Lielahden kartano (10. osa)

Lielahti sijaitsi melko kaukana lähemmistä keskuksista, Ylöjärven kirkolta ja Tampereen kaupungista. Siksi yhtiön tavoitteena oli lisätä tehtaan ympärille muodostuneen yhdyskunnan omavaraisuutta ja tuottaa pääosa väen tarvittavista elintarvikkeista itse. Enqvist-yhtiön maatalousosaston konttori sijaitsi Lielahden kartanon päärakennuksessa. Vanha pakari mm. purettiin. Maatalousosaston toimintojen diversiteetti kasvoi merkittävästi 1920-luvulla, kun yhtiön maatalousosaston kauppapuutarha aloitti toimintansa. Suurissa kasvihuoneissa kasvatettiin mm. marjapensaita ja hedelmäpuita. Yhdyskunnan asukkaiden käyttöön sekä myyntiin alueella tuotettiin lisäksi mm. viljaa, maitoa, lihaa, perunoita sekä polttopuita. Niemessä pidettiin nautakarjaa aina vuoteen 1957 saakka.

Arkkitehti Carl Birger Federleystä tuli Enqvist-yhtiön luottoarkkitehti. Hänen vanhempansa olivat juristi, toimistonjohtaja, valtiopäivämies Carl Berndt Federley (s. 13.2.1844 ja k. 17.8.1906 Helsinki) ja tämän aviopuoliso Anna Maria Sirén (s. 15.10.1850 Porvoo ja k. 7.3.1915 Helsinki). Birger Federley pääsi ylioppilaaksi vuonna 1892 Nya svenska läroverket i Helsingforsista ja valmistui arkkitehdiksi Suomen polyteknillisestä opistosta vuonna 1896. Hän suunnitteli Helsingissä työskennellessään mm. työsuhdeasuntoja Nobelin tehtaalle Pietariin. Federley työskenteli jonkin aikaa vuonna 1898 arkkitehti Lars Eliel Sonckin (s. 10.8.1870 Kälviä ja k. 14.3.1956 Helsinki) kanssa, mutta Federley perusti kuitenkin oman toimistonsa Tampereelle jo samana vuonna. Birger Federley toimi Tampereen kaupunginarkkitehtina vuosina 1900-1901 ja hän toimi myös Tampereen teknillisen opiston rakennusopin yliopettajana vuosina 1913-1933. Tyyliltään Birger Federleyn arkkitehtuuri oli 1900-luvun alussa jugendia, mutta ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän siirtyi klassismiin.

Arkkitehti Birger Federleyn Tampereelle suunnittelemia rakennuksia ovat mm. Naulatehdas Ferrarian työväenasunnot (Mäkipäänkadun ja Kullervonkadun kulma, 1899), Hammareninkadun makasiinirakennus (1901), Palanderin talo (Keskustori 7, 1901), Tirkkosen talo (Kauppakatu 6, 1901, yhdessä Lars Sonckin kanssa), Villa Lavonius (Lavoniuksenraitti 5, 1901), Pohjoismaiden Osuuspankin talo (Kauppakatu 9, 1902), Kansallispankintalo (Kauppakatu 7, 1904-1916), Freckellin paperitehtaan rakennuksia (Puutarhakatu 2, 1904-1920), Vanhainkoti De Gamlas Hem (Papinkatu 24, 1905), Blomin talo (Hämeenkatu 20, 1907), Kymmenenmiehen talo (Hämeenkatu 27, 1907), Laukonlinna (Laukontori 6, 1907), Laivayhtiön talo (Hämeenpuisto 6, 1908), Tampereen kulkutautisairaala (Koulukatu 9, 1909), Näsijärven purjehdusseuran paviljonki (Pajasaari, 1912), Villa Sandsund (Herrainmäenkuja 4, 1912), Näsinkallion suihkukaivo (Näsinpuisto, 1913 yhdessä Emil Wikströmin kanssa), Elokuvateatteri Scala (Hämeenkatu 24, 1914), Tuomisen kivimuuri (Tuomiokirkonkatu 3, 1914), Tampereen Telefooni Oy:n talo (Hämeenkatu 26, 1914), Lokomon johtajan asunto (Hatanpään valtatie 36, 1916), Lielahden sellutehtaan J.W. Enqvistin työväenasunnot (1917, 1924), Lielahden tehtaan J.W. Enqvistin pääinsinöörin talo (1917), Viinikan rivitalot (1919), Tampereen kutomoteollisuus Osakeyhtiön asuinrakennukset (Palomäenkatu 1 ja 3, 1919), Niemenrannan klubitalo (1919), Lapinniemen tehtaan rakennuksia (1920-1921), Liljeroosintalo (Mariankatu 35, 1923), Pikilinna (Aaltosenkatu 31-33, 1924), Elevhemmet vid svenska samskolan (Mariankatu 41, 1926), Säästöpankintalo (laajennus, Kauppakatu 14, 1926), Aamulehdentalo (Hallituskatu 14, 1927), Ratinanlinna (1928), Aitolahden kirkko (1928) ja Tampellan työväenasunnot Messukylässä ja Saukonmäellä.

Birger Federleyn tehtävä oli suunnitella Enqvist-yhtiön luottoarkkitehtina Lielahden kartanon muutostyöt sekä alueelle uusia tuotantolaitoksia. Tuotantoprosessin eri vaiheille Birger Federley suunnitteli Lielahden kartanon vanhan navettarakennuksen ympärille omat punatiiliset tuotantorakennukset. 1920-luvulla yhtiön tehtaalla haluttiin tuotantokapasiteetin kasvattamiseksi uudistua ja laajentua. Vanha kartanon navettarakennus, joka oli toiminut tehtaan kuivausosastona purettiin. Vanhan kuivaamon tilalle rakennettiin uusi kuivaamorakennus ja rakennukseen sijoitettiin aikaisempaa suurempi ja tehokkaampi kuivauskone.

Enqvist-yhtiö halusi tarjota tehtaan työntekijöille uudet asunnot; tehtaan johtoporras ja toimihenkilöt saivat talonsa Lielahden kartanon maille, mutta työnjohtajat ja tehtaan työntekijät saivat omat asuinalueensa varsinaisen tehdasalueen ulkopuolelta, esimerkiksi Lintulammen tai Vainion alueelta. Yhtiön politiikan mukaisesti työntekijöiden välinen sosiaalinen hierarkia sai näkyä asuinalueilla. Ajalle tyypillisesti suunnitelmissa näkyi vakaa pyrkimys parantaa työläisten ja koko yhdyskunnan elinolosuhteita. Arkkitehti Birger Federley suunnitteli Enqvistin tehtaan työntekijöiden asuinrakennukset ja hän suunnitteli samoin näiden asuntoalueiden asemakaavat.

Kansallisromanttiset ja jugendin piirteet Lielahden alueen huvila-arkkitehtuurissa vaihtuivat 1920-luvulle tultaessa klassismin pelkistettyyn tyyliin. Meillä Suomessa tähän liittyi historiallisiakin piirteitä, sillä huvilat saivat vaikutteita samoin vanhoista 1700-luvun ruukinkartanoista. Näille huviloille olivat tyypillisiä mansardikatot, symmetrisyys ja vaatimaton koristelu. Kuitenkin sosiaalista hierarkiaa korostettiin paitsi asunnon koolla myös detaljoinnin määrällä. Ensimmäisenä alueelle valmistuneen yhden perheen virkamiehen asuintalo sijoitettiin alueen parhaalle paikalle, suurimpaan puutarhaan, ja se sai myös rikkaimman koristelun ja sisätilojen detaljoinnin. Näillä asioilla osoitettiin asukkaan, tehtaan johtavan insinöörin, korkea asema tehdasyhdyskunnassa. Sen jälkeen rakennetut huvilat olivat yksinkertaisempia ja joko kahdelle tai neljälle perheelle tarkoitettuja rakennuksia. Kaikkiaan Lielahden alueelle rakennettiin vuosina 1918-1926 kahdeksan huvilaa; viisi puurakenteista ja kolme tiilirakenteista. Arkkitehti Birger Federleyn suunnittelemia huviloita on alueella enää jäljellä kolme huvilaa, yksi puurakenteinen ja kaksi tiilirakenteista, joista toinen huvila on valkoiseksi rapattu.

Tehtaan virkamiehille Federley suunnitteli englantilaisten puutarhakaupunkien esikuvien mukaan viihtyisän, terveellisen ja edustavan puistomaisen huvila-alueen. Rakennukset sijoitettiin edullisten ilmansuuntien mukaan. Myös tiet mutkittelivat luontevasti alueen maaston mukaan. Kuten Lintulammen alueen suunnitelmissa, myös kartanon alueen suunnitelmissa asuntoalue erotettiin teollisuusalueesta istutuksin. 1900-luvun alussa myös useat muutkin metsäteollisuusyhtiöt Suomessa rakennuttivat kaupunkimaisia yhdyskuntia, joihin laadittiin asemakaavat ja rakennettiin tarvittavat tuotantolaitokset, työntekijöille ja toimihenkilöille asunnot sekä palvelut asukkaiden käyttöön. Tehdasyhdyskuntia varten suunnitellut asuinalueet olivat täysin verrattavissa ruukinkartanoiden työväenasuntoalueisiin. Kuten kartanoiden patruunoilla, samoin yritysjohtajilla oli Enqvist-yhtiön tavoin arkkitehti tai useampia arkkitehteja suunnittelemassa tehdasyhdyskuntien rakennuksia.

Enqvist-yhtiön Lielahden tehtaalla käytettiin 1920-luvulla raaka-aineena vuodessa noin 250 000 m³ kuusikuitupuuta ja Lielahden tehtaan energian tuottamiseen tarvittiin noin 120 000 m³ rimahaketta sekä halkoja. Arkkitehti Birger Federley laati vuonna 1924 Lielahden alueelle asemakaavan. Juuri teollisuutensa vuoksi Lielahti erosi merkittävästi maanviljelysvaltaisesta Ylöjärven kunnasta. Ylöjärvi oli lähes kokonaan maanviljelysvaltaista aluetta, mutta Lielahdessa oli enemmän teollisuutta sekä sen asemakaava oli kaupunkimainen.

Tämä seikka oli myös huomattu Tampereen kaupungissa ja Lielahden alue alkoi herättää mielenkiintoa jo vuonna 1937, kun Pispala liitettiin Tampereen kaupunkiin. Tampereelta oli samassa yhteydessä jo esitetty Lielahden ja Teivaalan liittämistä kaupungin alueeseen. Tampereen kaupunki halusi saada Lielahdesta lisäalueen, jonka taloudellisuus perustui alueelta saatavien runsaiden tulojen sekä toisaalta suhteellisen vähäisten menojen yhteisvaikutukseen. Samalla tämä aluehankinta olisi kaupunkia auttamassa aikaisempien alueliitosten talouteen kohdistuvia rasituksia.

Valtioneuvoston sillä kertaa tekemä päätös koski ainoastaan Pohjois-Pirkkalaan kuuluneita alueita, joten Ylöjärveen tuolloin kuuluneet alueet jäivät päätöksen ulkopuolelle. Tämän vuoksi Tampereen kaupunki teki esityksen Lielahden liittämisestä Tampereen kaupunkiin. Asian käsittely lykkääntyi sotien vuoksi ja lopulta Lielahden liittäminen Tampereen kaupunkiin toteutui vasta vuonna 1950. Tuolloin kaupunkiin liitettiin 15,4 km², josta maa-alueita oli 7,2 km² ja alueen mukana tuli kaupunkiin lisää asukkaita 1828 henkilöä. Kuitenkin muodollisesti Tampereen kaupunkiin liitettiin vain tietyt erikseen luetellut alueet, lähinnä entistä Kukkolaa, Lielahden, Niemen, Pohtolan ja Possilan yksityistaloista erotetut tilat, jotka muodostivat yhtenäisen ja suhteellisen tiheään asutetun alueen.