Neitsytniemen kartano
Neitsytniemen kartano on tilana vanha asuinpaikka. Latvialainen Reinhold von Ungern-Stenberg sai tilan ja yli sata muutakin tilaa Ruokolahden kylistä Ruotsin kuningattar Kristiinalta (s. 8.12.1626 Tukholma ja k. 19.4.1689 Rooma) sotapalveluksistaan 1600-luvulla kuningas Kustaa II Adolfille (s. 9.12.1594 Tukholma ja k. 6.11.1632). Latvialainen oli myös varustanut kuninkaan käyttöön ratsuväkikomppanian. Tietyistä tiloista muodostettiin vuonna 1653 Siitolan kruunun säteri, ja sinne säteriin asettui asumaan Ungern-Stenbergin vouti, Aake Olavinpoika 1660-luvulla. Silloinen säterin päärakennus sijaitsi lähellä nykyistä Neitsytniemen kartanon päärakennusta. 1680-luvulla Siitolan säterin päätilasta tuli maareduktiossa majurin, komppanian päällikön varkatalo. Virkataloa isännöi vuosina 1692-1730 majuri Hindrich Turteltaube ja vuodesta 1730 pikkuvihaan saakka luutnantti Carl Otto Furumarck (s. 1708 Narva ja k. 1768 Mikkeli). Näiden aikoina Neitsytniemessä on tapahtunut maavyörymä Vuokseen, joka synnytti rantatörmän muodon.
Rajalinja muuttui Turun rauhassa ja Itä-Siitola Neitsytniemeen ei enää sijainnut strategisella rajavyöhykkeellä, ei myöskään Ruotsin puolella, vaan Venäjällä. Laajentuneet markkinat idässä houkuttelivat paikalle myös saksalaisen kauppiaan, Conrad Ziliaksin, joka lähti kohti pohjoista ja Nevanlinnaa. Nevanlinna (ruotsiksi Nyenskans) on entinen kauppapaikka ja kaupunki Nevajoen ja Ohtajoen yhtymäkohdassa Inkerinmaalla, lähellä nykyistä Pietarin kaupunkia. Ainakin 1200-luvun alusta Nevanlinnassa on ollut kauppapaikka ja vakituista asutusta. Ruotsalainen linnoitus, Maankruunu (ruots. Landskrona), sijaitsi Nevajoen suistossa jo 1300-luvulla, mutta Novgorod kuitenkin hävitti nopeasti linnoituksen. Vuonna 1617 Stolbovan rauhassa alue siirtyi Ruotsin haltuun ja vuonna 1642 Nevanlinna sai kaupunkioikeudet. Nevanlinnassa oli kuningas Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus, Nyenskans. Venäjä valtasi ja hävitti Nevanlinnan Suuressa Pohjan sodassa vuonna 1703. Pietari Suuri alkoi rakennuttaa Pietarin kaupunkia Nevanlinnan länsipuolelle. Nevanlinnassa asui paljon ruotsalaisia ja saksalaisia, mutta suurin osa kaupungin asukkaista oli suomalaisia. Kun Suur-Suomea tehtiin jatkosodan aikana suunniteltiin Lenengradin uudeksi nimeksi Nevanlinnaa.
Zilliacuksen suku hallitsi aluetta 150 vuotta. He rakennuttivat alueelle sen ensimmäisen kartanon ja kutsuivat luokseen kulttuuriväkeä. Alue veti puoleensa tunnettuja taiteilijoita, jotka hakivat Saimaalta ja Vuokselta inspiraatioita töihinsä. Tunnetuimpia vieraita tuolloin ovat olleet Albert Edelfelt ja Zacharias Topelius. Suvun kantaisä oli kauppia Conrad Ziliaks (n. 1612- lokakuu 1688), jonka puoliso oli Anna Luhr (n. 1635- heinäkuu 1716).Conradin poika, Johan Heinrich Zilliacus (1670-1750), jonka aviopuoliso oli Helen Beck (1670-1750). Heidän poikansa, Berend Johann Zilliacus (k. 1787) oli Zilliacus-suvun ensimmäinen Neitsytniemen kartanon omistaja vaimonsa Margareta Katarina Bengsdotter Ristelius (s. 1726 ja k. 4.4.1800 Neitsytniemi) kanssa. Heidän poikansa, Jääsken kihlakunnan henkikirjuri Henrik Bengt Zilliacus (s. 23.6.1761 Neitsytniemi ja k. 15.12.1829 Neitsytniemi) aviopuolisonsa Katariina Dorotea Stammeyerin (s. 5.11.1764 ja k. 24.4.1831 Neitsytniemi) kanssa olivat seuraavat Neitsytniemen kartanon omistajat.
Käkisalmen eteläisen kihlakunnan henkikirjuri ja ajoittain myös kruununvouti, Käkisalmen kruununmakasiinin hoitaja ja kuvernementtisihteeri Petter Vilhelm Zilliacus (s. 20.5.1795 Siitola ja k. 16.1.1839 Käkisalmi) oli Neitsytniemen kartanon hallitsija isänsä, Henrik Bengt Zilliacuksen jälkeen. Petterin aviopuoliso oli Elisabeth Ulrika Wolter (s. 6.5.1799 Pyhäjärvi ja k. 25.4.1878 Ruokolahti). Heidän poikansa, juristi, senaattori ja valtiopäivämies Henrik Wilhelm Johan Zilliacus (s. 24.6.1823 Pyhäjärvi ja k. 2.8.1887 Ruokolahti) oli viimeinen Zilliacus-suvun edustaja Neitsytniemen kartanon omistajana. Henrik Zilliacuksen aviopuoliso oli Äyräpään kruununvoudin tytär, Ida Charlotta Söderhjelm (s. 18.7.1829 Wanukkala, Valkjärvi ja k. 1893).
Henrik Zilliacus kävi koulua ensin Käkisalmella ja kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin yksityislyseosta vuonna 1840. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1845 ja maisteriksi vuonna 1847 sekä molempien oikeuksien kandidaatiksi vuonna 1850. Vuonna 1860 hän väitteli molempien oikeuksien tohtoriksi. Vuodesta 1852 alkaen Henrik Zilliacus toimi senaatin talousosaston ylimmäisenä kamarikirjurina, vuosina 1854-1858 Maanmittauksen ja metsänhoitolaitoksen ylihallituksen kanslistina, vuonna 1857 Luotsi- ja majakkalaitoksen ylihallituksen sihteerinä sekä vuodesta 1858 Suomen Pankin sihteerinä ja vuodesta 1862 alkaen ensimmäisenä kamreerina. Vuonna 1866 Henrik Zilliacus nimitettiin Helsingin kunnallispormestariksi, vuonna 1873 prokuraattorin apulaiseksi sekä vuonna 1875 senaatin talousosaston jäseneksi ja siviilitoimituskunnan apulaispäälliköksi. Zilliacus oli porvarissäädyn Helsingin edustaja valtiopäivillä vuonna 1872 ja tällöin hän toimi säädyn puhemiehenä myös. Ida ja Henrik Zilliacuksen poikia olivat kirjailija ja aktivisti Konrad Viktor (Konni) Zilliacus (s. 18.12.1855 Ruokolahti ja k. 19.6.1924 Helsinki) sekä lääkäri, Eiran yksityissairaalan sairaalanjohtaja ja aktivisti Henrik Johan Wilhelm Zilliacus.
Neitsytniemen kartano kiinnosti monia ihmisiä. Esimerkiksi taidemaalari Severin Gabriel Falkman (s. 25.4.1831 Tukholma ja k. 9.7.1889 Helsinki) teki Ruokolahdelle kaksi matkaa, joilla hän piirsi kuvia miljööstä. Falkman oli karelianismin ennakoija, joka kokosi matkojensa materiaalista kirjan, I Östra Finland (1885). Severin Falkmanin vanhemmat olivat helsinkiläinen kauppias, Hans Johan Falkman (k. 1855) ja Sofia Holmberg. Severin Falkmanin sisar oli oopperalaulaja Hanna Sofia Falkman, joka avioitui vuonna 1855 Aleksander Wilhelm Brummerin (1826-1908) kanssa. Falkman kävi Helsingin yksityislyseota ja pääsi ylioppilaaksi vuonna 1850. Severin Falkman oli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun ensimmäisiä oppilaita vuonna 1848. Falman harjoitti taideopintoja Pariisissa vuosina 1857-1861 ja teki taideopintomatkan Pariisiin, Roomaan ja Müncheniin vuosina 1863-1870. Ennen lopullista Suomeen asettumistaan vuonna 1870 hän työskenteli seitsemän vuotta Roomassa vuosina 1864-1870. Hänen merkittävin maalauksensa on Kaarle Knuutinpojan lähtö Viipurin linnasta Tukholman kuninkaanvaaliin 1448 (1880-1886, Ateneum).
Senaattori Wilhelm Zilliacuksen kuoltua perikunta oli myynyt Neitsytniemen vapaaherra ja pankkiiri Karl Johan Langenskiöldille (s. 26.1.1857 Paussa, Ranska ja k. 30.6.1925 Tukholma) 130 000 markalla, joka taas myi sen pari vuoden päästä tohtori Edvard von Nottbeckille 125 000 markalla itse tappiota kärsien. Paroni Langenskiöld kasvoi Suomessa ja hänestä tuli filosofian maisteri vuonna 1877 Helsingin Yliopistossa. Vuonna 1882 hän oli porvariston sihteeri maapäivän aikana Helsingissä ja hän toimi myös Pietarissa valtiosihteeristössä. Hän väitteli vuonna 1886 kauppatieteiden tohtoriksi Helsingissä ja hänestä tuli samana vuonna dosentti. Opetettuaan yliopistossa Langenskiöld jätti akateemisen maailman vuonna 1890 mennäkseen Nordiska aktiebankenin toimitusjohtajaksi Viipuriin. Vuonna 1895 hänet kutsuttiin Tukholmaan Skansdinaviska bankenin toimitusjohtajaksi ja samalla hänestä tuli Ruotsin kansalainen.
Vuonna 1900 Karl Langenskiöld oli mukana komiteassa, joka laati strategian Ruotsin keskuspankista nykyaikaiseksi keskuspankiksi ja setelien liikkeeseenlaskumonopoliksi. Tässä työssä Langenskiöld teki itsensä arvostetuksi ja Ruotsin valtiopäivät valitsi hänet pankkien edustajaksi vuonna 1901. Vuonna 1907 Karl Langenskiöld otti vastuun D. Carnegie & Co AB:n toiminnasta Göteborgissa. Vuoden 1907 finanssikriisin aikana Karl Langenskiöld teki merkittäviä ponnisteluja Ruotsin talouden pelastamiseksi. Tässä yhteydessä hän muutti pankin itsenäisemmäksi julkishallinnoksi, joka lisäsi riippumattomuutta valtiopäivistä. Vuonna 1912 hän yritti ajaa läpi ehdotustaan, että kaikki korkeimmat virat nimitettäisiin ansioiden perusteella, mutta hänen ehdotus ei mennyt läpi valtiopäivillä, minkä vuoksi hän erosi pankkiedustajan tehtävistä. Vuosina 1916-1919 hän oli ensimmäisen jaoston jäsen ja hän oli myös monia vuosia Tukholman kaupunginvaltuuston jäsen sekä monien yhtiöiden hallituksissa.
Karl Langenskiöld osallistui Kansantalouden tilinpitoviraston perustamisen valmisteluun ja useisiin muihin hallituksen valiokuntiin. Vuonna 1912 hänet valittiin Royal Academy of Sciences-akatemiaan ja hänet nimitettiin sen presidentiksi vuonna 1922. Karl Langenskiöld teki merkittäviä lahjoituksia mm. Karl Langenskiöldin muistorahastoon sekä Suomen itsenäisyystaistelulle, Åbo Akademille ja vapaaehtoiselle puolustuskoulutukselle. Hänelle myönnettiin ensimmäisen luokan Vapaudenristi vuonna 1918. Karlin isä, Carl Fabian Theodor Langenskiöld (s. 17.11.1810 Sääksmäki ja k. 29.6.1863 Helsinki) oli senaattori ja hänet korotettiin paroniksi. Vuonna 1893 Karl Langenskiöld meni avioliittoon Alba Maria Ekmanin, Oscar Ekmanin ja Maria Amelie Albinia Ekmanin tyttären kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti