Arkkitehti Karl August Wrede af Elimä (s. 18.9.1859 Anjala ja k. 25.5.1943 Haagan kauppala) edusti arkkitehtuurillaan kertaustyylejä, pääasiassa uusrenessassia ja uusgotiikkaa. Kristillisen herätyksen koettuaan Karl Wrede toimi aktiivisesti uskonnollisissa yhteisöissä. Vapaaherralliseen aatelissukuun kuulunut Karl Wrede syntyi Anjalan Wredebyn kartanossa ja hänen vanhempansa olivat kihlakunnantuomari Henrik August Wrede ja Anna Wilhelmina Baeckman. Hänen veljensä oli oikeusoppinut ja poliitikko Rabbe Axel Wrede af Elimä (s. 16.7.1851 Anjala ja k. 16.2.1938 Anjala) ja hänen lankonsa oli oikeustieteilijä ja valtiopäivämies Robert Fredrik Hermanson (s. 2.2.1846 Oulu ja k. 10.12.1929 Helsinki). Äidin ennenaikaisen kuoleman johdosta Karl Wrede joutui asumaan koulukotiin Helsingissä. Vuonna 1877 hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsinkielisestä normaalilyseosta ja opiskeli sen jälkeen vuoden Helsingin Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa. Sen jälkeen hän lähti Dresdeniin Polyteknilliseen opistoon, josta valmistui arkkitehdiksi vuonna 1882. Hän teki vuosina 1885-1886 pitkän opintomatkan Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan, Belgiaan, Hollantiin, Ranskaan ja Italiaan.

Arkkitehti Karl Wrede toimi vuosina 1883-1887 ja 1893-1918 Yleisten rakennusten ylihallituksen ylimääräisenä arkkitehtina, ensin Viipurin läänin ja vuodesta 1896 alkaen Uudenmaan läänin rakennuskonttorissa. Hänen vastuullaan oli vuodesta 1913 alkaen Maataloushallituksen hoitamien rakennusten valvonta. Karl Wreden kaikki merkittävät suunnittelutyöt ovat kuitenkin yksityisiä suunnittelutöitä ja vaatimattomaksi jäänyt virkamiesura muodostui hänelle lopulta pettymykseksi. Hän sai valvoa viran puolesta lähinnä valtion rakennusten korjaustöitä eikä hänelle osoitettu juuri lainkaan itsenäisiä suunnittelutehtäviä. Merkittävin alkuvuosien töistä oli puinen Hanhipaaden luotsiaseman torni ja myöhemmin viran puolesta hän suunnitteli kaksi pappilarakennusta. Karl Wrede haki turhaan rakennushallituksen ensimmäisen arkkitehdin virkaa useasti, viimeisen kerran vuonna 1917. Hän oli samoin useasti pitkällä virkavapaalla.

Arkkitehti Karl Wrede omasi monipuolisen kielitaidon ja nuorikkona hän harrasti innokkaasti teatteria ja oopperaa sekä seurusteli kirjailijoiden ja taiteilijoiden kanssa. Wreden tuttavapiiriin kuului mm. suomenruotsalainen kirjailija, karl August Tavaststjerna (s. 13.5.1860 Mikkelin maalaiskunta ja k. 20.3.1898 Pori). Karl Wrede oli vuodesta 1888 avioliitossa tupakkatehtailija Fredric von Rettigin tyttären, Gertrud maria von Rettigin (1868-1943) kanssa. He tutustuivat toisiinsa syksyllä 1887, kun Karl Wrede suunnitteli von Rettigin Turun Ruissalon Marjaniemen huvilan laajennusta. Avioparilla oli neljä lasta. Osin vaimonsa innoittamana Karl Wrede koki uskonnollisen herätyksen asuessaan Viipurissa; kuvernööri Axel Gripenberg kutsui siellä Karl Wreden kristilliseen salonkikokoukseen vuonna 1894. Tämän seurauksena karl Wrede alkoi mm. tukea innokkaasti lähetystyötä. Hän osallistui Helsingin Kaupunkilähetyksen toimintaan ja suunnitteli sille rukoushuoneen Punavuoreen.

Wreden perhe asusti vuosina 1908-1943 Furubergin huvilaa Haagassa; huvila purettiin vuonna 1958. Huvilan paikalla on nykyään Haagan sankaripuistossa vuonna 1966 paljastettu Jaakko Tolvasen suunnittelema muistoreliefi, joka esittää Wreden pariskuntaa. Henkilönä Karl Wrede oli kosmopoliitti ja hänen arkkitehtuurinsa edusti aikansa yleiseurooppalaista tyyliä. Hänen ensimmäinen suuri suunnittelutyö oli ns. Heikelin talo Helsingin Korkeavuorenkadun ja Ludviginkadun kulmassa (1885-1886). Tähän asuintaloon hän suunnitteli myös oman ateljeeasuntonsa. Karl Wreden tunnetuin työ Helsingissä on Vanha Kauppakuja eli Wreden pasaasi, joka on Pohjoisesplanadilta Aleksanterikadulle ulottuva vuosina 1888-1892 kahdessa vaiheessa valmistunut suuri viisikerroksinen liiketalo. Liiketaloon sisältyi Helsingin ensimmäinen katettu kauppakäytävä, joka oli uusi eurooppalainen rakennustyyppi.

Vuoksen lohisaaliit olivat myös mykistäviä; huonoimpinakin päivinä vähintään 100 kg:n saaliita ja kalaa myytiin Imatran Valtionhotelliin. Kolme vuotta sen jälkeen kun kamariherra Hjalmar Linder oli Pohjan Mustion linnaan hankkinut Suomen ensimmäisen auton, aloitettiin myös Imatralla autoilun aikakausi. Autonkuljettaja Kristian Muuga lähetettiin Pariisiin vuonna 1903 noutamaan Edvard von Nottbeckin tilaama höyryauto. Neitsytniemen vanha ja huonokuntoinen kartanorakennus purettiin ja uusi rakennettiin puusta käyttäen esikuvana Yhdysvaltain presidentin kesäasuntoa. Arkkitehtina toimi myös Milavidan Tampereelle suunnitellut Karl August Wrede. Nottbeckin veljeksillä oli tarkoitus rakentaa Vuoksen koskien varteen tehtaat, mutta keisarin virastosta lupia ei herunut ja veljekset luopuivat hankkeesta. Peterin ja Alexanderin kuoltua heidän Vuoksen äärellä olleet tiluksensa peri Edvard von Nottbeck.

Edvard von Nottbeckin ensimmäinen lapsi oli kehitysvammainen Constance Eugenie, joka annettiin papin lesken hoitoon Viroon, jossa lapsi myös vuonna 1901 kuoli parikymppisenä. Toinen perheen lapsista, Edvard Walter, syntyi 29.5.1888 Sveitsissä, jossa perhe välistä eleli pitkiäkin aikoja. Veljesten lapset lähetettiin ensimmäisen maailmansodan sytyttyä suojaan Tampereelle. Peter von Nottbeckin vanhin tytär, Iris Aimée Olga Constance Alexa von Nottbeck (s. 18.6.1895 Baden-Baden ja k. 1.12.1987 Geneve) oli jo ehtinyt avioitua iäkkään ja varakkaan belgialaisen Jean Daniel Reelfsin (1877-1949) kanssa ja tämä oli suvulle niin iso pettymys, että häneen katkaistiin kaikki yhteydet. Walter von Nottbeck avioitui Tampereella 17.10.1916 oman serkkunsa Andrée Isabella Marie Elise Marcella von Nottbeckin (s. 16.1.1897 ja k. 13.2.1990 Geneve) kanssa ja asettautuivat asumaan Laurilan huvilaan Palomäentie 8:aan Pyynikille.

Edvard von Nottbeck oli jatkuvasti hankauksessa kosken rannalle omia tehtaita vuosina 1897-1898 rakentavan metsäyhtiö Tornatorin kanssa, joka toiminnallaan paitsi pilasi maisemia myös saastutti lopullisesti puuhiomojätteellään Nottbeckin valtiolta vuokraamia lohivesiä. Tämän vuoksi käytiin vuosia kestänyt ja uuvuttava oikeudenkäyntikin, jossa Tornatorille määrättiin vähän sakkoa maksettavaksi ja velvoitettiin asentamaan tehtaalleen tehokkaammat putsausjärjestelmät. Tornator vaikeutti Neitsytniemen seesteistä elämää, mutta samoin myös Edvard von Nottbeck tuotti hankaluuksia yhtiölle, koska omisti koskesta toisen puolen. Riitojen uuvuttama Edvard myi ensin Neitsytniemen kartanon pojalleen Walterille 500 000 markalla ja lopullisesti suvun hallinnasta Neitsytniemi myytiin vuonna 1914 ja ostajana oli Tornator. Kauppaan kuului paitsi itse kartanon rakennukset, osa Tainionkosken vesivoimaa ja 510 hehtaaria maata. Tornator-yhtiön johtaja Eugen Wolff muutti Neitsytniemeen heti kaupanteon jälkeen asumaan. Tornator ja myöhemmin Enso-Gutzeit käytti kartanon päärakennusta ylemmän johtoportaansa virka-asuntona aina vuoteen 1984 asti, jolloin kartano siirtyi Imatran kaupungin Museotoimen hallintaan.

Edvard von Nottbeck vietti elämänsä ehtoopuolen Sveitsissä ja hän kuoli Genevessä 14.2.1939. Hänet siunattiin suvun hautakappelissa 17.5.1939 ja laskettiin Lielahden kartanon pihapiirissä olevaan hautausmaahan oman Eugenie-vaimon ja Walter-pojan läsnä ollessa. Siunauksen toimitti Finlaysonin kirkon pastori Leo R. Böök. Eugenie von Nottbeck kuoli Genevessä 14.12.1944, mutta sotatilan vuoksi hautaus Lielahteen sai jäädä vielä odottamaan. Kun Walter von Nottbeck kuoli Genevessä 23.8.1970, saattoi Walterin puoliso Andrée de Nottbeck miehensä ja tämän äidin tuhkat suvun hautausmaahan 11.9.1970 Tampereella ja muistotilaisuuden järjestivät vuorineuvos Stig H. Hästö puolisonsa kanssa Finlaysonin palatsissa. Andrée de Nottbeckin kuolema 13.2.1990 käytännössä merkitsi Nottbeckien aatelissuvun päättymistä. 

Neitsytniemen Kartanon maisemissa ovat kautta aikojen viihtyneet niin taiteilijat kuin aateliset. Vuoksen rannalla sijaitsevan nykyisen kartanon rakennutti tilanomistaja, paroni Edvard von Nottbeck vuonna 1900. Kartanon suunnitteli arkkitehti Karl August Wrede, jonka käden jälki näkyy myös Tampereella sijaitsevassa Milavida-palatsissa. Kerrotaan, että kartanon pohjapiirustus suunniteltiin muistuttamaan Yhdysvaltojen presidentin kesäasuntoa. Neitsytniemen Kartano oli Nottbeckien kesänviettopaikka, jossa he nauttivat luonnosta ja järjestivät seurapiiritapahtumia. Heidän loistokkaisiin juhliinsa olivat tervetulleita vain korkea-arvoiset vieraat ja paikalliset saivat vain kuulla tarinoita notkuvista juhlapöydistä, arvokkaista vieraista sekä iloisesta puheensorinasta.

Neitsytniemen historia ulottuu kauemmaksi. Ensimmäinen maininta alueesta on 1650-luvulta, jolloin Neitsytniemen paikalla sijaitsi Ruotsin kruunun alaisuudessa toimiva ratsutila. 1700-luvulla alueen omistajuus siirtyi Venäjän vallan aikana Viipurista kotoisin olevalle Zilliacuksen kauppiassuvulle, jotka nimesivät alueen Neitsytniemeksi.Neitsytniemen Kartano on ollut myös Tornatorin ja Enson omistuksessa. Tällöin kartano oli tehtaanjohtajien virka-asunto ja edustustila, jonne vietiin korkea-arvoisia vieraita, kuten presidentti Lauri Kristian Relander (s. 31.5.1883 Kurkijoki ja k. 9.2.1942 Helsinki). Tänä aikana kartanoa laajennettiin kahdella lisäsiivellä ja kartanoa remontoitiin sekä sisältä että ulkoa.Kartanon omistus siirtyi Imatran kaupungille vuonna 1984, jolloin myös päätettiin palauttaa kartano alkuperäiseen asuunsa. Neitsytniemeä käytettiin kaupungin juhlahuoneistona ja sen Tainionkosken puoleinen pääty luovutettiin kaupungin historiallisen museon käyttöön. 

Neitsytniemen Kartano siirtyi Jaana ja Jari Tirrin omistukseen huhtikuussa 2019. Heidän unelmanaan on säilyttää 120-vuotias kartano osana kansallismaisemaa vielä tuleville sukupolville. Vuosien varrella kartanon omistajat ja asukkaat ovat vaihtuneet. Kartanon sisustus sekä ulkopuoli on kokenut monenlaisia muutoksia aina kunkin omistajan mieltymysten ja tarpeiden mukaan. Nykyiset omistajat haluavat palauttaa kartanoon sen alkuperäisen loiston, joka Nottbeckien aikaan kartanossa oli. Neitsytniemen kartano on yksi Imatran tunnetuimmista ja rakastetuimmista rakennuksista. Tämä näkyi myös marraskuussa 2020 paikallislehti Uutisvuoksen yleisöäänestyksessä, jossa kartano äänestettiin Imatran kauneimmaksi rakennukseksi!