Eeva-Kaarina Volanen
Professori Väinö Sakari Puurusen (s. 25.7.1921 Iisalmi ja k. 5.8.2000 Helsinki) aviopuoliso, näyttelijä Eeva-Kaarina Volanen (s. 15.1.1921 Kuusankoski ja k. 27.1.1999 Helsinki) syntyi Kuusankoskella veturinkuljettaja Toivo Richard Volasen ja Martta Adele Volasen perheeseen. Eeva-Kaarinalla oli myös muutamaa vuotta vanhempi sisar, Anna-Liisa, joka oli musikaalisesti hyvin lahjakas ja hän soitti viulua kuusankoskelaisessa orkesterissa. Eeva-Kaarinan vanhemmat olivat kotoisin Mäntyharjun Pertunmaalta. Hänen oma äitinsä oli harrastelijanäyttelijä, jonka roolitöitä oli mm. Nummisuutareiden Martta.
Eeva-Kaarina Volanen vietti aikaansa enimmäkseen omissa oloissa hyvin viihtyen; hän oli myös liikunnallinen ihminen, jonka suhde ympäröivään luontoon oli erityinen, myös aikuisiällä. Hän omasi hyvän rytmitajun ja hän oli samoin musikaalinen. Eeva-Kaarina kävi kansakoulun, jonka jälkeen hän suoritti Kymi-yhtiön ylläpitämän kaksivuotisen ammattikoulun. Ammattikoulu ei varsinaisesti valmistanut häntä mihinkään ammattiin ja koulun jälkeen hänen tulevaisuuden suunnitelmansa olivatkin täysin auki. Koska hänen vahvuutensa olivat liikunnassa ja tanssissa, hän alkoi vähitellen suuntautua kohti esittävän taiteilijan ammattiuraa.
Vuonna 1941 Eeva-Kaarina Volanen debytoi Kuusankosken Kansannäyttämön vuonna 1938 perustetulla lavalla. Hyvän tanssitaitonsa perusteella Eeva-Kaarina Volanen sai roolin Lauri Auvisen kirjoittamassa unkarilaisaiheisessa laulu- ja tanssinäytelmässä, Viinityttö. Näytöksen ohjasi näyttelijä Veikko Adolf Linna (s. 13.1.1901 Joroinen ja k. 24.8.1970 Helsinki). Volasen csárdás-tulkintaansa pidettiin esityksessä ”ilmeikkäänä”. Eeva-Kaarina Volasen ensimmäinen puhenäytelmärooli oli Kustaava Hella Maria Wuolijoen (vuoteen 1908 Ella Maria Murrik, s. 22.7.1886 Helme, Liivinmaa ja k. 2.2.1954 Helsinki) draamassa Niskavuoren nuori emäntä. Volasen saaman myönteisen palautteen vuoksi ohjaaja Veikko Linna kannusti Eeva-Kaarina Volasta jatkamaan näyttelijän uralle.
Jatkosodan puhjettua 25.6.1941 ja nuorten miesten jouduttua rintamille kuihtui myös Kuusankosken Työväenteatterin toiminta kokoon. Näyttelijä Veikko Linna otti Eeva-Kaarina Volasen kuitenkin mukaansa johtamalleen viihdytyskiertueelle. Vuonna 1942 Volanen liittyi sitten Aunuksen sotateatterin riveihin näyttelijäksi. Näyttelijä, teatteriohjaaja ja teatterijohtaja Rafael Stenius (s. 30.9.1897 Helsinki ja k. 9.3.1962 Helsinki) johti Aunuksen Teatteria. Steniuksen näyttelijänura oli alkanut Tammisaaren Ulkoilmateatterissa (Ekenäs Friluftsteater) vuonna 1917. Volanen liittyi Aunuksen Teatteriin paitsi voimakkaasta esiintymisvietistä myös isänmaallisuudesta johtuen. Aunuksen Teatterissa Volasen läpimurtoroolina pidettiin naispääosa Sabinaa Samuli ”Sam” Sihvon (s. 30.10.1892 Nurmes ja k. 12.4.1927 Helsinki) kirjoittamassa laulunäytelmässä Jääkärin morsian, jonka ensi-ilta oli ollut 17.2.1921 Suomen Kansallisteatterissa. Aunuksen Teatterin ohjelmisto rakentui pääasiassa kevyistä näytelmistä, kuten Agapetuksen eli kirjailija ja toimittaja Yrjö Vilho Soinin (s. 17.7.1896 Hattula ja k. 6.2.1975 Helsinki) Syntipukki, jossa Eeva-Kaarina Volanen esitti leninkiosaston johtajatarta. Aunuksen Teatterissa vietetyt vuodet olivat Eeva-Kaarina Volaselle eräänlainen teatterikoulu.
Näyttelijä Kaarlo ”Kalle” Johannes Wilskan (s. 31.1.1910 Viipuri ja k. 15.11.1981 Helsinki) suosituksesta Eeva-Kaarina Volanen haki syksyllä 1944 Kotkan Maakuntateatteriin näyttelijäksi. Kotkan Maakuntateatteri syntyi vuonna 1940, kun vuonna 1908 perustettu Kotkan työväenteatteri ja kymmenisen vuotta myöhemmin perustettu Kotkan Näyttämö yhdistyivät. Volanen pääsi teatteriin sisään ja hänen tuloroolinsa oli Mariella avioliittodraamassa Kirkas hetki. Hänen roolisuoritus oli vaativa, mutta siitä huolimatta häneen suhtauduttiin nuivahkosti; hänen puhetapaansa ja olemustaan pidettiin teennäisinä, vaikka hänet samalla todettiin hyvin lupaavaksi näyttelijättäreksi. Eeva-Kaarina Volanen sai ensimmäisen todellisen taiteellisen voittonsa tammikuussa 1945, kun hänet kiinnitettiin William Shakespearen Talvisen tarinan Perditan rooliin. Lyyrinen tyttöhahmo oli kuin tehty Eeva-Kaarina Volaselle. Näytelmä esitettiin samoin valtion näyttämötaidetoimikunnalle. Suomen Kansallisteatterin hallinnollinen johtaja, näyttelijä, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja Kaarlo Teuvo Puro (oik. Karl Teudor Puro, s. 9.11.1884 Helsinki ja k. 24.7.1956 Helsinki) vaikuttui Volasen näyttämötyöskentelystä; Puro piti Volasta aitona ingenue-tyyppinä. Eeva-Kaarina Volanen sai kiinnityksen Suomen Kansallisteatteriin näyttämökaudeksi 1945-1946.
Keskiviikkona 5.9.1945 Eeva-Kaarina Volanen esiintyi ensimmäisen kerran Suomen Kansallisteatterin näyttämöllä näytellen Liisaa kirjailija ja sotaylituomari sekä vuodesta 1952 lähtien hovioikeudenneuvos Sulo Arvi Pohjanpään (vuoteen 1906 Nordqvist, s. 10.7.1887 Helsinki ja k. 21.12.1959 Helsinki) kansankomediassa Keisarin käräjät. Eeva-Kaarina Volasen ensimmäinen päärooli Suomen Kansallisteatterissa oli Julian osa William Shakespearen klassikkodraamassa, Romeo ja Julia, kevätkaudella 1946. Volasen ”tyttömäistä välittömyyttään ja hehkeää suloaan” kehuttiin arvosteluissa ja hänen äänensä mainittiin kauniin sointuvaksi. Toisaalta puutteiksi arvioitiin teknisen varmuuden vähäisyys ja puheen riittämätön selkeys. Volanen vuorotteli vuosiksi 1935-1978 Suomen Kansallisteatteriin kiinnitetyn näyttelijä Aili Ansa Inkeri Ikosen (vuodesta 1939 Ikonen-Rinne, s. 19.12.1913 Pietari ja k. 23.5.1989 Helsinki) kanssa Julian roolissa ja Romeona näytteli Rauli Rafael Arvid Tuomi (s. 15.7.1919 Helsinki ja k. 2.2.1949 Helsinki).
Maaliskuussa 1947 sai ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterissa ranskalaisen näytelmäkirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja Jean Anouilhin (s. 23.6.1910 Bordeaux, Gironde, Ranska ja k. 3.10.1987 Lausanne, Sveitsi) näytelmä Antigone, jossa Eeva-Kaarina Volasella oli nimiosa. Tässä näytelmässä Volanen sai laittaa peliin koko tunnerekisterinsä ääripäät; Volasen suoritusta näyttämöllä pidettiin kyllä henkeäsalpaavana suorituksena. Jotkut arvioivat silti hänen replikointiaan liian korkealentoiseksi, vaikka yleensä Volasen rooli näytelmässä arvioitiin ylistävin sanakääntein. Antigone muodostui Eeva-Kaarina Volasen näyttämöuran keskeiseksi käännekohdaksi, joka myös nosti hänen osakkeitaan kollegoiden joukossa taiteilijamaailmassa.
Vuodesta 1947 alkaen Eeva-Kaarina Volanen sai näytellä Suomen Kansallisteatterin suuria päärooleja ja Volasta alettiin pitää jopa itsensä Ida Emilia Aalbergin (s. 4.12.1857 Leppäkoski ja k. 17.1.1915 Pietari) manttelinperijänä. Ensimmäisen Tšehov-roolinsa Eeva-Kaarina Volanen sai syksyllä 1947, Irinan roolin näytelmässä Kolme sisarta. Teatteriohjaaja ja professori Eino Armas Kalima (vuoteen 1906 Landgren, s. 19.4.1882 Sääminki ja k. 14.2.1972 Helsinki) otti Volasen stanislavskilaiseen Tšehov-ensembleensa, johon ennestään kuuluivat Tarmo Manni (s. 30.7.1921 Saarijärvi ja k. 24.9.1999 Helsinki), Rauha Olivia Elisabet Rentola (s. 4.2.1919 Kuhmoinen ja k. 20.7.2005 Helsinki) ja Vilho Eemeli Siivola (s. 10.4.1910 Valkeakoski ja k. 28.11.1984 Helsinki). Eino Kaliman ohella Eeva-Kaarina Volanen näytteli myös mielellään ohjaaja, Suomen Kansallisteatterin apulaisjohtaja ja Suomen Teatterikoulun rehtori Wilho Ilmarin (vuoteen 1906 Sundberg, s. 24.4.1888 Kymi ja k. 18.8.1983 Turku) ohjauksessa. Sekä Eino Kalima että Wilho Ilmari olivat Volaselle oppi-isiä, mutta myös hänen hyviä ystäviään.
Venäläisen kirjailijan Anton Pavlovitš Tšehovin (s. 29.1.1860 Taganrog ja k. 15.7.1904 Badenweiler, Saksa) Lokki-näytelmä sai ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterissa maaliskuussa 1950. Eino Kaliman ohjaamassa tuotannossa Eeva-Kaarina Volanen näytteli Ninaa, mutta jostakin syystä hänen tekemä roolisuoritus näytelmässä ei vakuuttanut kaikkia kriitikkoja. Volanen tulkitsi kevätkaudella 1953 Anjaa Tšehovin nelinäytöksisessä näytelmässä, Kirsikkapuistossa, joka sai ensi-iltansa Moskovan taiteellisessa teatterissa 17.1.1904 ja näytelmä jäi myös Anton Tšehovin viimeiseksi näytelmäksi. Syyskaudella 1955 Volanen näytteli Sonjaa Vanja-enossa. Kuitenkin vähitellen Volasen ammattitaito karttui myös Tšehovin näytelmien rooleissa ja sai lisää syvyyttä, jolloin kriitikkovastaanottokin muuntui suopeammaksi.
Varsinkin uransa alkutaipaleella Eeva-Kaarina Volanen oli profiloitunut Suomen Kansallisteatterin ingenue-roolien esittäjäksi; näihin rooleihin lukeutui mm. Vapun osa Seere Maria Salmisen (o.s. Sario, s. 6.5.1894 Vaasa ja k. 13.4.1977 Helsinki) eli nimimerkki Serpin komediassa Katupeilin takana, joka oli näytelmäksi valmistunut vuonna 1946. Tarina kertoo kamarineuvoksen tyttären ja maisterin romanssista 1800-luvun lopun Helsingissä. Maisteri Toivo Jalmari ”T.J” Särkkä (alk. Toivo Hjalmar Silén, s. 20.11.1890 Mikkeli ja k. 9.2.1975 Helsinki) ohjasi näytelmän myös vuonna 1949 Suomi Filmille elokuvaksi. Volanen oli kehittynyt tulkitsijana jo huippuunsa ja toiset kriitikot alkoivat nähdä jo hänen näyttämötyössään selvää manerisoitumista. Siksi Eeva-Kaarina Volanen kaipasi kovasti tahdonvoimaa sekä parivuotisen loman Suomen Kansallisteatterin näyttämöltä karistaakseen tyttöroolien esittäjän leiman harteiltaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti