Giuseppe Verdi, Villa Verdi ja Casa Verdi
Giuseppe Verdi hankki omistukseensa vuonna 1844 Sant’Agatan kylästä – kylä sijaitsi 3,5 kilometriä pohjoiseen Busseton kaupungista – vanhan maatilan. Tila on vain 4,5 kilometriä luoteeseen pienestä Le Roncolen kylästä, jossa Giuseppe Verdi aikoinaan synty. Verdin vanhemmat olivat jo omistaneet tämän talon ja viljelysmaat sen ympäriltä. Vuonna 1848 Giuseppe Verdi alkoi teettää remonttia talossa ja taloon samalla rakentui kaksi lisäsiipeä. Giuseppina Strepponi ja Giuseppe Verdi muuttivat asumaan Villaan vakituisesti vuonna 1851. Koska Giuseppe Verdin omat lapset olivat kuolleet jo nuorina, adoptoi Verdi serkkunsa Maria Filomena Verdin tyttärekseen. Lokakuussa 1879 Maria Filomena Verdi meni avioliittoon Alberto Carraran (1854-1925) kanssa, jonka isä, Angiolo Carara (1825-1904) oli Giuseppe Verdin notaari. Maria Filomena Verdin ja Alberto Carraran avioliitosta syntyi kaksi lasta, Giuseppina (1879-1927) ja Angiolo Carraro.
Lopulta Villan rakennushanke laajeni niin, että vanhan rakennuksen lisäksi Verdi rakennutti tilalleen täysin uuden huvilan, joka valmistui vuonna 1880. Lisäsiipien eteen rakennettiin terassit. Tilalla oli myös kasvihuoneita sekä kappeli ja vaunuja varten tallit. Giuseppina Strepponin ja Giuseppe Verdin aikana huvilan ympärillä ollutta puutarhaa myös laajennettiin ja sinne istuttettiin paljon puita. Osa vanhoista puista on vieläkin elossa ja puutarhaan istuttettiin joitakin eksoottisia puitakin. Suurimman osan elämästään säveltäjä Giuseppe Verdi asui tällä tilallaan; osan talvista 1862 ja 1863 Verdi vietti Venäjällä La forza del destinon (Kohtalon voima) ensi-iltaa valmistellessa; oopperan ensi-ilta oli Bolshoi Kamenny-teatterissa Pietarissa 10.11.1862. Joskus Verdi talvehti myös Genovassa. Giuseppina Strepponin kuoleman jälkeen vuonna 1897 Giuseppe Verdi vietti enää vähemmän aikaansa tällä maatilallaan. Verdi valvoi henkilökohtaisesti kartanon hallintoa ja johti kannattavaa maatalousyritystä itse.
seisovat : Teresa Stolz , Umberto Campanari, Giulio Ricordi ja Leopoldo Metlicovitz .
Istuvat : Maria Carrara Verdi , Barberina Strepponi ( Giuseppinan sisko), Giuseppe Verdi ja Giuditta Ricordi (Giulion vaimo).
Viime aikoihin saakka Villa Verdiä ovat omistaneet neljä sisarusta, jotka ovat Maria Filomena Verdin – Giuseppe Verdin nuorimman serkun – jälkeläisiä. Sisarukset ovat osittain asuneet Villa Verdissä. Villa Verdiä on johtanut vuodesta 2010 lähtien Angiolo Carrara Verdi ja Villa Verdi on ollut ainakin osittain museona. Vieraat ovat voineet tutustua joihinkin talon huoneisiin, joissa kalustus, joitakin Verdin teoksia, kirjoja, maalauksia sekä muuta tavaraa on katsottavana. Carrara Verdin perhe on viimeisen 20 vuoden ajan kamppaillut siitä, mitä Villa Verdin kanssa tehdään. Sisaruksilla ei ole ollut varaa lunastaa toisiltaan itselleen osuuksia, joten he ovat päättäneet laittaa talon myyntiin huutokaupalla. Italian valtiolla on on kuitenkin etuosto-oikeus taloon.
Säveltäjä Giuseppe Verdi perusti muusikoita varten vanhainkodin (Casa di Riposo per Musicisti) Milanoon Michelangelo Buonarrotti-aukiolle. Verdi oli rakennuttanut vuonna 1888 täysin varustellun sairaalan paikalliselle väestölle lähelle hänen Villanova sull’Arda-tilaansa. Giuseppe Verdi asettui asumaan Sant’Aagtan kylään keväällä 1851 yhdessä Giuseppina Strepponin, hänen kumppaninsa ja toisen vaimonsa kanssa. Vuonna 1889 Giuseppe Verdi kirjoitti milanolaiselle kustantajalleen Giulio Ricordille (s. 19.12.1840 Milano ja k. 6.6.1912 Milano), että hän oli ostanut suuren viljelemättömän tontin Milanosta Porta Magentan ulkopuolelta, jonne hän aikoi rakennuttaa vanhainkodin. Giuseppina ja Giuseppe Verdi tapasivat arkkitehtia useita kertoja arvioidakseen talohanketta yhdessä sekä parantaakseen talon ominaisuuksia.
Elämänsä loppupuolella Giuseppe Verdi kirjoitti kuvanveistäjäystävälleen Giulio Monteverdelle näin: ”Teoksistani pidän eniten talosta, jonka rakensin Milanoon toivottamaan tervetulleiksi vanhoja laulutaiteilijoita, joita onni ei suosinut tai joilla ei nuorena ollut säästämisen hyvettä. Elämäni köyhät ja rakkaat seuralaiset.” Giupeppe Verdi määräsi vuonna 1895 testamentissaan, että hänen ooppereidensa tuotoilla talo rakennetaan. Talon rakentaminen aloitettiin vuonna 1896 ja Verdin perustama rakennus valmistui 16.12.1899 ja rakennuksen suunnitteli italialainen arkkitehti Camillo Boito (s. 30.10.1836 Rooma ja k. 28.6.1914 Milano). Camillo Boito oli kuuluisan muusikko ja kirjailijan, Arrigo Boiton (s. 24.2.1842 Padova ja k. 10.6.1918), veli ja Giuseppe Verdin hyvä ystävä.
Camillo Boito opiskeli rakennustaidetta ja kirjallisuutta Venetsiassa ja Padovassa, matkusteli Toscanassa (1856) ja toimi vuosina 1860-1908 arkkitehtuurin professorina Milanon teknillisessä opistossa sekä Museo Poldi Pezzolin johtajana. Camillo Boito oli Milanossa ja Padovassa käytännöllisenä arkkitehtina Museo civicossa Padovassa vuonna 1881 ja uudisti Donatellon alttarin Santossa. Camillo Boito julkaisi merkittäviä kirjoituksia ja tutkielmia varsinkin keskiaikaisesta ja uudemmasta arkkitehtuurista sekä novelleja.
La casa di riposo per musicisti on tyyliltään uusgoottinen rakennus. Talo oli aluksi kaksikerroksinen, mutta taloon lisättiin kolmas kerros vuonna 1930. Giuseppe Verdi perusti vanhainkodin laulajille ja muusikoille, jotka ovat täyttäneet 65 vuotta. Vanhainkodin omistaa Muusikoiden lepokoti – Giuseppe Verdin Säätiö, jolle säveltäjä Verdi lahjoitti talon ennen kuolemaansa. Verdin Säätiön hallinto päättää vanhainkodin asukkaiden pääsystä huomioiden asukkaiden ikä, tarpeet ja taiteelliset ansiot. Giuseppe Verdin toiveiden mukaisesti taloon ei sijoitettu asukkaita ennen hänen kuolemaansa, joka tapahtui vuonna 1901. Syynä Verdin toiveeseen oli, että kenenkään ei tulisi tuntea olevansa säveltäjälle kiitollisuudenvelassa. Casa Verdin talon pihassa on krypta, johon sekä Giuseppina että Giuseppe Verdi ovat haudattu.
Ensimmäiset Verdin vanhainkodin asukkaat muuttivat taloon 10.10.1902; asukkaissa oli viisi miestä ja neljä naista. Nykyisin vanhainkodissa asustaa noin 65 henkilöä. Casa Verdi on historiansa aikana majoittanut noin tuhat taiteilijaa heidän elämänsä viimeisinä vuosina. Vanhainkodin sisustuksessa on käytetty paljon Giuseppe Verdille kuuluneita huonekaluja. Talosta löytyy esimerkiksi vuonna 1871 Verdin oopperan Aidan esityksen johdosta Egyptin hallitsijan Verdille lahjoittamat huonekalut. Kalustuksen joukossa talossa on myös Érard-piano, jota kapellimestari Arturo Toscanini (s. 25.3.1867 Parma, Italia ja k. 16.1.1957 New York, Yhdysvallat) käytti vuonna 1898. Verdin vanhainkodin toimintaa rahoitettiin aluksi Verdin tekijänoikeustuloilla, jotka sille oli määrätty toukokuussa 1900. Vuodesta 1962 vanhainkodin rahoituksesta ovat vastanneet Italian valtio ja muut tukijat.
Giuseppe Verdiltä tilattiin juhlahymni 162,25 kilometriä pitkän – nykyään 193,3 km - Suezin kanavan ja Kairon kuninkaallisen oopperatalon avajaisiin vuonna 1869. Kairon kuninkaallinen oopperatalo oli Afrikan ensimmäinen oopperatalo, mutta se tuhoutui valitettavasti tuhoisassa tulipalossa 28.10.1971. Verdi kieltäytyi tehtävästä, mutta seuraavana vuonna Giuseppe Verdi innostui jälleen oopperan säveltämisestä. Vuosina 1863-1879 Egyptiä hallinnut kediivi Ismail (s. 31.12.1830 Kairo ja k. 2.3.1895 Istanbul) tilasi Kairon kuninkaalisen oopperatalon juhlistamaan Suezin kanavan avajaisia. Oopperatalo suunnittelivat italialaiset arkkitehdit Pietro Avoscani ja Rossi. Oopperatalo suunniteltiin 850 hengelle ja talo rakennettiin pääosin puusta. Oopperatalo sijaitsi Egyptin pääkaupungissa Kairon Asbakin ja Ismailyyan kaupunginosien välissä. Lopulta oopperatalon avajaisissa esitettiin Giuseppe Verdin ooppera Rigoletto 1.11.1869.
Egyptin kediivi Ismail pašša tilasi vuonna 1870 Giuseppe Verdiltä oopperan esitettäväksi Kairon kuninkaallisessa oopperatalossa. Giuseppe Verdi pyysi palkkioksi 20 000 dollaria oopperan säveltämisestä ja sen hän myös sai. Verdi sai oopperan aiheeksi Aidan, jonka kediiville suositteli ranskalainen egyptologi ja Kairon Egyptiläisen museon perustaja, François Auguste Ferdinand Mariette (s. 11.2.1821 ja k. 19.1.1881). Oopperan italiankielisen libreton kirjoitti kirjailija Antonio Ghislanzoni (s. Marraskuu 1824 Lecco ja k 1893). Antonio Ghislanzoni kirjoitti kaikkiaan yli 60 librettoa, joista varmasti Aida muistetaan parhaiten.
Egyptologi Mariette oli mukana antamassa neuvoja teosta tehtäessä. Giuseppe Verdi kirjoitti Aidan neljässä kuukaudessa ja teos valmistui jo marraskuun puolivälissä vuonna 1870. Preussin ja Ranskan välisen sodan vuoksi teoksen kantaesitys lykkäytyi. Oopperan lavasteet ja puvut valmistettiin Ranskassa ja ne joutuivat melko pitkään odottamaan Pariisissa Kairoon pääsyä. Verdi tutki paljon muinaisten egyptiläisten tapoja ja soittimia teosta säveltäessään. Giuseppe Verdi teetti oopperansa juhlamarssiin kuusi ”aidatrumpettia”, kolme As- ja kolme H-vireistä; nämä soittimet muistuttavat paljon egyptiläisiä soittimia.
Aidan ensi-ilta järjestettiin Kairon kuninkaallisessa oopperatalossa 24.12.1871. Italialainen sopraano Antonietta Pozzoni Anastasi (s. 1847 Venetsia ja k. 8.4.1917) lauloi Aidan nimiosan oopperassa. Oopperan ensi-ilta oli sensaatio ja mm. kriitikko Filippo Filippi mainitsi oopperan olevan Verdin oopperoista paras. Euroopassa nelinäytöksinen Aida esitettiin ensimmäisen kerran Milanon La Skalassa 8.2.1872 ja tämän esityksen säveltäjä Verdi johti itse. Oopperan nimiosan lauloi silloin tšekkiläinen sopraano Teresa Stolz (s. 2.6.1834 ja k. 23.8.1902). Oopperaesityksen päätyttyä säveltäjä Verdi huudettiin 32 kertaa esille ja hänelle ojennettiin norsunluinen tahtipuikko sekä timanttitähti, johon oli Aida-nimi kirjoitettu rubiinilla ja Verdi muilla arvokkailla jalokivillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti