Martti Pihkala (1. osa)
Gummerus-sukua pidetään suomalaisena sivistyssukuna. Nimi Gummerus juontuu kreikankielisestä gummi-sanasta, joka tarkoittaa pihkaa. Pihka on terpeeneistä (hiilivetyjen aineryhmä) koostuvien eteeristen öljyjen ja hartsin seos, jota kasvit erittävät. Kasvien haavoihin valuva pihka suojaa niitä bakteereilta ja tuhohyönteisiltä sekä -sieniltä. Männyn ja kuusen pihka on väriltään kellertävää. Gummerus-suvun kantaisänä pidetään Oriveden kirkkoherra Josephus Petri Gummerusta, joka kuoli vuonna 1663. Josephus Gummeruksen äiti, Sigfrid Pihkala omisti Pihkalan talon Turussa. Gummerus-suvussa on ollut aikain saatossa paljon pappeja. Muuan talonpoikaistunut suvunhaara otti sukunimenä käyttöön nimen Gumér. Hyvin monet Gummerus-suvun jäsenet suomensivat sukunimensä 1900-luvun alussa Pihkalaksi ja muutamat käänsivät nimensä Valtavaaraksi.
Martti Aleksander Pihkala (vuoteen 1906 saakka Gummerus, s. 18.1.1882 Pihtipudas ja k. 10.6.1966 Helsinki) oli Kokoomus-puolueen kansanedustaja sekä jääkäriliikkeen aktivisti, Pohjanmaan suojeluskuntien perustaja sekä lapuanliikkeen ja Isänmaallisen kansanliikkeen vaikuttaja. Martti Pihkala syntyi Gummeruksen-pappissukuun, sillä hänen isänsä oli valtiopäiväedustajana vuonna 1885 toiminut Pihtiputaan rovasti Aleksanteri Gummerus (s. 13.9.1845 Kokkola ja k. 7.3.1915 Pihtipudas) ja äiti Alma Maria Nordlund (s. 1.10.1847 Karkku ja k. 10.7.1931 Pihtipudas). Aleksanteri valmistui teologiksi ja vihittiin papiksi vuonna 1869. Alma ja Aleksanteri vihittiin avioliittoon vuonna 1870 ja heille syntyi kaikkiaan 11 lasta. Alman isä, Johan Henrik Nordlund (s. 31.5.1797 Lappi ja k. 8.5.1858 Karkku) oli 16.6.1818 vihitty Turun hiippakunnassa papiksi. Pappina Nordlund toimi Kangasalla ja Hämeenlinnassa. Vuonna 1822 hänestä tuli Kuhmalahden kappalainen ja Lapin kirkkoherra vuonna 1832. Karkun kirkkoherrana hän aloitti vuonna 1844 (virka vuonna 1846). Johan Nordlund oli kaksi kertaa naimisissa; ensimmäinen puoliso oli Eva Gustava von Kothen (s. 24.6.1806 Keihäslahti, Kuru ja k. 15.2.1850 Karkku), ja toinen puoliso oli Josefa Ulrika Mollin (s. 28.3.1807 Loimaa ja k. 20.7.1876 Helsinki).
Martti Pihkalan veljiä olivat professori ja Tampereen piispa Jaakko Gummerus (s. 13.10.1870 Sääminki ja k. 24.11.1933 Tampere), professori Lauri ”Tahko” Pihkala (s. 5.1.1888 Pihtipudas ja k. 20.5.1981 Helsinki) ja Helsingin yliopiston maanviljelystalouden professori Rurik Jonatan Pihkala (s. 13.7.1885 Pihtipudas ja k. 11.11.1973 Tampere). Martti Pihkalan ensimmäinen puoliso oli Hilda Pihkala (o.s. Eskola, s. 6.7.1878 Hollola ja k. 1927 ja toinen puoliso oli Aune Hellin Onnetar Pihkala (o.s. Sandström, s. 21.1.1898 ja k. 17.5.1991 Lausanne, Sveitsi). Martti Pihkalan poika oli Helsingin yliopiston maatalouspolitiikan professori Kaarlo Uolevi Pihkala (s. 30.6.1905 Jyväskylä ja k. 17.12.1998 Helsinki). Martti Pihkala oli Tampereen hiippakunnan piispan (1997-2008) Martti Juha Antero Pihkalan (s. 1.1.1942 Kouvola) isoisä. Gummerus-kustantamon perustaja, Kaarle Jaakko Gummerus (s. 13.4.1840 Kokkola ja k. 20.3.1898 Helsinki), oli Martti Pihkalan setä.
Keskikoulun suoritettuaan Martti Pihkala valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista vuonna 1903. Pihkala toimi sen jälkeen opettajana Jyväskylän kuuromykkäin koulussa vuosina 1904-1920. Martti Pihkala osallistui jääkärivärväykseen, joka Suomen miesylioppilaiden joukossa käynnistyi vuoden 1914 loppupuolella ja jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli sotilaskoulutuksen hankkiminen Suomen Venäjästä irrottautumisesta varten. Martti Pihkala kiersi veljensä Lauri Pihkalan kanssa vuonna 1917 Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla puhumassa suojeluskuntien perustamisen tärkeydestä. Martti Pihkala oli yhdessä Gummeruksen kustannusyhtiön toimitusjohtajan, historiantutkija, filosofian tohtori ja professori Onni Sakari Kuusen (vuoteen 1905 saakka Granfelt, s. 10.6.1884 Helsinki ja k. 18.10.1976 Helsinki) kanssa hyvin merkittävä vaikuttaja Keski-Suomen suojeluskuntien perustamisessa.
Martti Pihkala osallistui Suomen sisällissodan taisteluihin valkoisten puolella virolaisen Hans Kalmin (s. 21.4.1889 Kotsama, Viljandimaa, Viro ja k. 1.2.1981 Jyväskylä) johtamassa Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoonassa, joka tunnettiin väkivallastaan ja sotarikoksistaan. Pihkala oli valkoisen armeijan esikunnassa organisoimassa lentäviä osastoja, joiden osuus sodan aikana tapahtuneessa valkoisessa terrorissa oli keskeinen. On myös esitetty, että Martti Pihkala olisi osallistunut vankileirien teloituksiin (Pentti Stranius, Hennalan naismurhat, kansalaissodan julma loppunäytös).
Martti Pihkala julkaisi K. J. Gummeruksen Osakeyhtiön kustantamana vuoden 1918 huhtikuussa kirjan, Minkälainen Suomi meidän on luotava? Omassa kirjassaan Martti Pihkala piti kulttuurin suurimpana vihollisena nautinnonhimon yliotetta elämässä suvun jatkuvuuden tavoitteen sijaan. Martti Pihkala kannatti pakkosterilisointeja ja paheellista elämää viettäneiden eristämistä yhteiskunnasta keinona jalostaa suomalaista rotua. Martti Pihkala asetti yhteiskuntaluokkien välisen harmonian vastapainoksi moraaliselle rappiolle ja sosialismille.
Suomen työnantajajärjestöt päättivät vuonna 1920 perustaa erityisen lakkojen murtamiseen keskittyneen organisaation, Vientirauha-järjestön. Tämän järjestön johtoon tuli Martti Pihkala. ’Pihkalan kaartina’ tunnetulla Vientirauhalla oli kortistossaan enimmillään 34 000 miestä, joista voitiin tarvittaessa koota lakonmurtajia. Varsinkin Etelä-Pohjanmaalla Martti Pihkalan johtama organisaatio oli vahva. Samoin lapuanliikkeen tuleva johtohahmo, talonpoika Iisakki Vihtori Kosola (s. 10. tai 28.7.1884 Ylihärmä ja k. 14.12.1936 Lapua) oli Vientirauhan asiamies. Varmasti tunnetuin Vientirauha-järjestön murtamista lakoista oli vuonna 1928 alkanut ja vuoden kestänyt satamalakko. Vientirauha-järjestö oli hyvin merkittävä ns. valkoisen Suomen ideologian jatkaja ja aktivistiverkoston ylläpitäjä. Järjestön suorittama lakkojen murtaminen johti usein verisiin yhteenottoihin. Vientirauha-järjestön toiminta päättyi lopullisesti vuonna 1940 talvisodan aikana työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välillä solmittuun tammikuun kihlaukseen.
Lapuanliike toimi Suomessa vuosina 1929-1932; se oli vaikutusvaltainen antikommunistinen ja oikeistoradikaali kansanliike, jonka tavoitteena oli kitkeä kommunismi ja sosialismi Suomesta. Lapuanliikkeen kannatusalueen ydintä oli Pohjanmaa ja liikkeen johtaja oli maanviljelijä ja aktivisti Vihtori Kosola. Lapuanliike sai alkunsa Lapualta, jossa Vihtori Kosola asui. Lapuanliikkeen taustalla olivat vuoden 1918 sisällissodan arvet ja suojeluskuntataustaisten voittajien pettymys maltilliseen parlamentaariseen demokratiaan, kun samaan aikaan vasemmisto ja kommunistit olivat aktivoituneet politiikassa. Tavoitteiden saavuttamiseksi lapuanliike painosti poliittisia päättäjiä väkivallalla, sen uhalla ja poliittisella terrorilla. Lapuanliikkeen asiaa ajettiin mm. kansalaiskokouksilla, kansalaislähetystöillä, valtuuskunnilla, erilaisilla joukkovoiman osoituksilla ja kirjelmillä. Liikkeen tunnetuin toimintatapa lienee ollut kuitenkin muilutukset eli kommunistien ja muiden vasemmistolaisten sekä liian maltillisiksi koettujen porvarillisten poliitikkojen väkivaltaiset sieppaukset ja kyyditykset rajaseudulle. Niin sanotun Lapuan lain nimissä tehtiin vahingontekoja, pahoinpitelyjä ja poliittisia murhia.
Eräs lapuanliikkeen keskeisistä vaatimuksista oli alusta alkaen työrauhan turvaaminen ”isänmaallisille työmiehille”. Vientirauha-liikkeen koko maan kattava verkosto oli keskeisessä asemassa lapuanliikkeen syntyvaiheen kansalaiskokousten järjestämisessä. Martti Pihkala oli yksi lapuanliikkeen keskeisistä vaikuttajista ja hän neuvotteli yhdysmiehen roolissa esimerkiksi pääministeri Kyösti Kallion (alkujaan Gustaf Kalliokangas, s. 10.4.1873 Ylivieska ja k. 19.12.1940 Helsinki) ja presidentti Lauri Kristian Relanderin (Lars Kristian, s. 31.5.1883 Kurkijoki ja k. 9.2.1942 Helsinki) kanssa asioista. Martti Pihkalan rooli Pehr Evind Svinhufvudin (s. 15.12.1861 Sääksmäki ja k. 29.2.1944 Luumäki) hallituksen muodostamiseen johtavissa neuvotteluissa ja tapahtumissa oli erittäin keskeinen.
Ennen lapuanliikkeen kiihkeintä vaihetta kesäkuussa 1930 Martti Pihkala kävi kysymässä pääministeri Kyösti Kallion halukkuutta ryhtyä lapuanliikkeen johtajaksi ja käytännössä siten myös Suomen diktaattoriksi. Martti Pihkala valittiin lapuanliikkeen kannattajien äänillä Kansallisen kokoomuksen kansanedustajaksi syksyllä 1930. Martti Pihkala liittyi lapuanliikkeen toiminnan päätyttyä vuonna 1932 Mäntsälän kapinaan liikkeen tilalle perustettuun Isänmaalliseen kansanliikkeeseen (IKL). Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa IKL:n ja Kokoomuksen yhteistyötä kannattanut Martti Pihkala jäi kuitenkin valitsematta. Seuraavien vuosien kuluessa Martti Pihkala vieraantui IKL:stä, koska se kansakokonaisuuden nimissä koetti lähestyä työväestöä mm. perustamalla oman ammattijärjestön ja tuomitsemalla lakonmurtamisen. Martti Pihkala erosi itse IKL:stä sekä erotti Vihtori Kosolan Vientirauha-järjestön asiamiehen tehtävistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti