sunnuntai 10. syyskuuta 2023

 Sanoittajapariskunta Alan ja Marilyn Bergman

Marilyn ja Alan Bergman.

Maanantaina 11.9.2023 täyttää 98 vuotta Alan Bergman. Hän on tehnyt yhdessä oman vaimonsa, Marilyn Bergmanin kanssa merkittävää yhteistyötä monien maailmankuulujen musiikki-ihmisten kanssa etupäässä laulujen sanoittajina. Tehdäänpä pieni aikamatka Bergmanien musiikkimaailmaan. Tervetuloa mukaani!

Lauluntekijä Johnny Herndon Mercer.

Musiikinmaisteri Alan Bergman (s. 11.9.1925) ja hänen työ- ja aviopari Marilyn Keith Bergman (s. 10.11.1928 ja k. 8.1.2022) olivat oivia amerikkalaisia laulunsanoittajia, jotka ovat tehneet monien musiikintekijöiden kanssa hyvin kuuluisaa ja jälkiäjättävää yhteistyötä. Molemmat syntyivät juutalaisperheisiin ja avioliiton pariskunta solmi vuonna 1958 Kaliforniassa. Yhdessä he ovat kirjoittaneet musiikkia ja varsinkin sanoituksia lukemattomiin kuuluisiin televisio-, elokuva- ja näyttämöteoksiin. Alan ja Marilyn Bergman nauttivat yhdessä menestyksekkäästä musiikkiurasta; he ennättivät saada neljä Emmy-palkintoa, kolme Oscar-palkintoa ja kaksi Grammy-palkintoa – mukaan lukien Vuoden laulu, jota on jaettu vuodesta 1958 lähtien. He ovat myös Songwriters Hall of Famessa, jokanka perustivat lauluntekijä Johnny Herndon Mercer (s. 18.11.1909 ja k. 25.6.1976), musiikkikustantaja Abe Olman (Abraham Olshewitz, s. 20.12.1887 ja k. 4.1.1984) ja kustantaja Howie Spencer Richmond (s. 18.1.1918 ja k. 20.5.2012).

Howie Spencer Richmond.

Alan Bergman syntyi kotiäiti Ruth Marguliesin ja lastenvaatteiden myyjän Samuel Bergmanin poikana Brooklynissa New Yorkin osavaltiossa. Alan Bergman opiskeli Pohjois-Carolinan yliopistossa Chapel Hillissä ja suoritti myös musiikin maisterin tutkinnon UCLA:ssa, Kalifornian yliopistossa, Los Angelesissa. Vuonna 1928 aivan samassa sairaalassa, missä Allan Bergman oli syntynyt kolme vuotta aikaisemmin, näki päivänvalon myös Marilyn Bergman. Marilyn oli Edith Arkinin ja Albert A. Katzin tytär. Ennen psykologian ja englannin opintoja New Yorkin yliopistossa Marilyn opiskeli musiikkia High School of Music & Artissa New Yorkissa, jonka New Yorkin pormestari Fiorollo Henry LaGuardian (Fiorello Raffaele Enrico La Guardia, s. 11.12.1882 ja k. 20.9.1947) perusti vuonna 1936.

Fiorollo Henry LaGuardian.

Alan Bergman työskenteli alkuun 1950-luvun alussa tv-ohjaajana ja lauluntekijänä Philadelphian WCAU-TV:ssä. Lauluntekijä ja Capital Recordsin Hollywoodiin vuonna 1942 tuottaja Buddy DeSylvan kanssa perustanut Johnny Mercer houkutteli Alan Bergmanin muuttamaan Los Angelesiin ammattimaiseksi lauluntekijäksi. Los Angelesissa Marilyn ja Alan vasta tapasivat toisensa. Marilyn oli muuttanut Kaliforniaan ystävänsä, lauluntekijä Bob Russellin (s. 25.4.1914 ja k. 18.2.1970) ja tämän Anna-vaimon kanssa. Marilyn ajautui täysin vahingossa laulunkirjoittajaksi, sillä hän kaatui ja mursi olkapäänsä eikä pystynyt pianonsoittoon. Tämän vuoksi hän alkoi kirjoittaa laulunsanoituksia. Hänellä ei omasta mielestään ollut myöskään riittävästi kurinalaisuutta eikä lahjakkuutta tullakseen konserttipianistiksi. Säveltäjä Lew Spencen (s. 29.6.1920 Cedarhurst, New York ja k. 9.1.2008 Los Angeles) välityksellä Alan ja Marilyn tapasivat toisensa, kun molemmat alkoivat tehdä hänelle sanoituksia.

Sanoittajat Marilyn ja Alan Bergman.

Bergmanit avioituivat vuonna 1958 ja heille syntyi tytär, Julie Bergman Sender, joka toimii itsenäisenä elokuvatuottajana ja ohjaajana. Hänet muistetaan elokuvista, kuten mm. elokuvat Six Days Seven Nights (1998), G. I. Jane (1997) ja Major League (1989). Hänellä on tytär, nimeltään Emily Sender. Säveltäjä Lew Spencen kanssa Bergmanit kirjoittivat sanoituksia mm. Dean Paul Martinin (Dino Paul Crocetti, s. 7.6.1917 Steubenville, Ohio ja k. 25.12.1995 Beverly Hills, Kalifornia) vuoden 1958 albumille, Sleep Warm sekä ”Frank” Francis Albert Sinatralle (s. 12.12.1915 Hoboken, New Jersey ja k. 14.5.1998 Los Angeles) vuoden 1960 albumille, Nice ’n Easy. Bergmanit kirjoittivat vuonna 1961 – ensi-ilta 17.5.1961 - ensimmäisen nimikappaleensa elokuvaan The Right Approach, jonka musiikin Lew Spence sävelsi.

Julie Bergman Sender isänsä ja äitinsä sekä tyttärensä, Emily Spenderin kanssa.


Vuonna 1964 Alan ja Marilyn Bergman kirjoittivat sanat ensimmäiseen Broadway-musikaaliinsa, Something More! Tämän musikaalin sävelsi kanttorin poika ja säveltäjä Sammy Fain (Samuel E. Feinberg, s. 17.6.1902 New York City ja k. 6.12.1989 Los Angeles, Kalifornia). Vuonna 1967 Bergmanit aloittivat yhteistyön säveltäjä, sovittaja, tuottaja ja trumpetisti Quincy Delight Jonesin (s. 14.3.1933 Chicago, Illinois) kanssa. Quincy Jonesilla on ollut ainakin 80 Grammy-ehdokkuutta ja hänelle on myönnetty 28 Grammy-palkintoa sekä Grammy Legend Award-palkinto vuonna 1992. Bergmanit kirjoittivat sanat Quincy Jonesin kappaleeseen samannimiseen elokuvaan, In the Heat of the Night. Tämä elokuva teki myös Bergmaneistä tunnettuja sanoittajia. Vielä myöhemmin Bergmanit työskentelivät Quincy Jonesin kanssa Michael Jacksonin soundtrack-albumilla, ET the Extra-Terrestrial (1982), jolle he kirjoittivat laulunsanat ”Someone In the Dark”-lauluun ja vuoden 2007 Ennio Morriconen tribuutioalbumille, We All Love Ennio Morricone; albumille Bergmanit kirjoittivat sanat ”I Knew I Loved You”-kappaleeseen, jonka levylle lauloi kanadalainen laulajatar, Céline Marie Claudette Dion (s. 30.3.1968 Charlemagne, Quebec).

Quincy Delight Jones.

Vuodeksi 1968 valmistui Norman Jewisonin ohjaama elokuva, Thomas Crown Affair (Tapaus Thomas Crown), johon elokuvaan tilattiin Enrico Nicola ”Henry” Mancinilta (s. 16.4.1924 Cleveland, Ohio ja k. 14.6.1994 Los Angeles, Kalifornia) musiikkia. Mancini sävelsi pelkästään vuosien 1952-1958 aikana työskennellessään Universal-International-elokuvastudion musiikkiosastolla musiikin yli sataan elokuvaan. Aikanaan Mancinilla oli ehdokkuuksia Grammy-palkintoon 72 kappaletta ja Grammy-palkintoja 20 kappaletta. Oscar-palkinnon ehdokkuuksia oli 18 ja Oscar-palkintoja neljä kappaletta. Hän sai myös yhden Golden Globe-palkinnon sekä kaksi Emmy-ehdokkuutta urallaan. Henry Mancini kuitenkin kieltäytyi kunniasta ja suositteli elokuvaan säveltäjäksi ranskalaista jazzpianistia ja sovittajaa, Michel Jean Legrandia (s. 24.2.1932 ja k. 26.1.2019).

Enrico Nicola "Henry" Mancini.

Michel Legrand oli hyvin tuottelias säveltäjä, joka ennätti tehdä musiikkia yli 200 elokuvaan ja televisio-ohjelmaan, monien muiden kappaleiden lisäksi. Hänet muistetaan hyvin yhteistyöstä ranskalaisen uuden aallon elokuvaohjaaja Jacques Demyn (s. 5.6.1931 ja k. 27.10.1990) kanssa. Legrand syntyi Pariisissa, jossa hänen isällään, kapellimestari ja säveltäjä Raymond Legrandilla oli oma orkesteri. Michel Legrandin äiti, Marcelle Ter-Mikaëlian oli kapellimestari Jacques Hélianin sisar. Legrand opiskeli Pariisin konservatoriossa mm. Nadia Boulangerin kanssa ja sai huippuarviot sekä säveltäjänä että pianistina. Vain 22-vuotiaana hän saavutti kansainvälistä suosiota albumillaan ”I Love Paris”, josta muodostui hyvin suosittu äänilevy. Hän jatkoi työskentelyä Yhdysvalloissa sellaisten jazzsolistien, kuin Miles Dewey Davisin (s. 26.5.1926 ja k. 28.9.1991) ja Stan Getzin (Stanley Gayetski, s. 2.2.1927 ja k. 6.6.1991) kanssa. Michel Legrand toimi kapellimestarina ja ennätti julkaista yli sata albumia maailmanluokan esiintyjien kanssa. Hän sai töistään kolme Oscar-palkintoa ja oli Oscar-ehdokkaana peräti 13 kertaa. Lisäksi hänet palkittiin viidellä Grammy palkinnolla ja vuonna 1990 hän sai pitkän uransa kunniaksi paikan Songwriters Hall of Famessa.

Michel Legrand.

Elokuvan ohjaaja Norman Lewison halusi purjelentokonekohtaukseen Michel Legrandilta sävelmän, joka muistuttaisi juuri hiljan ilmestynyttä The Beatles-yhtyeen tuoretta hittisävelmää, ”Strawberry Fields Forever”. Quincy Jones suositteli Legrandille kappaleen tekoon yhteistyökumppaneiksi sanoittajapari Alan ja Marilyn Bergmania. Michel Legrand esitteli tarkoitukseen säveltämiään teemoja puolen tusinaa kappaletta Bergmaneille. Näistä teemoista Bergmanit valitsivat parhaaksi Mozartin Sinfonia consertante viululle, alttoviululle ja orkesterille Es-duuri (KV 364) hitaan toisen osan alkutahtien innoittaman polveilevan sävelmän, johon he tekivätkin elokuvan päähenkilön mielentilaa kuvaavan, tajunnanvirtaa muistuttavan sanoituksen mielen tuulimyllyistä.

Howard Anddrew "Andy" Williams.

Tätä laulua tarjottiin ensin Howard Andrew ”Andy” Williamsin (s. 3.12.1927 Iowa ja k. 25.9.2012 Branson, Missouri) laulettavaksi elokuvaan, mutta hän kieltäytyi tehtävästä. Lopulta tehtävän sai brittinäyttelijä Reginald Carey ”Rex” Harrisonin (s. 5.3.1908 Lancashire, Englanti ja k. 2.6.1990 New York) poika, näyttelijä ja laulaja Noel Harrison (s. 29.1.1934 Lontoo ja k. 19.10.2013 Devon, Cornwall). Bergmanit tekivät Legrandin kuolemattomaan sävelmään englanninkieliset sanat, joka toi heille vuoden 1969 Oscar-gaalassa Oscar-palkinnon. Tämä kuolematon laulu on tietenkin The Windmills of Your Mind, jota on levytetty sittemmin useita kertoja maailmalla.

Noel Harrison.

Kahden seuraavan vuoden aikana Legrand ja Bergmanit olivat ehdolla parhaan alkuperäisen kappaleen palkinnon saajiksi sävelmällä What Are You Doing the Rest of Your Life?, elokuvasta The Happy Ending (1969) ja vuonna 1970 sävelmällä ”Pieces of Dreams”, samannimisestä elokuvasta. Bergmanit tekivät Michel Legrandille kahdeksan sanoitusta vuonna 1972 säveltämälleen albumille laulajatar Sarah Lois Vaughanille (s. 27.3.1924 ja k. 3.4.1990).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti