Seinäjoelta lähtöisin oleva kapellimestari Kimmo Tullila opiskeli Sibelius-Akatemiassa viulunsoittoa ja orkesterinjohtoa. Viulu-diplomin Tullila suoritti vuonna 1998 Igor Bezrodnyin johdolla ja Tullila jatkoi musiikkiopintojaan kapellimestariluokalla opettajinaan mm. Leif Segerstam, Atso Almila ja Jorma Panula. Kapellimestaridiplomin Kimmo Tullila suoritti syksyllä 2009. Kimmo Tullila on vieraillut johtamassa monia ulkomaisia sinfoniaorkestereita sekä toiminut Ukrainassa Harkov Nuori Sinfonia-orkesterin johtajana. Tullila on johtanut samoin oopperaa ja musikaalia sekä johtanut musiikin moniin Charles Chaplinin elokuvien esityksiin.
TASO konsertoi Kangasala-talossa keskiviikkona 22.2.2023 klo 19. Konserttia johti tutulla tavallaan kapellimestari Kimmo Tullila ja orkesterin omat soittajat olivat tällä kertaa orkesterin solisteina. Solisteja olivat Ulla Sipilä (pasuuna), Mikko Kivistö (viulu), Karita Boström (oboe), Miikka Vilermo (viulu), Henry Niemi (klarinetti) ja Jan Varpanen (sello).
Italialainen säveltäjä Alessandro Ignazio Marcello (1.2.1673 Venetsia ja k. 19.6.1747 Venetsia) oli venetsialainen patriisi, jonka vanhemmat olivat senaattori Agostino Marcello ja Paolina Cappello. Alessandron nuorempi veli, Benedetto, oli myös barokkisäveltäjä. Alessandro Marcello opiskeli Padovassa ja myös musiikkiopetusta isältään, joka oli hyvin taitava amatöörimuusikko. Isä oli Serenissiman musiikkielämän päähenkilöitä, jolla oli hyvät yhteydet Sant’ Angelon Lyric-teatteriin, jossa työskenteli italialainen viulisti ja säveltäjä sekä pappi Antonio Lucio Vivaldi (s. 4.3.1678 Venetsia ja k. 28.7.1741 Wien).
Alessandro Marcellosta tuli joulukuussa 1690 pääneuvoston jäsen ja vuosina 1700-1701 Marcello toimi diplomaatin tehtävissä Peloponnesoksen niemimaalla Etelä-Kreikassa, jolloin venetsialaiset olivat alueen vallassa, sekä idässä. Alessandro Marcello oli kiinnostunut monista asioista; hän kirjoitti kahdeksan kirjaa, jotka julkaistiin vuonna 1719, maalasi freskoja Venetsian ja Strán perheen asunnoissa sekä San Marcuolan kirkossa. Hänen aikansa jakautui myös filosofialle, runoudelle, matematiikalle, mekaniikalle sekä soitinkokoelman keräämiselle soitingalleriaan. Marcello oli neljänkymmenen neuvoston, Accademia della Cruscon ja Accademia degli Animosin jäsen. Hän toimi Venetsian hallituksen eri tehtävissä, samoin kuin Marcellon poika, Lorenzo myöhemmin. Alessandro Marcello oli myös kanavia sääntelevän viranomaisen tuomarina sekä Signorian jäsenenä.
Marcello konsertoi kotonaan Venetsiassa. Jalosukuisena diletanttina Marcello sävelsi ja julkaisi monia konserttokokoelmia, mukaan lukien kuusi oboekonserttoa. Nämä konsertot julkaistiin nimellä La Cetra noin vuonna 1740 Augsburgissa. Lisäksi hän sävelsi mm. kantaatteja, aarioita, kanzonetteja ja viulusonaatteja. Marcello käytti myös salanimeä Eterio Stymphalicus, joka oli hänen nimensä kuuluisan Arkadialaisen paavillisen akatemian – perustettu 5.10.1690 Roomassa - jäsenenä. Eterio Stinfalicon nimellä Marcello kirjoitti kantaatteja, joita esittivät mm. kastroitu oopperalaulaja Carlo Maria Michelangelo Nicola Broschin Farinelli (s. 24.1.1705 Andria ja k. 15.7.1782 Bologna), veronalainen kastraatiosopraano Francesco de Grandis ja sopraano Faustina Bordoni (s. 11.11.1697 Venetsia ja k. 4.11.1781 Venetsia) Roomassa. Bordoni opiskeli laulua Alessandro ja Benedetto Marcellon oppilaana.
Säveltäjä Johann Sebastian Bach teki Marcellon Oboekonsertto d-mollista vuonna 1715 sovituksen soolokosketinsoittimelle, johon hän kirjoitti toiseen osaan myös hienot korukuviot. Ne soveltuivat kosketinsoittimilla soitettaviksi, mutta tuon ajan oboella niitä olisi ollut hyvin vaikea tai peräti mahdotonta soittaa. Saksalainen oboisti Richard Lauschmann (s. 12.6.1889 ja k. 21.2.1982) teki vuonna 1923 tästä samasta konsertosta oman version c-mollissa, joka saattaa kieliä siitä, että se helpostti yhteissoittoa jousiston kanssa niiden matalan viritystason vuoksi.
Karita Boström itse luonnehtii soittamaansa konserttoa näin: ”Konsertto on matka syvien tunteiden maailmaan. Ensimmäinen osa johdattaa kuulijan barokin ajan tunnelmaan ja valmistaa toista osaa. Toinen osa on teoksen sielu. Sen melodia maalaa kaipauksen ja ehkä surunkin tunteet valloilleen ja siivittää ajatukset kohti rakkaita läheisiä. Viimeisessä osassa palataan syvistä tunteista iloittelevien sävelten siivittämänä tuon ajan tyypilliseen soolon ja orkesterin teemojen vuorotteluun”.
Pablo Martin Melitón de Sarasate y Navascués (s. 10.3.1844 ja k. 20.9.1908) oli säveltäjä ja espanjalainen viuluvirtuoosi sekä kapellimestari. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Zigeunerweisen, Espanjalaiset tanssit ja Carmen Fantasia. Pablo Sarasate syntyi Pamplonassa Navarrassa Don Miguel Sarasaten, paikallisen tykistön soittokunnan johtajan, poikana. Jo viisivuotiaana Pablo aloitti viulunsoiton isänsä ohjauksessa. Myöhemmin hän sai vielä lisää oppia viulunsoitossa paikalliselta opettajalta. Hänen musiikilliset lahjat huomattiin jo varhain ja hän esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti konsertissaan A Coruñassa kahdeksanvuotiaana.
Taitava viulistina Sarasate menestyi hyvin ja se kiinnitti myös varakkaan suojelijan huomion, joka lopulta rahoitti Sarasaten opiskelun Manuel Rodriguez Saezin ohjauksessa Mafridissa. Sarasaten vanhemmat lähettivät pojan vielä Pariisin konservatorioon opiskelemaan Jean-Delphin Alardin johdolla 12-vuotiaana. Seitsemäntoistavuotiaana Sarasate osallistui kilpailuun Premier Prix-palkinnosta ja voitti ensimmäisen palkinnon, konservatorion korkeimman kunnianosoituksen. Hän debytoi konserttiviulistina Pariisissa vuonna 1860 ja soitti Lontoossa seuraavana vuonna. Uransa aikana hän kiersi eri puolilla maailmaa esiintyen Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa.
Sarasate tapasi Brysselissä ranskalaisen pianistin, Berthe Marxin (s. 28.7.1859 ja k. 1925). He matkustivat yhdessä solistina ja säestäjänä Euroopassa, meksikossa ja Yhdysvalloissa soittaen noin 600 konsertissa. Marx sovitti myös Sarasaten Espanjalaisia tansseja pianolle. Vuonna 1904 Sarasate teki pienen määrän äänityksiä. Sarasate kuoli Biarritzissa Ranskassa krooniseen keuhkoputkentulehdukseen. Hän testamenttasi Antonio Stardivarin vuonna 1724 valmistaman viulunsa Musée de la Musiquelle. Viulu kantaa nyt hänen nimeään Sarasate Stradivariuksena hänen muistokseen. Hänen toinen Stradivari-viulunsa, Boissier, vuodelta 1713 on Real Conservatorio Superior de Músican omistuksessa Madridissa.
Siurolainen diplomi-insinööri Miikka Vilermo (s. 1974) on TASO:n 2. viulun äänenjohtaja ja hän on toiminut myös orkesterin konserttimestarina. Hän valmistui Tampereen teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2002 ja suoritti Tampereen konservatoriossa pianon C-kurssin vuonna 1995 opettajanaan Jari Salmela sekä viulun C-kurssin vuonna 1998 Nikolai Fadeevin johdolla. Nykyisin Miikka Vilermo toimii myös TASO:n jousikvartetin johtajana. Kangasala-talon konsertissa Vilermo soitti viulusolistina Sarasaten Zigeunerweisen, op. 20 (1878).
Saksalainen romanttinen säveltäjä, viulisti, pedagogi ja kapellimestari Max Bruch (s. 6.1.1838 ja k. 2.10.1920) sävelsi yli 200 teosta, joista kolme oli viulukonserttoa. Kölnissä syntynyt Max Bruch oli laulaja Wilhelmine (o.s. Almenräder) Bruchin ja asianajaja Friedrich Bruchin poika. Maxilla oli myös sisar, Mathilde. Bruch sai varhaisen musiikillisen koulutuksensa säveltäjä ja pianisti Ferdinand Hillerin ohjauksessa, jolle säveltäjä Robert Schumann omisti pianokonserttonsa a-molli, op. 54, vuonna 1845. Max Bruch kirjoitti ensimmäisen sävellyksensä äitinsä syntymäpäiväksi yhdeksänvuotiaana. Siitä lähtien musiikki oli hänen intohimonsa. Bruchin vanhemmat tukivat hänen opintojaan suurella innolla.
Vuonna 1849 Bruch sai ensimmäisen musiikin teoriatunnin Bonnissa professori Heinrich Carl Breidensteinilta, isänsä ystävältä. Maz Bruch asui tuolloin kartanolla Bergisch Gladbachissa, missä hän kirjoitti suuren osan musiikistaan. Tila kuului asianajajalle ja notaarille nimeltä Neissen, joka asui siellä naimattoman sisarensa kanssa. Kartanon osti myöhemmin Zandersin perhe, joka omisti suuren paperitehtaan. Myöhempinä vuosina Maria Zandersista tuli Max Bruchin ystävä ja suojelija. Opiskeltuaan lyhyesti filosofiaa ja taidetta Bonnissa (1859) Bruch teki pitkän uran opettajana, kapellimestarina ja säveltäjänä. Hän vaikutti Mannheimissa (1862-1864), Koblenzissa (1865-1867). Sondershausenissa (1867-1870), Berliinissä (1870-1872) ja Bonnissa (1873-1878). Kolme vuotta hän oli Liverpool Philharmonic Sosietyn kapellimestarina (1880-1883). Hän opetti sävellystä Berliinin Hochschule für Musikissa vuodesta 1890 lähtien eläkkeelle jäämiseensä vuoteen 1910 saakka.
Max Bruch avioitui Laulaja Clara Tuczekin kanssa, jonka hän tapasi kiertueella Berliinissä 3.1.1881. Pariskunta palasi yhdessä Liverpooliin ja majoittui Selfton Parkiin. Heidän tyttärensä, Margaretha, syntyi Liverpoolissa vuonna 1882. Heidän ensimmäinen poikansa, Max Felix Bruch, syntyi 31.5.1884 Breslaussa ja tämän lisäksi heillä oli vielä kaksi muutakin poikaa, Hans ja Ewald. Max Bruch kuoli kotonaan Berliinin Friedenaussa ja hänet haudattiin 26.8.1919 kuolleen vaimonsa Claran viereen Berliinin Schönebergin Old St. Matthäus-kirkon hautausmaalle.
Kangasala-talon konsertissa kuultu Max Bruchin Kol Nidrei, op. 47, sellolle ja orkesterille, sai inspiraationsa Ernest Blochin Schelomin (Heprealainen rapsodoia) teoksesta vuodelta 1916. Teoksen vuoksi Bruchia luultiin juutalaiseksi ja natsien ollessa vallassa (1933-1945) hänen musiikkiaan soitettiin hyvin säästeliäästi sen vuoksi Saksassa. Konsertissa teoksen solistina toimi sellisti Jan Varpanen, joka aloitti sellonsoiton jo viisivuotiaana Pirkanmaan musiikkiopistossa. Siirryttyään 12-vuotiaana Heikki Kulon oppilaaksi, hän innostui musiikista ammattiurana. Lukion jälkeen hän hakeutui Lahden ammattikorkeakouluun ja sieltä Sibelius-Akatemiaan, jossa suoritti sellonsoiton B-kurssin vuonna 2010. Opiskellessaan A-kurssia varten Varpanen kyllästyi muusikon epävarmaan työtilanteeseen ja alkoi etsiä vaihtoehtoista ammattia. Opiskellessaan varhaiskasvatuksen opettajaksi hän kiinnostui yliopistomaailmasta ja työskentelee nykyään Tampereen yliopistossa kasvatustieteen väitöskirjatutkijana. TASOon Varpanen liittyi vuonna 2016 saadakseen mahdollisuuden ylläpitää soittotaitoaan hyvässä seurassa. Hän toimii sellosektion äänenjohtajana, Tampereen akateemisen sinfoniayhdistyksen puheenjohtajana ja osallistuu aktiivisesti kamarimusiikkiprojekteihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti