sunnuntai 10. syyskuuta 2023

 Sanoittajapariskunta Alan ja Marilyn Bergman (2. osa)

Marvin Frederick Hamlisch.

Säveltäjä ja kapellimestari Marvin Frederick Hamlischin (s. 2.6.1944 ja k. 6.8.2012) kanssa Bergmanit tekivät yhdessä näyttelijär ja laulajatar Barbara Joan ”Barbra” Streisandille (s. 24.4.1942 New York) hitin ”The Way We Were”, joka ilmestyi myös samannimisessä elokuvassa. Kappaleen tekijät saivat laulusta Oscar-palkinnon ja Golden Globe-palkinnon parhaasta alkuperäiskappaleesta vuonna 1974 sekä Grammy-palkinnon vuoden laulusta vuonna 1975. Vuonna 1983 Michel Legrand sävelsi musiikkia elokuvaan, Best Friends, jossa oli Bergmanien sanat lauluun, ”How Do You Keep the Music Playing?” Tämä laulu oli myös ehdolla parhaan alkuperäisen kappaleen Oscar-palkinnon saajaksi. Vielä samana vuonna Legrand sävelsi Bergmanien kanssa musiikkia elokuvaan Yentl, jolla he voittivat Oscar-palkinnon parhaasta alkuperäiskappaleesta ja sovituksesta. Elokuvan kappaleet ”Papa, Can You Hear Me?” ja ”The Way he Makes Me Feel” olivat samoin ehdolla parhaan alkuperäisen kappaleen palkintoon.

Barbra Streisand.

Alan ja Marilyn Bergman olivat käsikirjoittajia elokuvassa ”An American Reunion” vuonna 1993. Elokuva esitettiin Washington DC:n Lincoln Memorial-muistomerkillä Bill Clintonin astuessa ensimmäistä toimikauttaan presidentiksi tammikuussa 1993. Bergmanit saivat Oscar-palkinnon parhaasta alkuperäiskappaleesta John Williamsin säveltämästä kappaleesta ”Moonlight” elokuvassa Sabrina vuonna 1995 ja laulusta ”Love Is Where You Are” muusikko ja elokuvasäveltäjä Mark Ware Ishamin (s. 7.9.1951 New York) säveltämästä laulusta elokuvassa At First Sight vuonna 1999. Vielä vuonna 1999 Bergmanit saivat Primetime Emmy-palkinnon erinomaisesta alkuperäisestä musiikista ja sanoituksesta elokuvaan ”A Time to Dream”, jonka musiikista vastasi Marvin Hamlisch.

Cy Coleman.

Vuonna 2001 Kennedy Center tilasi Alan ja Marilyn Bergmanit kirjoittamaan laulusarjaa, johon he ottivat yhteistyökumppaniksi säveltäjä, lauluntekijä ja jazzpianisti Cy Colemanin (Seymour Kaufman, s. 14.6.1929 New York ja k. 18.11.2004 New York). Yhteistyön tuloksena syntyi teos, Portraits in Jazz: A Gallery of Songs, joka sai ensi-iltansa 17.5.2002. Samoin Bergmanit kirjoittivat sanat William Leon ”Billy” Goldenbergin (s. 10.2.1936 Brooklyn, New York ja k. 3.8.2020 New York) tv-musikaaliin, Queen of the Stardust Ballroom, joka voitti Bergmaneille kolmannen Primetime Emmy-palkinnon. Vuonna 1978 samat tekijät olivat tehneet yhdessä jo musikaalin, Ballroom.

Marilyn ja Alan Bergman.

Alan Bergman julkaisi ensimmäisen albuminsa laulajana vuonna 2007, Lyrally, Alan Bergman yhteistyössä uusiseelantilaisen jazzpianisti, Alan Leonard Broadbentin (s. 23.4.1947 Auckland) ja pianisti, kapellimestari, tuottaja, sovittaja ja säveltäjä Jeremy Michael Lubbockin (s. 4.6.1931 ja k. 29.1.2021) kanssa. John Bush ylisti Allmusicille Alan Bergmanin erinomaista tulkintakykyä Bergmanin albumilla. Christopher Loundon vertasi JazzTimesissa Alan Bergmanin lauluääntä vanhempaan Frank Sinatraan ja pehmeään Fred Astaireen, jossa oli hiven Chat Bakerin omituista unenomaisuutta.

Frank Sinatra.

Alan ja Marilyn Bergmanilla oli hyvin pitkä ammatillinen työsuhde näyttelijätär ja laulajatar Barbra Streisandin kanssa. Barbra Streisandin näyttelemissä elokuvissa, Yentl ja The Way Were, hänelle Bergmanit kirjoittivat One Voice-konsertin, josta julkaistiin live-albumi vuonna 1987. Albumi taltioitiin 6.9.1986 Barbra Streisandin Kalifornian kodissa, Malibussa. Marilyn Bergman toimi tämän One Voice-konsertin vastaavana tuottajana. Vuonna 1994 Bergmanien tekemä kappale ”Ordinary Miracles” Barbra Streisandin konserttikiertueelta ja HBO-erikoistapahtumasta tuotti Alan ja Marilyn Bergmanille kolmannen Emmy-palkinnon. Bergmanien käsikirjoitus kiertueelle oli samoin ehdolla CableACE-palkinnon saajaksi. Viidennen Emmy-ehdokkuutensa Bergmanit ansaitsivat kappaleesta ”On the Way to Becoming Me” – jonka musiikista vastasi Marvin Hamlisch – AFI:n kunnianosoituksesta Barbra Streisandille.

Alan ja Marilyn Bergman toimivat Barbra Streisandin hyväntekeväisyyssäätiön hallituksen jäseninä. Vuonna 2011 Barbra Streisand levytti albumin ”What Matters Most” kunnianosoituksena Bergmanin pariskunnalle. Tällä albumilla oli kymmenen Bergmanien pariskunnan tekemää kappaletta, joita laulajatar ei ollut aikaisemmin levyttänyt. Bergmanit tekivät vuonna 2017 yhteistyötä Los Angelesissa syntyneen näytelmäkirjailija Josh Ravetchin kanssa; yhteistyöstä syntyi Chasing Mem’ries: A Different Kind of Musical-elokuva.

Alan ja Marilyn Bergman ovat saaneet vuosien varrella lukuisia akateemisia kunniamerkkejä ja elämäntyöpalkintoja. Vuonna 1980 Bergmanin pariskunta valittiin Songwriters Hall of Fameen ja vuonna 1997 Bergmanit saivat vielä Johnny Mercer-palkinnon. Vuonna 1995 Berklee College of Music myönsi Bergmanin pariskunnalle kunniatohtorien arvonimet. Vielä samana vuonna he saivat myös Lifetime Achievement Award-palkinnon National Academy of Songwritersilta. Bergmanit ottivat vastaan New Yorkin Fiorello H. LaGuardian High Schoolin Fiorello Lifetime Achievement Award-palkinnon vuonna 1996. Bergmanit liitettiin vielä myöhemmin LaGuardian High Schoolin Hall of Fameen. Vuonna 1986 Marilyn Bergman palkittiin Women in Film Crystal Award-palkinnolla. Vuonna 1996 Ranskan kulttuuriministeriö nimitti Marilyn Bergmanin taiteen ja kirjallisuuden ritarikunnan virkailijaksi. Marilyn Bergman nimitettiin kunniatohtoriksi Trinity Collegesta Hartfordissa, Connecticutissa, vuonna 1998. Alan Bergmanille myönnettiin Distinguished Alumnus-palkinto alma materilta, North Carolinan yliopistolta. Marilyn ja Alan Bergman saivat National Music Publishers Associationin Lifetime Achievement Award-palkinnon vuonna 2002, jonka lisäksi Marilyn Bergman sai myös Kaufmanin kulttuurikeskuksen Creative Arts Award-palkinnon vielä samana vuonna.



Bergmanin pariskunta työskenteli monissa johtotehtävissä taiteen pariin liittyvissä järjestöissä. Marilyn Bergman oli American Society of Composers, Authors and Publishers (ASCAP) hallituksen puheenjohtajana viisitoista vuotta, vuosina 1994-2009. Marilyn Bergman valittiin presidentiksi ja puheenjohtajaksi sen jälkeen, kun hän oli toiminut viisi kautta toimessa vuodesta 1984 lähtien. Marilyn oli ensimmäinen nainen, joka koskaan on ollut ASCAP:n hallituksessa. Presidenttikautensa jälkeen, joka päättyi huhtikuussa 2009, hän on jatkanut ASCAP:n hallituksessa. Marilyn Bergman toimi samoin kaksi kautta CISACin, The International Confederation of Performing Rights Societies’in puheenjohtajana. Alan Bergman on istunut The Johnny Mercer Foundationin, The Artists’ Rights Foundationin ja The Jazz Bakeryn johtokunnissa. Bergmanit palvelivat samoin Academy of Motion Picture Arts and Sciences Music Branchin toimeenpanevassa komiteassa ja olivat National Academy of Songwriters-akatemian hallituksen jäseninä. Marilyn Bergman ennätti toimia vielä National Recording Preservation Boardin puheenjohtajana.



Marilyn Bergman kuoli lauantaina 8.1.2022 keuhkokuumeesta johtuviin hengitysvaikeuksiin 93-vuotiaana. Michel Legrand taas kuoli yöllä 25.-26.tammikuuta vuonna 2019 verenmyrkytykseen Pariisin amerikkalaisessa sairaalassa Neuilly-sur-Seinessä. Hän oli viettänyt sairaalassa kaksi viikkoa keuhkoinfektion vuoksi. Michel Legrandin hautajaisia vietettiin Pariisissa Aleksanteri Nevskin katedraalissa 1.2.2019. Legrand haudattiin Pére Lachaisen hautausmaalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti