Mäntän patruuna, Gustaf Adolf Serlachius

Puuhiomo kosken partaalle kuitenkin nousi maaliskuussa 1869 ja sitä seurasi paperitehdas. Sisukas yrittäjä sai lobatuksi kyläänsä maantien ja rautatienkin. Välillä yritys oli konkurssin partaalla, kun tuli tuhosi tehtaat. Tehtaan tuotannon määrä oli pettymys Serlachiukselle ja hän syytti tästä Paul Myliusta lähettäen saksalaisen takaisin Tampereelle palkkaa maksamatta. Hermann Kauffmannin kanssa välit menivät poikki, kun Kauffmann toimitti Mäntän tehtaalle Tampellan Konepajan valmistaman koneen, joka toimi kehnosti. Kokemuksistaan viisastuneena tehtailija Serlachius päätti luottaa jatkossa vain itseensä. Gustaf Serlachius perusti Mänttään kansakoulun vuonna 1869. Koska kansakoulu ei saanut valtionapua, kouluun pääsivät vain hänen tehtaansa työläisten lapset. Vuonna 1871 Serlachius perusti Mänttään myös kirjaston, joka oli avautuessaan Vaasan läänin suurimpia. Kirjaston yhteyteen tuli lukusali, jota hoiti itseoppinut työmies ja lukusaliin tilattiin sanomalehtiä.

Mäntässä oli vuonna 1880 300 henkeä ja viiden vuoden kuluttua Serlachius itse arvio henkilömääräksi 637 henkeä. Näin Mänttä oli Naantalia suurempi ja elinkeinoelämältään myös merkittävämpi. Serlachius perusti vuonna 1880 Mänttään vapaapalokunnan, johon miespuolisten alaisten oli pakko liittyä mukaan. Vapaapalokunta järjesti paikkakunnalla kansanjuhlia ja musiikkia varten Serlachius perusti torvisoittokunnan vuonna 1882. Hän kustansi koululaisille kanteleita. Serlachius halusi Mäntän olevan vanhoja rannikkokaupunkeja edistyksellisempi paikkakunta. Gustaf rakennutti työläisilleen asuntoja, kaupan, sairaalan, kirkon ja muita palveluita. Tehtaan pienoisvaltakunnassa oli käytössä jopa oma raha, jolla palkatkin osittain maksettiin. Gustaf Serlachius rakasti taidetta ja hän toimi myös taiteilijoiden mesenaattina. Muun muassa taiteilija Akseli Gallen-Kallela oli patruunan hyvä ystävä.

Vuonna 1880 muurattiin Serlachiuksen paperitehtaan peruskivi Mäntässä. Tulevaisuus näytti hyvältä, vaikka pääomaa oli niukasti. Senaatti myönsi rahaa hyvin varovasti ja päivittäisrahoitusta hankittiin vekselihuijauksilla tehtaalle. Tehtaan koneet Serlachius hankki Englannista ja Ruotsista. Aluksitehdas tuotti lähinnä karkeaa ruskeaa käärepaperia, myöhemmin myös sanomalehti- ja julistepaperia. Eliitin seurassa Gustaf Serlachius oli jatkuvassa epäsuosiossa. Lehdistö syytti Serlachiusta mm. väärän rahan tekemisestä ja viinakaupasta. Nya Pressen kirjoitti, että Mäntän patruuna oli ”kypsä hullujenhuoneeseen”. Lehtikirjoitukset luettiin tarkkaan myös rahoittajapiireissä. Suomalaistehtailijat olivat muodostamassa Venäjän markkinoita varten myyntikartellia, mutta lehtikirjoituksesta loukkaantunut Serlachius jättäytyi kartellin ulkopuolelle.

Agathon Meurman ja Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen anelivat Serlachiukselta lehtikirjoituksia lyhytikäiseen Finland-lehteen. Osa hänen kirjoituksistaan jäi suosilla julkaisematta oikeustoimien pelossa. Omissa kirjoituksissaan Serlachius solvasi estoitta vihamiehiään. Serlachiuksesta tuli 1880-luvun lopulla jyrkän linjan fennomaani; hän vihasi ruotsinkielisten lausetta: ”Meillä on rahat ja fennomaanit tanssivat piiskamme mukaan”. Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen pyysi Gustaf Serlachiusta hallitukseensa kauppa- ja teollisuusministeriksi, mutta Serlachius kieltäytyi kunniasta. Serlachius oli myös mukana fennomaanien ideoimassa suomenkielisestä liikepankista. Gustaf Serlachiusta hiersi myös Yhdyspankista saamansa kohtelu, sillä Yhdyspankki oli luokitellut Mäntän paperitehtaan suurriskiksi. Valtiopäivien aikaan vuonna 1888 Serlachius kutsui Hotelli Kämpiin suomenkielisiä vaikuttajia miettimään uuden pankin perustamista. Sillä kertaa kokouksesta tuli hyvin värikäs ja se päättyi melkein tappeluun; senaattori Isak Felman ja professori E. G. Palmen poistuivat paikalta ovet paukkuen ja pankkikin jäi perustamatta. Vasta keväällä 1889 syntyi Kansallis-Osake-Pankki, jonka osakkeita Gustaf Serlachius myös omisti.

Gustaf Serlachius asui perheineen Mäntänkosken rannalla Myllytuvaksi kutsutussa puisessa maalaistalon päärakennuksessa alkuun. 1890-luvun alussa Mäntän patruuna tilasi ruotsalaiselta arkkitehtehdilta A. E. Melanderilta uuden kotinsa, kivilinnan piirustukset. Tammikuussa 1891 Melanderin piirustukset olivat uudesta goottilaistyylisestä linnasta valmiita. Rönsyilevät tiilijulkisivut epäsymmetrisine ulokkeineen ja kapeine torneineen olivat kuin linna sakaraisine muurinharjoineen. Kattokolmioiden ja kapeiden ikkunoiden koristemuuraukset muistuttivat keskiaikaisista kaupunkitaloista. Rakennuksen pohjakuva paljasti talon porvariskodiksi. Mäntän patruunan talo oli suunniteltu oman perheen, palvelusväen ja vieraiden tarpeita silmällä pitäen.

Linnan alakerrassa sijaitsi kahdenkerroksen korkuinen kekushalli sekä alakerran salonki ja ruokasali. Jälkimmäisten väliin jäi hieman pienempi, mutta koristeellinen huone rakennuksen rouvalle. Salongissa oli suuret ikkunat, erkkeri ja käynti tilavaan talvipuutarhaan. Pohjapiirustukseen merkittiin tärkeimpien huoneiden kattojen koristelu, minkä perusteella voi päätellä, millainen tyyli kuhunkin tilaan katsottiin sopivaksi. Pääsisäänkäynnin vieressä olivat huoneet portierille ja päällysvaatteiden säilytykseen sekä talon kulmassa pienempi herran huone. Rouvan ja herran huoneet eivät olleet makuuhuoneita, vaan makuuhuone sijaitsi erikseen ruokasalin ja taloussiiven välissä. Makuuhuoneen vieressä oli kylpyhuone.

Yläkerrassa sijaitsivat kaksi vierashuonetta, neidin huone, tupakka- ja biljardihuoneet sekä kaksi ilmeisesti säilytystilaksi tarkoitettua ullakkohuonetta. Portaikko sijaitsi avoimessa keskusaulassa, joka muuntui yläkerrassa galleriaksi. Rakennukseen piirretyissä kahdessa pyöreässä tornissa oli kierreportaat, joista toiset tarjosivat suoran yhteyden herran huoneesta biljardisaliin ja tupakkahuoneeseen, toiset olivat talon palvelusväen käytössä. Rakennuksen matalampi pääty oli varattu palvelusväelle. Sisäänkäynti oli samalla puolella paraatisisäänkäynnin kanssa, mutta puuaidalla rajatun keittiöpihan suojassa. Alakerrassa oli keittiö ja konttori sekä kaksi pientä kamaria. Yläkerrassa kierreportaiden luona oli suurempi palvelusväen makuuhuone. Palvelijoiden tilat nivoutuivat herrasväen puoleen kapeiden käytävien ja tarjoiluhuoneen kautta. Rakennus oli täynnä säilytyskomeroita ja tiloja yhdistäviä pieniä välikköjä ja sen alla oli useita kellarihuoneita.

Linna näytti tehtaan ja työväenasuntolan välissä hyvin epätodelliselta rakennukselta. Mallia linnaan lienee haettu Pariisista hankitusta painokuvasta. Linna muistutti myös Melanderin suunnittelemaa maaseutuasuntoa puutavaraliikemies Sörensenille Ruotsin Torrebyssä (1887). Toisaalta linnaa voi verrata mm. aikanaan Ruotsin rikkaimman metateollisuusmiehen Fredrik Bünsowin Merlon linnaan (1883-1885) Timråssa. Kahden järven väliin jäävä kannas alkoi täyttyä 1010-luvulla perustetun selluloosatehtaan laajentuessa ja linna purettiin siksi vuonna 1939.

Mäntän tehtaalla syttyi 16.6.1890 tuhoisa tulipalo remmipyörästä lentäneestä kipinästä ja tehtaan vanha hiomo ja paperitehdas tuhoutuivat täysin. Onnettomuuden jälkeen rakennettiin uusi tehdasrakennus tiilestä ja tehtaalle tuli myös sähkövalaistus. Kolme uutta paperikonetta hankittiin palaneiden tilalle. Tehtaan uudistukset maksoivat paljon ja pääomaa saatiin osittain vakuutuskorvauksista ja osin vanhoille lainoille saaduista maksuajan pidennyksistä. Pankin johtajat kuulivat uusien koneiden tilauksista vasta koneiden saavuttua Mänttään ja he syyttivät siksi tehtailija Serlachiusta petoksesta. Muutenkin henkilösuhteet tehtaan rahoittajiin olivat koetuksella; Serlachius oli haastanut Suomen Pankin Tampereen komissarin käräjille kunnianloukkauksesta. Tehtailija Serlachius sai 60 vuoden iässä myös sydänkohtauksen ja luovutti siksi liikkeenjohdon pojalleen, Axel Ernst Serlachiukselle (s. 24.8.1864 Tampere ja k. 14.1.1921 Mänttä).

Axel Serlachiuksen rahankäyttö oli holtitonta ja jo kesälomallaan Hangon kylpylässä vuonna 1891 hän joutui sen vuoksi vaikeuksiin. Isä Gustaf tuki vielä siinä vaiheessa poikaansa velkojia vastaan, mutta myönsi kyllä, että poika voisi olla säästeliäämpikin. Talvella 1892 tehtaan velkojat kiertelivät Mäntässä arvoimassa omaisuuden arvoa ja huomasivat, että tehtaan konkurssiin ajaminen ei ajanut heidän etuaan. Sen sijaan tehdas päätettiin ottaan huostaan, mistä tehtiin periaatepäätös keväällä 1892. Mäntän tehdas sai jatkaa ja Gustaf Serlachius palasi myös toimiinsa. Pietarin paperimarkkinat vetivät hyvin ja pankkien holhoushallitus vaati Serlachiukselta säästäväisyyttä ja antoi hänen ostaa junaan vain toisen luokan lippuja. Serlachius purki kirjeisiin raivoa pankeille, mutta nämä pakottivat Serlachiuksen liittymään mukaan aikaisemmin karttamaansa Paperiyhdistykseen eli suomalaisen paperiteollisuuden vientikartelliin.

Innostunut Serlachius matkusti 66-vuotiaana Yhdysvaltoihin tutkimaan paikallista liike-elämää. Matka muuttui pian kuitenkin sairalomaksi, sillä ennen satamaan tuloa Serlachiuksen kehon toinen puoli haalvaantui. Hän sai ilmeisesti aivoinfarktin. New Yorkissa lääkärit saivat tehtailijan hengen kuitenkin pelastettua. Serlachius ei malttanut matkaltaan palata suoraan kotiinsa, vaan poikkesi vielä loppuvuodesta 1898 Pietariin myymään paperiaan. Yhdysvalloista Serlachius tilasi tehtaalleen uusia paperikoneita. Halvauksesta toivupa Serlachius pyrki määrätietoisesti yrityksensä holhoajista eroon ja samalla mietti seuraajaansa. Axel-pojan tuhlailu huoletti selvästi Gustaf Serlachiusta. Gustaf Adolf ei luottanut hurvittelijan maineessa olevan Axel-poikansa kykyihin pyörittää tehdasta. Gustaf kutsui velivainajansa, Gabrielin, 20-vuotiaan Gösta-pojan yritykseen töihin Manchesterista, jossa tämä harjoitteli myyntiä.