Juuso Walden (5. osa)

Sitten seurasi kesälomavaihe ja kun harjoitusaikavelvoite näytti toteutuneen mainiosti, Juuso Walden lähetettiin Englantiin ensimmäistä kertaa uutta kieltä opiskelemaan. Eräs Yhtyneiden Paperitehtaiden agenteista, insinööri William Corke, hankki Juuso Waldenille sopivaksi katsomansa asunnon. Asunto oli 30 mailin päässä Lontoosta etelään Surreyn maakunnassa Walton-on-Thamesissa, siis Thamesin yläjuoksun varrella, sikäläisen Congregation-lahkoa tunnustavan pastori Dowin kodissa. Pastorin asunto sijaitsi välittömästi yhteydessä kirkkoon, jonka eräitä sivutiloja opiskelijat käyttivät paitsi opiskeluun myös pöytätenniksen pelaamiseen. 

Pastori Dow oli opiskellut Cambridgessa, ensisijaisesti matematiikkaa ja antoi tässä aineessa yksityisopetusta Cambridgeen pyrkijöille ja sen oppilaille. Papin perhekuntaan kuului vaimo, joka osoittautui toisinaan melko tuittupäiseksi, sekä heidän yhteinen poika, 5-6 vuoden ikäinen Alan ja koira. Wolton-on Thamesista – tavattoman kaunista seutua - Juuso Walden teki joko jalan, bussilla tai junalla lyhyitä matkoja lähellä sijaitseviin Hampton Courtiin, Esheriin, Sandown-Parkiin, Wimbledoniin ja Lontooseen. Lontoossa Juuso suoritti lähinnä kohteliaisuuskäyntejä sikäläisten agenttien luona, muidenkin kuin William Corken, joka oli toimittanut Juuso Waldenin Wolton-on-Thamesiin.

Selvää lienee, että Englannin-matka tuolloin suoritettiin aina laivateitse ja suomalaisia yhteyksiä usein käytettiin hyväksi. Siten Juuso Waldenin matka tapahtui linjalla Helsinki-Hanko-Hull-Lontoo ja käänteisessä järjestyksessä paluumatkalla. Tuo kesäkausi Lontoossa oli Juuso Waldenille monessa suhteessa hyvin antoisaa aikaa, vaikka varsinainen työnteko typistyikin kieliopintojen harjoittamiseen. Kun oli kesäaika, ei Englannissa harjoitettu tietenkään jalkapalloa, mutta sitä enemmän krikettiä. Lontoossa toimiva Yhtyneiden Paperitehtaiden agentin, Leggen, vanhin poika, Geoffrey, oli maan johtavia kriketinpelaajia, Kentin maakunnan kapteeni ja useiden englantilaisten ulkomailla kiertäneiden krikettiyksiköiden kapteeni. Geoffrey Lagge menetti toisessa maailmansodassa henkensä lentäjänä. Juuso Waldenilla ei ollut varoja hankki eturivin paikkoja otteluihin, vaan oli tyytyminen seisomapaikkoihin takarivissä. Juuso Walden lähti jo viideltä aamulla jonottamaan lippua Lontoon Cricket-stadionille Lordsiin Englannin ja Australian väliseen krikettiotteluun. Usein saattoi myös käydä niin ikävästi, että jonottaja sai kääntyä takaisin portilla, sillä peliä ei pelattu sateen vuoksi; ja Lontoossahan sataa sangen usein kesälläkin. 

Samalla matkalla Juuso Walden ennätti myös seurata sikäläisiä hevoskilpa-ajoja Sandown-Parkissa sekä nähdä yhden Derby-laukkakilpailun, jotka ovat lajissaan maailmankuuluja. Kilpailujen seuraaminen oli Juuso Waldenille aivan uusi ja mielenkiintoinen kokemus. Vielä myöhemminkin elämänsä varrella Juuso Walden seurasi mielellään mm. vinttikoirien kilpajuoksuja. Kaikkein tärkein luottamustehtävä matkan aikana Juusolla oli kuitenkin pappilan kotipihan ruohokentän hoitaminen Wolton-on-Thamesissa. Walden kitki nurmikentän rikkaruohoista ja leikkasi nurmikon sametintasaiseksi. Tämä oli työtä, johon Englannissa joutuu hyvin helposti, vierailipa missä tahansa.

Seuraava joululoma kului Suomen Selluloosayhdistyksessä ja Keskuslaboratoriossa. Keskuslaboratorio oli tuolloin Hesperiakadulla. Selluloosayhdistyksessä Juuso Walden tutustui lyhyen ajan vuoksi eri osastoihin varsin nopeassa vauhdissa. Keskuslaboratorion toimitusjohtajana toimi sittemmin vuorineuvoksena tunnettu, Walter Gräsbeck, ja sitä johti maisteri Bergman, apulaisenaan tohtori Backman. Keskuslaboratoriossa Walden seurasi eri massojen jauhatuskokeita ja tässä työssä esimiehenä oli diplomi-insinööri, rouva Grönvik.

Vuorineuvos Karl Erik Ekholm.

Keväällä 1929 sai Juuso Walden Kauppakorkeakoulun toisen kurssin tentit suoritettua ja hän pääsi Valkeakoskelle, jossa oli jo aikaisemmin viettänyt lyhyitä jaksoja jonkin loman tai pyhän yhteydessä. Nyt oli tarkoitus alkaa työnteon ohella harjoitteluun täysipainoisesti niin tehtaalla kuin tehtaan konttorissakin. Tuolloin Valkeakosken paperitehtaan johtaja oli filosofian maisteri Karl Erik Ekholm (s. 10.8.1896 Vaasa ja k. 14.4.1975 Kuusankoski), myöhemmin vuorineuvos, joka asui yksin huomattavan suuressa Furunäsin talossa. Hän tarjoutui ottamaan Juuso Waldenin jonkinlaiseen täysihoitoon luokseen, ja ehkä myös seuralaisekseen vapaahetkinään. Tämä Koskissa oleskelu kesti noin vuoden ja sen aikana Juuso Walden tenttasi Kauppakorkeakoulussa rästiin jääneen saksankielen. Valkeakoski ja sen tehdasalue, Tervasaari, eivät suinkaan olleet maan koristuksia eivätkä voineet ylpeillä uudenaikaisuudella, vaan hyvinkin vanhaa ja huonokuntoista oli riittämiin seudulla. Kesällä 1929 oli pulakaudet merkit jo selvästi olemassa. Valkeakoskelta kulkuyhteydet muille paikkakunnille olivat hyvin puutteellisia ja paikkakunta kärsi erityisesti varsinkin työttömyydestä.

Näissä puutteellisissa oloissa poliittiset riidatkin helposti kärjistyivät äärimmilleen, mutta oli paikkakunnalla saatu jotakin hyvääkin aikaiseksi. Paperitehtaan Lotilaan sijoitetun internaattiammattikoulu käynnistyminen sekä paperinjalostuksen alullepano Myllysaaressa olivat sellaisia. Kummastakin toimintamuodosta kehittyi huomattavia tekijöitä alallaan sekä Valkeakoskella että koko valtakunnassa. Valkeakoskella ei tuohon aikaan ollut vielä katuja, vaan niiden tilalla olivat kujat ja kinttupolut. Kaikki paikkakunnan rakennukset olivat sikin sokin ja varsin tiiviinä rykelmänä. Talot rakennettiin yleensä vuokratonteille ja kesti kauan ennen kuin vuokra-alueet saatiin lunastettua ja Valkeakoskelle saatiin asemakaavan laatiminen alkuun.

Sisävessoja oli Valkeakosken kauppalassa kaksi kappaletta: yksi Tervasaaren sulfaattitehtaalla ja toinen kunnanlääkärin asunnossa, ja tähän supistuivat kauppalan vesijohtolaitteet muutenkin. Esim. tehtaanjohtajan asuintalossakaan ei vielä tuolloin ollut sisävessaa. Sulfiitti- ja sulfaattitehdas tuoksuivat kilvan ja välistä yhtäaikaakin. Sulfaattitehtaan soodaosastoa kutsuttiin ”pilliksi” ja siellä tuntemattoman oli jopa hengenvaarallista liikkua osin huonon valaistuksen ja osin siellä esiintyvien savujen, hautojen ja salareikien vuoksi. Vanha kanava erotti toisistaa Myllysaaren ja Tervasaaren, joka jälkimmäinen oli tosin vuosikymmenien kuluessa vähitellen kasvanut kiinni mantereeseen. Proomulla hoidettiin liikennettä kanavan yli kesäiseen aikaan. Proomua kutsuttiin ”Lokomobiiliksi” ja kanavan sulkeuduttua tehdasalueet yhdistettiin proomuista rakennetulla ponttoonisillalla. Tervasaaresta tuotiin Myllysaareen selluloosaa ja Myllysaaresta siihen aikaan taas pääasiassa paperia. Aikanaa tehdas oli rakennettu Sorrin vesivoimalaitoksen varaan, mutta tuotannon kasvaessa tämä voimanlähde ei enää riittänyt, vaan ensin turvauduttiin höyrykoneisiin ja myöhemmin höyryturbiineihin. Myöhemmin saatiin myös linjayhteys Nokialle aikaiseksi.

Juuso Walden tutustui ensin Valkeakoskella monipuolisesti tehtaalla töihin ja sen jälkeen siirtyi tehtaan konttorin puolelle, jos aikaa jäi. Maisteri Ekholm avusti mielellään Waldenia yksityiskohtaisen opinto-ohjelman laadinnassa. Juuso Walden aloitti tutustumisen työvaiheesiin voima- ja höyrypuolelta, jatkoi korjaus- ja sähköverstailla ja sen sen jälkeen käyden tehtaat läpi järjestyksessä: sulfiittitehdas, sulfaattitehdas ja paperitehdas, unohtamatta kalkkiuunia, joka – vaikka sivussa sijaitsikin – oli elimellinen osa sulfaatitehdasta. Läpikäymättä ei myöskään jääneet saha eikä kuljetusosasto, puuvarasto tai rakennuspuoli. Juuri aloittaneessa Lotilan ammatikoulussa oli rehtorina insinööri V. P. Suihko, joka oli ainoa koululla asuva opettaja. Kun Suihko toisinaan joutui poistumaan paikkakunnalta – esim. uusia oppilaita kouluun valitsemassa – joutui Juuso Walden silloin valvomaan koulun nuoria oppilaita. Oppipojat olivat töissä päiväajan, mutta illat ja yöt he viettivät koululla. Ajan kuluessa koulun vuosikurssien määrä kasvoi ja koululle kiinnitettiin myös vararehtori ja apuopettaja, johon toimeen tuli Ola Finell, sittemmin nimeltään Olavi Turma.

Kattilahuoneen ja voima-asemien johtajana vaikutti tuolloin insinööri U. V. Isotalo ja kattilahuoneen puolella oli mestarina Sakari Valmu ja sähkömestarina Otto Kolhonen. Juuso Walden joutui kattilahuoneella tekemisiin varsinkin Vikki Reinin sijaisena toimivan apukeittäjän; Reino Hellstenin kanssa, joka oli totinen torvensoittaja ja valmis opettamaan ja vastaamaan noviisin kysymyksiin. Reino Hellstenin tytär toimi myöhemmin Valkeakosken puhelinkeskuksen johtajattarena. Vesikokeiden ottaminen oli kattilapuolella olevinaan tärkeä apulaisen tehtävä ja mitatut arvot merkittiin huolellisesti kirjoihin. 

Juuso Walden merkitsi keräämänsä henkilötiedot omaan kouluvihkoon ja isännöitsijä Ekholmin kanssa he iltaisin tenttivät toisiltaan, kuka kukin oli. Isännöitsijä Ekholm oli erittäin hyvin perillä tehtaansa henkilökunnasta ja hän halusi uudessa asemassaan säilyttää mahdollisimman läheisen kosketuksen osaston eri tehtävissä työskenteleviin naisiin ja miehiin; jos mahdollista, hän hankki selvyyden siitä, missä he asuivat ja millaiset olivat heidän perhesuhteensa. Juuso Waldenilla oli siis rooli olla hänelle tietojenhankkijana. Isännöitsijä Ekholmilla oli äiti ja yksi sisar ja veli, jotka eivät asuneet Valkeakoskella. Furunäsin talossa asuivat Ekholmin ja Juuso Waldenin lisäksi erittäin voimakastahtoinen emännöitsijä ja koira. Emännöitsijä vaati talon asukkaita noudattamaan tiukasti ruokailuaikoja ja esiintymään ihmisiksi, mutta koiralle hän soi huomattavia vapauksia.