Juuso Walden (14. osa)
Vuonna 1883 Valkeakoski sai ensimmäisen kansakoulunsa ja vuonna 1910 se sai puisen rukoushuoneen eli kirkon. Poliittisten vastakkainasettelujen vuoksi sisällissodalla oli Valkeakoskelle tuhoisat seuraukset. Sodan aikana siellä väestölukuun suhteutettuna kuoli eniten ihmisiä, kuin muualla Suomessa. Tästä menetyksestä kärsi myös teollisuus. Valkeakosken kauppala perustettiin vuonna 1922; tuolloin Valkeakosken ja Sääksmäen väkiluvut olivat jo yhtä suuret. Vuonna 1929 tulipalossa kärsi Sääksmäen keskiaikainen kirkko pahoja vaurioita ja valkeakoskelaiset vaativat kauppalaansa saada oman kirkon. Toisen maailmansodan jälkeen Valkeakosken väkiluku moninkertaistui – osittain karjalaisen siirtoväestön ansiosta - ja talous nousi voimakkaasti. Kaupunkioikeudet Valkeakoski sai vuonna 1963 ja vuonna 1969 arkkitehti Veikko Viljo Vilhelm Larkaksen (ent. Lindberg, s. 27.3.1909 Helsinki) suunnittelema 1000-paikkainen Valkeakosken kirkko valmistui. Sääksmäen emäpitäjä liitettiin vuonna 1973 Valkeakoskeen ja vuonna 1975 kaupungin pohjoispuolla sijainnut Painon kylä ympäristöineen liitettiin Pälkäneestä Valkeakoskeen. Osa Hattulan kylistä liitettiin vuonna 1978 Valkeakoskeen; näitä kyliä olivat Tykölä, Mälkkiäinen ja Uskila.
Ab Walkiakosken ja sen edeltäjien kaikkien kirjojen tuhoutuminen aiheutti ongelmia Yhtyneille Paperitehtaille. Henkilökunnan päästessä eläkkeelle täytyi perata henkilöiden työhistoriaa mm. klapikorteista ja halkokorteista. Näihin kortteihin merkittiin, kuinka paljon kullakin oli oikeus saada tehtaalta halkoja vuosittain. Jerm Christiansen tuli paperitehtaan apulaisinsinööriksi; hän oli erään Ab Walkiakosken johtajan vanhempi poika, joka myöhemmin työskenteli Uudessa Seelannissa erään teollisuuslaitoksen teknillisenä johtajana.
Juuso Walden joutui tehtävässään Valkeakoskella paljon miettimään, kuinka paikkakunnan kuljetusolosuhteita saataisiin kohennettua. Toijala ja Lempäälä olivat lähimmät paikkakunnat, joihin pääsi rautateitse. Vesireittejä kulkiessa käytettiin Toijalan satamaa tai Sairion satamaa Hämeenlinnassa. Karl Rudolf Walden oli hänkin paljon tekemisissä rautatiehallitusten johtajien sekä eduskunnan valiokuntien jäsenten kanssa. Juuso Walden muistutti toistuvasti isälleen, että Valkeakoskelta Toijalaan tarvittaisiin vain 18 kilometriä kiskoja. Tämän hän oli vielä erikseen laskettanut tarkasti. No, päätös tästä rautatiestä saatiin vihdoin vuonna 1936 ja rataosuus valmistui käyttöön vuonna 1937.
Loppuvuodesta 1932 tilattiin Valkeakoskelle Tervasaaren tehtaalle uusi paperikone, jonka tuotanto oli 5 000-6 000 tonnia vuodessa kiillotettua voimapaperia. Paperikone tilattiin Karstadilta Ruotsista ja kone aloitti toimintansa tehtaassa vuoden päästä tilauksesta. Paperikoneen osien, varsinkin suuren jenkkisylinterin, kuljettamisessa tulivat monet vaikeudet karulla tavalla esille. Ainut tapa saada sylinteri kuljetettua oli, että se uitettiin Toijalan satamasta kanavan alarantaan. Kuin ihmeen kaupalla paperikone saatiin tehtaaseen pystytettyä ja tehdas tuotti nyt aivan uusia määriä voimapaperia. Nyt pääsivät markkinointipuolen myyjät näyttämään taitojaan paperinmyyjinä.
1930-luvun alussa alkoi laajamittainen paperiteollisuuden koko maailmaa käsittävä sekä pohjoismaiden että eurooppalaisten tuottajien kansainvälinen yhteistyö. Tätä yhteistyötä edelsivät pitkät ja sitkeät neuvottelut, joissa kunnostautuivat varsinkin nämä järjestöt: TICON, The International Committee on Newsprint, SPS, Sulfite Pulp Suppliers sekä Scankraft. TICON edusti maailman sanomalehtipaperin valmistajia, SPS eurooppalaisia sulfiittiselluloosan valmistajia ja Scankraft pohjoismaisia voimapaperin tuottajia. Suomesta neuvotteluihin osallistui valtuuskunta, johon lukeutuivat Suomen Selluloosayhdistyksen puheenjohtaja Jacob von Julin vanhempi, vuorineuvos Henrik Hackman, Karl Rudolf Walden ja toimitusjohtaja Walter Gräsbeck. SPS sopi vuosina 1932-1933 tuotannon supistuksista, jotka kyllä toteutettiin eri maissa ja tehtailla vähän eri tavoin. Pohjoismaiden kesken pyrittiin yhteistyöhön myös puuhiokkeen viennissä. Tärkein vientimaa oli Norja, koska siellä oli halpaa sähkövoimaa ja samoin hyvät satamat lännen suuntaan.
Hintasopimuksiin yritettiin päästä heti puuhiokkeen kanssa, mutta siinä oli monenlaisia vaikeuksia ja monet päätökset eivät pitäneet tosipaikan edessä. Oli kuitenkin tärkeää saada sovittua puuhiokkeen markkinoista, sillä hintojen luisuminen oli suurta sen vuoksi, että moni paperilaatu perustui sulffiittiselluloosan ja puuhiokkeen yhteiskäyttöön. Puuhiokkeen yhteistyöelin oli nimeltään MPS, Mechanical Pulp Suppliers. Suomesta MPS-neuvotteluihin osallistuivat Suomen Puuhiomoyhdistyksen silloinen puheenjohtaja, vuorineuvos Anders Kramer, johtaja ja vuorineuvos Arno Solin Tampellasta, toimitusjohtaja, eversti Fabre sekä Karl Rudolf Walden, häntä yleensä näissä kokouksissa avusti Juuso Walden.
Marraskuussa 1932 Tukholmassa tapahtui Scankraftin lopullinen perustaminen, kun sääntö- ja sopimuskirja allekirjoitettiin. Sääntökomitea oli valmistelevissa neuvotteluissa urakoinut suuren työmäärän. Tähän sääntökomiteaan kuului Suomesta Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen toimitusjohtaja, varatuomari Rafael von Frenckell, Norjasta johtaja Thorry Kjaer ja Ruotsista johtajat Nyström ja Rådberg. Yhteisistä varoista maksettiin korvausta niille, jotka supistivat tuotantoaan tuotantokomitean määräämän määrän. Maksut kerättiin niiltä, jotka olivat tuottaneet yli keskiarvon. Veloitukset ja korvaukset vaihtelivat merkittävästi markkinatilanteen mukaisesti. Tukholman allekirjoitustilaisuudessa olivat läsnä kaikki merkittävät tehtaanjohtajat. Tämä kokous oli ainoa Scankraftin kokous, jossa Juuso Walden ja Karl Rudolf Walden olivat samanaikaisesti edustajina paikalla; tämän jälkeen Juuso Walden edusti yhtiötä ja hänen varamiehenä oli Birger Söderholm.
Scankraftissa oli aluksi Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen edustajana varatuomari Rafael von Frenckell, mutta kun hän siirtyi Rosenlew & Co:n palvelukseen tuli hänen tilalle ministeri Hjalmar Procopé, Holger Nysténin ollessa toisena miehenä. Scankraftilla oli ns. puolueeton puheenjohtaja sekä kutakin jäsenmaata edustava varapuheenjohtaja. Oikeusneuvos Åke Hellner oli ensimmäinen, Juuso Waldenin hyvin arvostama ja pätevä puheenjohtaja, joka teki merkittävää työtä toiminnan helpottamiseksi alkuvaiheessa. Ensimmäisenä asiamiehenä (toimitusjohtaja) toimi varatuomari Christian von Sydow, josta myöhemmin tuli Holmes Bruk Ab:n toimitusjohtaja ja joka oli Ruotsin valtiopäivien ensimmäisen kamarin pitkäaikainen jäsen. Hänen jätettyä paikkansa jatkoi hänen tehtäviään Holger Nystén. Scankraftin konttori sijaitsi Tukholmassa, mutta kaikki komitea- ja yhtiökokoukset pyrittiin järjestämään vuorotellen eri maissa; näitten kokousten yhteyteen järjestettiin myös kussakin maassa tehdasvierailuita. Näin toimien Scankraft-perhe tutustui hyvin jäseniinsä ja käytäntö paransi ja helpotti myös käytännön yhteistyötä.
Yksi Juuso Waldenin tehtävä oli tutustua perusteellisesti Yhtyneitten Paperitehtaitten puunhankintaan organisaation tasolla. Hän pääsi tutustumaan laajaan kokonaisuuteen ja tekemään mahdollisia ehdotuksia, kuinka puunhankintaa voisi yhtiössä tehostaa. Tämä oli hyvin aikaa vievää toimintaa, sillä hän joutui tilanteeseen tutustuakseen myös matkustamaan hyvin paljon vaihtelevissa olosuhteissa, aina kun aikaa muilta tehtäviltä järjestyi. Hän matkusti mm. Hyrynsalmelle, Suomussalmelle ja Sotkamoon sekä poikkesi matkan varrella sijainneissa pisteissä tutustuen kenttäolosuhteissa todelliseen tilanteeseen. Edellä mainittujen paikkakuntien lisäksi myös Rautalammin, Pielaveden ja Iisveden alueet olivat Myllykosken tehtaan hankinta-alueita, sillä tehtaalla ei ollut omia hankinta-alueita luontaisesti. Samoin Simpeleen tehtaan hankinta-alueet sijaitsivat varsin kaukana tehtaasta, kauimmaiset Suistamossa, Impilahdella ja Tohmajärvellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti