Tapio Liinoja & Olli Ahvenlahti 145 vuotta
Nuoruutensa päivinä Tampereen Ruotulassa asustanut näyttelijä Tapio Mikael Liinoja sekä pianisti, sovittaja ja kapellimestari Olli Antero Ahvenlahti esiintyvät tiistaina 5.8.2025 kello 22 Tampereen Teatterikesän 2025 tuottamassa konsertissa Muusikkojen liiton ylläpitämässä Tampereen G Livelabissa. Juhlakonsertissaan taiteiliapari palaa rennossa ja nostalgisessa musiikkituokiossaan aikakauteen, jota ei enää ole. Konsertti kestää kaksi tuntia ja siinä on väliaika. Konserttipaikka on saanut ainakin kolme kertaa kansainvälisiä palkintoja erinomaisena musiikkiklubina, jossa on hämmästyttävän laadukas, Genelecin tuottama äänentoistolaitteisto asennettuna.
Vampulassa Lounais-Suomessa metsänhoitaja Heikki Liinojan ja opettaja Helena Hellströmin perheeseen 8.11.1954 syntynyt Tapio Mikael Liinoja tunnetaan paitsi näyttelijänä niin myös laulajana ja laulujen sanoittajana. Hänet muistetaan hyvin myös Lapinlahden Lintujen jäsenenä. Tapio Liinojan nuorempi sisar, Hanna Kristiina Liinoja (s. 6.6.1957 Vampula), on myös näyttelijä. Tapio Liinoja aloitti näyttelijäntyönsä KOM -teatterissa vuonna 1982 Pekka Milonoffin (s. 22.2.1947 Helsinki) ohjaamassa ja kirjailija Pirkko Helena Saision (s. 16.4.1949 Helsinki) romaaniin perustuvassa näytelmässä, Betoniyö. Sittemmin näyttelijä Tapio Liinoja siirtyi KOM -teatterista Vaasan kaupunginteatteriin ja hän on samoin vieraillut näyttelemässä Kokoteatterissa sekä Espoon kaupunginteatterissa. Näyttelijä Tapio Liinoja muistetaan hyvin monista televisiosarjoista, kuten mm. Raid, Elämän suola, Viimeiset siemenperunat ja Helppo elämä. Liinojalla on ollut useita roolisuorituksia myös monissa elokuvissa, kuten esimerkiksi Thomas August Georg Dome Karukosken (s. 29.12.1976 Nikosia, Kypros) ohjaamassa Kielletty hedelmä (2009), Timo Johannes Koivusalon (s. 31.10.1963 Pori) Vuonna 85 (2013), Arto Halosen ohjaamassa Prinsessa (2010) ja Timo Koivusalon ohjaamassa Kaksipäisen kotkan varjossa (2005).
Taiteilija Tapio Liinoja oli perustamassa Lapinlahden Linnut -nimistä yhtyettä ja hän kuului yhtyeen kokoonpanoon vuosina 1983-1994 sekä sen jälkeen vielä vuodesta 2006 lähtien. Tapio Liinoja näytteli Lapinlahden Lintujen televisiosarjoissa Seitsemän Kuolemansyntiä (1988), Maailma kahdeksan ihmettä (1990), Kuudesti laukeava (1992) ja Lapinlahden Linnut-Show (1993) sekä Lintujen paluujaksossa Muuttuuko ihminen (2006). Lapinlahden Linnut kiersi Suomea kuin tahkoa ja tahkoon tuli nestettä runsaasti. Yhdeksän jätkän ja kolmen roudarin bussissa tuoksui väkevästi keikalta. Ihme, että he selvisivät näinkin kauan, Tapio Liinoja miettii tätä nykyään. Porukan monimuotoisuus oli ollut rikkaus ja myös särmä, eivätkä asiat ole koskaan tapelleet, joskus kylläkin miehet.
Tapio Liinoja elää nykyään toisessa avioliitossaan; Liinoja avioitui vuonna 2002 Virpi Wirtasen kanssa. Tapio Liinojalla on aikaisemmasta avioliitosta kaksi lasta, 33-vuotias Vili ja 29-vuotias Aino. Omille lapsilleen Tapio Liinoja on siirtänyt eteenpäin isänsä, Heikin, ajatuksia; niihin kuuluu esimerkiksi ajaton viisaus, että kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee. Tapio Liinoja asuu nykyään Helsingin Kumpulassa.
Näyttelijäntöidensä ohella Tapio Liinojalta ilmestyi sooloalbumi, Näin kuvittelen sinut, vuonna 2002 ja vuonna 2006 häneltä julkaistiin novellikokoelma Raapaisuja. Agents -yhtyeen kitaristi Esa Pekka Pulliaisen (s. 1.1.1957 Helsinki) kanssa Tapio Liinoja teki vuonna 2009 kirjallisen äänilevyn, Vampula Pop Vol 1, jolla Tapio Liinoja lukee kirjoittamaansa tarinaa Vampulan tapahtumista Esa Pulliaisen soittaessa taustalla suomalaisia ikivihreitä sävellyksiä. Tapio Liinoja ja Esa Pulliainen toteuttivat samalla tavalla myös Vampulan joulu -nimisen kuunnelman Radio Suomelle, joka esitettiin Radio Suomessa joulupäivänä 2009.
Tapio Liinoja toimi sekä kirjailija Jari Kalevi Tervon (s. 2.2.1959 Rovaniemi) että runoilija Tommy Olavi Tabermannin (s. 3.12.1947 Tammisaari ja k. 1.7.2010 Helsinki) tilalla kapteenina TV1:n Uutisvuodossa sekä yhden jakson verran ohjelman vaihtuvana kapteenina toukokuussa 2007. Tapio Liinoja osallistui keväällä 2011 TV1:n Maestro – tikusta asiaa -sarjaan, jossa julkisuuden henkilöt opettelivat johtamaan orkesteria. Vuonna 2012 Tapio Liinoja osallistui Seinäjoen Tangomarkkinoille laulukilpailijana ja hän selvisi Seinäjoen finaaliin Turussa järjestetystä semifinaalista.
Pianisti, sovittaja ja kapellimestari Olli Antero Ahvenlahti (s. 6.8.1949 Helsinki) on Valtionrautateiden pitkäaikaisen mainospäällikkö Igor Ahvenlahden (1920-1996) poika. Olli Ahvenlahti asui lapsuutensa alkuun isovanhempiensa omistamassa viisikerroksisessa kivitalossa Helsingin Kalliossa osoitteessa Kolmas Linja 21 C. Myöhemmin Ahvenlahdet muuttivat asumaan Herttoniemeen ja siellä Olli Ahvenlahti aloitti myös koulunkäyntinsä. Olli Ahvenlahti aloitti käydä pianotunneilla seitsemän vuoden ikäisenä. Olli oli lähtöisin musikaalisesta perheestä; Irja-äiti oli musiikinopettaja ja isä soitti kitaraa kompaten Ollin pianonsoittoa.
Neljä vuotta yksityisesti opiskeltuaan Olli Ahvenlahti pyrki ja myös pääsi opiskelemaan Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle musiikkia. Debyyttinsä televisiossa Olli Ahvenlahti teki jo vuonna 1959. Jo nuorena Olli Ahvenlahti innostui jazzmusiikista ja sen harmoniamaailmasta; hän kuunteli paljon mm. Bill Evansia, Charlie Parkeria ja muita artisteja, joita hän kuunteli olivat mm, Dizzy Gillespie, Wes Montgomery, John Coltrane sekä Miles Davis. Musiikkitieteitä Olli Ahvenlahti opiskeli samaan aikaan Helsingin yliopistossa. Sibelius-Akatemian nuorisopuolelta Olli Ahvenlahti jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolla.
1970-luvu alkupuolella Olli Ahvenlahti tutustui näyttelijä-laulaja Vesa-Matti Loiriin, jonka kanssa he lopulta tekivät yhdessä pitkän musiikkiuran. Vuonna 1975 Olli Ahvenlahti oli mukana perustamassa Uuden Musiikin Orkesteria UMOa. Kun trumpetisti ja Yleisradion kapellimestari Ossi Runne jäi eläkkeelle, jatkoi Olli Ahvenlahti hänen työtään Yleisradion kapellimestarina. Vapaaksi taiteilijaksi Olli Ahvenlahti jättäytyi vuonna 2008. Ssuomen Jazzliiton Trjö -palkinto myönnettiin Olli Ahvenlahdelle vuonna 1975.
Olli Ahvenlahti on soittanut musiikkiuransa aikana lukemattomien suomalaisten artistien taustalla ja ollut Suomen jazzmusiikissa vahvasti mukana 1970-luvulla. Olli Ahvenlahti on samoin toiminut vuonna 1995 perustetun Helsingin Komediateatteri Arenan kapellimestarina. Teatterin johtajana toimi vuosina 1995-2008 teatterin perustaja, ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä Erkki Olavi ”Ere” Kokkonen (s. 7.7.1938 Savonlinna ja k. 16.10.2008 Helsinki). Kokkonen ohjasi vuosien 1866-2004 kaikkiaan 33 elokuvaa.
Olli Ahvenlahti om myös toiminut säveltäjänä; Ahvenlahti on säveltänyt kappaleita mm. Suomen Euroviisukarsintoihin. Olli Ahvenlahden lauluja ovat tulkinneet muun muassa Vesa-Matti Loiri, Arja Koriseva, Irina Milan, Heikki Kinnunen, Matti Siitonen eli Fredi, Kristiina Halkola, Jukka Sipilä, Paula Koivuniemi, Kai Hyttinen, Pepe Willberg ja Johanna Iivanainen. Olli Ahvenlahti on tehnyt myös omia sooloalbumeita: Bandstand (1975), The Poet (1976), Based On A Novel (1981), The Way You Walk (1986) ja Thinking, Whistling (2017). Olli Ahvenlahti muistetaan samoin Vesa-Matti Loirin esittämän Jean-Pierre Kuselan taustapianistina nimellä Puppe. Olli Ahvenlahdella oli samoin pieni ja vaatimaton rooli elokuvassa Vääpeli Körmy – taisteluni (1994).
Olli Ahvenlahti toimi Yleisradion kapellimestarina Suomen karsinnoissa kuudesti ja Eurovision laulukilpailuissa seitsemän kertaa vuosina 1990-1998, kunnes suuren orkesterin käyttö laulukilpailussa lopetettiin. Tämän lisäksi Olli Ahvenlahti on säveltänyt kahdesti kappaleen Suomen Euroviisukarsintoihin; Irina Milanin esittämä ”Päättymätön laulu” vuoden 1980 karsintoihin ja Arja Korisevan esittämä "Sulta laulun sain” vuoden 1993 karsintoihin. Olli Ahvenlahti toimi samoin Yleisradion viisukommentaattorina vuosina 1995 ja 1997, kun Suomi joutui pitämään huonon pistekeskiarvon vuoksi välivuoden laulukilpailusta. Olli Ahvenlahti on ollut avioliitossa kaksi kertaa; näyttelijä Liisa Christina Paatson (o.s. Huuskonen, s. 2.11.1954 Helsinki ja k. 23.4.2018) kanssa Ahvenlahti oli naimisissa vuosina 1981-1999 ja uutistoimittaja Marjo Reinin kanssa vuosina 2004-2014. Olli Ahvenlahdella ja Liisa Paatsolla on yhteinen tytär, Nelli Ahvenlahti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti