesi ja k. 14.6.1985 Kangasala) ja nykyinen Radion sinfoniaorkesterin pianisti Jouko Laivuori (s. 1959), rumpuja Matti Antero Takala (s. 5.2.1956 Töysä ja k. 25.3.2021 Tampere) ja Ismo Paavo Matias ”Ippe” Kätkä (s. 19.3.1948 Seinäjoki), bassoa Mikko Löytty (s. 1961 Tampere), rumpuja, lyömäsoittimia sekä banjoa Sakari Löytty (s. 1959 Onandjokwe, Namibia) ja harmonikkaa sekä huilua Eero ”Safka” Pekkonen (s. 14.5.1954 Nilsiä). Yhtyeen laulajina toimivat Heikki Silvennoinen sekä Päivi Portaankorva. Yhtye teki kaksi albumillista musiikkia: A New Kind of Day (1981) ja Final Awakening (1982). Frendz-yhtyeen sävellyksistä vastasi Heikki Silvennoinen ja sanoitukset teki Suomeen asettunut afroamerikkalainen kuvataiteilija ja kristillinen kirjailija, Ronald L. Fair (s. 27.10.1932).

Vuosina 1984-1987 Heikki Silvennoinen vaikutti Catwalk-yhtyeessä; yhtyeen esikuvina toimivat Jimi Hendrix, Cream ja Led Zeppelin. Catwalk muistetaan lähinnä suosittuna livebändinä, mutta yhtyen ennätti tehdä myös kaksi albumillista musiikkia: Catwalk (1985) ja Love Is on the Line (1986). Yhtyeessä soittivat Heikki Silvennoisen lisäksi Heikki Tapani Vihinen (s. 1964, laulu), Mikko Löytty (basso) ja Matti Takala (rummut). Singlejä yhtye julkaisi kolme kappaletta: If You Wanna/Fire (1984), Take Me/Why Can’t I Do It Right (1985) ja White Room/Valerie (1987).

Vuonna 1987 Heikki Silvennoinen perusti Ari-Mikko Kuustosen (s. 4.3.1960 Leppävirta), Sakari ja Mikko Löytyn kanssa Q.Strone-yhtyeen, johon kosketinsoittajaksi tuli ensin Harri Taittonen ja myöhemmin Markku ”Max” Tabell. Mikko Kuustonen lauloi hengellisessä yhtyeessä nimeltä Pro Fide vuodet 1979-1987. Tuon yhtyeen kantavana voimana vuosina 1974-1985, säveltäjänä ja sovittajana toimi Juha Tapio Kela (s. 24.8.1950 Suomussalmi ja k. 3.5.1985 Hyvinkää), laulaja ja lauluntekijä Anssi Matias Kelan (s. 29.7.1972 Kerava) isä.

Juha Tapio Kela.

Heikki Silvennoinen on paljastanut olleensa tuurijuoppo, joka välillä veti pitkiäkin putkia alkoholia ja välillä oli sitten alkoholittomia kausia. Helmikuussa 1995 tilanne karkasi kuitenkin käsistä, kun pitkän juomaputken päätteeksi Silvennoinen sai haimatulehduksen ja joutui sairaalaan hoitoon. Samaan aikaan oli alkamassa Kummeli-elokuvan kuvaukset ja työryhmä pelkäsi kuvausten kaatuvan Silvennoisen sairauden vuoksi. Silvennoinen kertoi, kuinka hän seisoi sairaalan pihassa ja päätti, että mitä tahansa elämä toisi tullessaan, viina ei enää siihen kuuluisi. Korkki on ollut nyt kiinni jo 27 vuoden ajan. 

Heikki Silvennoisen ensimmäinen täysin oma soololevy oli Mature And Cool, vuodelta 1992. Levyllä on Silvennoisen omien sävellysten lisäksi cover-versio Cream-yhtyeen tunnetuksi tekemästä kappaleesta Outside Woman Blues. 1990-luvulla Heikki Silvennoinen soitti myös Mikko Kuustosen soololevyillä kitaraa. Silvennoisen toinen soololevy oli vuonna 1997 ilmestynyt Bobcat, joka sisälsi Jimi Hendrixin kappaleen, Fire. Vuonna 1999 oli vuorossa Heikki Silvennoisen kolmas soololevy, Sweet Surrender. Blues Blue Sky-levy vuonna 2000 oli Heikki Silvennoisen vanhoja blues-klassikoita sisältävä levy, jonka hän teki omalla levymerkillään. Ensimmäinen suomenkielellä laulettu albumi Heikki Silvennoiselta oli Miehet kaatuu, vuodelta 2003. Peace of Mind on toistaiseksi viimeisin Heikki Silvennoisen soololevy ja se on vuodelta 2010.

Heikki Silvennoinen perusti 2000-luvun alussa Pertti ”Pepe” Ahlqvistin (s. 4.7.1956 Nastola) ja Ralf Henrik ”Dave” Lindholmin (s. 31.3.1952 Helsinki) kanssa SF Bluesin. Yhtyeessä soitti bassoa Mikko Löytty ja rumpuja Jani Auvinen. Vuonna 2003 Lindholmin korvasi yhtyeessä Erja Anneli Lyytinen (s. 7.7.1976 Kuopio) ja siitä lähtien yhtyeeseen on kutsuttu vuorollaan aina vierailijoita. Vuonna 2005 vierailuvuorossa olivat Jukka Tolonen (s. 16.4.1952 Helsinki) ja Mikko Kuustonen. Vuonna 2016 Erja Lyytinen ja Heikki Silvennoinen tekivät yhdessä Live 2016-livealbumin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti