Juuso Walden (8. osa) 

Helmi- ja maaliskuun vaihteessa vuonna 1930 oli vuorossa Juuso Waldenin matka Yhdistyneisiin Kuningaskuntiin. Karl Rudolf Walden matkusti sattumoisin samalla poikansa kanssa saarivaltioon ja matkaan lähdettiin Hangosta suomalaisen voilastin mukana itäenglantilaiseen Hullin satamakaupunkiin. Matka taitettiin Suomi-Englanti vuorolaivalla, Arcturuksella, jonka kapteenina toimi Ossian Hjelt. Varhaisen ajankohdan vuoksi matkustajia oli sangen vähän laivalla, vain kymmenkunta. Matka laivalla sujui mallikkaasti ja perille laiva tuli Hulliin aikataulun mukaisesti myöhään illalla. Laivamatka kesti kuutisen vuorokautta. Satamakaupunki Hull oli tuohon aikaan hyvin pieni ja vaatimaton paikka, jonne tuotiin pääasiassa sahattua puutavaraa. Hullista matkaa jatkettiin rautateitse Lontooseen ja matka rautateitse Lontoon Kings Crossin asemalle kesti viitisen tuntia.

Matkalaiset olivat ennen iltaa Lontoossa ja perillä heitä oli vastassa paperi- ja selluloosa-alan agentteja ja joitakin ystäviä. Karl Rudolf Walden majoittui hotelli Ceciliin, joka sijaitsi aivan Lontoon keskustassa. Juuso Waldenin saatteli pitkäaikainen ystävä ja työkaveri Torsten Damstén hänelle varattuun asuntolaan, joka sijaitsi Lontoon pohjoisosassa, Bellsize Park Avenuella Hampsteadissa. Sieltä oli erittäin hyvät yhteydet kaikkialle keskustan alueelle. Asuntolan emäntänä oli rouva Hindle, joka järjesti asuntolan asukeille aamiaisen ja päivällisen. Useimmat asukkaat nauttivat lounaan työpaikoissaan.

Asuntolassa oli noin tusinan verran asiakkaita, varsin kirjavaa väkeä kaikki. Oli nuoria japanilaisia virkailijoita, Paraguayn suurlähettiläs Horazio Carissimo kolmannen vaimonsa ja pienen poikansa kanssa, scotlantilaisia tilintarkastajanuorukaisia, jotka toimivat harjoittelijoina Lontoon parhaimmissa tilintartamoissa. Asuntolassa majoittui samoin vähän vanhempaa väkeä, leskirouvia sekä neitejä. Vanhempi naisväki kokoontui iltaisin eteistilojen halliin pelaamaan bridgeä. Pari kertaa Juuso Waldenkin saatiin houkuteltua korttipöydän ääreen. Yleensä nuorempi väki kokoontui ping-pong-huoneessa tai biljardipöydän ääressä rentoutumaan iltaisin. Bellsize Park Avenuen asuntolan asukkaat maksoivat ylläpidostaan 2 £ 10 Sh viikossa, mutta pyykinpesu ja vaatteiden silittäminen ei kuitenkaan kuulunut tähän hintaan.

Maanalaisella matkustaminen Lontoossa oli tuolloin hyvin halpaa ja matkustamista varten lunastettiin tavallisesti joko viikon tai pitempi aikainen kausilippu. Tuolloin maanalainen liikennöi ympäri vuorokauden ja koska Bellsize Parkin asema sijaitsi aivan Juuso Waldenin majoituspaikan välittömässä läheisyydessä, hän ei omaan kulkemiseensa juuri muita kulkuneuvoja tarvinnutkaan. Kaupungilla miesten yleinen tyyli pukeutua oli tumma yksivärinen puku, mustat kengät, musta patahattu, ”bowler” eli knalli sekä sateenvarjo. Torsten Damstén asui viiden minuutin kävelymatkan päässä Juuso Waldenin kortteerista ja hän oli viettänyt Lontoossa jo puoli vuotta Juuso Waldenin saapuessa kauupunkiin. He olivat tutustuneet jo kouluaikana toisiinsa ja asevelvollisuudenkin aikana he olivat viettäneet samassa komppaniassa. Kauppakorkeakoulussa Damstén oli edellisellä vuosikurssilla ja Lontoossa hän oli myös kielitaitoaan kohentelemassa.

Etukäteen Juuso Waldenin harjoituspaikaksi oli Lontoossa sovittu H. B. Legge & Sons, Ltd, Corke, Sons & Co, Ltd ja Price & Pierce Ltd, jotka kaikki toimistot sijaitsivat Cityssä. Harjoittelu alkoi ensin H. B. Leggen toimistossa; toiminimen johtaja oli Harry B. Legge, merkittävä ulkomaisen paperin agentti Lontoossa, joka vasta hiljan oli tullut tekemisiin suomalaisen paperimyyjien kanssa. Näin siitä huolimatta, vaikka saksalaiset ja ruotsalaiset paperinmyyjät olivat jo entuudestaan heille tuttuja. Davies & Roylen kautta myytiin siihen aikaan suomalaista paperia ja heidän toimisto sijaitsi Swan Lanella, lähellä Cannon Streetiä. Heidän myyntitoimistoa johtivat herrat J. Dewsnap ja J. Multimer.

Valkeakosken paperitehtaan paperia tuotiin toki Englantiin, mutta se myytiin Lontoossa sulfaattioksapaperina, joka ärsytti Karl Rudolf Waldenia ja muita tehtaan johtomiehiä. Kun sitten Davies & Royle ei pyynnöistä huolimatta suostunut muuttamaan kantaansa, kääntyi silloinen johtaja Konrad Schuster Harry Leggen puoleen tiedustellen, olisivatko he kiinnostuneita edustamaan Valkeakosken voimapaperia. Johtaja Leggellä ei ollut mitää edustusta vastaan ja näin käynnistyi pitkä yhteistyö. Johtaja Leggen avustajina agentuurin hoidossa olivat hänen kaksi poikaansa. Vanhempi poika, Geoffrey, oli juuri aloittanut opiskelunsa Oxfordin yliopistossa ja kaavaili avioitumista, oli kriketistä paljon kiinnostuneempi kuin paperinmyynnistä. Nuorempi poika, Philip, joka oli myös hankkinut hyvän pohjakoulutuksen – hän suoritti koulunsa Sandhurstissa ja lisäksi opiskeli Cambridgessa – oli joutuisampien opintojen vuoksi ohittanut vanhemman veljensä ja oli jo agentuurin toiminnassa aktiivisesti mukana.

Leggen agentuurilla oli paikallisia myyntiedustajia Bristolin alueella ja Manchesterissa sekä Skotlannin Glasgowissa. Tämän lisäksi Lontoossa toimi aivan säännöllisesti kaksi kaupunkimyyjää, jotka aamuisin lähtivät toimistolta busseilla kulkemaan asiakkaiden luona kaupoilla edustussalkkunsa kanssa ja illalla raportoivat päivän tulokset jälleen toimistolla. He saivat käteisvaroja hyvin tarkasti suunniteltuun reittiin bussimatkoihin sekä aamu- ja iltapäiväteehen. Mitään kovin isoja kauppoja nämä kaupunkimyyjät eivät tehneet, sillä kaikkein tärkeimmät asiakkaan olivat agentuurin johtajan omien käyntien varassa. Johtaja Leggwe piti tätä toimintamallia kuitenkin kannattavana. Arvostetuin toimiston kaupunkimyyjä oli herra Philpott, johon myös Juuso Waldenkin pääsi tutustumaan harjoittelunsa aikana.

Leggen agentuurin kassakirjan pitäjänä toimi eversti Cowan, joka oli eläkkeelle joutunut upseeri. Hän sai työpaikkansa, koska oli Leggen perhetuttuja vaimonsa kanssa ja pelasivat johtajan kanssa joka sunnuntai bridgeä. Neiti Coxall toimi Harry B. Leggen sihteerinä ja joskus oli vaikea tietää, kumpi toimistoa oikein johti. Lisäksi toimistossa työskenteli komean korskea neiti Hindle. Tapana oli myös oman arvonsa tuntevissa toiminimissä pitää konttorin vartijana sekä juksevain asiain hoitajana eläkkeelle siirrettyä armeijan aliupseeria. Herra Davies hoiti tätä tonttia.

Harry Legge laittoi Juuso Waldenin ensimmäiseksi heti kirjoittamaan puhtaaksi sanelemiaan englanninkielisiä kirjeitä. Juuso Waldenin kielitaidolla tämä puhtaaksikirjoitus ei ollutkaan aivan yksinkertaista. Jokainen kirje täytyi käytännössä tehdä aina uudestaan, mutta onneksi Harry Legge oli sitkeä ja kärsivällinen. Walden ei hallinnut pikakirjoitusta, mutta ei hän kyllä ollut mikään konekirjoittajakaan. Lohdutukseksi kuitenkin johtaja Leggen kirjeet olivat onneksi melko lyhyitä. Kaikesta huolimatta koulutus oli opettavainen kokemus Juuso Waldenille. Seuraavaksi Walden pääsi tuuraamaan neiti Coxallin lomansijaisuutta; hän pääsi jälleen auttamaan kirjeenvaihtotehtävien laadinnassa. Yhtiön kirjeenvaihto oli sen verran suppeaa, että Juuso Waldenille jäi aikaa muuhunkin. Määrättyinä viikonpäivinä hän pääsi mukaan oppipojaksi Philpottin myyntikierrokselle Cityssä ostajien luona.

Krikettiä harrastettiin Leggen agentuurissa hartaasti ja aivan kaikki näyttivät olevan lajin saloista hyvin perillä, paisi tietenkin Juuso Walden. Siksi hän päätti ottaa lajista paremmin selkoa ja parhaiten se tapahtui seuraamalla itse peliä. Lontoossa hän näki kaksi suurta Englanti-Australia-maaottelua. Toinen pelattiin Lordsissa ja toinen Owalissa. Maaottelun kestoaika oli kuusi vuorokautta ja päättyi ratkaisemattomana, jos sinä aikana ei päästy tulokseen. Juuso Waldenilla oli vain seisomapaikka, josta ei voinut poistua paikkaansa menettämättä silloin, kun toiset esim. sateen sattuessa lähtivät paikallisiin pubeihin siemailemaan olutta.

Osana koulutusta Juuso Walden sai myös tuta, miten paperia kuljetettiin. Hän sai tehdä monia tarkastusmatkoja yleensä Surrey Commercial Docksilla – Lontoon lähellä sijaitsevassa satama-altaassa – jossa pääsi tarkastamaan Suomesta paperia tuoville aluksille paperin kuntoa sekä sen käsittelyä satamassa. Näistä käynneistään hän laati aina raportin. Vaikka Walden ei ollut mikään ammattilainen tarkastajana, hän kuitenkin koki nämä tarkastuspäivät tervetulleiksi vaihteluiksi jokapäiväisille myyntitöille ja konttoritöille. Näillä satamakäynneillä oli mahdollista tavata toisinaan aina suomalaisia ja vaihtaa kuulumisia. Kesän aikana Juuso Walden siirsi majoituksensa Bellsize Parkista Shellbourne Houseen, joka oli lähempänä hänen työpaikkojaan Cityn lähellä. Nyt hänen oli mahdollista tehdä työmatkat kävellen keskeisen paikan vuoksi. Uusi majoituspaikka oli myös jonkin verran edullisempi kuin edellinen paikka.

Vuoden 1930 talvi oli Suomessa hyvin leuto ja lämmin sekä lumeton, niin että vallan monissa paikoissa jäivät metsäajot tekemättä. Lontoossa kesä 1930 oli sitten hyvin kuuma kesä ja siellä ihmiset halasivat veden äärelle, jos se vain suinkin oli mahdollista. Viikonloppuilla kaikki kynnelle kykenevät hakeutuivat rantojen ja vesien äärelle vilvoittelemaan, myös Hyde Parkin Serpentine hyödynnettiin tässä suhteessa. Uudessa majoituspaikassa Juuso Waldenilla oli nyt myös onneksi huoneensa yhteydessä oma suihku. Shellbourne House majoitti suojissaan noin sataa henkeä, erittäin kansainvälistä väkeä ja paikka oli etenkin nuorison suosima. Suomesta sinne oli pitkäaikaisesti majoittunut neiti Hevonpää Viipurista. Suolikauppias Max Müller Sveitsistä asui siellä myös. Juuso Walden tutustui siellä hyvän kasvatuksen saaneeseen juutalaisnuoreen, Robert Steideliin, joka työskenteli setänsä paperiagentuurissa kilpaillen suomalaisen paperimyyjien kanssa. Hän myi itävaltalaista ja tšekkoslovakialaista paperia sekä englantilaista Reedin voimapaperia. Robert Steidel oli loistava pöytätenniksen pelaaja ja loistamaan hän pääsi myös biljardissa. Steidelin kanssa Juuso Walden kävivät yhdessä kokeilemassa onneaan White Cityn koirakilpailuissa.