William Shakespeare (2. osa)

Kaikista William Shakespearen murhenäytelmistä juuri Romeo ja Julia on kaikkein vaikuttavin ja mieltä järkyttävin näytelmä. Näytelmän tapahtumat keskittyvät Italian Veronaan ja tässä näytelmässä on todellista eteläistä väkevien intohimojen sekä runsaiden värien loistoa. Hyvin italialaiselta tuntuu myös rakastavaisten omien perheiden välinen taistelu elämästä ja kuolemasta, joka näytelmän lopuksi myös tuhoaa nuorenparin onnen. William Shakespeare ryhtyi pian mukauttaa perinteisiä tyylejä omiin tarkoitusperiinsä; Romeo ja Julia olivat ehkä paras esimerkki tyylien sekoittumisesta. Romeon ja Julian, Richard II:n ja Kesäyön unelman aikaan 1590-luvun puolivälissä William Shakespeare alkoi kirjoittaa luonnollisempaa runoutta. Hän viritti yhä enemmän metaforiaan ja kuviaan itse draaman tarpeisiin.

Samoin satunäytelmä, Kesäyön unelmia, on mestarillinen näytelmä, joka pitää sisällään niin paljon lyriikkaa, että sitä voitaisiin pitää yhtä hyvin lyyrisenä runona kuin draamana. Shakespearen näytelmistä vain Myrskyä voi verrata samoin verrata Kesäyön unelmiin. Unelmien henkilöhahmot ovat kevyitä sekä ilmavia henkiolentoja, kuten keijukaisten kuningatar, Titania, tai viekkaita ja kujeellisia, kuten Puck, joka ihmisille ja muille olennoille tekee ihan vain huvikseen kepposia.

Vuonna 1597 William Shakespeare osti 60 punnalla Stratfordin suurimman talon itselleen.

Tuohon aikaan, kun William Shakespeare sai valmiiksi tämän näytelmän, hän oli jo saavuttanut merkittävän aseman ja saattoi avustaa taloudelliseen ahdinkoon romahtanutta vanhaa isäänsä. William Shakespeare omisti noin 30-vuotiaana Lontoossa oman, uuden teatterin. Uusi teatteri, Globe-teatteri, oli rakennettu vuonna 1599 Thamesin etelärannalle Southwarkiin; vastarannalla sijaitsi St. Paulin katedraali. Hän onnistui myös aatelisarvon saamisessa itselleen. Vaikka näyttelijöitä etupäässä pidettiin tuona aikana ilveilijöinä ja irtolaisina, Shakespearen onnistui kahden ystävänsä kanssa nousta herrasmiesten luokkaan. William Shakespearesta varttui varakas mies, kun hän pystyi hankkimaan itselleen Stratfordin suurimman talon ja siihen kuuluvan puutarhan. Lisäksi hän hankki vielä toisenkin talon Stratfordista sekä viljelysmaata kaupungin ulkopuolelta.

Tuohon aikaan William Shakespeare vietti huoletonta ja perin onnellista elämää ja tämä huokuu myös hänen näytelmistään samaan aikaan. Esimerkiksi Windsorin iloiset rouvat-huvinäytelmässä kaksi elämänhaluista ja kaikin puolin kunniallista rouvaa tekevät ihan vain huvikseen mustasukkaisille aviomiehilleen sekä naurettavalle naistenmetsästäjälle ja lavertelijalle, John Falstaffille kepposia toistensa jälkeen. Oluttynnyrimahaiseksi kuvattu lihava ritari Falstaff onkin William Shakespearen kuolemattomia koomillisia henkilöhahmoja. Näytelmäkirjailija William Shakespeare oli ennättänyt luoda hahmon jo näytelmässä Henrik VI. Henrik VI-näytelmässä Falstaff on vain merkittävästi korkeammalla tasolla kuin Windsorin iloisissa rouvissa. Tähän samaiseen William Shakespearen elämän kauteen lukeutuvat myös hänen huvinäytelmänsä Miten haluatte, Paljon melua tyhjästä sekä Loppiaisaatto.

Tätä Shakespearen elämänvaihetta seurasi sitten seuraava, jota voisi jo kutsua hyvällä syyllä suurten murhenäytelmien kaudeksi. Tähän vaiheeseen siirtymistä oli vahvasti auttamassa kuningatar Elisabeth I:n (s. 7.9.1533 ja k. 24.3.1603) sairastuminen ja lopulta kuolema maaliskuussa 1603, joka vaikutti jopa kansalaisten yleiseen mielialaan Englannissa tuolloin. Elisabeth I oli yksi Englannin menestyksekkäimmistä monarkeista ja hän oli kuningas Henrik VIII:n ja kuningatar Anna Boleynin tytär. William Shakespearen näytelmätuotannossa ei kuitenkaan pysty erottamaan mitään tiettyä rajaa murhe- ja huvinäytelmäin välillä. Useammin on tilanne se, että huvinäytelmissä on melankolisia, traagisia ja sielun tuskaa ilmentäviä kohtauksia ja murhenäytelmissä taas esiintyy toisinaan meluisan leikillisiä tai hauskoja henkilöitä kohtauksissa. William Shakespeare voidaan tyypillisenä englantilaisena nähdä sekä raskasmielisenä että leikillisenä henkilönä myös itsekin. Hänen näytelmätuotannossaan vain Kesäyön unelmia ja Kuinka äkäpussi kesytetään ovat aidosti puhtaita komedioita.

Williamin isä, John Shakespeare, kuoli ja haudattiin 8.9.1601 Pyhän kolminaisuuden kirkkoon Stratfordissa. Samana vuonna William Shakespeare kirjoitti murhenäytelmän Julius Caesar. Tämän tragedian sankari ei kuitenkaan ole Julius Caesar, vaan roomalainen senaattori, Marcus Junius Brutus (85 eaa. – 42 eaa.), josta tuli yksi Julius Caesarin salamurhaajista. Kun Globe-teatteri Thamesin etelärannalla aloitti toimintansa syksyllä 1599 oli Julius Caesar yksi ensimmäisistä teatterin näytelmistä. Teatterin rakennutti Shakespearen näyttämöyhtiö, Lord Chamberlain’s Men. Suurin osa William Shakespearen suurimmista vuoden 1599 jälkeisistä näytelmistä kirjoitettiin Globe-teatteria varten ja niitä olivat mm. Hamlet, Othello ja King Lear. Teatteri tuhoutui tulipalossa 29.6.1613 ja Globe-teatteri rakennettiin samalle paikalle uudestaan kesäkuuhun 1614 mennessä. Tässä paikassa se toimi teatterin sulkemiseen asti vuonna 1642.

Globen omistivat teatterin näyttelijät, jotka olivat myös Lord Chamberlain’s Menin osakkeenomistajia. Globe-teatterin osakkeenomistajia olivat näyttelijät Richard Burbage ja hänen veljensä Cuthbert Burbage, William Shakespeare, John Heminges, Augustine Phillips ja Thomas Pope. Teatteri rakennettiin vain sadan metrin päähän Thamesin ruuhkaisesta rannasta ja teatterin tontti sijaitsi lähellä viljelysmaata ja avoimia peltoja. Tontti oli huonosti kuivattu ja huolimatta etäisyydestä joesta se oli altis tulville varsinkin nousuveden aikoihin.

Vuonna 1603 valmistui William Shakespearen teos, Hamlet. Juuri tämän näytelmän psykologisesti niin kiintoisasta, puoleksi hullun koomillisesta, mutta pohjimmiltaan kovin pateettisesta ja traagisesta roolista uneksivat kaikki näyttelijät saadakseen sen näyteltäväkseen. Hamlet tunnetaan varmasti William Shakespearen kuuluisimpana luomuksena, ehkä kaikkein vaikuttavimpana myös juuri siksi, että teos sisältää suuren määrän runoilijan omia persoonallisia ajatuksia. Tanskan prinssi käy teoksessa kuuluisaa yksinpuheluaan elämän ja kuoleman mietteitä pohtien, ja olemme siinä helposti myös kuulevinamme runoilijan omankin äänen.

Tunnetussa Hamletin draamassa isän haamu ilmestyy Hamletille ja vannottaa Hamlet prinssiä kostamaan sedälleen, Claudiukselle, julmalle tyrannille, joka on surmannut hänen isänsä, vietellyt Hamletin äidin ja ryöstänyt häneltä itseltään kruunun. Hamlet näyttelee hullua voidakseen epäluuloja herättämättä täyttää lupauksensa. Kuitenkin juuri koston hetken koittaessa Hamletin valtaa arkuus ja lamauttava raskasmielisyys. Hamlet tuntee olonsa kyllästyneeksi. Näytelmän tekstiin William Shakespeare on sisällyttänyt paljon omia ajatuksiaankin. Runoilija Shakespeare laittaa Hamletin repliikkeihin tokaisuja, jotka ovat jääneet elämään lentävinä lauseina. Kaikille tuttu: ”Ollako vai eikö olla, siinä pulma!” Toisaalta: ”On aika sijoiltaan: miks synnyinkään minä kurja paikoilleen sen siirtämään”.

Vuonna 1604 Hamletin jälkeen William Shakespeare kirjoitti näytelmän, Othello. Se kertoo Venetsian palveluksessa olevasta urhoollisesta sekä uskollisesta maurilaisesta kenraalista. Othellon miehisyyteen on rakastunut kaunis ja ylhäissukuinen venetsialainen Desdemona ja he ovat menneet naimisiin. He elävät yhdessä Venetsiassa perin onnellista elämää. Tässä vaiheessa näyttämölle astuu Jago-roisto, kateuden ja vahingonilon henkilöitymä, ihmishahmossa liikkuva paholainen. Jago on Othellon henkivartioston upseeri, mutta hänet on virka-arvossa sivuuttanut firenzeläinen Cassio.

Jagon loukattu turhamaisuus tekee hänestä luihun silmäinpalvelijan, joka päättää kostaa kohtelunsa uskottelemalla Othellolle, että tämän vaimo pettää häntä Cassion kanssa. Varsin suunnitelmallisesti Jago vähitellen valaa epäilyksen siementä Othellon rehelliseen ja pahaa-aavistamattomaan mieleen, kunnes hänen mieli on kokonaan myrkytetty. Silloin maurin kiivas afrikkalainen temperamentti saa ylivallan ja se purkautuu kauheutena. Raivoissaan Othello tappaa naisen, jota hän rakastaa enemmän kuin ketään muuta naista. Hetkellä, jolloin Othello iskee tikarin Desdemonan rintaan, hän tuntee samalla kuolevansa myös itse. Samanaikaisesti, kun hän hukannut uskonsa ihmiseen, jota syvästi rakasti, hän samalla kokee maailman muuttuneen iljettäväksi paheen ja petoksen kuonapesäksi. Tämän näytelmän lopuksi Othello iskee miekan omaan rintaansa ja kaatuu henkensä menettäneenä Desdemonan rinnalle.

Koko uransa ajan William Shakespeare jakoi aikansa Stratfordin ja Lontoon kesken. Vuonna 1596, vuotta ennen kuin Shakespeare osti 60 punnalla New Placen perheensä kodiksi Stratfordista, hän asui St. Helen’sin seurakunnassa Bishopsgatessa, Thames-joen pohjoispuolella. Shakespeare muutti joen yli Southwarkiin vuoteen 1599 mennessä, samana vuonna hänen teatteriyrityksensä rakennutti sinne Globe-teatterin. Vuoteen 1604 mennessä William Shakespeare oli muuttanut joen pohjoispuolelle Pyhän Paavalin katedraalin pohjoispuolelle, jossa oli useita hienoja taloja. Siellä hän vuokrasi huoneita ranskalaiselta hugenotilta nimeltä Christopher Mountjoy, joka valmisti naisten peruukkeja ja muita päähineitä.