sunnuntai 15. lokakuuta 2023

 

Tapio Liinoja.

Tampereen Ruotulassakin nuorempana asustanut näyttelijä Tapio Liinoja ja pianisti, säveltäjä ja sovittaja Olli Ahvenlahti joutivat muilta kiireiltään piipahtamaan Tampereen TTT-Klubilla esiintymässä torstaina 5.10.2023 klo 19. Vampulassa syntyi metsänhoidonneuvoja Heikki Liinojan ja opettaja Helena Hellströmin perheeseen Tapio Mikael Liinoja vuonna 1954. Tapio Liinojan nuorempi sisar, Hanna Kristiina Liinoja (s. 6.6.1957 Vampuka), on myös näyttelijä. Näyttelijä, laulaja ja sanoittaja Tapio Mikael Liinoja (s. 8.11.1954 Vampula) aloitti näyttelijäuransa KOM-teatterissa vuonna 1982 Pakka Milonoffin (s. 22.2.1947 Helsinki) ohjaamassa kirjailija Pirkko Helena Saision (s. 16.4.1949 Helsinki) roomaaniin perustuvassa näytelmässä, Betoniyö. Tapio Liinoja siirtyi KOM-teatterista sittemmin Vaasan kaupunginteatteriin ja hän on vieraillut myös Kokoteatterissa sekä Espoon kaupunginteatterissa. Näyttelijä Tapio Liinoja muistetaan monista televisiosarjoista, kuten mm. Raid, Elämän suola, Viimeiset siemenperunat ja Helppo elämä. Hänellä on ollut rooleja myös useissa elokuvissa, kuten esimerkiksi Kielletty hedelmä, Vuonna 85, Prinsessa ja Kaksipäisen kotkan varjossa.

Lapinlahden Linnut.

Tapio Liinoja oli perustamassa Lapinlahden Linnut-yhtyettä ja kuului yhtyeen kokoonpanoon vuosina 1983-1994 sekä jälleen vuodesta 2006 lähtien. Liinoja näytteli Lapinlahden Lintujen televisiosarjoissa Seitsemän Kuolemansyntiä (1988), Maailman kahdeksan ihmettä (1990), Kuudesti laukeava (1992) ja Lapinlahden Linnut-Show (1993) sekä Lintujen paluujaksossa Muuttuuko ihminen (2006). Lapinlahden Linnut kiersi Suomea kuin tahkoa ja tahkoon tuli nestettä reippaasti. Yhdeksän jätkän ja kolmen roudarin bussissa tuoksui keikalta. Ihme, että he selvisivät näinkin kauan, Liinoja miettii nykyään. Porukan monimuotoisuus on ollut rikkaus ja särmä, eivätkä asiat ole koskaan tapelleet, joskus kylläkin miehet. Tapio Liinoja on toista kertaa naimisissa; hän avioitui vuonna 2002 Virpi Wirtasen kanssa. Liinojalla on aikaisemmasta avioliitosta kaksi lasta, 33-vuotias Vili ja 29-vuotias Aino. Lapsilleen Tapio Liinoja on siirtänytr isänsä, Heikin, ajatuksia, joihin kuuluu esimerkiksi vanha viisaus, että kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee. Tapio Liinoja asuu Helsingin Kumpulassa.



Näyttelitöidensä lisäksi Tapio Liinojalta ilmestyi sooloalbumi, Näin kuvittelen sinut, vuonna 2002 ja vuonna 2006 häneltä julkaistiin novellikokoelma Raapaisuja. Agents-yhtyeen kitaristi Esa Pekka Pulliaisen (s. 1.1.1957 Helsinki) kanssa Tapio Liinoja teki vuonna 2009 kirjallisen äänilevyn, Vampula Pop Vol. 1, jossa Tapio Liinoja lukee kirjoittamaansa tarinaa Vampulan tapahtumista Pulliaisen soittaessa taustalla suomalaisia ikivihreitä sävellyksiä. Tapio Liinoja ja Esa Pulliainen toteuttivat samalla tavalla myös Vampulan joulu-nimisen kuunnelman Radio Suomelle, joka esitettiin joulupäivänä 2009. Tapio Liinoja toimi sekä Jari Kalevi Tervon (s. 2.2.1959 Rovaniemi) että Tommy Olavi Tabermannin (s. 3.12.1947 Tammisaari ja k. 1.7.2010 Helsinki) tilalla kapteenina TV1:n Uutisvuodossa sekä yhden jakson verran ohjelman vaihtuvana kapteenina toukokuussa 2007. Tapio Liinoja osallistui keväällä 2011 TV1:n Maestro – tikusta asiaa-sarjaan, jossa julkisuuden henkilöt opettelivat johtamaan orkesteria. Vuonna 2012 Tapio Liinoja osallistui Seinäjoen Tangomarkkinoille kilpailijana ja selvisi Seinäjoen finaaliin Turussa järjestetystä semifinaalista.

Olli Ahvenlahti & Tapio Liinoja TTT-Klubilla 5.10.2023.

Olli Antero Ahvenlahti (s. 6.8.1949 Helsinki) on Valtionrautateiden pitkäaikaisen mainospäällikkö Igor Ahvenlahden (1920-1996) poika. Pianisti, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Olli Ahvenlahti oli perustamassa Uuden Musiikin Orkesteri UMOa vuonna 1975 ja hän toimi myös Yleisradion kapellimestarina 1990-luvulla. Vapaaksi taiteilijaksi Olli Ahvenlahti ryhtyi kesäkuussa 2008. Suomen Jazzliitto myönsi Olli Ahvenlahdelle vuoden 1975 Yrjö-palkinnon.

Olli Ahvenlahti.

Olli Ahvenlahti on soittanut uransa aikana lukemattomien suomalaisten artistien taustalla ja ollut Suomen jazzmusiikissa vahvasti mukana 1970-luvulla. Ahvenlahti on toiminut vuonna 1995 perustetun Helsingin Komediateatteri Arenan kapellimestarina. Teatterin johtajana toimi vuosina 1995-2008 teatterin perustaja, ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä Erkki Olavi ”Ere” Kokkonen (s. 7.7.1938 Savonlinna ja k. 16.10.2008 Helsinki). Kokkonen ohjasi vuosin 1966-2004 kaikkiaan 33 elokuvaa.


Olli Ahvenlahti on toiminut säveltäjänä; hän on saäveltänyt kappaleita mm. Suomen Euroviisukarsintoihin. Olli Ahvenlahden lauluja ovat tulkinneet muun muassa Vesa-Matti Loiri, Arja Koriseva, Irina Milan, Heikki Kinnunen, Matti Siitonen eli Fredi, Kristiina Halkola, Jukka Sipilä, Paula Koivuniemi, Kai Hyttinen, Pepe Willberg ja Johanna Iivanainen. Olli Ahvenlahdella on myös omia soolealbumeita: Bandstand (1975), The Poet (1976), Based On A Novel (1981), The Way You Walk (1986) ja Thinking, Whistling (2017). Olli Ahvenlahti muistetaan samoin Vesa-Matti Loirin esittämän Jean-Pierre Kuselan taustapianistina nimellä Puppe. Ahvenlahdella oli myös pieni rooli elokuvassa Vääpeli Körmy – taisteluni (1994).


Olli Ahvenlahti toimi Yleisradion kapellimestarina Suomen karsinnoissa kuudesti ja Eurovision laulukilpailuissa seitsemän kertaa vuosina 1990-1998, kunnes suuren orkesterin käyttö laulukilpailuissa lopetettiin. Tämän lisäksi Olli Ahvenlahti on säveltänyt kahdesti kappaleen Suomen Euroviisukarsintoihin; Irina Milanin esittämä ”Päättymätön laulu” vuoden 1980 karsintoihin ja Arja Korisevan esittämä ”Sulta laulun sain” vuoden 1993 karsintoihin. Olli Ahvenlahti toimi samoin Yleisradion viisukommentaattorina vuosina 1995 ja 1997, kun Suomi joutui pitämään huonon pistekeskiarvon vuoksi välivuoden laulukilpailusta. Olli Ahvenlahti on ollut naimisissa kaksi kertaa; näyttelijä Liisa Christina Paatson (o.s. Huuskonen, s. 2.11.1954 Helsinki ja k. 23.4.2018) kanssa vuosina 1981-1999 ja uutistoimittaja Marjo Reinin kanssa vuosina 2004-2014. Ahvenlahdella ja Paatsolla on yhteinen tytär, Nelli Ahvenlahti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti