Keith Emerson, musiikillinen nero
Keith Noel Emerson syntyi 2.11.1944 toisen maailmansodan aikana West Yorkshiren Todmordenissa. Hänen isänsä, Noel, oli amtööripianisti, joka opetti pojalleen pianonsoiton alkeet, mutta äiti, Dorothy, ei ollut musikaalinen. Perhe oli evakossa Etelä-Englannissa sodan aikana, mutta sodan loputtua perhe asettui asumaan Goringiin (Goring-by-Sea), Länsi-Sussexiin. Keith Emerson kävi koulunsa West Tarring Schoolissa, Tarringissa. Kahdeksanvuotiaana Emersonin vanhemmat laittoivat poikansa pianotunneille, jossa hän viihtyi 14-vuotiaaksi saakka. Hänen poikkeuksellisen lahjakas musikaalisuutensa huomattiin viimeistään silloin. Emersonin opettaja vei hänet kilpailemaan Worthing Music Festivaaleille ja ehdotti Emersonille lisää musiikkiopintoja Lontoossa. Keith Emerson ei kuitenkaan tuossa vaiheessa ollut kovin kiinnostunut vain klassisesta pianonsoitosta ja hän valitsi omaksi musiikikseen tuolloin jazzin.
Emersoneilla ei ollut levysoitinta, mutta Keith kuunteli mielellään paljon musiikkia radiosta; hänen lempiohjelma radiossa oli Floyd Cramerin On the Rebound ja samoin hän kuunteli tarkasti Dudley Stuart John Mooren (s. 19.4.1935 ja k. 27.3.2002) musiikkia. Nuoteista Keith Emerson tutustui nuorena Dave Brubeckin ja George Shearingin musiikkiin ja jazzinsoittoa hän tutki myös kirjallisuudesta. Hän tutustui myös saksalais-amerikkalaisen pianistin, säveltäjän ja kapellimestari André George Previnin (s. 6.4.1929 ja k. 28.2.2019) My Fair Lady-musikaaliin. Emersonia kiinnosti myös boogie-woogie- ja coutry-tyylisiä kappaleita soittavat pianistit, kuten Joe ”Mr Piano” Henderson, Russ Conway ja Winifred Atwell. Omien sanojensa mukaan Keith Emerson oli hyvin vakava lapsi, joka kulki Beethovenin sonaatit kainalossaan. Koulukiusaukselta hän ilmeisesti välttyi, koska pystyi soittamaan myös Jerry Lee Lewisin ja Little Richardin kappaleita pianolla.
Kuultuaan amerikkalaisen jazzurkurin, Eugene ”Jack” McDuffin (s. 17.9.1926 ja k. 23.1.2001) soittoa Keith Emerson kiinnostui Hammond-uruista. Vain 15- tai 16-vuotiaana Emerson sai ostettua ensimmäisen Hammond-urkunsa (L-100 malli) osamaksusopimuksella sekä oman isänsä lainaamilla rahoilla. Emerson oli jo säästänyt rahaa ostaakseen itselleen Bird-sähköurut, joissa oli sisäänrakennetut kaiuttimet molemmilla puolilla urkuja. Hän kuitenkin havaitsi Hammond-urut musiikkiliikkeessä ja päätti ostaa ne. Alkujaan Emersonista ei pitänyt tulla ammattimuusikkoa, vaan hänellä oli vain tarkoitus soitella harrasteeksi. Koulun jälkeen Keith Emerson työskenteli Birminghamissa vuonna 1765 perustetussa Lloyds Bankissa, mutta hän soitti lounasaikaan baarissa pianoa sekä paikallisissa pubeissa myös pianoa iltaisin. Tämän soittoharrastuksen vuoksi Emerson erotettiin pankista lopulta. Keith Emerson liittyi paikalliseen 20-henkiseen swingbändiin, joka soitti Count Basien ja Duke Ellingtonin musiikkia. Tämän bändin rumpalin ja basistin kanssa hän perusti Keith Emersonin Trion.
Keith Emerson esiintyi trionsa kanssa Worthingin ja Brightonin alueilla ja kohta blueslaulaja Gary Anthony Farrin (s. 19.10.1944 ja k. 29.7.1994) bändin, T-Bonesin, muusikot tarjosivat Emersonille paikkaa bändiinsä. Yhtye kiersi konsertoimassa Englannissa ja Euroopassa ennen hajoamistaan. Tämän jälkeen Keith Emerson liittyi vuosiksi 1966-1967 The V.I.P.’siin, joka soitti R&B-musiikkia. Näiltä ajoilta ovat peräisin Emersonin näyttävät urku-show-esiintymiset.
Keith Emerson perusti vuonna 1967 The Nice-yhtyeen yhdessä basisti Lee Jacksonin (s. 1944), kitaristi David O’Listin (s. 13.12.1948) ja Ian Haguen kanssa. Kimmokkeen bändin perustamiseen oli antanut amerikkalainen soul-laulaja Patricia Ann Cole (s. 3.10.1946), joka artistina käytti nimeä P.P. Arnold ja joka tarvitsi säestävää bändiä keikoilleen. Ian Hague korvattiin rumpali Brian Davidsonilla (s. 25.5.1942 ja k. 15.4.2008) ja bändi lähti keikoille. Yhtyeen soundi perustui vahvasti Emersonin Hammond-urkujen näyttävään osaan; Emerson teki urkujensa kanssa teatteria muistuttavia, hyvin näyttäviä suorituksia, jonka aikana urkuja pahoinpideltiin monin eri tavoin ja niitä käytettiin niin väärin, että niistä saatiin jopa räjähdyksen tapaisia ääniä tehosteiksi.
Vuonna 1969 Emerson osallistui Music from Free Creek-projektiin, jossa soitti monia tuon ajan kuuluisia muusikoita, kuten kitaristit Eric Patrick Clapton (s. 30.3.1945) ja Geoffrey Arnold ”Jeff” Beck (s. 24.6.1944 ja k. 10.1.2023). Vuonna 1968 Keith Emerson kuuli ensimmäisen kerran Moog-syntetisaattoria, kun levykaupan omistaja soitti hänelle amerikkalaisen Wendy Carlosin (oik. Walter Carlos, s. 14.11.1939) albumia, Switched On Bach. Keith Emerson hankki Moog-syntetisaattorin Mike Graham Vickersin (s. 18.4.1940) avulla Yhdysvalloista ja Keith Emerson soitti Moogilla ensimmäisen konserttinsa The Nice-yhtyeen konsertissa Royal Festival Hallissa Lontoon Philharmonic Orchestran kanssa maaliskuussa 1970. Tässä konsertissa Keith Emerson soitti mm. Richard Starussin teoksen Also sprach Zarathustra.
Maaliskuussa 1970 Keith Emerson jätti The Nice-yhtyeen ja perusti Gregory Stuart Laken (s. 10.11.1947 ja k. 7.12.2016) – tuli King Crimsonista - ja Carl Frederick Kendall Palmerin (s. 20.3.1950) – hän tuli Atomic Roosterista - kanssa yhtyeen, Emerson, Lake & Palmer (ELP). Jouluna 1969 Keith Emerson oli mennyt avioliittoon tanskalaisen tyttöystävänsä, Elinor Lundin (s. lokakuussa 1949), kanssa. Pariskunnalle syntyi kaksi poikaa, Aaron ja Damon. Aaron Ole ja Jo Emerson ovat avioliitossa ja asuvat Brigtonissa. Aaron on myös kosketinsoittaja. Heillä on kaksi poikaa, Ethan ja Zac. Damon Keith Emerson asuu Hovessa, Englannissa, ja hän opiskeli elokuva-animaatiota toimien nykyään elokuva- ja videotuottajana. Elinor ja Keith erosivat kuitenkin vuonna 1994. Keith Emersonilla oli tämän jälkeen pitkä suhde japanilaisen Mari Kawaguchin kanssa. Keith Emerson harrasti samoin lentämistä ja lupakirjan lentämiseen hän sai vuonna 1972. ELP:n jäsenet vetäytyivät kuuden kuukauden ajaksi harjoittelemaan tulevaa bändin ohjelmistoa ja äänitti samalla ensimmäisen yhteisen albuminsa saatuaan hyvin pian levytyssopimuksen Atlantic Recordsin kanssa. ELP pääsi heti suosion harjalle ja yhtyeen ensimmäisiä esiintymisiä oli vuonna 1970 Isle of Wight-festivaaleilla esiintyminen.
Keith Emerson teki ELP:n esitettäväksi merkittäviä sovituksia useista klassisen musiikin sävellyksistä. Teosten säveltäjänimiä olivat mm. Johann Sebastian Bach, Béla Bartók, Modest Mussorgsky, Aaron Copland, Leoš Janáček ja Alberto Ginastera. Emerson lainasi myös jazzteoksia esityksiin surutta. Emerson, Lake & Palmerilla oli jatkuvasti kiertueita ja levytyksiä, kunnes vuonna 1972 yhtyeen jäsenet sopivat, että bändi laitetaan väliaikaiselle tauolle ja kukin jäsen voi jatkaa omia sooloprojektejaan vapaasti. Tämän tauon aikana Keith Emerson sävelsi Pianokonsertto nro 1 ja äänitti sen Lontoon filharmonisen orkesterin kanssa. Keith Emerson ei tarvinnut säveltämiseen instrumenttia, sillä hän kuuli musiikin päässään ja kirjoitti sen saman tien ylös paperille. Pianokonsertto ilmestyi ELP:n albumilla Works Volume 1 vuonna 1977. Albumi on tublalevy, jossa kukin yhtyeen jäsen sai soolotilaa yhden levypuolen ja yksi levypuoli oli yhteissoittoa varten; Keith Emersonin soolo-osuus oli juuri tämä Pianokonsertto nro 1. Emersonin pianokonserttoa ovat sittemmin esittäneet myös perinteisen taidemusiikin konserttipianistit ja teoksesta on tehty myös muita levytyksiä.
Vuonna 1976 Keith Emerson julkaisi ensimmäisen oman soololevynsä, singlen Honky Tonk Train Blues/Barrelhouse Shake-Down. Emerson sai näyttävään esiintymiseensä vaikutteita mm. yhdysvaltalaiselta kitaristilta James Marshall ”Jimi” Hendrixiltä (oik. Johnny Allen Hendrix, s. 27.11.1942 ja k. 18.9.1970) ja englantilaiselta urkuri Donald John Shinniltä (s. 15.12.1945 ja k. 18.2.2023). Emerson, Lake & Palmerin hajoamisen jälkeen vuonna 1979 Keith Emersonilla oli monia erilaisia projekteja 1980- ja 1990-luvuilla. Keith Emerson oli mukana vuonna 1990 perustetussa yhtyeessä, The Best, jossa soittivät hänen lisäkseen John Alec Entwistle (s. 9.10.1944 ja k. 27.6.2002, basso ja laulu), Joseph Fidler ”Joe” Walsh (s. 20.11.1947, kitara ja laulu), Jeffrey Allen ”Skunk” Baxter (s. 13.12.1948, kitara) ja Simon Phillips (s. 6.2.1957, rummut). Soololaulaja bändissä oli Rick Livingstone ja taustalaulajina olivat Hamish, Angus ja Fergus Richardson.
Vuonna 1981 Keith Emerson julkaisi debyyttialbuminsa, Honky. Albumi nauhoitettiin Bahamalla paikallisten muusikoiden avustuksella ja levy poikkesi Keith Emersonin aikaisemmasta tyylistä merkittävästi kalypso- ja reggae-kappaleiden vuoksi. Vuonna 1988 Emersonilta julkaistiin joulualbumi ja vuotta myöhemmin äänitettiin albumi Changing States, joka julkaistiin vasta vuonna 1995. Tämän levyn useat kappaleet äänitettiin uudelleen ja julkaistiin uusina versioina ELP:n vuoden 1992 paluualbumilla, Black Moon. Changing States sisälsi samoin orkesteriversion ELP-kappaleesta Abaddon’s Bolero, joka tehtiin Lontoon filharmonikkojen kanssa sekä kappaleen The Church, jonka Keith Emerson sävelsi vuoden 1989 Michele Soavin samannimiseen kauhuelokuvaan.
Keith Emersonin klassinen sävellystyyli ja orkestrointi sopi mainiosti elokuvamusiikin tekemiseen. Hugh Hudsonin ohjaamaan ja Colin Wellandin käsikirjoittamaan brittielokuvaan, Chariots of Fire, Keith Emersonia pyydettiin tekemään musiikkia vuonna 1981, mutta tästä kunniasta hän kuitenkin kieltäytyi. Sen sijaan hän teki musiikkia mm. Dario Argenton elokuvaan Inferno (1980), toimintatrilleri Nighthawksiin (1981), Murderock (1984), Paras kosto (1985), Harmageddon (1987), Iron Man (2001), La Chiesa (2002) ja Godzilla: Final Wars (2004).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti