Virolainen Hans Kalm (s. 21.4.1889 Kotsama ja k. 1.2.1981 Jyväskylä) oli sotilas, joka toimi Suomen sisällissodan aikana sotilastehtävissä myös Suomessa. Hans Kalm toimi vielä myöhemmin Suomessa ja Yhdysvalloissa lääkärinä. Kalmin esi-isät vetäytyivät sukutarinan mukaan 1600-luvulla ruttoepidemian vuoksi muinaiseen kalmistosaareen. Näin eristäytyminen suojasi heidät ruttotartunnalta ja suvun kantaisä otti nimekseen Kalm pakopaikkansa muistoksi. Viron kielessä kalm-sana tarkoittaa hautaa tai kalmistoa. Hans Kalmin vanhemmat olivat Jüri Kalm ja Anu Kalm, omaa sukua Kobbil. Vanhemmat olivat maanviljelijäsukua ja asuivat Viljandin maakunnassa. Hans Kalmin syntymäkoti oli Kõon kunnan Kotsaman kylässä.
Hans Kalmin koulunkäynti oli hajanaista; hän sai opetusta alkuun kotikuntansa pitäjäkoulussa (kansakoulu), sitten maakuntakoulussa Paidessa, josta Kalm valmistui vuonna 1909. Virossa Hans Kalm kävi vielä lukiota ja merikoulua, jonka jälkeen hän siirtyi Suomeen. Hans Kalm opiskeli nuorukaisena maataloutta Suomessa; maamieskoulua Sääksmäen Päivölässä ja Mustialan maanviljelysopistossa ennen ensimmäistä maailmansotaa vuosina 1911-1914. Kalm sai maatalousteknikon tutkinnon suoritettua Mustialassa vuonna 1914.
Hans Kalm kutsuttiin asepalvelukseen Venäjälle heinäkuussa 1914. Oranienbaumin sotakoulussa Kalm yleni vänrikkiin saakka. Komennukset johdattivat häntä Kronstadtiin, Hatsinaan ja lopulta rintamalle, ensin esikuntatehtäviin ja sittemmin komppaniapäälliköksi. Hans Kalm toimi mm. Riianlahden rintamalla ja vastapuolella sotivat hänen tulevat aseveljensä, suomalaiset Jääkäripataljoona 27:n jääkärit. Loppukesään 1917 saakka Hans Kalm palveli Venäjän armeijassa, mutta sitten hän karkasi rykmentistään vallankumousaatteen levitessä armeijan yksiköissä. Venäjän armeijassa Hans Kalm ennätti saavuttaa kapteenin sotilasarvon. Kalm palasi kotiseudulleen Viroon ja yritti muodostaa virolaista armeijaa sinne; hänet nimitettiinkin pataljoonankomentajaksi tähän armeijaan. Hän kuitenkin riitaantui osassa Viroa valtaan päässeen bolsevikkihallinnon kanssa. Bolsevikit näkivät Hans Kalmin niin suureksi uhkaksi, että polttivat hänen kotitalonsa. Kotitalonsa polton vuoksi Hans Kalm kantoi lopun ikäänsä katkeruutta. Hans Kalm kosti kotitalonsa polttajille, mutta joutui sen vuoksi pakenemaan Virosta Suomeen joulukuussa 1917.
Hans Kalm hankkiutui Suomessa opiskeluaikaisten ystäviensä pariin. Suomessa Kalmista tuli Lapin ja Pohjois-Suomen asutuskomitean työntekijä, joka todellisuudessa tarkoitti tulevan sisällissodan valkoisen puolen sotilaskouluttajana toimimista. Tätä tehtävää hän hoiti salanimellä Jussi Kontio. Hans Kalmin sotilasjoukko muodostui hänen ammattialansa mukaan. Joukon rungon muodostivat Ähtärissä toimineen Tuomarniemen metsänvartijakoulun ja Lammilla toimineen Evon metsänvartijakoulun opiskelijat, joita Hans Kalm koulutti yhdessä Lauri ”Tahko” Pihkalan (vuoteen 1906 Gummerus, s. 5.1.1888 Pihtipudas ja k. 20.5.1981 Helsinki) ja Niilo Viktor Hersalon (vuoteen 1935 Sigell, s. 14.3.1895 Hollola ja k. 13.2.1979 Hollola) kanssa. Hans Kalmin vapaaehtoisista sotilaista muodostettiin helmikuun 1918 lopulla Kalmin komentama pataljoona valkoisten Pohjois-Hämeen rykmenttiin.
Hans Kalm operoi joukkojensa kanssa Kuhmoisissa sisällissodan alkupuolella. Kalmin joukot pakottivat punaiset vetäytymään Kuhmalahden Vehkajärveltä 26.2.1918 ja 10.3.1918 Kalm pysäytti joukkoineen panaisten etenemisen Kuhmoisten taistelussa. Hans Kalmin joukot aiheuttivat molemmissa taisteluissa punaisille suuret tappiot teloittamalla antautuneita ja haavoittuneita punaisia. Kalmin joukot saivat punaisilta liikanimen ”Kuhmoisten pirut” 10.3.1918 taistelujen jälkeen surmattuaan 11 haavoittunutta ja kaksi miespuolista sanitääriä Hermoisten sairashuoneella. Hans Kalmin pataljoona valtasi 25.3.1918 Padasjoen, minkä jälkeen Hans Kalm alkoi suunnitella hyökkäyksen jatkamista etelään.
Hans Kalm toimi hyvin usein omavaltaisesti ja rikkoi esimiestensä hänelle antamia käskyjä, koska hän pelkäsi heidän juonittelevan Kalmia vastaan riistääkseen häneltä kunnian voitoista. Hans Kalm lähti huhtikuun puolivälissä etenemään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Päijänteen itärantaa pitkin Lahtea kohti, vaikka oli saanut kenraali Ernst Berthold Löfströmiltä (s. 31.5.1865 Pälli, Viipurin maalaiskunta ja k. 5.1.1937 Helsinki) ja kenraalimajuri Harald Ossian Hjalmarsonilta (s. 14.7.1868 Tukholma ja k. 15.12.1919 Uppsala) ja jalkaväenkenraali Paul Martin Wetzeriltä (s. 7.8.1868 Pfronten, Baijeri ja k. 29.9.1954 Helsinki) monia käskyjä siirtää joukkonsa ensin Elisenvaaraan Karjalankannakselle ja sitten Orivedelle. Hans Kalm jatkoi joukkoineen kuitenkin Asikkalaan, jossa hän joukkoineen löi punaiset 17.4.1918 Anianpellossa ja valtasi sitten Vääksyn. Kalm sai tuolloin itseltään ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheimilta (s. 4.6.1867 Askainen ja k. 27.1.1951 Lausanne, Sveitsi) käskyn kääntyä Vierumäen suuntaan iskeäkseen joukkoineen Heinolassa olleiden punaisten selustaan. Hans Kalm lähetti tuolloin pääosan pataljoonastaan Vierumäelle, mutta hän jatkoi itse käskyä uhmaten yhden komppaniansa kanssa marssia Lahtea kohti. Tämä Kalmin joukko saapui 20.4.1918 Lahteen, jonka Loviisasta saapunut osasto Brandensteinin saksalaiset olivat vallanneet punaisilta saman päivän aamuna. Hans Kalmin komppaniasta tuli näin ensimmäiset valkoiset, jotka saivat kosketuksen Suomen etelärannikolta maihinnousseisiin saksalaisiin. He jakoivat näin punaisen Suomen kahtia.
Pienen saksalaisjoukon tilanne Lahdessa oli hyvin tukala, joten Hans Kalmin pataljoona alistettiin 25.4.1918 muutamaksi päiväksi saksalaisten komentajalle, eversti Otto von Brandensteinille Lahden puolustamista varten. Sen jälkeenkin Kalmin pataljoona osallistui vielä 29.-30.4.1918 taisteluihin Hollolan Uskilassa ja Hatsinassa. Hans Kalmin katsottiin sodan viimeisen kahden viikon aikana rikkoneen kokonaan tai osittain 22:sta saamastaan 23:sta käskystä. Hans Kalmin pataljoona vastasi taistelujen päätyttyä Lahden suurella vankileirillä vartioinnista, mutta Kalmin joukot siirrettiin jo toukokuun lopulla Hämeenlinnaan. Siellä Hans Kalmin vastustuksesta huolimatta hänen pataljoona hajotettiin hyvin pian tämän jälkeen. Hans Kalm erosi Suomen armeijasta heinäkuussa 1918, jolloin hän sai ylennyksen everstiluutnantiksi. Samana vuonna hänet ylennettiin vielä everstiksi. Vuonna 1918 Hans Kalm sai Suomen kansalaisuuden.
Hans Kalmia kuvailtiin miestensä ihailemaksi upseeriksi, josta jotkut innostuivat jopa kirjoittaa runosäkeitä. Henkisen sodankäynnin erinomaisesti hallinneen Hans Kalmin apuna propagandan kehittelyssä toimi kansakoulunopettaja Martti Aleksander Pihkala (vuoteen 1906 saakka Gummerus, s. 18.1.1882 Pihtipudas ja k. 10.6.1966 Helsinki). Propagandan toteuttamisesta käytännössä vastasi lähinnä Lauri Pihkala, joka laati Kalmin nimissä punaisille osoitetutu tiedonannot. Psykologiseen sodankäyntiin kuuluivat samoin partioitten iskut, joilla pyrittiin pakottamaan punaiset jatkuvaan varuilla oloon.
Hans Kalmin pataljoonaa on syytetty vuoden 1918 sotarikoksista. Syytösten joukossa on mm. punaisten kenttäsairaalan tuhoaminen Kuhmoisten Harmoisten kylässä. Hennalan vankileirillä teloitettiin yli 600 punavankia. Ainakaan Kuhmoisten Harmoisten kylässä olleen punaisten kenttäsairaalan tuhoamiseen 10.3.1918 Kalm ei henkilökohtaisesti osallistunut, sillä hän johti tuolloin valkoisten puolustusta Kuhmoisten kirkonkylässä Jämsän suuntaan hyökkääviä punaisia vastaan. Lahden Hennalan varuskunnassa toiminut vankileirillä Hans Kalm toimi leirin vartiosotilaiden esimiehenä ja kenttäoikeuden tuomarina. Vankileirin virallinen nimi oli Lahden Sotavankila, mutta 15.9.1918 leiri muuttui Vankeinhoitolaitoksen alaiseksi Lahden Pakkotyölaitokseksi. Lahden Hennalassa oli vangittuna noin 13 000 punaista vankia. Tietokirjailija ja tutkija Tauno Tukkisen suorittamien tutkimusten mukaan Hennalassa teloitetuista noin 200 oli yleensä alaikäisiä naisia. Tukkinen ei löytänyt näyttöä siitä, että nämä ammutut naiset olisivat syyllistyneet muuhun rikokseen kuin siihen, että tarttuivat aseisiin. Lahdessa kirjattiin Marjo Liukkosen lisenssiaatintyön mukaan pidätyskorttit yli 2 200 naisesta ja 289 alle 15-vuotiaasta lapsesta. Saman tutkimuksen mukaan Lahdessa teloitettiin ampumalla 218 naista, joista nuorin oli 14-vuotias, ilman oikeudenkäyntiä ja myös lapsista monet kuolivat Hennalan vankileirillä.
Hennalan vankileirillä oli huomattavasti enemmän vankeja, kuin mitä kasarmialueelle olisi siedettävästi mahtunut ja siksi sen huolto oli lähes mahdotonta. Päivittäinen ruoka-annos koostui suolasilakan puolikkaasta ja pienestä leivänpalasta. Vankien kerrottiin kuorineen alueella kasvaneita koivuja saadakseen nilaa syötäväksi. Osa vangeista teki työtä ja he saivat suuremman ruoka-annoksen. Vankileirillä toimi myös valtiorikosoikeus, joka jakoi summittaisesti ankaria tuomioita usein pelkkien kuulopuheiden perusteella. Teloitettujen lisäksi Hennalassa kuoli vankeja myös nälkään sekä erilaisiin kulkutauteihin, mutta heitä surmattiin myös ilman oikeudenkäyntiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti