Kolesterolista ja ketogeenisesta ruokavaliosta (3. osa)
Rollin Turner Woodyatt opiskeli yksityisessä Cornellin yliopistossa Ithacassa, New Yorkissa, vuosina 1897-1898. Hän valmistui lääketieteen tohtoriksi Rush Medical Collegesta vuonna 1902 ja hän työskenteli vuosina 1902-1904 lääkäriharjoittelijana Chicagon Presbyterian Hospitalissa, josta tuli osa Rush University Medical Centeriä. Harjoittelunsa suoritettuaan hän liittyi sairaalan henkilökuntaan lääketieteellisenä avustajana sekä myöhemmin vielä hoitavana lääkärinä. Rush Medical Collegessa hän toimi samoin kliinisenä professorina ja lopulta lääketieteellisen laitoksen johtajana.
Woodyatt valmistui kandidaatiksi Chicagon yliopistosta vuonna 1906, jossa hän opiskeli hiilihydraattiaineenvaihduntaa sveitsiläissyntyisen kemisti John Ulric Nefin (s. 14.6.1862 Herisau, Appenzell, Ausserrhoden ja k. 13.8.1915 Carmel by the Sea, Kalifornia) johdolla sekä saksanjuutalaisen kemistin Julius Oscar Stieglitzin (s. 26.5.1867 Hoboken, New Jersey ja k. 10.1.1937 Chicago) ja kemisti William Draper Harkinsin (s. 28.12.1873 Titusville, Pennsylvania ja k. 7.3.1951 Chicago) ohjauksessa. Rollin Turner Woodyatt opiskeli myös eurooppalaisissa laboratorioissa vuosina 1906-1908; hän opiskeli vuoden verran Wienissä ja sen jälkeen Münchenissä, missä saksalainen lääkäri Friedrich von Müller (s. 17.9.1858 Augsburg ja k. 18.11.1941 München) teki häneen syvän vaikutuksen. Palattuaan Euroopasta Yhdysvaltoihin Woodyatt työskenteli Presbyterian Hospitalissa Frank Billingsin (1854-1932) ja James B. Herrickin johdolla, mutta hän omistautui yhä enemmän laboratoriotyölle, joka käsitteli ”hiilihydraattiaineenvaihdon kemiaa ja fysiologiaa sekä kokeellisia diabeteksen muotoja”. Rollin Turner Woodyatt oli perfektionisti eikä hän pitänyt perustutkinto-opiskelijoiden opettamisesta. Vuonna 1916 hän piti yhden New Yorkin Harvey Societyn luennoistaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän palveli majurina Yhdysvaltain armeijassa.
Rollin Turner Woodyattin tutkimustyötä jatkoi yhdysvaltalainen lääkäri Russel Morse Wilder (s. 24.11.1885 Cincinnati, Ohio ja k. 16.12.1959 Rochester, Minnesota). Lääkäri Russel Wilder lähinnä perehtyi siihen, miten nämä ketoaineet vaikuttavat aineenvaihduntaamme. Russel Wilder sai tuloksia aikaan epilektikoiden oireiden poistamisessa ja Russel Wilder oli samoin ensimmäisiä henkilöitä, joka käytti termiä ketogeeninen ruokavalio kuvaamaan dieettiä, jossa rajoitetaan hiilihydraattien määrää ja samalla lisätään rasvan määrää ravinnossa.
Ainakin jo 1700-luvun lopulta lähtien tiedetään lääkäri John Rollon hoitaneen diabetespotilaita lihapitoisella ruokavaliolla. Viime vuosisadan alussa tyypin 1 ja tyypin 2 diabetesta yleisesti hoidettiin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, samoin liikalihavuutta hoidettiin tällä samalla ruokavaliolla. Sittemmin on tapahtunut jotakin käänteentekevää!
Mikäli metabolia alkaa pahasti häiriintyä, on syytä radikaalisti vähentää hiilihydraattien saantia. Vakavista sairauksista ja liikalihavuudesta kärsiville suositellaan hiilihydraatteja ketogeenisella ruokavaliolla 20-30 g/päivä, joka on noin 5-10 prosenttia päivän energian tarpeesta. Kokonaan ilman hiilihydraatteja ei kannata jättäytyä; maksamme pystyy kuitenkin tuottamaan täysin tarvitsemamme glukoosimäärän hyvin luonnollisesti glukoneogeneesin avulla. Siirryttäessä ketogeeniseen ruokavalioon on ensiksi poistettava ruokavaliostamme kokonaan sokeri ja tärkkelys, joka kuitenkin lopuksi muuttuu sokeriksi elimistössämme. Elimistömme kaipaama vähäinen hiilihydraattien määrä saadaan vaikkapa vihreistä vihanneksista. Suositeltavia kokeiltavia ovat esimerkiksi parsa-, lehti-, kerä- ja kukkakaali, pinaatti, selleri, kurkku, kesäkurpitsa, vihreät pavut ja vihreä paprika; yleensä mitä tummempi vihreä vihannes, sen terveellisempi vihannes myöskin on silloin kyseessä.
Jo 1970-luvulta saakka on tiedetty C-vitamiinin ja glukoosin kemiallisten rakenteiden olevan niin samankaltaisia, että mitä korkeampi verensokeri ihmisellä on, sitä vähemmän C-vitamiini pääsee solujen sisälle. Esimerkiksi hedelmissä on antioksidantteja, kuten A-, C- ja E-vitamiineja. Kannattaa kuitenkin huomata, ettei ketoosin aikana kehossa synny vapaita radikaaleja, joten ihmisen ei myöskään tarvitse syödä pillereinä antioksidantteja silloin. Kananmunia on täysin syyttä suotta moitittu tämän kolesteroli hömpötyksen aikana; tosiasiassa missään yksittäisessä elintarvikkeessa ei ole niin paljon aminohappoja, kuin kananmunassa – jopa 20 erilaista aminohappoa – ja kuten jo edellä olemme oppineet, kolesterolitasoa ei voi syömällä olennaisesti lisätä. Kananmunan keltuainen on erityisen ravinteikas ja jos esimerkiksi paistat kananmunasi jättäen munankeltuaisen raa’aksi, säilyvät keltuaisen arvokkaat ravinteet tuhoutumatta.
Syödessäsi liikaa hiilihydraatteja ne alkavat varastoitua kehosi lihaksiin glykogeenina ja jokaista varastoitunutta glykogeenigrammaa kohden kehoon sitoutuu myös pari grammaa vettä. Jos vaihdat hiilihydraattipolttoisesta ruokavaliosta rasvapolttoiseen ruokavalioon, kehon glykogeenivarastot tyhjenevät ja samoin myös vesi häviää sen mukana. Veden mukana menetät myös tärkeitä mineraaleja, joten on suositeltavaa käyttää joko puhdistamatonta merisuolaa tai vuorisuolaa ruokasuolana. Munuaiset estävät hiilihydraattipolttoisella ruokavaliolla ollessa suolan poistumisen kehosta ja siksi suolaa voi tahtomattaan syödä hiilihydraattipolttoisella ruokavaliolla oleva ihminen liikaa. Suolan tarve taas saattaa olla merkittävästi suurempi ketogeenista ruokavaliota noudattava rasvapolttoisella ihmisellä, kun hänen munuaisensa poistavat suolaa. Ketogeenisella ruokavaliolla on helppoa ja suhteellisen nopeaa pudottaa painoa; ylipainoisilla ja insuliiniresistanssista kärsivän aineenvaihdunta on jo niin vioittunut, että veren insuliini estää kehoa käyttämästä kehon omia rasvavarastoja hyväksi. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää käyttää polttoaineena hiilihydraatteja ja glukoosia, ja kierre on silloin valmis! Ratkaisu olisi tietysti rasvan lisääminen; kun hiilihydraatteja ja samalla proteiinia vähennetään, on kehon alettava hyödyntää sen omia rasvavarastoja. Ketogeeninen ruokavalio vaikuttaa myös geenitasolla, joten se vähentää myös kehon hiljaisia tulehduksia.
Koululääketieteen käyttämillä lääkkeillä lähtökohtaisesti yritetään aina vaikuttaa vain yhteen asiaan kerrallaan, lääkkeen teho on lisäksi vielä yksilöllistä ja sattumanvaraista. Koululääketieteen lääkärit aniharvoin tutkivat potilaansa ravitsemuksellista tilaa tai kehon toksigeenista tilannetta; suun kautta otettavien lääkkeiden imeytyminen on todella haasteellista, jos potilaan suolisto on jo niin huonossa kunnossa hoitoon lähdettäessä. Jos ruoka kuitenkin imeytyy hyvin suolistossa, olisi ensiarvoista saada ensihoitona kaikki ravinteet mahdollisimman luonnollisessa muodossa ruoan muodossa. Ei ole mikään yllätys ja monille on hyvin tuttu asia, kuinka suuret rahasummat liikkuvat sairaanhoidossa ja lääketeollisuuden liiketoiminnassa ja hoitoalan kustannukset vain koko ajan karkaavat amatöörimäisten poliitikkojemme käsistä. Onko kynnys myös lääkkeiden määräämiseen vain edelleen vuosien saatossa laskenut? Ovatko kaikki tehdyt leikkaukset todella tarpeellisia ja uudet hoitomuodot edes tehokkaita? Vaarallisen paljon löytyy esimerkkejä lääkeyhtiöiden tuomista uusista ja aina vain kalliimmista lääkkeistä tauteihin, joihin nämä uudet lääkkeet tehoavat entisiä heikommin. Jos viralliset ravitsemussuositukset pitäisivät todella paikkansa, miten on mahdollista, että sydän- ja verisuonitaudit sekä esimerkiksi tyypin 2 diabetes edelleen räjähdysmäisesti lisääntyvät väestössä?
Osa lääkäreistä vieläkin sekoittaa ketoosin ketoasetoosiin, joka on tyypin 1 diabetekseen ja insuliinin puutteeseen liittyvä vakava happomyrkytystila. Katsotaanpa vielä, miten Diabetesliitto suosittelee ja suorastaan pelottelee ihmisiä; liiton mielestä tietysti rasva on vaarallista, vaikka todellisuudessa rasvan syönti ei nosta verensokeria. Liitto suosittelee myös hedelmien ja kokojyväviljan suosimista sekä varsinkin tyydyttyneiden rasvojen kaihtamista. Näin hoitokierre aina vain jatkuu, sillä näitä ohjeita noudattamalla kyllä verensokeri pysyy korkealla ja lääketeollisuus komppaa jälleen ”apuaan” tarjoamalla. Diabetesliiton näkemysten mukaan päivittäinen hiilihydraattien määrä ei saisi laskea alle 130 g:n eli vähähydraattista ruokavaliota diabetesliitto ei suosittele!
Viime vuosina on keskusteltu paljon proteiinista, muistanet myös tämän. Varsinkin liikunnallisesti aktiiviset ihmiset ovat puhuneet ja käyttäneet proteiineja tukevasti. Ketogeeninen ruokavalio voisi lähtökohtaisesti sisältää proteiinia 10-20 prosenttia päivittäisestä energiamäärästä, se riittää hyvin. Liika proteiini heikentää ketoainepitoisuuksia kehossa ja kun saat liikaa proteiinia, on vaarana jälleen lihominen. Proteiinia on kuitenkin välttämätöntä saada ruoasta, mutta liikaa sitä ei siis kannata nauttia. Koska kasviskunnasta peräisin oleva proteiini myös usein sisältää hiilihydraatteja, on syytä suosia eläinkunnasta peräisin olevia proteiineja ja tehostaa niiden vaikutusta vielä tyydyttyneillä rasvahapoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti