Florence Foster Jenkins (3. osa)
Koska lippumyynti oli ensimmäistä kertaa Florence Foster Jenkinsin kontrollin ulkopuolella, ei pilkkaajia, irvailijoita ja kriitikoita voitu enää pitää konsertin ulkopuolella. Seuraavana aamuna sanomalehdet herkuttelivat purevilla ja sarkastisilla arvioillaan, jotka Bayfieldin mukaan järkyttivät Florence Foster Jenkinsiä. New York Sun -lehdessä kirjoitettiin: ”Rouva Jenkinsillä on upea ääni. Itse asiassa hän osaa laulaa kaikkea paitsi nuotteja… Suuri osa hänen laulustaan oli toivottomasti puutteellista sävelkorkeuden suhteen, mutta mitä kauempana nuotti oli oikeasta korkeudestaan, sitä enemmän yleisö nauroi ja taputti.” New York Post pisti myös pilkaten: ”Lady Florence… heittäytyi eilen illalla yhteen omituisimmista joukkovitseistä, mitä New York on koskaan nähnyt.”
Vain viisi päivää oman konserttinsa jälkeen Florence Foster Jenkins sai sydänkohtauksen vieraillessaan ostoksilla vuonna 1861 perustetussa Gustav Schirmerin musiikkikaupassa. Hän kuoli kuukautta myöhemmin 26.11.1944 Manhattanilla sijaitsevassa asunnossaan, Hotel Seymourissa. Florence Foster Jenkins haudattiin isänsä viereen Fosterin mausoleumiin Hollenbackin hautausmaalle Wilkes-Barreen, Pennsylvaniaan.
Florence Foster Jenkinsin musiikillisiä suorituskykyongelmia on selitetty mm. hoitamattomalla kupalla, joka saattoi aiheuttaa hänelle keskushermoston asteittaista heikkenemistä sen tertiäärisessä vaiheessa. Myöhäinen neurosyfilis vaikuttaa tyypillisesti aivojen ja selkäytimen parenkyymiin, joka ilmenee mm. selkäydinkalvona ja yleisenä halvauksena. Tertiäärinen syfilis voi vaikuttaa useisiin eri elinjärjestelmiin, vaikka neurosyfilis voi esiintyä missä tahansa infektion vaiheessa. Syfiliksen (kupan) aiheuttamia hermovaurioita ja muita sairauksia ovat saattaneet pahentaa elohopean ja arseenin – ennen antibioottien keksimistä tautia hoidettiin yleisesti näillä aineilla – myrkylliset sivuvaikutukset, kuten kuulon heikkeneminen. Siihen mennessä, kun penisilliini tuli yleisesti saataville 1940-luvulla, Florence Foster Jenkinsin tauti oli edennyt tertiääriseen vaiheeseen, joka ei enää reagoinut antibiootteihin.
Florence Foster Jenkins ennätti tehdä eläessään hyvin harvoja tallenteita äänilevyille. Äänilevyt tehtiin Melotone Recording Studiossa New Yorkissa vuosina 1941-1944 ja Florence Foster Jenkins tuotti nämä levyt aina itse eli ne olivat ns. omakustanteisia levyjä. Kaikkiaan yhdeksän teosta on taltioituna viidelle eri levylle, joiden levyjen kierrosnopeus on 78 rpm. Florence Foster Jenkins myi näitä äänilevyjä omille ystävilleen 2,50 dollarin hintaan kappale. Teoksia äänilevyillä on taltioitu Wolfgang Amadeus Mozartilta (koloratuuriaaria Yön kuningatar). Muita tekijöitä ovat Clément Philibert Léo Delibes (Kellolaulu Lakmésta), Johann Strauss II (”Mein Herr Marquis” Adelen Laughing Song Die Fledermausista), Félicien-César David (Charmant oiseau) sekä levyille on löytänyt myös viisi taidelaulua, joista kaksi laulua on säestäjänsä Cosmé McMoonin ja Florence Foster Jenkinsille kirjoittamia lauluja (Kuin lintu).
Florence Foster Jenkinsin laulusuorituksia on sittemmin julkaistu myös uudelleen eri yhdistelminä neljällä CD-levyllä. Vuonna 1992 RCA Victor Gold Seal, OCLC 968787814 julkaisu nimellä The Glory (????) of the Human Voice, on uusintapainos vuoden 1962 RCA Victor-albumista, johon on lisätty Cosmé McMoonin kappale ”Serenata Mexicana”. Florence Foster Jenkinsin (RCA Red Seal 88985319622, vuosi 2017) todella unohtumaton ääni, remasteroitu äänite, jossa on sama sisältö kuin edellisellä RCA Victor -CD:llä, mutta sisältää haastattelun Cosmé McMoonin kanssa. Florence Foster Jenkins & Friends: Murder on the High C’s (1937-1951). – Naxos Nostalgia, OCLC 58399998, vuosi 2003 – sisältää korkealaatuiset siirrot kaikista yhdeksästä ammattimaisesti äänitetyistä Florence Foster Jenkinsin laulamista kappaleista hänen alkuperäisistä Mellotone Studio -sessioistaan, jotja on äänitetty New Yorkissa vuosina 1941-1944, sekä Cosmé McMoonin ”Valse Caressante” -kappaleen ja kahdeksan otosta muilta artisteilta. The Muse Surmounted: Florence Foster Jenkins and Eleven of Her Rivals (Homophone Records, OLCL 58399998, vuosi 2004) sisältää yhden Florence Foster Jenkinsin laulaman kappaleen, ”Valce Caressante”, sekä lyhyen haastattelun McMoonin kanssa.
Florence Foster Jenkins itse tilasi elokuvatallenteet omista esiintymisistään Verdi Clubin vuosittaisissa kuuluisissa tapahtumissa, ”Hopeisten kiurujen tanssiaisista”. Näitä tilaisuuksia pidettiin aina lokakuussa Ritz Carlton -hotellissa New Yorkissa. Yleisesti luultiin kaikkien näiden elokuvien jo kadonneen, kunnes elokuvien kopiot vuosilta 1934-1939 ja vuodelta 1941 löytyivät vuonna 2009. Historioitsija Donald Collup on esitellyt vuonna 2016 You Tubessa näitä Florence Foster Jenkinsin elokuvatallenteita. Donald Collup on ilmoittanut koostavansa tuosta materiaalista dokumenttia, jota ei ole kuitenkaan vielä julkaistu.
Florence Foster Jenkinsin aiheeseen tarttui myös englantilainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja Stephen Frears (s. 20.6.1941 Leicester, Englanti) vuonna 2016. Stephen Frears kävi yksityistä sisäoppilaitosta Gresham’s Schoolissa Holtissa Norfolkissa; koulun perusti Sir John Gresham vuonna 1555. Elokuvien pariin hän ajautui Lindsay Andersonin ja Karel Reiszin apulaisohjaajana. Stephen Frearsin läpimurtoelokuva oli alkujaan televisiolle valmistunut Poikien pesula – My Beautiful Laundrette, televisiossa myös nimellä Rakas pesulani - vuonna 1985. Englantilaiselle Channel 4 -televisiokanavalle tehty elokuva menestyi Edinburgin elokuvajuhlilla niin hyvin, että se pääsi elokuvateatterilevitykseen ympäri maailman.
Elokuvaohjaaja Stephen Frearsin mainiossa ja hetkittäin hulvattomassa elokuvassa Florence Foster Jenkinsiä näyttelee kolmella Oscar -palkinnolla muistettu lahjakas näyttelijä, Mary Louise ”Meryl” Streep (s. 22.6.1949 Summit, New Jersey, Yhdysvallat). Florence -elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2016 ja elokuva sai myös kaksi Oscar- ja neljä Golden Globe -ehdokkuutta. Meryl Streep sai roolistaan Florence -elokuvassa parhaan naispääosan Golden Globe -ehdokkuuden. Vuoden 2017 Golden Globe -gaalassa Meryl Streep sai Cecil B. DeMille -kunniapalkinnon. Palkinto on nimetty elokuvaohjaaja Cecil Blount DeMillen (s. 12.8.1881 Ashfield, Massachusetts ja k. 21.1.1959 Los Angeles, Kalifornia) mukaan ja näyttelijä Judy Garland (oik. Frances Ethel Gumm, s. 10.6.1922 Grand Rapids, Minnesota ja k. 22.6.1969 Lontoo, Englanti) oli ensimmäinen nainen, joka vastaanotti palkinnon vuonna 1962. Meryl Streep piti palkinnon vastaanotettuaan kiitospuheen, jossa hän kritisoi Yhdysvaltain presidentiksi valittua Donald John Trumpia (s. 14.6.1946 Queens, New York City) kuitenkaan mainitsematta tätä nimeltä sanoen mm. että: ”Epäkunnioitus tuottaa epäkunnioitusta, väkivalta yllyttää väkivaltaan. Ja kun vallanpitäjät käyttävät asemaansa kiusatakseen muita, me kaikki häviämme.”
Sussexissa syntynyt ja sairaanhoitaja-äidin kasvattama Nicholas Martinin käsikirjoittamassa elokuvassa Florence Foster Jenkinsin elämää seurataan tositapahtumille uskollisesti hänen harjoitteluaan pianisti Cosmé McMoonin kanssa ennen suurta esitystä, joka täyttää hänen elinikäisen unelmansa. Pianisti Cosmé McMoonin roolia elokuvassa näyttelee erinomaisesti Rillit huurussa -sarjan näyttelijä ja koomikko Simon Maxwell Helberg (s. 9.12.1980 Los Angeles, Kalifornia). Florence Foster Jenkinsin avomiestä, John St. Clair Roberts Bayfieldia, Florence-elokuvassa esittää englantilainen näyttelijä Hugh John Mungo Grant (s. 9.9.1960 Lontoo), joka tämän elokuvan lisäksi muistetaan myös roolisuorituksistaan mm. elokuvissa Neljät häät ja yhdet hautajaiset (1994), Notting Hill (1999), Poika (2002) ja Bridget Jones – elämäni sinkkuna (2001).
Vuonna 2007 julkaistiin Donald Collupin ohjaama elämäkertadokumentti, Florence Foster Jenkins: A World of Her Own. Lisäksi vuonna 2015 ilmestyi ranskalainen elokuva, Marquerite, joka sangen löyhästi liittyy Florence Foster Jenkinsin elämään ja uraan. Tämän elokuvan ohjasi Xavier Giannoli (s. 7.3.1972) sekä käsikirjoittivat Giannoli ja Marcia Romano. Elokuva on kansainvälinen yhteistuotanto Ranskan, Tšekin tasavallan ja Belgian välillä. Elokuva sai Venetsian elokuvajuhlilla P. Nazareno Taddei -palkinnon sekä 11 ehdokkuutta 41. César-palkituksi elokuvaksi, joista elokuva palkittiin parhaasta naispääosasta, parhaasta puvustuksesta, parhaasta äänestä sekä parhaasta lavastussuunnittelusta.
Vuonna 1994 sai ensi-iltansa Wildwood Park for the Performing Artsissa Little Rockissa, Arkansasissa, Terry Sneedin näytelmä Precious Few Jenkinsistä ja englantilaisesta kirjailijasta Ronald Firbankista. Eteläafrikkalainen näytelmäkirjailija ohjaaja ja näyttelijä Charles J. Fourien (s. 1965 Potchefstroom) kirjoitti monologin, Goddess of Song, jonka esitti Carolyn Lewis. Monologia esitettiin vuonna 1999 Coffee Loungessa Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa. Edinburgin Fringessä sai vuonna 2001 ensi-iltansa skotlantilaisen näytelmäkirjailija Chris Ballancen (s. 7.7.1952) kirjoittama näytelmä Viva La Diva.
Stephen Temperleyn näytelmä, Souvenir: a Fantasia on Florence Foster Jenkins, sai ensi-iltansa York Theatressa vuonna 2004, ja Jack Lee näytteli pianisti Cosmé McMoonia sekä Judy Kaye Florence Foster Jenkinsiä. Berkshiren teatterifestivaalien jälkeen näytelmä sai ensi-iltansa Broadwaylla Lyceum Theatressa vuonna 2005. Esityksen ohjasi Vivian Matalon ja pääosissa olivat Donald Corren sekä Judy Kaye. Judy Kaye tiivisti roolinsa vaikeudet: ”On vaikea laulaa huonosti ja hyvin. Voit laulaa huonosti jonkin aikaa, mutta satutat itseäsi, jos teet sitä pitkään.” Näytelmäkirjailija Peter Quilterin ohjaama Glorious -näyttämökomedia sai ensi-iltansa vuonna 2005 Lontoon West Endissä. Florence Foster Jenkinsiä näytteli Maureen Diane Lipman (s. 10.5.1946). Näytelmä oli ehdolla Oliver -palkinnon saajaksi parhaana uutena komediana ja sitä on sittemmin esitetty yli 40 maassa 27 eri kielellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti