Juuso Walden (7. osa)

Sulfaattitehtaan teknillinen johtaja oli sulfaatille haiseva diplomi-insinööri Erkki Janhunen, joka myöhemmin siirtyi Kemiin suuremman tehtaan johtotehtäviin. Janhusen apulaisena hääri insinööri Onni Perolahti, joka tunnettiin Valkeakoskella myös palo- ja urheilumiehenä. Onni Perolahti oli kotoisin Simpeleen seudulta ja hänellä oli iso perhe, mutta Janhusella oli elätettävänään vain yksi poika. Vuoromestareita tehtaalla olivat Matti Kydén nuorempi, Matti Petäjä – menetti henkensä pillillä tapahtuneessa räjähdyksessä – sekä Erkki Hellman. Sulfaattiselluloosatehdas sijaitsi alusta alkaen virran länsirannalla. Seuraavat Suomen sulfaattiselluloosatehtaat rakennettiin 1900-luvun alussa Kotkaan ja Hallan saareen. Rakennusosastoa johti rakennusmestari Anton Hakala sekä hänen vankka apulainen, Vihtori Vainio, joka ensisijaisesti vastasi työmaista ja varsinkin kaikesta, mikä koski koneiden siirtoa ja muutos- ja korjaustöitä. Molemmat tunsivat Tervasaaren ja Myllysaaren kuin viisi sormeaan. He kulkivat tallimestari Lahden hoitamalla hevosella työmaalla.

Kapearaiteinen rautatie ”pässeineen” puikkelehti pinojen välissä ja yhdisti puutavaraalueet käyttöpaikkoihin. Näin jatkui vielä hyvin myöhäiseen asti. Paperitehdas oli jo tuolloin Tervasaaren merkityksellisin tuotantolaitos kaksine lajittelualueineen – Myllysaarella oli omansa ja Tervasaarella omansa, tuohon aikaan tosin pieni. Tämä alue oli myös naishenkilökunnan vuoksi hyvin värikästä aluetta. Myös apukoneilla työskenteli naisia, mutta ei itse paperikoneilla. Naisilla oli omat pomot ja kuri tuntui olevan tiukempaa naisten keskuudessa. Malliosastolla huolellisesti valitut henkilöt käsittelivät juoksevat mallit sekä varastomallit.

Tuolloin sanottiin, että paperi tehtiin jauhatusosastolla, joka tarkoitti hollantereita. Tuohon aikaan hollanterit olivat yleensä yhdyskäyttöisiä ja jordanmyllyt tekivät vasta tuloaan. Tämä merkitsi sitä, että jauhatusosastojen etumiehet olivat herroja ja ylhäisyyksiä ja vuoromestarit juoksivat jatkuvasti hollanteripuolella sormin hypistelemässä jauhatustuloksia, ennen kuin laskivat ne konetyypin kautta koneille. Jos koko oli ratkaiseva tekijä, oli Keck hollantereista paras. Myös jälkikäsittely rulla- ja arkkileikkureineen – yksi superkalanterikin oli olemassa, mutta ei tuolloin ollut käytössä – oli paperin tuotannossa tärkeä vaihe. Vasta kun se oli suoritettu, oli paperi valmista käytettäväksi tai edelleen lähetettäväksi. Jälkikäsittelyä hoiti toisia kookkaampi nuorukainen, August Ahonen, joka tunsi tarkoin kaikki näiden koneiden ominaisuudet ja salaisuudet. Tervasaarella oli tuolloin käyttölaboratorio, jossa seurattiin kuivuusarvoja ja muitakin valmiin tuotteen ominaisuuksia, mutta tutkimuslaboratorioita sinne sen sijaan ei mahtunut. Teknillinen johto kiinnitti kuitenkin jo tuolloin hyvin suurta huomiota jätevesien kokoonpanoon, niiden mukana poistuvien kuitujen määrään ja myös kemikaalihäviöitä tarkkailtiin osastoittain.

Tehdasosastosta erillään toimi autotirehtööri Pättiniemen ohella Vihtori Hokka, joka hallitsi Furunäsin melko laajoja puistoja ja piha-alueita ja hoiti tehtaan isännöitsijän tarpeita silmällä pitäen pientä kasvitarhaa. Vihtori Hokka asui alueella kaksikerroksisessa rakennuksessa vastapäätä kaapelikraanalaitteita. Hyvin lähellä tätä rakennusta sijaitsi tallimestari Lahden koti. Myllyjä oli Valkeakoskella Apianvirran partaalla tuolloin käytössä useita ja siksi ei yhdelläkään myllyistä ollut monopoliasemaa paperiyhtiön jauhatuksiin. Järvillä hinaajalaivojen kapteenit ohjailivat uittotoimintaa niin taktisesti kuin teknisestikin. He tunsivat hyvin merkitsemättömät väylätkin ja salakarit. Kapteenit olivat talvisaikaan joko telakalla tai korjauspajalla kunkin taipumusten mukaisesti töissä ja samoin oli laita myös konemestareilla. Vakituista matkustajalaivaliikennettä ei tuolloin enää ollut.

Juuso Walden siirtyi syksyn tullen konttoritehtäviin Valkeakoskella. Hän aloitti konttoritehtävät metsäosastolla lähinnä siksi, että puunhankintakausi oli juuri tuolloin alkamassa ja haluttiin ja hänen haluttiin saavan mahdollisimman selvän kuvan tästä toiminnasta. Walden joutui tekemään hankintamatkoja eri suuntiin kymmenen metsäpiirin alueella. Suunnilleen rajat kulkivat Länkipohja, Kuhmoinen, Padasjoki, Koski, Kärkölä, Hausjärvi, Janakkala, Renko, Urjala, Lempäälä ja Näsijärven ranta-alueet sekä Vilppula, Kuorevesi ja eteläinen Jämsä. Hän teki pystykauppaa ja hankintakauppa, hankki lyhyenä tai pitkänä, täyskuorittuna, puolikuorittuna tai kuorimattomana sekä kuusta että mäntyä. Jos koivua oli pakko ostaa, tehtiin siitä ensin kelvollinen osa vaneripuuksi ja myytiin muualle. Loppu heikompi koivupuu hakattiin haloiksi. Jotkut myyjät halusivat myydä huutokaupalla puutaan, toiset taas myivät jokaiselle ostajalle erikseen. Toisinaan kaupat tehtiin myös ryhmän kanssa.

Valkeakosken paperitehtaan konttori sijaitsi tuolloin vanhassa puu- ja lautarakennuksessa Myllysaaren ja sen vieressä sijainneen korjauspajan välissä. Konttorin yläkerrassa oli puhelinkeskus sekä arkisto. Myöhemmin Juuso Walden toimi tässä samassa konttorirakennuksessa konttoripäällikkönä. Tuohon aikaan konttoripäällikkönä oli Elmar Forelius ja hänen jälkeensä tähän toimeen astui Samuel Krogius. Toimistovirkailijana oli neiti Aino Enroth, joka oli myös johtavia lottahahmoja. Osto-osasto sijaitsi lähetysosaston vieressä ja sitä johti maailmaa nähnyt ja Valkeakosken kielitaitoisin mies, Rainer Hendunen, joka sittemmin Yhtyneiden paperitehtaiden johtokunnassakin toimi. Hänen aputinaan toimi Harald Henriksson; molemmat miehet olivat tulleet Valkeakoskelle Kuusankoskelta vapaussodan jälkeen.

Metsäosaston metsäkirjanpitäjänä toimi Vallu Tengström sekä yleisissä asioissa kornetti Arvi Eriksson, jonka tehtävät olivat jaettu metsäosaston ja kiinteistöpuolen kesken. Yhtiön ja konttorin kirjanpidossa ja finanssiasioiden hoidossa toimi Gunnar Blomkvist ja hänen avustajanaan Taina Ehrnsten. Kassassa touhusi kasööri Oskar Peronius, joka täytti tilipussit ja jakoi ne apuvoimien kanssa. Vielä jatkosodankin jälkeen Peronius toimi pitkään yhtiön palveluksessa, viimeksi sisäisenä tarkastajana. Hän oli syntynyt ja käynyt kymnaasin Venäjällä, mutta hän oli sukujuuriltaan suomalainen. Hän oli hyvin suosittu henkilö paikkakunnalla, ja erittäin tarkka ja tunnollinen toimissaan.

Suurin toimivista kauppaliikkeistä Valkeakoskella oli A. Gust. Skogster ja myöhemmin tämän liikkeen osti Osuusliike Koitto. Muutamaa vuotta aiemmin oli paikkakunnalle tullut Oskari Salo, joka ryhtyi johtamaan kauppahuonetta; kauppahuone sijaitsi Tervasaaren tehtaan lähellä kanavan rannassa. Myöhemmin talousneuvoksena tunnettu Salo oli aikaansaapa mies. Hän toimi myös Kansallis-Osake-Pankin pankinjohtajana, apurinaan Lydia Laine. Muita paikkakunnan kauppoja olivat Väinö Mikkosen kauppa ja Laine Tervasaaren portin pielessä.

Tehtaan henkilöstön nuorille miehille oli virkailijakerho tärkeä paikka. Kerho sijaitsi kanavan varressa rakennuksessa, jota sanottiin Pehrmanin taloksi. Kuuluisa kasööri K. F. Pehrman oli rakennuttanut talon asunnokseen vuosisadan vaihteessa. Talon yläkerrassa asui ekonomi Birger Söderholm, joka samalla hoiti klubimestarin tehtävät. Klubin emännöitsijänä oli erittäin herttainen neiti Anna Eriksson. Nuoret miehet viettivät iltojaan kerholla, milloin eivät kokoontuneet toistensa luona. Iltaohjelma ei ollut kovin kummoista, lähinnä kevyttä ruokailua ja kortinpeluuta sekä joskus omatekoisen snapsin maistelua. Kieltolaki ei estänyt tarvittaessa virolaisen tai saksalaisen spriin saantia Valkeakosken tehtaalle. Elettiin myös keskellä pula-aikaa ja taloustaantumaa. Vuosina 1929-1930 tehtaan työntekijämäärä väheni rajusti. Parhaimmillaan 1 500 työntekijän määrä (kesällä) puolittui.

Juuso Walden kirjoitti Kauppakorkeakouluun vaaditun tutkielmansa Suomen paperikaupan siihenastisesta kehityksestä ja organisaatiosta. Materiaali tutkielmaansa kerätessään hän tuli huomaamaan, että Valkeakosken arkisto, josta tärkein osa sijaitsi kassaosaston yhteydessä kasööri Peroniuksen valvonnassa, oli perin puutteellinen. Hän sai kuitenkin työnsä tehtyä ja luovutettua; Walden palasi uteliaisuudesta kuiten arkiston äärelle tutkimaan myöhemmin asioita. Hän päätyi käsitykseen, että Myllysaaren paperitehtaan tulipalon yhteydessä ainakin suurin osa tehtaan arkistosta oli myös tuhoutunut. Tästä kertoi mm. se, että edes kaikkia vuosikertomuksia ei ollut löydettävissä. Tiedettiin kuitenkin, että Ab Walkiakoski oli siirtynyt enemmistöomistuksen osalta ryhmälle, jossa Karl Rudolf Walden oli johdossa ja muutamia muita Yhtyneiden Paperitehtaiden silloisia johtokunnan osakasjäseniä oli liittynyt häneen. Tätä ennen oli osakkeiden enemmistö ollut lahtelaisella insinööri, sittemmin vuorineuvos J. Th. Lindroosilla ja hän oli ostanut enemmistön Skurnikin jäämistönä Helsingin Osakepankilta. Omistussuhteiden muutoksista olivat myös johtuneet sekä johtokunan kokoonpanossa että Valkeakosken johdossa ja virkailijakunnassa tapahtuneet muutokset. Ab Walkiakoskessa koetettiin monissa asioissa ottaa käytäntöön Yhtyneissä Paperitehtaissa kokeiltuja periaatteita ja toimintamuotoja, vain pankkiyhteydet pysyivät erilaisina.