Kokaiini
Edellä kuvattujen tapahtumien vuoksi salakuljettajat ovat säätäneet omaa taktiikkaansa jälleen. Nykyisin ”huumemuulit” ovat joko englantilaisia, alankomaalaisia tai espanjalaisia, joille maksetaan oman mahalaukkunsa käyttämisestä. Huumekuriirit saavat vielä lisähoukuttimena loman Karibianmerellä. Paikallinen korruptio haittaa kovasti viranomaisten tarkastusiskuja lentokentillä, vaikka viranomaiset eivät sitä kovin mielellään myönnä.
Kokaiinin tarjonnan keskittynyt häirintä voi olla paitsi tehotonta myös tuhoisaa. Kun 1980-luvun alussa Pohjois-Amerikan kokaiinikauppa kasvoi entisestään, kolumbialaiset huumesalakuljettajat koettivat etsiä Karibianmereltä uutta tukikohtaa, jonka kautta he kuljettaisivat omia tuotteitaan eteenpäin. Hyvin nopeasti Jamaikasta tuli yksi tärkeimmistä kokaiinin kauttakuljetusoaukoista Kolumbian ja Yhdysvaltojen välillä. Jamaikan 2,7 miljoonan asukkaan saari sijaitsee Kuuban eteläpuolella ja Haitin länsipuolella, noin 800 kilometriä pohjoiseen Kolumbian rannikosta sekä hieman yli 800 kilometriä kaakkoon Miamista.
Salakuljettajat voisivat lennättää myös kokaiinilähetyksensä Kolumbian pohjoisrannikon salaisilta kiitoradoilta Jamaikaan, jossa pienkoneet täytyisi tankata matkan toista, Miamiin suuntautuvaa osuutta varten. Jamaikan viranomaiset vastasivat tähän yhdessä englantilaisten virkaveljiensä kanssa rakentamalla tutka-aseman, jolla voitiin tarkkailla Jamaikan ilmatilaan saapuvia lentokoneita. Tämän vuoksi huumeiden salakuljettajat siirsivät huumekuljetuksiaan ilmatilasta merelle. Jamaikan pääkaupungin, Kingstonin satama on Karibianmeren suurin huumeiden jälleenlaivaussatama; satama on täynnä laivoja, jotka lähtevät eri puolilla maailmaa sijaitseviin satamiin. Amerikkalaiset viranomaiset ovat asennuttaneet satamaan suurilla kustannuksilla laivakonttien läpivalaisulaitteita. Satamassa kuitenkin työskentelee joukko huonosti palkattuja satamatyöläisiä ja vartijoita, jotka lisätulojen toivossa salakuljettavat mielellään kokaiinia konttilaivoihin.
Kolumbialaiset huumeiden salakuljettajat ryhtyivät myös kuljettaa tuotteitaan pikaveneillä, joita nämä anastivat Karibianmeren ja Latinalaisen Amerikan satamista. Veneet kulkivat jopa 60 solmua tunnissa ja kun päästiin maihin, veneet yleensä hylättiin. Jamaikalaiset jengit saivat erittäin huonon maineen, sillä he olivat osallistuneet crackin ja kokaiinin salakuljettamiseen ja myyntiin Englannissa ja Yhdysvalloissa. Kukoistaakseen kokaiinibisnes kaipasi köyhyyttä, ei pelkästään yksilöiden tai yhteisöjen vaan myös hallitusten äärimmäistä köyhyyttä. Vuonna 1980 Edward Seagan noustessa pääministeriksi Jamaika oli vararikon partaalla. Kolumbialaisten kartellien alkaessa salakuljettaa kokaiinia Kingstonin sataman kautta, he oivalsivat hyvin pian, että heidän oli tehtävä yhteistyötä satamaa valvovan ammattiyhdistyksen kanssa. Uuden hallituksen ei kannattanut olla liian tarkka ulkomaisen rahoituksen alkuperästä ja Jamaikan pankkeja kehotettiin hyväksymään kaikki rahatalletukset, oli niiden alkuperä sitten aivan mikä hyvänsä.
Vuosien 1980 ja 1990 välissä Yhdysvaltoihin muutti Jamaikasta joka kymmenes asukas kotisaareltaan. Yhdysvalloissa jamaikalaisten köyhien ja kouluttamattomien ihmisten oli pakko keksiä toimeentulo vaikka mistä. Melko usein tässä kohtaa auttoivat juuri jengit. Työvoiman ja musiikin jälkeen rikollisuudesta tuli Jamaikan kolmas, merkittävä vientituote. Miamissa, New Yorkissa sekä muissa Yhdysvaltojen itärannikon suurissa kaupungeissa jamaikalaisista rikollisista tuli merkittäviä toimijoita ganjan ja kokaiinin myynnin parissa. 1980-luvun alusta vuoteen 1995 jamaikalaisten jengien jäsenet tappoivat 4 500 henkeä Yhdysvalloissa. Jamaikalaisia pidettiin tuolloin Pohjois-Amerikan väkivaltaisimpina järjestäytyneen rikollisuuden edustajina.
Jamaikan kokaiinibisnes on etupäässä kahdentoista merkittävän toimijan varassa. Vuoden 1997 talouskriisin jälkeen useat Jamaikan liikeyritykset kokivat konkurssin ja markkinoille vapautui melkoisesti liikehuoneistoja, joita vain äveriäillä kokaiinin salakuljettajilla oli vara hankkia. Salakuljettajat pystyivät liikuttelemaan hyvin suuria rahasummia, joita sitten pestään Cayman- ja Neitsytsaarien pankkien verovapailla tileillä tai ostetaan turistikohteita Montego Bayn Gloucester Avenuelta, rakennusyrityksiä, autojen varaosaliikkeitä tai rahanvaihtotoimistoja.
Jamaikan itsenäistyessä vuonna 1962 tehtiin saarivaltiossa sataatuhatta jamaikalaista kohti kuusi murhaa vuodessa. Crackin kulutuksen ollessa huipussaan Yhdysvalloissa vuonna 1988, tehtiin Jamaikalla kaksi kertaa niin paljon murhia kuin kaikkein vakivaltaisimmissa Amerikan kaupungeissa. Vuonna 2005 Jamaikan saarella tapahtui suhteellisesti eniten murhia maailmassa. Aseellisten rikosten enin osa rajoittuu pääkaupunki Kingstonin keskusta-alueen linnakeyhteisöihin. Tämä on taas aiheuttanut esikaupunkialueille ryntäyksen ja tehnyt Kingstonista todennäköisesti Karibianmeren ainoan pääkaupungin, joka ei elä ainoastaan turismista. Kansainvälisen kokaiinikaupan ansiosta rikollisuudesta on kasvanut Jamaikan tuottoisin elinkeino ja tämä elinkeino on tuonut tullessaan myös täysin odottamattomia seurauksia. Kanadassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa ovat vankilaviranomaiset karkottaneet jamaikalaisia, jotka ovat kärsineet etupäässä huumausainerikoksiin liittyvät tuomionsa loppuun saakka. Jamaikalle palasi vuodesta 2001 vuoteen 2004 asti keskimäärin 2 700 entistä vankia vuodessa karkotettuna.
Varmasti kaikkien aikojen kuuluisin huumausaineiden salakuljettaja lienee Pablo Emilio Escobar Gaviria (s. 1.12.1949 Rionegro, Kolumbia ja k. 2.12.1993 Medellín, Kolumbia). Escobarin isä oli pientilallinen ja äiti opettaja. Lukio jäi häneltä kesken ja hän aloitti rikollisen uransa jenginsä kanssa alkuun varastamalla haudoilta hautakiviä; hautakivistä hiekkapuhallettiin vanhat tekstit pois ja kivet myytiin edelleen uusille asiakkaille. Seuraavaksi rikollisuus laajeni autovarkauksiin ja sitä kautta hän alkoi tehdä aina vain väkivaltaisempia rikoksia. Hänen rikollisjoukkonsa sieppasi ihmisiä ja vaati heistä lunnasrahoja. Kaikkein tunnetuin hänen sieppauksensa uhri oli liikemies Diego Echavarria, joka siepattiin ja lopulta tapettiin kesällä 1971. Pablo Escobar oli ollut mukana järjestäytyneessä rikollisuudessa kymmenen vuoden ajan, kun kokaiinikauppa pääsi Kolumbiassa vauhtiin 1970-luvun puolivälissä.
Pablo Escobarin toiminta kiinnitti pian Kolumbian turvallisuuspalvelun (DAS) huomion ja vuonna 1976 hänet pidätettiin hänen palattuaan huumekaupoilta Ecuadorista. DAS-agentit löysivät Pablo Escobarin auton vararenkaasta 39 kg kokaiinia. Huumekeisari Escobar pystyi vaihdattamaan oikeudenkäynnin ensimmäisen tuomarin ja lahjoi seuraavan tuomarin, joten hän pääsi näin vapaaksi. Seuraavana vuonna Escobarin pidättänyt agentti murhattiin. Pablo Escobar oli taitava viranomaisten pelottelussa ja lahjomisessa. Jos henkilö ei ottanut lahjuksia vastaan, yleensä hänet murhattiin myöhemmin.
Hyvin pian kokaiinin kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti Yhdysvalloissa ja Pablo Escobar järjesteli salakuljetusreittejä ja jakeluverkostoja esimerkiksi Etelä-Floridaan, Kaliforniaan, Puerto Ricoon jne. Escobar toi valtavia määriä kokatahnaa Boliviasta ja Perusta Kolumbiaan ja prosessoi sen omissa tehtaissaan salakuljetettavaksi eteenpäin. 1980-luvun puolivälissä Escobarin kartelli vei päivittäin 15 tonnia kokaiinia Yhdysvaltoihin. Se vastasi noin 80 prosenttia Yhdysvaltoihin salakuljetetusta kokaiinin määrästä. Pablo Escobarin huumekartelli tienasi miljardeja ja huumekeisari osasi itsekin käyttää rahaa hyvin suureellisesti. Escobar rakennutti itselleen vuonna 1979 hyvin ylellisen kartanon noin 30 neliökilometrin laajuiselle tilalle. Tila tunnettiin nimellä Hacienda Nápoles. Pablo Escobar lähti myös politiikkaan mukaan 1970-luvulla ja hän oli auttamassa Uusi liberalismi-puolueen perustamista. Vuonna 1982 hän pääsi Kolumbian parlamenttiin Jairo Ortegan varamieheksi ja sai maan lakien mukaisesti parlamentaarisen immuniteetin ja oikeuden diplomaattipassiin. Immuniteetti takasi hänelle puhevapauden, toimintavapautta ja syytesuojaa.
Escobar harrasti Kolumbiassa myös hyväntekeväisyyttä; hän maksoi kokaiinilaboratorion työntekijöilleen hyvää palkkaa ja Escobar käytti miljoonia Medelinin köyhimpien asuinalueiden kehittämiseen. Samoin hänen rahoillaan tai avustuksillaan rakennettiin teitä, sähkölinjoja ja jalkapallokenttiä. Hän myös aloitti asunnottomille suunnatun Barrio Pablo Escobar-asuinalueen rakennuttamisen.
Pablo Escobar teki Kolumbian hallitukselle syksyllä 1985 ehdotuksen, jonka mukaan hän antautuisi, jos hallitus ei luovuttaisi häntä Yhdysvaltoihin tuomittavaksi. Ehdotus hylättiin ja Escobar muodosti Los Extraditables-ryhmittymän, joka taisteli luovutuspolitiikkaa vastaan. Escobar lahjoi ja murhautti monia tuomareita sekä taisteli Kolumbian oikeuslaitosta vastaan. Vuonna 1986 lopulla Kolumbian korkein oikeus julisti sodan vuoksi luovutussopimuksen lainvastaiseksi, koska sen oli allekirjoittanut presidentin sijaan presidentin delegaatio. Escobarin voitto Kolumbian oikeuslaitoksesta oli väliaikainen, koska uusi presidentti Virgilio Barco Vargas (s. 17.9.1921 ja k. 20.5.1997) uusi nopeasti sopimuksen Yhdysvaltain kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti