Portugal siirtomaavaltana
Portugalin ja Algarven kuudes kuningas, Dinis I ”Rakentaja” (1261-1325) hallitsi valtakuntaansa vuosina 1279-1325 ja hänen hallintokaudellaan kuninkaan valta kasvoi, ja aateliston sekä kirkon valta väheni. Dinis ei ollut soturikuningas, sillä hänen noustessa valtaan maurit oli ajettu jo pois Pyreneiden niemimaalta. Näin ollen hänelle jäi hyvin aikaa keskittyä hallintoon, lainsäädännön uudistamiseen ja vallan keskittämiseen kuningashuoneelle. Kuningas aloitti monien linnojen, uusien kaivosten ja kaupunkien rakennustyöt sekä uudisti maanviljelystä; hän paransi samoin valtakuntansa köyhien asemaa. Hän määräsi kosteikkoja kuivattaviksi ja mäntymetsiä istutettaviksi; männyistä saatiin rakennusmateriaalia laivaston rakennukseen. Dinis I kehitti merivoimia, jotta maata voitiin suojella hyökkääjiltä. Myöhemmin tästä samasta laivastosta tuli Portugalin imperiumin laajenemisen vankkumaton perusta. Dinis I toi vuonna 1317 genovalaisen Emanuele Pessagnon johtamaan Portugalin laivastoa. Hallitsija edisti kaupankäyntiä tekemällä vuonna 1303 Englannin kuninkaan Edvard II:n kanssa sopimuksen, joka takasi portugalilaisten kauppiaiden pääsyn englantilaisiin satamiin.
Dinis I perusti oppineiden keskuksen (studium generale) Lissabonissa vuonna 1290, josta myöhemmin kehittyi Coimbran yliopisto vuonna 1308, kun Dinis I siirrätti sen Coimbraan. Dinis I edisti portugalin kielen asemaa vaatiessaan kaikki viralliset asiakirjat kirjoitettaviksi portugaliksi. Dinis I oli keskiajalla merkittävä kulttuurivaikuttava; hän kirjoitti itse runoja ja muuta kirjallisuutta sekä sävelsi musiikkia. Hänellä oli vaimo ja kaksi aviolasta sekä neljä nimeltä tunnettua rakastajatarta ja tiettävästi ainakin seitsemän aviotonta lasta.
Dinisiä seuranneiden hallitsijoiden elämä Portugalissa ei ollut enää niin seesteistä. Portugalin ja Algarven seitsemäs kuningas, Alfonso IV (1291-1357) Urhea, yritti naittaa omia lapsiaan kastilialaisille ylimyksille ja kuningashuoneelle. Avioliitot eivät valitettavasti olleet onnellisia ja ne jopa johtivat sotiin ja vihanpitoon. Alfonson pojanpojan Ferdinand I ollessa vallassa Pietari I Julma ja Henrik II Äpärä joutuivat taisteluun Kastilian kruunusta. Pietari I murhattiin vuonna 1369 ja Ferdinand I lupautui liittoutumaan monien Kastilian kaupunkien kanssa. Henrik nousi valtaistuimelle Kastiliassa ja valtasi myös Portugalin.
Vuonna 1383 kuoli kuningas Ferdinand I jättämättä miespuolista perillistä itselleen. Hänen tyttärensä, Beatriz avioitui samana vuonna Kastilian kuninkaan Juhana I:n kanssa ja tämän seurauksena myös Portugali siirtyi Kastilian vallan alle. Tämän seurauksena oli kaksi vuotta kestänyt anarkia, jonka aikana maassa ei ollut varsinaista kuningasta. Atoleirosin taistelussa 6.4.1384 portugalilaiset kävivät kastililaisia vastaan, mutta Aljubarrotan taistelussa vasta 14.8.1385 portugalilaiset voittivat kastilialaiset lopullisesti; näin Portugali vapautui Kastilian ikeen alta ja valtaistuimelle nousi Portugalin Johana I (s. 11.4.1357 Lissabon ja k. 14.8.1433 Lissabon), Portugalin ja Algarven kymmenes kuningas. Englantilaiset auttoivat portugalilaisia näissä taisteluissa ja 9.5.1386 Englanti ja Portugali solmivat Windsorin sopimuksen, joka takasi yli 500 vuotta kestäneen yhteistyön maiden välillä. Juhana otti vaimokseen englantilaisen Lancasterin Filippan (s. 31.3.1360 ja k. 19.7.1415), joka oli Portugalin kuningatar vuosina 1387-1415. Filippan isä oli englantilainen Lancasterin herttua, Juhana Gant, jonka veljestä tuli kuningas Henrik IV, Englannin ensimmäinen Lancaster-suvun kuningas.
Varsinaisesti Portugalin imperiumin rakentaminen alkoi vasta vuonna 1415; tuolloin portugalilainen laivasto (armada) seilasi kuningas Juhana I:n ja hänen poikiensa Edvardin, Henrikin ja Alfonson kanssa Pohjois-Afrikan Gibraltarinsalmen etelärannikon varakkaaseen kauppakaupunki Ceutaan ja valtasi sen Portugalille 21.8.1415. Portugalilainen prinssi, Henrik Purjehtija (s. 4.3.1394 ja k. 13.11.1460), asettui Sagresiin ja perusti sinne vuonna 1418 purjehduskoulun sekä varusti laivoja pitkiä merimatkoja varten. Prinssi Henrik houkutteli purjehtijoita hylkäämään tutun Välimeren ja suuntaamaan kulkunsa melkein tuntemattomalle Atlantille.
Prinssi Henrik oli kiinnostunut Afrikan-kaupan rikkauksista ja yleensäkin tutkimusmatkoista. Hänellä oli Algarven kuvernöörinä ja Kristuksen veljeskunnan suurmestarina hyvin varoja rahoittaa myös tutkimusmatkoja. Temppeliherrain ritarikunta oli Portugalissa pystynyt jatkamaan toimintaansa Kristuksen veljeskuntana, vaikka sen toiminta oli kaikkialla muualla kiellettyä; temppeliherrojen katsottiin Portugalissa tehneen niin suuria palveluksia. Espanjalaisten alkujaan keksimää karavelialusta kehitettiin Sagresissa, jotta portugalilaiset menestyisivät merenkäynnissään.
João Gonçalves Zarco (n. 1390-1470) ja Tristão Vaz Teixeira (n. 1395-1480) löysivät vuonna 1418 Porto Santon saaren ja Zarco nousi maihin Madeiralla vuonna 1419. Enin osa Azorien saarista löydettiin vuosina 1427-1431. Osa Azoreista ja Madeira asutettiin 1430-luvulle tultaessa. Tutkimusmatkailija Gil Eanes (s. 1395) saapui Kanariansaarille vuonna 1433. Gil Eanes ja Afonso Gonçalves Baldaia lipuivat Senegaljoelle vuonna 1436. Kap Verden saarivaltion löysi Dinis Dias vuonna 1444 ja portugalilaiset saapuivat Sierra Leonen rannikolle vuonna 1460. Kuningas Henrikin kuoltua Portugali oli tovin ilman päämäärätietoista tutkimusmatkailua, mutta Juhana II:n kaudella kuningas alkoi jälleen hyvin aktiivisesti etsiä meritietä Intiaan. Vuonna 1487 löytöretkeilijä Bartolomeu Dias (n. 1450 – 29.5.1500) kiersi ensimmäisenä Hyväntoivonniemen. Portugalilainen tutkimusmatkailija Vasco da Gama (k. 24.12.1524 Kochi) purjehti ensimmäisenä eurooppalaisena Intiaan, jonne saapui 20.5.1498. Brasilian rannikolle purjehti vuonna 1500 Pedro Álvares Cabral (n. 1467- n. 1520). Brasilia julistettiin pian tämän jälkeen kuuluvaksi Portugalille. Laivaston kenraali ja Intian kuvernööri, Afonso de Albuquerque (1453 – 16.12.1515) valloitti Goan kymmenen vuotta myöhemmin.
Portugalin ja Espanjan kesken solmittiin 7.6.1494 Tordesillasin sopimus, jossa maat jakoivat keskenään Euroopan ulkopuolisen maailman. Jakolinja vastaa käytännössä noin pituuspiiriä 47 °W. Espanja sai jakolinjan länsipuoliset alueet ja Portugali puolestaan kaikki itäpuoliset. Sopimus johti myös siihen, että Portugali sai oikeuden Afrikasta ja Aasiasta löytyviin alueisiin sekä Brasilian itäosiin. Portugali sai Brasilian vahingossa, koska sopimusta tehtäessä ei tiedetty Amerikan ulottuvan sovitun linjan itäpuolelle.
Vuoden 1529 Zaragozan sopimuksessa vastaavasti sopijat jakoivat alueensa itäisellä pallonpuoliskolla. Tämä sopimus tarkoitti, että nykyisen Indonesian seudut (silloiset Maustesaaret) ja uusi tuolloin löydetyt Filippiinit kuuluivat Espanjalle. Sopimus oli karvas tappio Portugalille, jonka oma alue alkoi vasta noin 1 500 kilometriä Maustesaarista itään päin.
Portugalin neljännentoista kuninkaan, Emanuel I Onnekkaan (s. 31.5.1469 Alcocheta ja k. 13.12.1521 Lissabon) hallintoaikaa kutsutaan ”kultaiseksi ajaksi”. Emanuelin valtakaudella oli kiistoja eriuskoisten kanssa. Kuningas karkotti maurit Portugalista sekä kaikki juutalaiset, jotka eivät ottaneet kristillistä kastetta. Hänen hallitessa Portugalia maa oli merkittävässä valta-asemassa sekä rikkain valtio Euroopassa. Portugalissa rakennettiin tuolloin useita julkisia rakennuksia ja aikakaudella kehittynyttä tyyliä alettiin myöhemmin kutsua emanuelintyyliksi. Emanuel oli kolme kertaa naimisissa. Vuonna 1497 hän avioitui Isabella Aragonialaisen kanssa, jonka kuoleman jälkeen Emanuel meni naimisiin Isabellan nuoremman sisaren, Maria Aragonialaisen kanssa. Heillä oli kymmenen lasta, joista kahdeksan eli aikuisikään saakka. Kolmas vaimo oli Eleonoora Itävaltalainen, edeltäjänsä veljentytär. Tästä liitosta syntyi kaksi lasta, joista vain tytär Maria jäi eloon.
Emanuelia kuninkaana seurasi Juhana III Hurskas (s. 7.6.1502 ja k. 11.6.1557), jonka hallitessa Portugalin siirtomaavaltakunta vain jatkoi kasvuaan; uusia kauppapaikkoja syntyi mm. Japaniin ja Kiinaan. Jesuiittojen nousu takasi maailmanvallan Portugalille; jesuiitat levittivät Aasiassa ja Amerikassa kristinuskoa, jonka vuoksi Johana sai lisänimen, Hurskas. Juhanan aikana Portugalilla oli lähes monopoliasema muskotin ja neilikan tuottajana Euroopassa. Vaikka Portugal oli edelleen Euroopan varakkain monarkia, alkoi asetelma kuitenkin nopeasti heikentyä. Rikkaudet eivät kohdistuneet enää kotimaan yhteiskunnan kehittämiseen ja Portugalin oma teollisuus heikentyi, kun maahan tuli paljon valmiita tuotteita. Portugalin Aasian-kauppaa hallinnoi valtiojohtoinen yritys, minkä vuoksi keskiluokkaa tai kauppiasluokkaa ei päässyt kunnolla syntymään. Johanan aviopuoliso oli Katariina Itävaltalainen, joka oli Kastilian hallitsija Filip Komean tytär. Kaikki Juhanan lapset kuolivat ennen isäänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti