Lielahden kartano (2. osa)
Lielahden kartanon osti itselleen vuonna 1872 Finlaysonin tehtaan patruuna, Wilhelm von Nottbeck (s. 23.1.1816 Pietari, Venäjä ja k. 30.3.1890 Wiesbaden, Saksan keisarikunta). Wilhelmin isä oli viidennen polven tallinnalainen, liikemies Carl Samuel Nottbeck (s. 13.9.1779 Tallinna ja k. 1.8.1847 Pietari), joka solmi avioliiton 23.3.1809 Charlotta Dorotea von zur Mühlenin (s. 16.2.1791 Käru, Rapla, Viro ja k. 19.5.1875 Pietari) kanssa Pietarissa. Charlotta oli myös balttiansaksalainen, tallinnalaisen raatimiehen, Hermann von zur Mühlen (s. 18.5.1758 Tallinna ja k. 7.4.1827 Tallinna), tytär. Carl Samuelin ja Charlottan perheessä oli 11 lasta ja perhe asui Vasilinsaaressa, Nevan suiston suurimmassa saaressa Pietarissa. Nottbeckien koti oli uskonnollinen ja siellä järjestettiin gossnerilaisten hartaushetkiä. Nottbeckien kotikielenä oli saksa, mutta kodin ulkopuolella he puhuivat ranskaa ja venäjää. Carl Nottbeck johti Pietarissa perustamaansa kauppahuonetta, joka kävi myös ulkomaankauppaa.
Vuodelta 1487 löytyy ensimmäinen maininta Nottbeck-nimestä, kun Bernard Nottbeck mainitaan Westfalenin Münsterin kaupungissa, jossa hän toimi hovioikeuden prokuraattorina. Puolisoksi hänelle tiedetään Regine Tutels ja heidän kolmas poika, Johan Nottbeck ja puolisonsa Elisabeth Havemeister – Lübeckin porvareita -, heidät tiedetään Pietarin Nottbeckien esivanhemmiksi. Seuraavasta sukupolvesta Berend Nottbeck muutti Tallinnaan saaden kauppiaana siellä porvarioikeudet. Puolisoksi valikoitui Tallinnasta Anna Korbmacher. Heidän pojastaan Casper Nottbeckista tuli Ruotsin kuninkaallisen jalkaväkirykmentin sotatuomari ja myöhemmin Tallinnan oikeuden kirjuri. Hänen poikansa, Justus Johan Nottbeck, jatkoi oikeudessa hänkin, oikeuden notaarina. Justus avioitui tallinnalaisen Hedwig Margaretha Brohmin kanssa ja heidän pojastaan, Carl Nottbeckista tuli myös Tallinnan porvareita ja suuren kauppiaskillan vanhin sekä kaupunginvaltuutettu. Carlin aviopuoliso oli jälleen tallinnalainen Catharina Dorothea Stricker. Heidän vanhin poikansa oli Pietariin muuttanut Carl Samuel Nottbeck, jonka poika oli siis Wilhelm von Nottbeck, Lielahden kartanon uusi omistaja.
Vuonna 1836 Carl Nottbeck ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan henkilääkärinä toiminut baltiansaksalainen lääketieteen ja kirurgian tohtori Georg Adolf Rauch (s. 14.7.1789 Viru-Jaagupi ja k. 30.4.1864 Pietari) ostivat skotlantilaiselta koneteknikko James Finlaysonilta (s. 29.8.1772 Penicuik ja k. 18.8.1852 Edinburg) puuvillatehtaan Tampereelta. James Finlayson oli alkanut tekstiilikoneita valmistaa Tampereella vuonna 1820. James oli vaimonsa Margaret Finlaysonin kanssa lapseton pariskunta ja he olivat kveekareita. Ostajien äänettömänä yhtiökumppanina kaupassa oli mukana myös englantilainen William Wheeler. Wheeler ja baltiansaksalainen Ferdinand Uhde (s. 1795 Breslau ja k. 2.1.1876 Berliini) junailivat Tampereella käydessään tehdaskaupan. Uhde toimi vuoteen 1860 saakka Finlaysonin tehtaan isännöitsijänä Tampereella.
Carl Nottbeck lähetti Pietarista poikansa, Wilhelm Nottbeckin Tampereelle oppimaan, kuinka tekstiilitehdasta johdetaan; opettaja vuosina 1836-1860 toimi Ferdinand Uhde, Finlaysonin tehtaan isännöitsijä. William ja hänen vanhempi veljensä, Carl, aateloitiin Suomessa 19.12.1855. Carl von Nottbeck aloitti isänsä kuoleman jälkeen tehtaan Pietarin konttorin johtajana. William von Nottbeck aloitti Tampereella Finlaysonin tehtaan johtaja vuonna 1860. Wilhelm avioitui vuonna 1847 kreivitär Constance Marie Elise Mengdein (s. 11.4.1824 Igate, Latvia ja k. 4.12.1888 Tampere) kanssa. Avioparille syntyi seitsemän poikaa, josta yksi poika kuoli jo hyvin nuorena. Perhe asui Tammerkosken rannalla sijainneessa pitsihuvilassa, joka oli vanha kruunun viinanpolttimo. Vuonna 1836 olivat tehtaan uudet omistajat perustaneet Stocking Manufacture Tammerfors-nimisen sukkatehtaan, joka toimi puuvillatehtaan alaosastona. Sitä pidetään suomalaisen trikooteollisuuden alkuna. Wilhelm sai senaatilta vuonna 1850 tehtaalleen oman luvan. Nottbeckin sukkatehtaasta tuli virallisesti nimeltään Tampereen trikootehdas.
Wilhelm von Nottbeck oli jo vuonna 1854 tilannut puisen huvilan kuvat pietarilaiselta arkkitehdilta, Aleksandr Schumacherilta. Koristeellisen huvilan asemapiirros paljastaa, että huvila oli suunniteltu alkujaan jonnekin aivan muualle rakennettavaksi, kuin Lielahteen. Todennäköisesti Wilhelm von Nottbeck halusi teettää tämän huvilan Näsinkalliolle, Tampereelle. Huvila rakennettiin kuitenkin Lielahden kartanon maille vanhan päärakennuksen ja rannan väliin. Huvilasta ei valitettavasti ole jäljellä enää muuta, kuin pala kivijalkaa.
Toiseksi vanhin Wilhelm von Nottbeckin pojista, Wilhelm Friedrich von Nottbeck (s. 6.3.1850 Pietari ja k. 10.3.1928 Helsinki) asettui elämään Lielahden kartanoa 1880-luvulla ja hänen vastuullaan oli myös tilan hoito. Wilhelm Friedrich von Nottbeck solmi avioliiton kenraalimajuri August von Tobiesen ja Olga Karoline von Rosen tyttären, Maria Lydian (s. 18.11.1851 Vitebsk, Venäjä ja k. 21.3.1906 Pietari) kanssa 26.7.1882 Helsingissä. Kenraalimajuri August von Tobiesen toimi santarmilaitoksen päällikkönä Suomessa. Wilhelm Friedrich von Nottbeck opiskeli Tarton yliopistossa sekä Englannissa ja Ranskassa, mutta ei suorittanut yhtään tutkintoa. Opintojen jälkeen Wilhelm matkusteli Euroopassa ja palattuaan Tampereelle, hän työskenteli isänsä kanssa Finlaysonin tehtaan johdossa. Wilhelm Friedrich puhui auttavan suomen kielen lisäksi sujuvasti saksaa, venäjää, ranskaa, englantia, ruotsia sekä viroa.
Vuonna 1890 vanha patruuna Wilhelm von Nottbeck kuoli Saksassa kylpyläkaupungissa ja Wilhelm Friedrich von Nottbeckista tuli isänsä jälkeen Finlaysonin hallituksen puheenjohtaja. Hän teki uutterasti töitä yhtiön eteen ja kehitti sen toimintaa edelleen. Häntä pidetään yleisesti veljessarjan sosiaalisimpana henkilönä, joka tuli varsin hyvin toimeen tehtaan työntekijöiden ja kaupunkilaisten kanssa. Yleensä Nottbeckit viettivät melko eristynyttä elämää eivätkä juuri muutamaa harvinaista poikkeusta lukuun ottamatta seurustelleet edes Tampereen porvariston kanssa. Nottbeckien seurapiirit sijaitsivat Helsingissä, Pietarissa ja Keski-Euroopassa.
Wilhelm Friedrich ja Maria Lydia von Nottbeckeilla oli kaksi poikaa: Heinz Friedrich Wilhelm Fürchtegott (s. 26.8.1887) ja Kurt Alexander Friedrich Rembert Burchard (s. 24.12.1891). Charles, Edvard, Peter ja Alexander von Nottbeck sopivat yhteisymmärryksessä Wilhelm Friedrich von Nottbeckin kanssa 6.9.1890 isänsä kuoltua seuraavaa: ”Allekirjoittaneet ovat yhdessä tilanomistaja Wilhelm von Nottbeckin kanssa nyttemmin kuolleiden vanhempiemme tehtaanomistaja William von Nottbeckin ja vaimonsa Elise Constancen ainoina laillisina perillisinä tehneet suullisen sopimuksen jonka mukaan… vanhempiemme jälkeensä jättämä, Pirkkalan pitäjän Ylöjärven kappeliseurakunnassa sijaitseva kolmenneljäsosan manttaalin Lielahden verorustholliin kuuluva pesä ja sen kanssa yhteisviljelyksessä oleva kaksikolmattaosan manttaalin Siivikkalan verotila, jotka tilat kuuluvat vuoden 29. kesäkuuta toimeenpannussa, kuolleen isämme jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa arvioitiin sadantuhannen (100.000) Suomen markan arvoisiksi, on ilman korvausta tuleva yllä mainitun veljemme, tilanomista von Nottbeckin omaksi, joten me luovutamme täten meille edellä mainittujen vanhempiemme jälkeen perinnön kautta kuuluvat osuudet kyseessä olevista Lielahden ja Siivikkalan tiloista tilanomistaja von Nottbeckille täydellä omistusoikeudella viljeltäväksi ja asuttavaksi sekä kaikella muulla tapaa hänen lailliseksi ja ansaituksi omaisuudekseen.”
Wilhelm Friedrich Nottbeckin pojat nauttivat kotiopetuksesta, jota heille antoivat Tarton yliopiston maisteri Eisenschmidt ja Franciszek de Godzinsky, joka oli professori, säveltäjä, sovittaja, kapellimestari ja pianisti George de Godzinskyn isä; kotiopettaja Godzinsky teki myös puuvillakauppaa Venäjän ja Suomen välillä ennen kuin pakeni vallankumouksen jaloista lopullisesti Suomeen muusikoksi. Lielahden patruuna osti Kukkolan, Pohtolan ja Possilan talot ja yhdisti ne Lielahden kartanoon; seitsemässä vuodessa hänen maatilansa pinta-ala nousi 650 hehtaarista 1 200 hehtaariin sekä peltoala nousi noin 400 hehtaariin. Patruuna hallitsi koko Harjuntaustan kylää eli nykyistä Lielahtea, ulkopuolelle jäi vain Niemen rustholli, joka oli kauppaneuvos Antti Ahlströmin omistuksessa. Lielahden tilalla oli seitsemän torppaa ja Kukkolassa yksi torppa. Melkein kaikki torpparit irtisanottiin, mutta he saivat korvaukset mm. torppien rakennuksista. Torppien viljelypellot liitettiin kantatilan viljelymaihin. Myös soita kuivaamalla ja peltoja raivaamalla lisättiin viljelymaata.
Lielahden tilalla kaikki rakennukset uudistettiin. Vanha päärakennus, sveitsiläiseen vuoristotyyliin rakennettu puurakennus sai seurakseen kauemmaksi rannasta rakennetun kaksikerroksisen, 25 huonetta käsittävän tiilirakennuksen. Tämän uuden päärakennuksen suunnitteli tamperelainen arkkitehti Georg Wilhelm Ismael Schreck (s. 25.2.1859 Hämeenlinna ja k. 15.3.1925 Tampere).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti