Juuso Walden (23. osa)
Juuso Walden oli puoliksi vahingossa joutunut Suomen Puunjalostusteollisuuden Työnantajaliittoon ja aluksi varsinkin sen paperi- ja puumassaosaston johtoelimiin. Sodan aikana liiton puheenjohtajana toimi vuorineuvos Åke Gartz ja hänen jälkeensä ohjaksiin alkoi vuorineuvos K. E. Ekholm. Neuvottelujen tuloksena Suomeen syntyi ensimmäinen täydellinen työehtosopimus. Neuvottelut alkoivat maaliskuussa 1945 ja ne käytiin melko tiiviissä tahdissa. Sopimusluonnos oli valmiina 28.6 1945, mutta ammattiosastot eivät luonnosta sellaisenaan hyväksyneet. Vasta 28.10 jatkettiin neuvotteluja ja sopimus oli lopulta valmis noin kuukauden päästä siitä. 10.12.1945 allekirjoitettiin työehtosopimus.
Karl Rudolf Walden sairastui vakavasti heti välirauhan jälkeen ja Juuso Walden menetti sodassa kaksi veljeään, Rudolfin ja Laurin. Juuso Waldenin perheeseen syntyi poika, Lauri, vuonna 1945. Karl Rudolf Waldenia hoidettiin sairauden aikana Helsingissä ja Rapalassa. Halvauksesta hän ei koskaan toipunut kokonaan, mutta mielellään rouva Walden luki hänelle. Rouva Walden oppi jopa saamaan selville, mitä Karl Rudolf Walden tahtoi. Karl Rudolf Walden halusi kovasti päästä käymään tehtailla ja hän oli jo suunnitellut, missä järjestyksessä käynnit toteutettaisiin. Juuso Walden oli näillä käynneillä myös isänsä mukana. Myllykoskelta aloitettiin ja seuraava käynti tehtiin Simpeleelle. Valkeakoski olisi ollut seuraavana vuorossa, mutta sitä käyntiä ei koskaan ennätetty tehdä.
Karl Rudolf Waldenin vointi heikkeni radikaalisti syksyllä 1946 Rapalassa ja kaupunkiin ei voinut häntä enää kuljettaa. Juuso Walden sai 24.10 1946 Myllykoskelle ilmoituksen, että hänen isänsä sydäntoiminta oli heikentynyt huomattavasti. Kaikkia lähiomaisia kehoitettiin saapumaan Rapalaan. Juuso Walden saapui Rapalaan iltayöstä ja hän ennätti vielä isänsä vuoteen ääressä viettää muutaman tunnin. Karl Rudolf Walden kuoli hieman puolenyön jälkeen. Karl Rudolf Waldenin arkku kuljetettiin Yhtyneitten Paperitehtaitten hinaajan kannella Vääksyyn ja sieltä edelleen Helsinkiin. Hautajaiset olivat 1.11.1946 Helsingin Vanhassa kirkossa ja sieltä arkku siirrettiin sotilaallisessa saattueessa vanhalle hautausmaalle. Siunauksen toimitti kenttäpiispa J. Björklund. Tasavallan presidenttiä, Mannerheimia, edusti hautajaisissa hänen adjutanttinsa ja seppeleen laskivat myös Juho Kusti Paasikivi puolisoineen. Muistotilaisuus pidettiin Marmoripalatsissa ja Juuso Walden piti vanhimpana poikana isälleen muistopuheen Vanhassa kirkossa.
Johtaja Harry Gullichsen nousi Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton johtoon ja hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Karl Rudolf Waldenin kuoleman jälkeen tuomari C. G. Björnberg. Rouva Anni Walden ei viihtynyt Mermoripalatsissa, jonka hän koki kolkoksi paikaksi asua. Hän muutti Helsingissä pienempään huoneistoon asumaan. Samoihin aikoihin rakennettiin Rapalassa uutta kivitaloa, jonka suunnitteli arkkitehti Pekka Emil Saarema (s. 21.3.1907 Voikkaa, Valkeala ja k. 1998). Vuonna 1934 ostettu Marmoripalatsi luovutettiin valtiolle perintöverojen suorituksena. Marmoripalatsissa toimi ensin joitakin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin osastoja ja sen jälkeen siellä istui Helsingin hovioikeus.
Sodan loputtua Myllykoskelle alettiin rakentaa kipsilevytehdasta. Tehtaan rakennustyömaalla oli paljon myös valkeakoskelaisia ammattimiehiä ja kipsilevytehdas valmistui omana työnä. Koska kipsilevyn valmistukseen tarvittiin runsaasti kartonkia, päädytti tämän tehtaan pystyttämiseen. Kartonkia kipsilevytehtaalle saatiin Simpeleeltä sekä Myllykosken pieneltä koneelta kevyempiä laatuja. Idean kipsilevyjen valmistukseen antoi säkkipaperiagentti Tanskasta ja hän myös lupasi auttaa tuotteen markkinoinnissa Tanskassa. Kipsilevyillä oli uutuutensa vuoksi aluksi vaikeuksia Suomen viranomaisten ja rakennuttajien keskuudessa, ennen kuin tuote tuli tunnetuksi markkinoilla. Pohjoismaihin, kuten Ruotsiin ja Norjaan, kipsilevyjä kyllä vietiin, koska heillä ei ollut tuolloin omaa tuotantoa. Kipsijauhoa tuotiin tehtaalle Kyprokselta ja myöhemmässä vaiheessa myös Saksasta. Alkuperäistä tehdasta laajennettiin myöhemmin huomattavasti.
Sodan jälkeen tuotannot käynnistyivät ja palasivat vähitellen entisiin mittoihinsa. Tehtaita täytyi samoin uudistaa ja kunnostaa. Yhtyneittein Paperitehtaittein Simpeleen Pk 1 oli vuorossa ensin, sillä sen elinkaaren aikana sitä vielä koskaan ollut korjattu. Tarjouskilpailun koneen kunnostuksesta ja uusimisesta voitti Valmet, joka pääsi näin ensimmäisen kerran harjoittelemaan paperikoneen kanssa. Paperikoneen uusimisen jälkeen sen tuotantokyky kasvoi yli kaksinkertaiseksi.
Valkellan lasitehdas käynnistyi myös vähin erin. Kesti tosin jonkin aikaa, että tyydyttävää laatua saatiin aikaiseksi tehtaalla. Sodan jälkeen oli tyydytty myös heikompaan laatuun markkinoilla. Kun Yhtyneet ostivat Hangon Lasitehtaan, tuli Valkeakoskelle sijoitettavaksi noin 50 henkilöä ammattimiehiä kaupan mukana ja nämä miehet olivat etepäässä ruotsinkielisiä. Tämän vuoksi tehdas joutui perustamaan Valkeakoskelle ruotsinkielisen kansakoulun tehtaan työntekijöiden lapsille. Muutaman vuoden päästä siirtoväki pyysi, että heidän lapsensa saisivat suomenkielistä opetusta ja koulu lopetettiin sen vuoksi.
Juuso Walden halusi nopealla vauhdilla uudistaa tehtaitten vaatimatonta toimintaa, mutta hallituksen puheenjohtaja, varatuomari Carl Gustaf Fredrik Björnberg (s. 24.6.1901 Helsinki ja k. 8.12.1995) oli paljon varovaisempi. Björnberg vastusti usein Juuso Waldenin ajatuksia ja ehdotuksia, jotka sitten kuitenkin myöhemmässä vaiheessa toteutuivat täysin. Björnberg saattoi ajatella myös oman sukunsa tulevaa etua, jos Myllykosken entisinä omistajina heidän velkataakkansa ei nousisi yhtiön mahdollisesti jakautuessa. Niin pian, kun se vain oli mahdollista, haluttiin vanhoja suhteita ostajiin elvyttää. Englanti oli ennen sotia ollut isoin ostaja Yhtyneille ja Suomi oli sodassa taas ollut Englannin vihollinen. Juuso Walden matkusti Englantiin tapaamaan paperikaupan hallitsijaa – ”the paper controller” – Ralph Reediä. Heidän neuvotteluissa saatiin sovittua, että sääntely asteittain puretaan ja Suomen diskriminointi loppuisi.
Ralph Reed järjesti Juuso Waldenille tapaamisen toimitusjohtajan, eversti Clifford Sheldonin kanssa Savoyssa, Lontoossa. Tämä tapaaminen käynnisti hyvin pitkäaikaisen yhteistyön Reed-yhtymän ja Yhtyneitten Paperitehtaitten välillä. Tämä yhteistyö avasi myös Yhtyneille paljon uusia mahdollisuuksia kauppoihin esim. Yhdysvalloissa ja Kanadassa sekä Australiassa.
Myös Kymin Osakeyhtiö ilmoitti sodan jälkeen halusta palata Suomen Paperitehtaitten Yhdistykseen jäseneksi jälleen. Kymin agenttina Englannissa oli toiminut Reeve Angel, mutta nyt muodostettiin LAMCO (yhtiön muodostivat Lagge, Corke, Reeve ja Angel) valvomaan yhdistyksen etuja. Tämä uusi yhtiö asettui Laggen entisiin, osin pommituksissa vaurioituneisiin tiloihin, osoitteessa 81. Cannon Street, siihen asti, kunnes uusi Suomi-talo valmistui. Englantiin toimitettiin selluloosaa merkittävästi enemmän kuin esim. kartonkia ja paperia. Selluloosa toimi Englannissa raaka-aineena maan omalle teollisuudelle. Myös kaikenlaista rakennuspuutavaraa kaivattiin paikkaamaan sodan tuhoja. Vastaava tilanne oli samoin Hollannissa, Ranskassa ja Belgiassa.
Saksa oli jaettu sodan jälkeen ja länsiosa jäi puuta kaipaamaan pitkäksi aikaa, sillä valloittajat säätelivät sen tarpeita. Silloisessa Länsi-Saksassa toimi Yhtyneiden agenttina edelleen J. Flach & Co, joka oli sodan pommituksen vuoksi siirtänyt konttorinsa Hampurista lähelle Frankfurtia sodan loppuvaiheessa. Sodan jälkeen toiminta palasi jälleen Hampuriin. Agentuurin voimia vahvistettiin niin, että osakkaiksi tuli Flachin lisäksi Heydenreich ja Kurt Bürger sekä myöhemmin vielä Friedrich Russegger. Russeggeristä tuli myöhemmin agentuurin toimitusjohtaja. Wiemeyerit olivat Hollannissa pääagentteja. He hoitivat agentuuria Belgiassa ja myöhemmin tätä agentuuria vahvistettiin Torsten Damsténilla.
Yhtyneiden Ranskan agentuuri oli edelleen pääkonsuli Kaarlo Brusinin käsissä. Brusinin apurina toimi Eino Enegren. Molemmat herrat olivat konsuleita ja edustivat muutakin, kuin paperia. Kaarlo Brusin tuli alkujaan Pariisiin Ahlströmin tehtaan sahatavaran myyjäksi. Euroopan vähemmän tärkeillä alueilla tehtiin näinä vuosina monia pieniä järjestelyjä. Useissa tapauksissa asiat ratkesivat siten, että Kaukomarkkinat Oy toimi rahoittajana sekä tavallaan vientiliikkeenä.
Sodan aikana Etelä-Afrikassa elintaso oli noussut ja sen paperintarve oli myös kasvanut merkittävästi. Aikaisemmin Etelä-Afrikka oli hoidettu vientiliikkeiden kautta, mutta nyt katsottiin maan tarvitsevan oman edustuksensa. Maassa toimivat ainakin seuraavat edustajat: Walter Holmstén (toimi aikaisemmin Paperiyhdistyksessä ja sen jälkeen Lameo Paperin toimitusjohtajana Lontoossa), J. Andersen (siirtyi myöhemmin Kapkaupunkiin, oli jonkin aikaa Tanskassa ja palasi Paperiyhdistyksen kolmososaston johtajaksi) sekä Carl-Christian Rosenbröijer (oli myöhemmin Paperiyhdistyksen ensimmäisen osaston toimitusjohtaja, hän toimi Lontoossa sanomalehtipaperin myyntityössä ja vastasi monen vuoden ajan Kapkaupungissa yhdistyksen edustuksesta). Heidän lisäksi edustajina toimivat vielä von Veh ja Hernberg nuorempi sekä Dick Brandt (Capen johtaja ja Paperiyhdistyksen pitkäaikainen johtaja, joka toimi myös myyntipäällikkönä Kaukomarkkinat Oy:ssä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti