Olli Soikkelin virtuositeetti nojaa suurella kunnioituksella kuuluisan belgialaisen Jean ”Django” Reinhartin (s. 23.1.1910 ja k. 16.5.1953) gypsyjazz-kitarointiin. Django Reinhardt teki merkittävää yhteistyötä 10-vuotiaana musiikin opiskelun aloittaneen ranskalaisen jazzviulistin ja pianistin, Stéphane Grappellin (s. 26.1.1908 ja k. 1.12.1997) kanssa. Vuonna 1991 syntynyt Olli Soikkeli aloitti kitaransoiton 12-vuotiaana isoveljensä harrastuksesta innostuneena. 14-vuotiaana Olli harjoitteli jo kahdeksan tuntia päivässä. Lukion jälkeen, 19-vuotiaana, Olli Soikkeli muutti Helsinkiin ja opiskeli pari vuotta siellä Pop & Jazz Konservatoriossa.
Pohjois-Karjalan Nurmeksesta kotoisin oleva Olli Soikkeli lähti jo kesällä 2014 soittamaan New Yorkiin ja on viihtynyt siellä viimeiset kuusi vuotta vakituisesti. Jo ensimmäisellä viikollaan New Yorkissa Olli Soikkelilla oli kaupungissa kuusi keikkaa. Vuonna 2016 Olli Soikkeli taituroi kitarallaan Porin Jazz festivaaleilla jazzpianisti Marian Petrescun ja basisti Jyrki Kangaksen kanssa. Samoin viime kesänä (2022) Olli Soikkeli esiintyi Porin Jazzin Kirjurinluodolla helsinkiläisen basisti, säveltäjä, opettaja sekä musiikin maisteriksi Taideyliopisto Sibelius-Akatemiasta valmistunut Joonas Tuurin (s. 1991) ja rumpali Aleksi Heinolan kanssa kvartettina.
Perjantaina 9.6.2023 Tampereen konservatoriolla Tampere Guitar Festival järjesti kaikille paratiisista karkotetuille Gipsy Guitar Workshopin klo 17, jossa kitaristi Olli Soikkeli ohjasi innokkaita kitaransoittoa harrastavia ihmisiä gypsy-musiikin äärellä, ilman kielivaikeuksia!
Saman päivän ehtoona Tampere Guitar Festival järjesti Muusikkojen liiton hallinnoimassa G Livelabissa Olli Soikkeli Trion konsertin klo 21.45. Olli Soikkelin mukana triossa soittivat Joonas Tuuri (basso) ja Aleksi Heinola (rummut).
Jean ”Django” Reinhardt (s. 23.1.1910 Liberchies, Belgia ja k. 16.5.1953 Fontainebleau, Ranska) oli belgialainen suuri jazzkitaristi ja merkittävä eurooppalainen muusikko jazzin historiassa. Hänen kehittämä soittotyyli lumosi monet häntä seuranneet kitaristit. Reinhardt ei osannut lukea nuotteja. Reinhardtin perhe kiersi vankkureilla mm. Italiassa ja Pohjois-Afrikassa ennen lopullista asettumistaan Pariisin seudulle. Nuori Reinhardt soitti karavaanin matkassa banjoa, kitaraa ja viulua; soiton hän aloitti juuri viululla. Hänen perheensä oli musikaalista väkeä, mutta varsinainen elinkeino perheellä oli huonekalujen valmistus.
Reinhardt loukkaantui karavaanin vaunussa tulipalossa 18 vuoden iässä. Hän sai tulipalossa ensimmäisen ja toisen asteen palovammoja kehoonsa. Hänen oikea jalkansa halvaantui ja vasemman käden nimetön ja pikkurilli paloivat pahoin tulipalossa. Sairaalan lääkärit olisivat amputoineet hänen halvaantuneen jalan, mutta Reinhardt ei suostunut tähän ja poistui pian sairaalasta. Reinhardt pystyi vuoden myöhemmin jo kävelemään kepin avulla. Reinhardtin Joseph-veli, joka myös oli kitaristi, osti hänelle uuden kitaran; Reinhardt joutui nyt opettelemaan uuden soittotekniikan kitaransoittoon. Pariisissa Reinhardt tutustui italialais-ranskalaiseen viulistiin, Stéphane Grappelliin (s. 26.1.1908 Pariisi ja k. 1.12.1997), joka oli aloittanut musiikin opiskelun 10-vuotiaana ja alkoi ammamaisen soittamisensa pihasoittajana ja teatteriorkestereissa.
Reinhardt ja Grappelli perustivat vuonna 1934 kokoonpanon, joka oli nimeltään Quintette du Hot Club de France. Kvintetti oli kiertueella Englannissa, kun toinen maailmansota syttyi. Reinhardt palasi Rariisiin ja erosi vaimostaan, joka jäi Englantiin. Stéphane Grappelli jäi Englantiin myös ja klarinetisti Hubert Rostaing korvasi hänet kvintetissä. Vuonna 1943 Reinhardt meni avioliittoon Sophie ”Naguine” Zieglerin kanssa. He saivat pojat, Jean-Jacques ”Babik” Reinhardtin (s. 8.6.1944 ja k. 13.11.2001), josta tuli myös taitava kitaristi. Reinhardtin ensimmäisestä avioliitosta syntynyt poika, Henri Baumgartner (1929-1992) tunnettiin myös mustalaisjazz-kitaristina, joka esiintyi nimellä Lousson Reinhardt. Reinhardt koetti paeta miehitetystä Ranskasta sodan aikana useasti, mutta epäonnistui joka kerta.
Toisen maailmansodan jälkeen Reinhardt ja Grappelli tapasivat jälleen Englannissa. Syksyllä 1946 Reinhardt lähti Yhdysvaltoihin säveltäjä, pianisti ja orkesterinjohtaja Duke Ellingtonin (s. 29.4.1899 Washington DC ja k. 24.5.1974 New York) orkesterin solistivieraaksi. Kiertue päättyi Yhdysvalloissa kahteen esiintymiseen Carnegie Hallissa, jotka olivat suuria menestyksiä. Kiertueen jälkeen Reinhardt sai pesti Café Society Uptown-nimiseen kuppilaan, jossa hä soitti neljä keikkaa vuorokaudessa paikan oman yhtyeen kanssa vetäen kuppilaan runsaasti väkeä katsojiksi.
Takaisin Ranskaan palattuaan Reinhardtilla oli suuria vaikeuksia orientoitua säntilliseen elämänrytmiin. Hän saattoi ilmaantua konsertteihin ilman kitaraa tai vahvistinta. Hän oli myös arvaamaton ja saattoi lähteä rannoille vaeltelemaan, kun olisi pitänyt olla esiintymässä. Muutamaan otteeseen hän jopa kieltäytyi aamulla nousemasta sängystään. Italialaisten muusikoiden kanssa Reinhardt levytti Roomassa vuonna 1949 viimeisen pitkän levynsä, Djangologyn. Tässä levytyksessä oli mukana myös Stéphane Grappelli.
Vuonna 1951 Reinhardt asettui asumaan Fontainebleaun lähistölle. Hän jatkoi esiintymisiä Pariisin jazzklubeilla ja alkoi soittaa sähkökitaraa, vaikka oli aluksi Yhdysvalloissa vierastanut sähkökitaraa. Viimeisillä singleillään kuukausia ennen kuolemaansa Reinhardt näytti omaksuneen uuden jazztyylin, bebopin, ilmaisun omaan musiikkiinsa. Reinhardt sai aivoverenvuodon 16.5.1953 saapuessaan Avonin juna-asemalta erään keikan jälkeen ja lyyhistyi kotinsa edustalle. Oli lauantai ja lääkäriltä kesti kokonainen päivä paikalle saapumiseen. Fontainebleaun sairaalassa Reinhardt todettiin kuolleeksi jo tuotaessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti