Lielahden kartano (5. osa)

Lielahden kartanon patruuna Wilhelm Friedrich von Nottbeck kokeili omalla maatilallaan monenlaista teollisuustoimintaa. Hän oli myös melko kekseliäs ja kehitteli toimintaa varten omia laitteita, koneita sekä menetelmiä. Tyypillisesti nämä hänen yrityksensä olivat pioneeriyrityksiä, mutta kaikkien niiden toiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Wilhelm Friedrich von Nottbeck patentoi tiettävästi ainakin kymmenen keksintöään, jotka liittyivät läheisesti kulkuneuvoihin, turvetuotantoon ja maatalouteen. Vuonna 1892 Lielahden kartanon patruuna rakennutti Lielahteen seitsemän kilometriä pitkän kapearaiteisen rautatien, jota käytettiin Lielahden maatilan sisäisissä kuljetuksissa. Tämä rautatie oli ensimmäinen yksityinen maatilalle vievä kapearaiteinen rautatie Suomessa. Tehdasalueille oli rakennettu useita kapearaiteisia rautateitä ja Tampereellakin oli tällaiset kapearaiteiset rautatie Finlaysonin tehtaalla ja Tampellan tehtaalla.

Vuonna 1895 Lielahden kartanon patruuna Wilhelm Friedrich von Nottbeck sai luvan rakennuttaa kapearaiteisen rautatiensä samana vuonna valmistuneeseen Porin radan yhteyteen; Lielahden seisakkeelle valmistui Lielahden kartanon kuljetuksia varten oma sivuraide. Lasti täytyi joka kerta purkaa ja lastata uudelleen seisakkeella eri raideleveyksien vuoksi. Vaunut ja kiskomateriaalit patruuna von Nottbeck hankki Berliinistä ja veturin hän tilasi Münchenistä. Eri tarkoitusta varten oli omat vaunut; junavaunuissa kuljetettiin ihmisiä, maa-aineksia, viljelystuotteita, turvepehkuja sekä lantaa. Lielahden kartanon patruunan aikana kapearaiteisen rautatien pituus kasvatettiin 12 kilometriin kartanon mailla.

Wilhelm Friedrich von Nottbeck rakennutti Lielahden kartanoon samoin ilmeisesti Suomen ensimmäisen perunajauhotehtaan. Aluksi perunajauheen valmistus oli kokeiluluonteista, mutta 1880-luvun alkupuolelta lähtien Lielahden kartanolla alkoi jo teollinen perujauhojen valmistus. Teollisuuden raaka-aine saatiin hyvin kartanon omilta perunapelloilta. Perunajauhetta käytettiin sekä elintarvikkeisiin että myös Finlaysonin puuvillatehtaalla kankaiden kudonnassa tarvittavaan liisterin valmistukseen. Seuraava Wilhelm Friedrich von Nottbeckin teollinen yritys Lielahden kartanon alueella oli tilketehdas. Tilketehtaan tuotantoprosessissa ohuita puulastuja höylättiin koneellisesti puusta; näillä ohuilla puulastuilla tilkittiin seiniä. Toukokuussa 1887 Tampereen Sanomat paljasti, että Tampereella käytettiin jo muutamissa rakennuksissa uutta tilkemateriaalia, joka näin korvaisi mm. aikaisemmin käytetyn rohdintilkkeen.

Vuosi 1895 toi tullessaan Lielahden kartanoon turvepehkutehtaan. Näitä turvepehkuja käytettiin mm. eläinten kuivikkeina, käymälöissä ja lattioiden sekä välikattojen täytteinä. Lielahden kartanon suoalueet tarjosivat runsain mitoin raaka-ainetta teolliseen valmistukseen. Patruuna Wilhelm Friedrich von Nottbeck tilasi itse suunnittelemansa koneet tehdasta varten Tampellan konepajalta Tampereelta, jota hieman aikaisemmin oli johtanut insinööri Hermann Karl Heinrich Kauffmann (s. 18.8.1840 Göteborg, Ruotsi ja k. 12.6.1908 Nurmi, Viipurin lääni). Vuosina 1893-1896 Lielahden kartanon patruuna Wilhelm Friedrich von Nottbeck sai patentoitua peräti viisi kuivan turvepehkun valmistamiseen tarkoitettua keksintöään. Valitettavasti kävi kuitenkin niin, että turvepehkutehtaan perustamiskustannukset kohosivat niin korkeiksi samalla kun itse tuote jäi heikkolaatuiseksi. Siksi tehtaan todellinen toiminta ei kunnolla koskaan käynnistynyt. Turvepehkuja ei koskaan saatu puristamalla tarpeeksi kuiviksi.

Samanaikaisesti teollisen toimintansa kanssa Lielahden patruuna kehitti sekä uudisti kartanonsa alueella maanviljelyä ja karjanhoitoa. Wilhelm Friedrich von Nottbeck seurasi aktiivisesti saksankielisiä maatalousalan lehtiä sekä kirjallisuutta pysyäkseen ajan hermolla. Hän hankki rotukarjaa sekä Saksasta että Tanskasta lähes 400 lypsylehmää ja aloitti suurisuuntaisen lypsykarjatalouden; lehmiä varten hän rakennutti noin 200 metriä pitkän uuden navetan, joka oli holvattu tiilirakennus. Navetan rakentaminen alkoi vuonna 1899. Navetan keskellä sijaitsi maitohuone. Lypsykarjan määrä kartanolla kasvatettiin suureksi, jopa viisinkertaiseksi, peräti kuuden vuoden aikana. Lypsykarja tuotiin Helsinkiin höyrylaivoilla; Helsingistä karja kuljetettiin rautateitä pitkin Lielahteen. Seudun muilla suurtiloilla ayrshirerotu oli selvästi suositumpaa, mutta Wilhelm Friedrich von Nottbeck hankki Lielahden kartanoon Tanskan punaista lehmärotua, joka oli paitsi suurempikokoista myös hyvätuottoinen lypsylehmärotu.

Lielahden karjatilan maitoa kuljetettiin myytäväksi Tampereen maitokauppoihin ja sitä myytiin myös tinkimaitona eli suoraan maitotilalta. Lielahden kartanosta maito kuljetettiin kolmella hevosella joka aamu ja ilta kaupunkiin myytäväksi. Tinkimaito mitattiin asiakkaan omaan astiaan maitotonkasta kaupungilla. Lielahden kartanon patruuna alkoi ulkomaisen esimerkin mukaisesti rationalisoida vähitellen maitokauppaa ja hän ryhtyi käyttämään maitopulloja maidon jakeluastioina; maitopulloja varten Lielahden patruuna teetti jopa omat maitovaunut Helsingistä. Maitovaunut olivat rautarunkoisia ja puupäällysteisiä vaunuja, jotka olivat sisäpuolelta verhoiltuja; vaunun katossa sisäpuolella kulki kaksi kiskoa, joissa kummassakin kiskossa riippui kaksi sinkkilevystä valmistettua koria. Koreissa oli yhteensä 144 yhden litran tai 90 kahden litran maitopulloa.

Maitovaunujen kattokiskot olivat yhdistettävissä navetan maitohuoneessa sijainneisiin kiskoihin, joka mahdollisti maitovaunujen helpon täyttämisen sekä tyhjentämisen. Maidonkuljetusvaunut olivat ainakin Uuden Suomettaren mukaan ”sangen upeat, melkein omnibus-vaunujen näköiset”. Patruuna Wilhelm Friedrich von Nottbeck hankki kahden litran jakelupulloja maitoastioiksi ja maitopullot täytettiin jo Lielahden kartanossa valmiiksi. Maitopullot jopa kuljetettiin maidon ostajille kotioville saakka. Uudistus ei kuitenkaan tuottanut haluttua tulosta, vaan asiakkaat eivät pitäneet mallista ja siirtyivät hankkimaan maitonsa muualta. Maidon ostajat oli totutettu saamaan maitonsa maitotonkista, jolloin myös he myös saivat kaupantekijäisinä hieman ylimääräistä maitoa, joka nyt maitopulloihin pullotettuna maitona jäi asiakkailta saamatta. Toisaalta myös vaunun jakelukierros kesti aikaisempaa kauemmin.

Lielahden kartanolle uusi maidon jakelumenetelmä oli liiketoiminnan järkeistämistä ja tehostamista. Samalla se tarkoitti myös, että maitokuskeja tarvittiin entistä vähemmän, kun käytettiin enää maitovaunua. Selvää oli myös se, että maidon pullottaminen vaati enemmän työvoimaa ja vei enemmän aikaa kuin ennen. Mutta varmasti maidon pullotus tapahtui nyt myös hygieenisemmin, kuin kaupungin pihoissa ja kaduilla asiakkaiden luona. Maidon hävikkiä oli samoin selkeästi vähemmän kuin ennen pullotusta. Vaikka kartanon liiketoiminta hyötyi selvästi uudistuksesta, oli menetys toisaalta suuri, kun asiakkaat hankkivat maitonsa muualta ja kartanolta myydyn maidon määrä romahti.

Lielahden kartanon maille alettiin haudata yksityiselle hautausmaalle Nottbeck-suvun jäseniä pienelle 0,14 hehtaarin alueelle. Ensimmäinen suvun hautausmaalle haudattu oli puukotuksen uhrina 20-vuotiaana kuollut patruuna Wilhelm von Nottbeckin nuorin poika, Ernst Friedrich Rembert von Nottbeck helmikuussa 1885. Muita suvun hautausmaalle haudattuja suvun jäseniä ovat patruuna Wilhelm von Nottbeck, hänen vaimonsa Constance Marie Elise, kolme heidän muutakin poikaansa ja kahden pojan aviopuolisot sekä suvun kolmannesta polvesta kaksi henkilöä. Vuonna 1893 valmistui sukuhautausmaalle Lielahden kartanon patruunan Wilhelm Friedrich von Nottbeckin aviopuolison, Maria Lydia von Nottbeckin suunnittelema punatiilinen kahdeksankulmainen hautakappeli.

Lielahden sukuhautausmaata ympäröi yhä nykyään korkea takorauta-aita, joka alkujaan reunusti Näsinkallion Milavida-asuinpalatsin ympäristöä Tampereella. Aidan takorautaisessa portissa on von Nottbeck-aatelissuvun vaakuna. Suvun haudat sijaitsevat kappelin länsipuolella ja hautamuistomerkit ovat pääosin kulmikkaalta alustalta nousevia kiviristejä. Sukuhautausmaan portin pielessä on alueen historiasta kertova opastaulu. Nottbeckien sukuhautausmaan hoidosta vastaa nykyisin vuonna 1917 perustettu hoitokunta, joka avaa hautausmaan portteja yleisölle sovitun aikataulun mukaisesti. Hautausmaalle ei ole enää tulossa uusia vainajia haudattaviksi, koska von Nottbeck-suvun suomalaisen sukuhaaran viimeinenkin jäsen on kuollut. Viimeisen suomalaisen sukuhaaran jäsenen Sveitsissä Genevessä 1990 kuolleen Andrée de Nottbeckin (1897-1990) tuhkauurna laskettiin sukuhautausmaalle vuonna 1997.

Eräs tekijä, joka helpotti Lielahden kartanon myyntipäätöksen tekemistä oli varmasti se, että Wilhelm Friedrich ja Maria von Nottbeckien pojat olivat siinä iässä jolloin opiskelu kutsui nuorukaisia; vanhemmat eivät halunneet kouluttaa poikiaan Suomen lyseoissa, joten Pietarin tarjoamat mahdollisuudet tuntuivat paljon houkuttelevimmilta. Myös Lielahden kartanon omistajat olivat menettäneet pienen ajan sisällä monia omia sukulaisiaan, valitettavasti.