Juuso Walden (18. osa)
Juuso Walden asui Kouvolassa oleskelunsa ajan ensin hotelli Mannerissa ja myöhemmin suojeluskuntapiirin talossa Kymenlaaksossa. Aikaa ei työtehtäviltä jäänyt juuri muuhun, mutta jos jäi, hän pistäytyi hyvin mielellään Myllykoskella. Tehtäviensä puolesta Walden joutui hyvin paljon tekemisiin Kouvolan korkeimpien viranomaisten ja aktiivisesti toimivien piirien kanssa. Karl Rudolf Walden toimi päämajan ja hallituksen yhdysmiehenä ja joutui siinä ominaisuudessa matkustamaan usein Helsingin ja Mikkelin väliä. Talvisodan aikana Karl Rudolf Walden ei joutanut kertaakaan käymään Yhtyneitten Paperitehtaitten tehtailla. Yhtiön johtokunta, jonka jäsenistä osa oli tosin kutsuttu asepalvelukseen, ei myöskään talvisodan aikana kokoontunut. Kuitenkin monet käytännön ongelmat oli nopeastikin ratkaistava; vastuuseen ratkaisusta joutuivat siten paikalla olijat eli pääkonttorin henkilökunta.
Talvisodan sytyttyä matkustivat Juuso Waldenin vaimo, kaksi poikaa sekä heidän hoitaja heti linja-autolla Rapalaan Kausalan ja Heinolan kautta. Yksityisautoja ei ollut enää mahdollista käyttää, koska YH-aikana kaikki yksityisautot oli otettu armeijan käyttöön. Kouvolan vaatimattomien joulujuhlien jälkeen Juuso Walden lähti Myllykoskelle. Siellä hän sai surukseen kuulla viestin, että luutnantti Birger Söderholm oli kuollut Tolvajärvellä. Tämä oli ensimmäinen suruviesti, joka koski Juuso Waldenia. Talvisota vei Yhtyneitten Paperitehtaitten väestä kaikkiaan noin 70 henkeä. Suurimmat tappiot syntyivät sodan myöhäisemmässä vaiheessa sekä Kannaksella että varsinkin Taipaleessa ja myös Laatokan pohjoispuolella. Kun talvisota oli kuitenkin suhteellisen lyhyt, eivät lomat eivätkä palkanmaksut näytelleet kovin ratkaisevaa osaa. Huoltovelvollisille yhtiö työnantajana maksoi normaalipalkan, vähentäen siitä sen, mitä valtio oli mahdollisesti suorittanut. Myös huoltovelvollisuutta ilman olevat saivat osan palkastaan. Sota-aikana lähetettiin myös lapsia Suomen rajojen ulkopuolelle, varsinkin vauraaseen Ruotsiin. Ruotsi oli myös hyvin halukas tässä asiassa auttamaan Suomea.
Yhtiön tehdaspaikkakunnilla ei kuitenkaan sotalapsitoimintaa harrastettu, vain sotaorpojen kohdalla se oli mahdollista. Kotimainen sotakummitoiminta sen sijaan alkoi talvisodan aikana ja laajeni todelliseksi kansaliikkeeksi. Sotakummitoiminta sai paljon hyvää aikaiseksi, varsinkin kun paljon muuta apua ei ollut edes tarjolla. Juuso Waldenin äiti, Anni Walden, toimi Suomen sotakummitoimikunnan johdossa monen vuoden ajan. Toimikunta oli laaja yhdistys, jolla oli paikallisia edustajia kaikkialla maassamme. Sodan jaloissa puutteeseen ja vaikeuksiin joutuneita yritettiin auttaa monin tavoin ohi normaalien huoltoteiden tehokkaasti. Tellervo Walden hoiti Myllykoskella sotalapsitoimikunnan tehtäviä tehtäviä tehokkaasti ja Tellervon apuna oli konttorityönsä ohella neiti Dahl, sittemmin rouva Micklin.
Juuso Waldenin vaimo, Tellervo Walden palasi heti joulun jälkeen Rapalasta Myllykoskelle jättäen lapset vielä turvaan Rapalaan. Hän alkoi tarmokkaasti heti kaikkiin hänelle varattuihin tehtäviin. Myllykosken tehdasta johti edelleen isännöitsijä Hugo Eklund ja häntä avusti Haataja. Tehtaan konttorin puolella oli melko autiota. Osastopäällikkö Rainar Hendusen jouduttua pääkonttorin konttoripäällikön tehtäviin oli hänen tehtävät siirretty lähinnä neideille Kirsi Ullberg ja Ilse Dahl. Kirsi Ullberg hoiti myynti- ja lähetystoimintaa ja Ilse Dahl taas tarmokkaana ostajana toimi myyjän markkinoilla. Oli lähes uskomatonta, miten pienellä henkilökunnalla tehtaat kuitenkin saatiin pyörimään.
Talvisodan aikana Itämeri ei ollut varsinaisesti tukossa, mutta Saksan ja länsivaltojen sodan vuoksi liikennöinti Itämerellä oli hyvin vaikeaa ja vaarallista. Suomen laivastoa Itämerellä jonkin verran upotettiin, mutta siitä huolimatta laivaliikennettä yritettiin kuitenkin pitää yllä jatkuvasti, jotta kuljetukset länteen eivät katkeaisi. Osin jouduttiin kuitenkin turvautumaan Tornion-Haaparannan-Narvikin tiehen sekä Tukholman kautta suoritettuihin rautatiekuljetuksiin. Toisen maailmansodan vuoksi myös lännessä oli kova puute tavaroista. Tämä puute nosti myös kaikkien tuotteiden hintoja sekä sotavakuutusmaksut toimivat samanlaisesti. Varsinkin Kannakselle menevät kuljetukset oli usein siirrettävä rautateiltä maanteille, koska varsinkin Kouvola oli alituiseen pommituksen kohteena. Vihollisen lentokoneet pommittivat öisin ja päivin, ja tuskin edellisen pommituksen vaurioita oli päästy raivaamaan, kun jo uusi pommitus seurasi edellistä.
Neuvostoliiton ja Suomen väliset rauhanneuvottelut käynnistyivät meistä riippumattomista syistä Tukholman kautta ja johtivat lopulta valtuuskunnan lähettämiseen rauhanneuvotteluihin Moskovaan. Karl Rudolf Walden oli mukana tuossa Moskovaan lähetetyssä valtuuskunnassa ja neuvottelujen lopputulos oli Suomelle hyvin raskas. Sotatoimialueilta miehiä ja naisia kotiutettiin vähitellen, mutta suojajoukot jäivät vielä palvelukseen. Linnoitustyöt jatkuivat jälleen, sillä uusia varustuksia rakennettiin siellä, missä uusi raja leikkasi vanhan rajan. Stabiilina jatkui toisen maailmansodan tilanne pitkään. Ribbentrop-sopimus oli allekirjoitettu Saksan ja Neuvostoliiton välillä, mutta oli syytä epäillä, ettei sopimus tulisi pitkään kestämään osapuolten välillä. Suomessa tämän sopimuksen vaikutus tuntui heti ulkomaankaupan hoidon vaikeutumisena ja kuljetusten muodostuessa yhä vain epävarmemmiksi.
Talvisota päättyi, kun rauhansopimus solmittiin 13.3.1940. Suomeen muodostettiin uusi hallitus ja Karl Rudolf Walden oli tämän hallituksen puolustusministeri. Puolustusministerinä hän toimi sitten aina sairastumiseensa asti vuonna 1944. Karl Rudolf Walden ilmoitti halunsa irtautua yhä enemmän Yhtyneitten Paperitehtaitten asioiden johdosta. Talvisodan jälkeen Yhtyneitten Paperitehtaitten hallitus uusittiin niin, että Karl Rudolf Walden toimi hallituksen puheenjohtajana, mutta samalla perustettiin pienempi johtokunta, johon sen aloittaessa kuuluivat tuomari Carl Gustaf Björnberg puheenjohtajana ja Juuso Walden toimitusjohtajana.
Vaikka Talvisota jäi suhteellisen lyhyeksi, monet Yhtyneittenkin Paperitehtaitten miehet jäivät sille reissulle. Useiden paluu kesti lisäksi turhan kauan, niin ettei normaalia tehdastuotantoa jo pelkän henkilökuntavajeen vuoksi voinut ajatellakaan. Kaupan esteitä oli myös lisätty tuntuvasti. Paperin ja kartongin jalostusta yritettiin kaikin muodoin kehittää sekä määrällisesti että myös erikoistumisen avulla. Sodan aikana jouduttiin tutkimaan myös uusia kehittämismahdollisuuksia tuotannossa. Paperituote kaipasi jalostukseensa määrättyjä liima-aineita, joita sodan aikana ei ollut saatavissa tuontitietä.
Siksi Yhtyneet Paperitehtaat ensin vuokrasi ja sitten osti Tampereen Epilässä sijainneen luunjalostustehtaan. Tehtaan toiminta aiheutti myös Valke Oy:n perustamisen. Valken kemiallisen tehtaan tarkoituksena oli vuonna 1940 vähentää koko maan paperi- ja paperinjalostusteollisuuden riippuvuutta tärkeiden liima-aineiden tuonnista. Kasvava Paperituote tarvitsi aaltopahvin tuotantoon vesilasia ja muita liimoja. Kotimaisten valmistajien tehtaat olivat Moskovan rauhassa jääneet luovutetulle alueelle. Tampereen Epilän tehtaan tuotanto siirrettiin myöhemmin Valkeakoskelle uudelle Varsanhännän teollisuusalueelle syksyllä 1942, jonne sitä seurasi myös Hangosta siirretty lasitehtaan koneisto. Vesilasin valmistuksen tietotaidon hankinta tapahtui kytkykauppana. Vuokratusta Hankoniemestä oli siirretty pois Suomen lasitehtaan ikkunalasitehtaan koneistot myytäväksi. Omistaja paroni Wrede toimitti ostajalle vesilasiuunin piirustukset Saksasta, jos samalla hänen tehtaansa ostettaisiin. Sodan jälkeisessä jälleenrakennusvaiheessa Suomessa oli Valken valmistamalla ikkunalasilla kova kysyntä. Valke Oy:n toimitusjohtajaksi nimitettiin diplomi-insinööri T. A. Ekholm, joka toimi tehtävässään aina eläkepäiviinsä asti.
Yhtyneitten Paperitehtaitten korjauspajat toimivat sotakuukausina vajaalla toiminnalla pienen kulutuksen vuoksi ja osa niiden koneistoista ja miehistä oli siirretty puolustusvoimien moniin tehtäviin. Sittemmin heräsi idea kerätä koneisto ja henkilöstö yhteen ja näin saada aikaan konepaja-alalla jotakin uutta. Näin sai alkunsa Myllysaaren valimo, joka ei ole enää toiminnassa. Impilahdella oli ollut pahvitehdas ja Jylhävaaran hiomo olivat jääneet rajan toiselle puolelle. Sen nimi otettiin uudelle konepajayhtiölle. Diplomi-insinööri Antero Nyman Jämsänkoskelta kutsuttiin konepajan toimitusjohtajaksi. Moskovan rauhassa Suomi menetti merkittävästi itäisiä alueitaan, kuten esim. suuren osan Simpeleen metsistä niin Impilahdella ja Suistamolla kuin Säämingissä. Hiitolassa rajan taakse jäivät jo mainitut voima- ja teollisuuslaitokset.
Rajaviivaa vedettäessä ensikertaa neuvostoliittolaiset saapuivat aina Simpeleelle asti ja huoli kasvoi paikkakunnalla suureksi. Juuso Waldenkin hälytettiin tuolloin apuun, koska paikalliset eivät saaneet neuvostoliittolaisia poistumaan paikkakunnalta. Tämän rintamaosaston esikunta sijaitsi tuolloin Imatralla ja eversti Ehrnrooth hoiti rajakysymysten järjestelyä. Juuso Walden tapasi eversti Ehroothin ja he tulivat yhdessä siihen tulokseen, että väärinkäsitys johtui vanhojen ja puutteellisten karttojen aiheuttamana. Imatralla ollut Moskovan rauhan täydellinen ja virallinen kopio osoitti, että rajan tuli kulkea vähintään kahden ja puolen kilometrin päässä Simpeleeltä. Asia kuitenkin selvisi esikuntien välisissä neuvotteluissa ja neuvostoliittolaiset poistuivat omalle puolelleen takaisin. Uusi rajaviiva ei pätkäissyt Simpeleen etelään vievää rautatie- ja maantieyhteyttä, mutta pohjoiseen vievän sen katkaisi. Elisenvaara muodostui uudeksi raja-asemaksi ja tätä raja-asemaa käytettiin alkuun mm. sotakorvauskuljetuksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti