maanantai 13. maaliskuuta 2023

 

Heikki Veikko Harma.

Tämä mm. kolmella Emma-palkinnolla, Juha Vainio-palkinnolla, Reino Helismaa-palkinnolla ja Pro Finlandia-mitalilla palkittu artisti konsertoi täydelle Tampere-talon suurelle salille Tampereella lauantaina 11.3.2023 klo 19 alkaneessa konsertissa, jossa juhlittiin hänen 75-vuotispäiviään. Konsertti peruuntui viime syksyltä koronainfluenssan vuoksi. Artisti on tietysti Heikki Veikko Harma (s. 20.4.1947 Helsinki), joka käyttää taiteilijanimeä Hector. Hector on esiintynyt jo vuodesta 1965 lähtien. Lisäksi Heikki Harma on tehnyt myös töitä radio- ja televisiotoimittajana sekä televisio-ohjaajana. Valtion taiteilijaeläkettä Heikki harma on nauttinut vuodesta 2019 lähtien ja vuonna 2022 hän sai musiikin valtionpalkinnon.

Hectorin musiikkiura käynnistyi vuonna 1964 hänen veljensä perustamassa Les Mirages-yhtyeen soolokitaristina. Hänen laulajanuransa alkoi vuonna 1965 omalla sanoituksella folk-singlellä, Palkkasoturi, joka oli kanadalaisen folkmuusikko Buffy Sainte-Marie (s. 20.2.1941) tunnetuksi tekemä kappale ”Universal Soldier”. Hector oli mukana esiintymässä vuonna 1969 Svenska Teaternin menestyksekkäässä Hair-musikaalissa, jossa olivat mukana myös Agneta Elisabeth ”Anki” Lihdqvist (s. 27.9.1945 Helsinki ja k. 15.11.2007 Muonio), Cay Karlsson (s. 24.12.1945 Helsinki) ja Sakari Lehtinen (s. 1946). Musiikillinen yhteistyö näiden neljän ihmisen kesken synnytti Cumulus-yhtyeen.

Nostalgia oli ensimmäinen Hectorin täyspitkä soololevy, joka äänitettiin Scandian Alppi-studiossa tammi-helmikuussa 1972. Pirjo (o. s. Halminen, s. 21.4.1939 Helsinki ja k. 15.5.2011 Helsinki) ja Matti Harri Björn Bergström (s. 17.2.1938 Helsinki ja k. 8.10.1994 Helsinki) tuottivat ja sovittivat koko levyn materiaalin. Matti Bergströmin isä oli säveltäjä, sovittaja, pianisti ja kapellimestari Harry Lennart Yrjö Bergström (s. 4.4.1910 Tampere ja k. 12.11.1989 Nurmijärvi). Nostalgia-albumin valitsivat Yleisradion viihdetoimittajat kevyen musiikin vuoden levyksi ja Hector taas valittiin televisiossa vuoden mieslaulajaksi. Sanoittajien sarjassa Hector sijoittui toiseksi.

Vuonna 1973 ilmestyi Hectorilta toinen soololevy, Merra Mirandos, joka äänitettiin keväällä 1973 Finnvoxin studiolla. Hector sai tästä toisesta sooloalbumistaan kultalevyn ennätysajassa ja myöhemmin vielä albumin myynti ylitti timanttilevyn saannin rajan. Tältä levyltä jäi elämään ainakin Hectorin ehkä tunnetuin laulu, Lumi teki enkelin eteiseen. Myös tämän levyn kaikista sovituksista vastasivat Pirjo ja Matti Bergström.

Joulukuusta 1973 helmikuuhun 1974 äänitettiin Finnvoxin 1 & 2 studioilla Hectorin kolmas soololevy, Hectorock I, joka julkaistiin vuonna 1974. Tämä albumi myi samana vuonna kultaa ja seuraavana vuonna platinaa. Levyn kappaleet ovat neljää kappaletta lukuun ottamatta Hectorin omia. Jälleen levyn sovitukset tekivät Pirjo ja Matti Bergström. Tämä levy on ollut kaikkien aikojen menestynein Hectorin soololevyistä. Muita Hectorin menestysalbumeita ovat olleet mm. Yhtenä iltana (1990), Varjot ja lakanat (1988), In concert 1966-1991 sekä Ei selityksiä (2004). Hector on uransa aikana julkaissut 25 studioalbumia. Hector osallistui 1990-luvun lopulla yhdessä Pekka Juhani ”Pave” Maijasen (s. 3.9.1950 Lappeenranta ja k. 16.1.2021), Pertti ”Pepe” Willbergin (vuoteen 1955 Kantonen, s. 17.12.1946 Turku) ja Kirkan (Kirill Babitzin, s. 22.9.1950 Helsinki ja k. 31.1.2007 Helsinki) kanssa kokoonpanoon, joka Mestarit Areenalla-konserttien ja -kiertueiden ansiosta nousi melkoiseen suosioon. Mestarit Areenalla-livelevy oli vuoden 1999 myydyin albumi Suomessa.

Pekka Kuorikoski.

Hectorin lauantain 11.3.2023 Tampereen konsertin kappaleet olivat seuraavat: Konsertin alku lähti käyntiin Palkkasoturilla, sitä seurasivat Nostalgia, Nuoruus, Vanhan kirkon puisto, Hiekkaa rintataskussa, Jos sä tahdot niin, Kuunnellaan taivasta, Kissojen yö ja Eurooppa. Konsertissa oli reilu puolen tunnin väliaika ja jälkimmäinen osa konsertista käynnistyi kappaleelle Kaikki tahtoo rakastaa, jota seurasivat Vapaa maailma, Olen nielaissut kuun, Herra Mirandos, Neitoperho, Hallelujah, Woyzeck, Yhtenä iltana ja lopulta päätöskappaleella, Lumi teki enkelin eteiseen, Hector laulatti salintäyteistä yleisöään.

Broadcast-yhtye.

Jarmo Kalevi Nikku (s. 11.10.1958 Lappeenranta) soitti kitaroillaan konsertissa hienoja sooloja. Jarmo Nikun muusikonura käynnistyi varsinaisesti vuonna 1982 Broadcast-yhtyeen jäsenenä. Hectorin vanhasta soittajakaartista oli kiertuebändissä mukana vielä kosketinsoittaja ja director musices, Kuusankoskella varttunut Esa Antero Kotilainen (s. 1946), joka on ollut taiteilijaeläkkeellä vuodesta 2011 lähtien. Hectorin kiertuebändiä johti pianisti, viulisti, studiomuusikko ja laulaja Pekka Kuorikoski ammattimiehen vahvoin ottein. Pekka Kuorikoski oli 1990-luvulla myös johtamassa Mestarit Lavalla-kokoonpanoa.

Esa Antero Kotilainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti