Juuso Walden (4. osa)
Suurimman innostuksen vähetessä, Matti Arvola hankki jälleen toiminimen, Old England, ja luovutti Taylorin johdon samoin kuin hänelle kuuluneet johtotehtävät muihin käsiin Stockmannin sisällä. Matti Arvola oli aikanaan Erstan kartanon omistaja ja Espoon Mankkaan osaomistaja yhdessä Wihurin ja Mannion kanssa. Itsellään Arvolalla oli alun perin Kirkkonummella Vuohimäellä pieni tila, joka sittemmin vuokrasopimuksella joutui venäläisten käsiin ja venäläisten hallinnassa turmeltiin sellaiseen kuntoon, ettei hänellä eikä hänen perheelläänkään ollut mielenkiintoa koko paikkaa kohtaan. Lopulta tämä tila myytiin Suomen Sokerille, joka niihin aikoihin laajensi Helsingin tiluksiaan väljempiin.
Juuso Waldenin appi-isä, Matti Arvola ja eno, Severus Konkola, olivat vapaamuurareita. Matti Arvolan veljiä olivat mm. Väinö Arvola – kuoli Arvola ja Kurikka Oy:n yhtenä johtajana , Pellervo-lehden toimittaja Ilmari Arvola, maanviljelijä Armas Arvola sekä apteekkari Urho Arvola ja maanviljelijä Kalle Arvola. Sisaruksia siunaantui kaikkiaan yksitoista. Aino o. s. Brander – Braderit muuttivat sittemmin sukunimensä Paloheimoksi – oli satakuntalainen, tarkemmin sanoen porilainen. Matti Arvola kohtasi hänet Jyväskylän seminaarissa. Aino Brander toimi sittemmin kansakoulunopettajana Jääskessä. Hän oli Pelastakaa Lapset ry:n (ent. Koteja Kodittomille lapsille) luottamushenkilö. Aino Arvola oli hyvin perillä aviomiehensä liiketoimista ja oli niissä mukana myös monin tavoin, varsinkin kirjanpitotehtävissä. Aino oli iloinen, vilkas ja määrätietoinen, mutta myös hyvin kultivoitunut henkilö. Aino Arvola kuoli lomamatkan aikana Valkeakosken sairaalassa. Yksi Aino Arvolan veli oli Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsen Heikki Paloheimo.
Juuso Waldenin vaimo, Tellervo, syntyi Jyväskylässä isänsä toimiessa Fredrikssonin lakkitehtaan toimitusjohtajana. Suomen itsenäistyessä Matti Arvola siirtyi Helsinkiin ja perusti sinne Taylor Oy-nimisen toiminimen, johon myöhemmin liittyi vielä Arvola & Kurikka, Suomen Lakkitehdas Oy sekä Tampereen Pukutehdas Oy ja vielä myöhemmin Old England. Juuso ja Tellervo kävivät samaa koulua, mutta Tellervo oli kahta luokkaa alempana kuin Juuso. Koulussa heidän tiensä eivät juuri kohdanneet muuta kuin joskus satunnaisesti koulumatkoilla. Molempien perheiden kodit sijaitsivat Kaivopuistossa. Tellervo alkoi lukea germaanisia kieliä ja varsin lyhyessä ajassa suoritti kandidaatin tutkinnon ja sen jälkeen valmistui maisteriksi. Tellervo osallistui aktiivisesti opiskelijaelämään edustaen mm. osakuntaansa hiihtokilpailuissa unohtamatta kuitenkaan illanviettoja. Tellervon opintosuunnitelmissa englanti oli etusijalla. Lontoossa Tellervo ja Juuso tapasivatkin ja he kihlautuivat syksyllä 1931. Tuolloin Juuso Walden oli saanut ensimmäisen varsinaisen työpaikkansa Paperiyhdistyksessä ja edennyt siellä prokuristiksi.
Tellervosta kehittyi Juusolle mallikas elämänkumppani ja erinomainen emäntä, hyvä kasvattaja ja kurinpitäjä sekä hyvin itsenäisesti ajatteleva ja toimiva, perheenäidin velvollisuuksista aina tietoinen vaimo.Tellervo osallistui kaikkeen sosiaaliseen toimintaan Yhtyneitten Paperitehtaiden piirissä sekä laajalti sen ulkopuolellakin. Tarvittaessa hän toimi autonkuljettajana, opettajana yms. Päätehtävä oli aina hänellä viiden lapsen kouluttaminen ja kasvattaminen. Hänelle lankesivat tehtaalla lottatyö ja Mannerheimin lastensuojelutyö. Tyttöjen ja naisten urheilu, Hakan naisjärjestön perustaminen, toiminta sen ensimmäisenä puheenjohtajana, sodasta kärsimään joutuneitten perheiden tukeminen Myllykoskella, lottien kanttiinitoiminnan johto Myllykoskella sodan aikana ja vanhuksien huoltotoimet Valkeakoskella olivat osa sitä pitkää tehtäväluetteloa, jota hän hoiti mallikkaasti.
Harjoitteluaikana Juuso Walden oli kahteen eri otteeseen Suomen Paperitehtaiden Yhdistyksessä, yhden vaiheen Suomen Selloloosayhdistyksessä, yhden joululoman Suomen Puunjalostusteollisuuden omistamassa Keskuslaboratoriossa harjoittelemassa. Samoin hän vietti varsin pitkään sekä Jämsänkoskella että Valkeakoskella oppia ammentamassa. Jämsänkoskella Juuso Waldenin tehtävä oli pitää kassakirjaa ja hoitaa kassaa silloin jo varsin iäkkään neiti Signe Gahmbergin kesäloman aikana. Hän selviytyi kassakirjan hoidosta ja budjettivertailusta kunnialla ja kassaneiti Gahmbergin oli Juuso Waldenin työhön tyytyväinen. Neiti Gahmberg eli pitkän elämän; päästyään eläkkeelle hän eli vielä kymmeniä vuosia.
Yksi Juuso Waldenin kanssa työhuoneen jakanut oli ruhtinas Saschku Demidoff; he asuivat yhdessä Sahalan yläkerrassa. Demidoff oli venäläisen upporikkaan, pääasiassa Tulassa, mutta myös kautta Venäjän tehtaita omistaneen ase- ja rautatehtailijan poika, oli Suomen kansalainen. Vallankumouksen sytyttyä hän oli siirtynyt Englantiin ja jatkanut opiskelujaan mm. Cambridgessä. Hän oli hyvin kielitaitoinen herra ja ylhäisyys saapuessaan jälleen toiseen kotimaahansa Suomeen, johon hänen vanhempansa sillä välin olivat jo ehtineet kotiutua. Hänet kiinnitettiin Jämsänkosken paperitehtaan palvelukseen siksi, että Neuvostoliitto osoitti pitkän tauon jälkeen jälleen mielenkiintoa suomalaiseen paperiin, nimenomaan laatuihin, joita Jämsänkoski tuolloin tuotti. Tarkoitus oli, että Saschku kaikissa venäjänkielen asioissa olisi muidenkin Yhtyneiden tehtaiden käytettävissä, tarpeen ilmetessä. Niin kävikin, että hänestä tuli joka puolella hyvin tuttu ja tunnettu henkilö.
Aikoinaan Jämsänkosken paperitehtaan isännöitsijänä toimi Veli Byström ja konttoripäällikkönä Einar Ahlgren. Naimattomia nuoria miehiä oli tehtaan virkailijakunnassa Juuson ja Saschkun lisäksi kirjanpidon vastuullisissa tehtävissä toimiva Tauriala, joka sittemmin muutti Nokialle kirjanpitäjäksi, insinööri Kostamo, joka oli paperitehtaan ylimestari ja siirtyi sitten Pankakoskelle ja toimi myöhemmin vielä Niemiskosken tehtaan isännöitsijänä. Nämä mainitut virkailijat asuivat Kinkamalla Koski-Keskinen-nimisen järven toisella puolella ja harjoittelijat asuivat yleensä Sahalassa.
Jämsänkosken paperitehtaan konttorissa työskenteli nuorukainen, Toivo Laulainen, joka silloin hakeutui koulutielle ja myöhemmin hän toimi Jämsänkosken tehtaan prokuristina ja kotimaisen paperimyynnin hoitajana. Toivon isä, Alfred Laulainen, oli vanhoja Suomen armeijan miehiä ja erittäin loistava ampuja. Tytär, Anna-Liisa, oli Jämsänkosken tehtaan pääkassan luottamustehtävissä, josta tehtävästä siirtyi eläkkeelle. Tehtaan eri tuotanto-osastojen johdossa olivat insinööri Antero Nyman paperitehtaalla ja insinööri John Skogström selluloosatehtaalla. Metsänhoitaja Aatu Volonen hoiti puutavaran hankintaa Jämsänkosken tehdasta varten hyvin laajalla säteellä.
Jämsänkosken paperitehtaalla oli tuolloin jo suuren auton lisäksi hankittu pienempi auto. Tämä pienempi auto oli tarkoitettu mm. siihen, että sillä opetettaisiin Jämsänkosken tehtaan virkamieskunnalle vapaa-aikoina autonajon alkeita. Tämä opetustehtävä lankesi Juuso Waldenin harteille. Tämän opetustehtävän lisäksi Walden joutui kyyditsemään usein virkamiehiä myös Vilppulaan yöaikaan, koska Vilppulasta pääsi Helsinkiin menevän pohjoisesta tulevan junan makuuvaunuun kyytiin. Yöjuna lähti tuolloin noin klo kahden aikaan Vilppulasta ja juna oli seitsemän ja kahdeksan välillä Helsingissä.
Yhdysvaltalaisen papin, Frank Buchmanin (s. 4.6.1878 ja k. 7.8.1961) vuonna 1921 Oxfordin ryhmäliikkeen nimellä perustama uskonnollis-siveellinen herätysliike alkoi 1930-luvulla levitä ja saada asemia myös Suomessa. Liike painotti alkuun käännytystyötä, mutta sen muuttuessa Moraaliseksi varustautumiseksi keskeiseksi ajatukseksi tulivat ehdottomat moraaliset periaatteet ja ajatus henkilökohtaisesta kääntymyksestä, jonka avulla uskottiin myös yhteiskunnallisten ongelmien ratkeutuvan. Jämsänkosken tehtaan isännöitsijäperhe näytti olevan liikkeen lämmin kannattja; rouva Lyyli Byström varmastikin vakaumuksesta ja isännöitsijä omalla tulkitsemallaan tavalla. Oxfordilaisopin mukaan täytyi luopua siitä, mikä tuntuu mieluisimmalta ja isännöitsijä Byströmille tämä tarkoitti, että hän lopetti viskin juomoisen, mutta konjakin kulutus oli sitäkin suurempaa. Isännöitsijä Byströmiä kutsuttiin paikkakunnalla yleisesti lempinimellä ”Pulska”, koska hän oli suhteellisen lyhyt, mutta tanakkakasvuinen. Hän seurasi isännöitsijänä Benjamin Snellmania, Roope Hormia ja Gustav Lindbladia.
Tuohon aikaan virisi eräs keskeinen liikealan hanke: vesitien avaaminen Jämsänkoskelta rautatieyhteyteen Vesijärvelle. Se pyrittiin toteuttamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa keväällä. Jäänmurtajalaivasto, jonka hinaajien kokassa oli kaikennäköisiä vetimiä, lähti varhain liikkeelle ja moottorisahoja käytettiin väylän perkaamiseen. Joka kevät yritettiin aina uudestaan ja oletettiin, että parannettujen välineiden avulla saataisiin myös tuloksia aikaan. Seuraava joululoma eli Kauppakorkeakoulun ensimmäinen meni Paperiyhdistyksessä; ei varsinaisesti työnteossa, mutta tutustumisessa tämän yhdistyksen toimintaan. Yhdistyksessä oltiin Juuso Waldenia kohtaan avuliaita opastamaan ja neuvomaan joka asiassa, mitä nuorimies ikinä keksi kysyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti