Portugalin itsenäistyminen
Duerojoki saa alkunsa Espanjan Soriasta ja joki laskee Portugalissa Porton ja Vila Nova de Gaian kohdalla Atlantin valtamereen. Duerojoen pituus on 895 kilometriä ja sen on Iberian niemimaan joista kolmanneksi suurin. Joen alkulähteet sijaitsevat Sorian Picos de Urbión-vuorilla 2 220 metrin korkeudessa. Duerojokeen laskee monia pienempiä jokia, kuten esimerkiksi Esla, Valderaduey, Pisuerga, Águeda, Yeltes ja Tormes. Duerojoki oli jo roomalaisajoista lähtien ollut merkittävä ja samalla vaarallinen kulkuväylä. Dueron laakso on merkittävää viinintuotantoaluetta; sekä Espanjan että Portugalin puolella tuotetaan laaksossa vielä nykyisinkin portviinin lisäksi punaviiniä.
Iberian niemimaan pisin joki on Tajo, jonka pituus on 1 038 kilometriä. Tajojoesta 716 kilometriä virtaa Espanjassa, 47 kilometriä menee Espanjan ja Portugalin välisellä rajalla ja loput 275 kilometriä virtaa Portugalissa. Albarracinin vuoristossa Teruelin maakunnassa Aragoniassa sijaitsee Tajojoen alkulähde noin 1 600 metrin korkeudessa. Suurimmat joenrantakaupungit ovat Aranjuez, Toledo, Talavera de la Reina ja Alcántara Espanjassa sekä Santarém ja Lissabon Portugalin puolella. Paleoliittiset metsästäjä-keräilijät keskittyivät asumaan Douro- ja Tajojokien yläjuoksujen laaksoihin ja tekivät kaiverruksia jokitörmien kallioihin. Tunnetuimmat kalliotaiteet löytyvät Vila Nova de Foz Côan kunnan ympäristöstä. Ensimmäiset kiviset rakennukset pystytettiin Portugaliin noin 6 000 – 7 000 vuotta sitten. Noin 3 000 vuotta eaa. ihmiset alkoivat täällä rakentaa myös alkeellisia asumuksia sekä harjoittaa maanviljelyä. Aikakauden ihmiset harjoittivat täällä vainajien palvontaa ja rakensivat kivistä dolmaneita (hautoja) ja menhireitä. Portugalin pohjoisosiin alkoi noin vuoden 1 000 eaa. tienoilla kehittyä kulttuuri, joka rakensi kaupunkeja ja kyliä linnavuorten juurelle.
Lähi-idässä itäisen Välimeren pohjukassa nykyisen Lissabonin alueella noin 3 500 – 146 eaa. vaikutti seemiläistä foinikian kieltä puhunut kansa, foinikialaiset. Foinikialaiset perustivat myöhemmin myös Rooman kilpailijan, Karthagon vuonna 814 eaa. suojaisaan merenlahteen nykyiseen Tunisiaan Pohjois-Afrikassa. Foinikialaiset olivat kauppiaita ja merenkulkijoita, jotka perustivat hyvinkin kauas kotimaastaan kauppasiirtokuntia. He olivat hyvin taitavia laivanrakentajia ja merenkulkijoita. Purjehdusmatkat ulottuivat aina Espanjaa ja saattoivat yltää jopa Englantiin saakka. Foinikian seutu tuotti setripuuta, jota myytiin mm. Egyptiin. 1100-luvulla eaa. foinikialaiset saapuivat Pyreneiden niemimaan länsirannikolle etsimään metaleja ja he perustivat kauppa-asemia Cádiziin, Málagaan ja Sevillaan. Foinikialaiset kävivät kauppaa sisämaan asukkaiden kanssa ja vaihtoivat itämaisia kauppatuotteita metalleihin. Foinikialaiset asettuivat asumaan noin 900 eaa. Portugalin Atlantin rannikolle.
Keski-Euroopasta saapuivat keltit Pyreneiden niemimaan länsiosiin noin 700 – 500 eaa. Kaupungit kehittyivät tuohon aikaan ja esimerkiksi Citânia de Briteirosista ja Citânia de Sanfins de Ferreirasta tuli maanviljelijöiden, käsityöläisten ja kauppiaiden asuttamia kaupunkeja. Kelttiläisten heimojen ohella nykyisen Portugalin alueella asui kelttejä edeltäneitä indoeurooppalaisia kieliä puhuneita kansoja, kuten lusitaanit. 600-luvulla eaa. saapuivat kreikkalaiset Pyreneiden niemimaalle ja perustivat sinne siirtokuntiaan. Karthagolaiset tulivat foinikialaisten ja kreikkalaisten jälkeen ja hallitsivat Pyreneiden niemimaan eteläisiä osia roomalaisten saapumiseen asti 200-luvulla eaa.
Pyreiden niemimaan länsiosassa nykyisen Portugalin keskiosassa lusitaanit vastustivat raivokkaasti roomalaisten hyökkäystä parin sadan vuoden ajan. Ensimmäisen kerran roomalaiset ja lusitaanit ottivat yhteen jo 194 – 193 eaa. Viriatus oli kuuluisin lusitaanien vastarintaa johtaneista sotapäälliköistä; hän taisteli roomalaisjoukkoja vastaan vuosikymmenten ajan, kunnes hän joutui omien, roomalaisten lahjomien sotilaiden murhaamaksi. Roomalaiset pystyivät hyvin nopeasti etenemään Viriatuksen kuoleman jälkeen Portugalin sisämaahan ja valloittamaan loputkin Pyreneiden niemimaasta. Valloittajana tunnetaan roomalainen sotapäällikkö Decius Junius Brutus Albinus (k. 43 eaa.).
Niemimaan valloituksen jälkeen alkoi Portugalin roomalaistaminen. Olisipo (nykyinen Lissabon) perustettiin vuoteen 60 eaa. mennessä. Muita kaupunkeja olivat Évora, Santarém ja Beja. Lusitania oli vuodesta 25 eaa. alkaen Rooman provinssina nykyisen Portugalin ja osittain espanjan alueilla. Provinssi käsitti Douron eteläpuolisen alueen. Argeologiset löydöt osoittavat, että roomalaisajan Lusitania oli hyvin vauras alue. Lusitanian pääkaupunkina oli Olisipo, kunnes vuonna 25 jaa. nykyisen Espanjan alueelle perustettiin Emerita Augusta. Roomalaiset kehittivät myös Lusitanian teollisuutta ja rakensivat useita teitä ja siltoja hallintokaupunkien välille. He pystyttivät samoin useita monumentteja, kuten Évoran Dianan temppelin.
Pyreneiden niemimaalle saapui kansainvaellusaikana monia germaanisia heimoja. Vuonna 406 alueelle tunkeutuivat vandaalit, sveebit ja alaanit, jotka hyökätessään alueelle levittäytyivät länsirannikolle saakka muutamassa vuodessa. Vandaalit pitivät ensin nykyistä Portugalin aluetta hallinnassaan, mutta heidän jälkeensä sveebit levittäytyivät alueelle Galiciasta, Espanjan luoteisnurkasta. Nykyinen Braga oli sveebien kuningaskunnan keskuksena. Roomalaistunet visigootit – gootteihin kuuluva germaaniheimo – pyrkivät nopeasti palauttamaan roomalaiskauden Pyreneiden niemimaalle. He perustivat niemimaalle Visigoottien valtakunnan, joka kesti muslimihyökkäyksiin saakka. Germaanikaudella Portugaliin vakiintui kristinusko.
Vuonna 711 nykyisestä Marokosta Pohjois-Afrikan arabien ja berberien armeija hyökkäsi Pyreneiden niemimaalle. Sisäisten ristiriitojen heikentämä Visigoottien valtakunta kaatui tässä hyökkäyksessä. Portugalissa maurit keskittivät valtansa maan eteläosiin, joka tunnettiin nimellä Gharb Al-Andalus. Sen tärkein kaupunki oli Silves. Arabivallan vuoksi mm. Lissabon, Santarém ja Évora saivat maurilaisen ilmeensä.
Vaikka maurit olivat käytännössä valloittaneet koko Pyreneiden niemimaan, visigootteja oli kuitenkin jäänyt jonkun verran Asturian vuoristoalueelle. Niin sanotun reconquistan eli takaisinvaltauksen aloittanut Asturian kuningaskunnan perustaja Pelayo (k. 737) kukisti jo 700-luvun alussa muslimit Covadongan taistelussa ja perusti Asturian kuningaskunnan. Hänen seuraajansa laajensivat Asturian-Leónin kuningaskuntaa Portugalin pohjoisosiin Bragaan, Portoon, Viseuun ja Guimarâesiin. Alue säilyi noin 200 vuoden ajan kristittyjen ja muslimien välisenä raja-alueena.
Iberialainen sotapäällikkö, kreivi Vimera Peres (n. 820-873) hallitsi vuonna 868 Minho- ja Dourojokien välistä Portucalen kreivikuntaa, jonka keskuksena oli Portucalen kaupunki (nykyinen Porto). Portugalin perustamisvuotena pidetään toisinaan tätä vuotta 868, vaikka täyttä itsenäisyyttä ei alueella vielä ollutkaan. Alfonso VI, Leónin kuningas, antoi vuonna 1096 Portucalen kreivin arvon ritari Henrikille. Henrik pysyi pitkään uskollisena Alfonsolle, mutta Alfonson kuoltua vuonna 1109 Henrik pysyi puolueettomana Leónin sisällissodan aikana eikä antanut tukeaan millekään osapuolelle. Portugali julistautui tämän sodan aikana itsenäiseksi, vaikka kreivi Henrikin elinaikana Portugalin itsenäisyyttä ei kuitenkaan tunnustettu.
Alfonso VII voitti Leónin sisäisen taistelun ja hän pakotti Portugalin hallitsijan Teresan – Leónin kuninkaan Alfonso VI:n avioton tytär - suostumaan kuuliaisuuteen vuonna 1127. Portugalilaiset aateliset vastustivat itsenäisyyden kaventamista ja liittoutuivat Teresan pojan, Alfonso Henriquesin (Alfonso I) kanssa. Alfonso kukisti oman äitinsä sotajoukot 24.6.1128 Sâo Mamedan taistelussa. Alfonso julistautui vuonna 1139 Portugalin kuninkaaksi ja onnistui vuonna 1147 valtaamaan muslimeilta sekä Santarémin että Lissabonin. Alfonso VII oli vuonna 1143 tunnustanut serkkunsa aseman kuninkaana ja vuonna 1179 Pyhä istuin (lat. Sancta Sedes) eli paavi tunnusti Portugalin itsenäiseksi.
Alfonson poika, Sancho I alkoi jakaa erityisesti maan itä- ja keskiosissa kaupunkioikeuksia ja houkutteli siten uudisasukkaita maahan. Hän käytti huomattavan osan voimavaroistaan maan asuttamiseen ja on siksi saanut lempinimen ”Asuttaja” (o Povoador). Tagusin laaksossa ja siitä etelään uudisasuttaminen oli vaarallista, joten sieltä annettiin maita useille uskonnollis-sotilaallisille sääntökunnille. Merkittävin niistä oli Temppeliherrain ritarikunta, joka sai maa-alueita Zêzerejoen varrelta.
Sancho valtasi Temppeliherrain ritarikunnan tuella vuonna 1189 Algarven, mutta almohadien joukot tekivät useita vastahyökkäyksiä vielä. Alfonso II oli vuonna 1212 tukemassa kastilialaisia Las Navas de Tolosan taistelussa. Alfonso II oli vuonna 1211 kutsunut kokoon ensimmäisen parlamentin, Cortesin, johon kutsun saivat aateliset ja kirkon edustajat. Portugalin takaisinvaltaus viimeisteltiin vuonna 1249, kun Faron kaupunki valloitettiin. Portugalin rajat ovat pysyneet tämän jälkeen lähes muuttumattomina. Alfonso III otti ensimmäisenä monarkkina tittelin, ”Portugalin ja Algarven kuningas”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti