Opettaja Herman Niemi kertoi aikanaan Kansakoulun lehdessä omasta koulunkäynnistään 1870-luvun alussa näin ikään: ”Saavuin kouluun. Koulurakennus oli avara ja komea, niinkuin ainakin semmoinen, joka on rakennettu yksinänsä suuren pitäjän tarvista tyydyttämään. Papiston ja paikkakunnan muun herrasväen toimesta oli koulu rakennuksineen saatu kuntoon. Oppilaita oli kolmenkymmenen vaiheilla poikia ja saman verran tyttöjä. Talollisten lapsia oli muutama, enemmistö oli paikkakunnan pikkuvirkamiesten ja varakasten käsityöläisperheiden.

Ei ollut vielä muissa opetusaineissa kuin uskonnossa oppikirjoja opetuksen tukena, vaan täytyi opetettavien asioiden alusta loppuun saakka kokonaan jäädä oppilaiden muistin varaan, jonka tähden kertaileminen tuntuikin asianmukaiselta. Laskennon opetuksessa oli päässälasku pääasiana ja vuoroittain annettiin aloitteleville ja kehittyneemmille sopivia esimerkkejä, ja yrittää sopi kumpia tahtoi, vaikkapa molempiakin. Maantieto antoi meille paljon hommaa. Välitöiksemme nimittäin piirtelimme ja maalailimme karttoja. Ensimmäinen oli oman pitäjän kartta, vuorineen, järvineen, kylineen, teineen. Sen jälkeen tulivat vesistöjen kartat, joiden mukaan vesistöt myös luettiin hyvin tarkkaan.

Tarkemman esityksen ansaitsee käsitöiden opetus sekä tarkoituksensa että laatunsa nähden. Erityistä käsityöhuonetta ei ollut, vaan olivat pöydät ja penkit kokoon lykättävät käsityötunneiksi. Työkalustokaan ei ollut kehuttava. Koulussa oli käytettävänä pitkät penkit ja pöydät. Opettajaa ne eivät tyydyttäneet, rohkea tuuma johtui hänen mieleensä. Hän pani oppilaat tekemään itselleen pöytiä ja tuoleja, ensin parhaimmat ja sitten huonoimpiakin perässä. Toisen kouluvuoteni lopulla jo useimmat oppilaat istuivat omilla tekemillään tuoleilla ja niin ikään omien tekemiensä pöytien ääressä.”

Vasta 1880-luvulla pääsivät tytöt oppikouluun opiskelemaan. Suomalaisten siirtolaisten pappina Alaskassa ja Pietarissa toiminut maisteri Uno Cygnaeus (s. 12.10.1810 Hämeenlinna ja k. 2.1.1888 Helsinki) lähetettiin tutustumaan Euroopan eri valtioiden kouluihin. Tältä opintomatkalta palattuaan Uno Cygnaeus ehdotti, että Suomeenkin oli perustettava kansakoulu. Kansakoulu aloitti toimintansa Suomessa vuonna 1866. Unon isä oli Hämeen läänin rahastonhoitaja Jakob Cygnaeus ja äiti Johanna Fredrika, omaa sukua Aejmelaeus. Uno Cygnaeus lukeutui tunnettuun Cygnaeusten pappissukuun, sillä hänen isoisänsä, Zacharias Cygnaeus, ja setänsä, Zacharias Cygnaeus nuorempi, olivat molemmat luterilaisen seurakunnan piispoja.

Isän kuoltua varhain Uno sai kotiopetusta triviaalikoulun opettaja, maisteri Karl August Grunériltä vuonna 1820. Syyslukukaudeksi 1821 hän pääsi Hämeenlinnan triviaalikouluun, jota myös hänen serkkunsa, Fredrik oli käynyt. Koulu sijaitsi kirkon vieressä torin varrella Hämeenlinnassa. Koulun tilanahtaus, epäsiisteys ja huonolaatuinen huoneilma aiheuttivat paljon sairauksia ja joitakin oppilaita myös menehtyi näiden syiden vuoksi. Uusi koulurakennus valmistui vuonna 1824, mutta sekin paloi vuonna 1831 Hämeenlinnaa kohdanneessa suuressa tulipalossa.

Ylioppilastutkinto oli tuohon aikaan ainoastaan suullisesti suoritettavissa ja se suoritettiin yliopistossa. Uno Cygnaeus oli viimeisiä ylioppilaita, jotka pääsivät sisään Turun yliopistoon; hän ei kuitenkaan ennättänyt aloittaa omia opintojaan, koska Turun palo syyskuun alussa 1827 tuhosi samoin Turun yliopiston täysin käyttökelvottomaksi. Tulipaloa seurasi pakollinen välivuosi ennen kuin yliopiston toiminta alkoi uudessa pääkaupungissa, Helsingissä, lokakuun alussa 1828, jolloin Cygnaeus aloitti myös opintonsa Helsingissä. Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa opiskeli tuolloin noin 200 ylioppilasta ja luentosaleja oli viisi kappaletta.

Keisarillinen Aleksanterin yliopisto oli suljettuna syyslukukauden 1831; viralliseksi syyksi mainittiin koleraepidemia, mutta myös kirkon kivittämisellä saattoi hyvinkin olla osansa sulkemispäätöksessä. Syksyllä 1831 Uno Cygnaeus avusti Hämeenlinnan lääkäriä koleraepidemian aikana. Tiedetään, että Uno Cygnaeus haaveili tuolloin lääkärin urasta ja varmasti myös suuntasi opintojaan lääkärin uraa silmälläpitäen. Hän kuului Viipurilaiseen osakuntaan, mutta osakunnissa syntyi kiistoja 1830-luvun alkupuolella, sillä ne olivat vasta muotoutumassa uudelta pohjalta. Keväällä 1836 Uno Cygnaeus suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon. Hänet promovoitiin maisteriksi ja kevään 1836 ylioppilasjuhla oli sangen merkittävä tapahtuma. Lääkäri Elias Lönnrot (s. 9.4.1802 Sammatti ja k. 19.3.1884 Sammatti) sai merkittävää huomiota juuri julkaisemallaan Kalevalan ensimmäisellä osalla.

Lukuvuoden 1836-1837 Uno Cygnaeus suoritti Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa teologian opintoja, ehkä hän opiskeli teologiaa jo aikaisemminkin. Papinura oli kuitenkin ollut mielessä jo vuodesta 1832 lähtien. Teologian opetuksen taso ei täysin tyydyttänyt häntä; ainoa professori, jota hän yliopistossa kehui oli Robert Valentin Frosterus (s. 14.2.1795 ja k. 20.5.1884 Kuopio), josta myöhemmin tuli Kuopion hiippakunnan ensimmäinen piispa vuosiksi 1851-1884. Uno Cygnaeus suoritti jumaluusopilliset opintonsa erinomaisesti ja hänet vihittiin Turussa papiksi kesäkuun puolivälissä vuonna 1837. Hänen ensimmäinen virkapaikka pappina oli Viipurissa, jossa hän toimi kaksi vuotta opettajana ja pappina. Kun kirkkoherra Carl Gustaf Ottelin (s. 1.5.1792 Elimäki ja k. 18.10.1864 Porvoo) siirtyi vuonna 1838 Porvooseen, sai Uno Cygnaeus vankilasaarnaajan viran Viipurin lääninvankilasta. Lisäksi hän opetti kevääseen 1839 saakka Ahrenbergin koulussa ja toimi virkaatekevänä kappalaisena vuonna 1838.

Kevättalvella 1839 Uno Cygnaeus sai kuulla, että venäläis-amerikkalaiseen kauppakomppaniaan – sen pääpaikka oli tuolloin Sitkan saari Alaskassa, Novo-Arkangelissa – värvätään luterilaista pappia. Virka oli määräaikainen ja kestoltaan viisi vuotta, vuodet 1840-1845. Suomalaissyntyinen Alaskan kuvernööri Arvid Adolf Etholén valitsi hänet Alaskan luterilaisen seurakunnan saarnaajan virkaan. Viipurista Cygnaeus lähti haikein mielin, sillä Viipuriin jäi romanssi piispan tyttären kanssa.

Venäläis-amerikkalainen kauppakomppania oli tuolloin toiminut noin 40 vuotta ja tuohon aikaan Sitkan saarella oli noin 400-500 asukasta. Heistä oli luterilaisia noin 150 henkilöä. Alkuasukkaiden kanssa saaren väkiluku nousi yli 1 000 henkilöön. Perille saavuttuaan Uno Cygnaeus alkoi välittömästi suunnitella kirkon rakentamista Sitkan saarelle. Laivan mukana tuotiin jo kirkon sisustukseen tarvittavia esineitä, kuten esimerkiksi B. A. Godenhjelmin maalaama alttaritaulu. Kuvernööri Etholén lahjoitti kirkkoon kuusi äänikertaa sisältävät urut, jotka valmistettiin Tartossa. Väliaikainen kirkko vihittiin käyttöön jo 23.8.1840. Seuraavana sunnuntaina kirkossa vietettiin ensimmäistä ehtoollisjumalanpalvelusta. Tallinnassa syntynyt saksalainen herra Höppner toimi urkurina ja hän oli Cygnaeuksen kuvauksen mukaan hyvin taitava muusikko; Höppner soitti kymmenmiehisen orkesterinsa kanssa – jossa oli kolme suomalaista soittajaa – myös illanvietoissa ja tanssiaisissa.

Ortodoksinen piispa hidastutti määräyksillään luterilaisen kirkon valmistumista. Kirkkorakennus ei saanut olla normaalin kirkon näköinen, eikä siihen saanut rakentaa mm. tornia. Kirkon piirustukset laadittiin siten tavallisen talon kaltaiseksi. Tien puolelta oli kulku kirkon eteiseen, josta pääsi sekä kirkkoon että seurakunnan kirjastoon oikealle. Kirkkosaliin mahtui 100 ihmistä ja kirkon toisessa päässä, takana oli sakasti sekä kahden huoneen ja keittiön pappila. Pappilaan oli oma sisäänkäyntinsä ja sieltä näkyi Tyynelle valtamerelle. Uusi luterilainen kirkko vihittiin käyttöönsä 24.8.1843. Pastori Uno Cygnaeus sai jo hyvissä ajoin vuonna 1843 tietää, että Pietarin ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra Zandt toivoi hänen viipyvän jonkin aikaa Pietarin hiippakunnassa Alaskan matkan jälkeen.

Paluumatkallaan Alaskasta pysähdyttiin Ohatskissa keskikesällä. Ohatskissa kuvernööri Etholén luovutti tehtävänsä seuraajalleen 9.7.1845. Täällä Uno Cygnaeus tapasi samoin seuraajansa Sitkan pastorina, Henrik Johannes Gabriel Plathanin (s. 15.2.1809 Saarijärvi ja k. 25.10.1887 Sortavala). Pietarin suomalais-ruotsalainen seurakunta perustettiin jo vuonna 1703 ja vuonna 1733 rakennettiin kaupunkiin Pyhän Annan kirkko seurakunnan käyttöön. Seurakunta jakautui kahtia vuonna 1745 ja suomenkieliset ja ruotsinkieliset valitsivat omat papit seurakunnilleen. Ruotsalaiselle seurakunnalle valmistui oma kirkko vuonna 1769, Pyhän Katariinan kirkko ja tällöin Pyhän Annan kirkko jäi suomalaisen seurakunnan käyttöön yksin. Vuonna 1805 valmistui suomalaiselle seurakunnalle täysin uusi kirkko, Pyhän Marian kirkko. Tästä lähtien myös tätä seurakuntaa kutsuttiin Pyhän Marian seurakunnaksi. Uno Cygnaeuksen tullessa Pietariin kaupungin asukasluku lähestyi jo puolta miljoonaa. Vuosina 1838-1857 Pietariin muutti noin 13 000 suomalaista. Uno Cygnaeuksen aikana Pietarissa oli noin 10 000 suomalaista. Seuraavaksi eniten Pietarissa oli Saksasta tulleita ihmisiä.