Falklandinsaaret
Las Islas Malvinas tai Falkland Islands on saaristo vajaan 500 kilometrin päässä Etelä-Amerikan rannikolta Argentiinan eteläisessä osassa, joka kuuluu Yhdistyneelle kuningaskunnalle vaikka Argentiina on vaatinut saaria itselleen. Saarilta argeologit ovat löytäneet Etelä-Amerikan intiaanien jättämiä jäänteitä, mutta heidän varsinaisesta saarten asutuksesta ei ole tietoa. Ensimmäinen historian tuntema saarten löytäjä oli englantilainen löytöretkeilijä John Davis (n. 1550-1605), joka Englannin ja Irlannin kuningatar Elisabeth I:n (s. 7.9.1533 ja k. 24.3.1603) lähettämänä löysi saaret eteläiseltä Atlantilta vuonna 1592. Englantiin palattuaan John Davis kirjoitti oppikirjoja ja esitteli keksimänsä Davisin kvadrantin. Davis purjehti vuonna 1596 Azoreille ja sittemmin myös Itä-Intiaan. Vuonna 1605 japanilaiset merirosvot surmasivat John Davisin Sumatralla.
Falklandinsaarten nimitys juontuu saarten välisestä salmesta, joka vuonna 1690 nimettiin Falklandinsalmeksi Englannin amiraaliteetissa vaikuttaneen skotlantilaisen aatelismiehen ja englantilaisen poliitikon, varakreivi Anthony Caryn (5. varakreivi Falklandin, s. 16.2.1656 ja k. 24.5.1694) mukaan. HMS Welfaren päällikkö, John Strong, nousi maihin 27.1.1690 ja nimesi saaret Falklandin saariksi varakreivin mukaan. Strategista merkitystä Falklandinsaaret saivat merenkulun tukialueena Etelä-Atlantilla, kun englantilaiset halusivat häiritä Espanjan ja sen Etelä-Amerikan siirtomaiden välistä liikennettä.
Vuonna 1748 saarille lähetettiin englantilainen retkikunta. Englanti, Ranska sekä Espanja vaativat Falklandinsaaria 1760-luvulla itselleen, koska olivat perustaneet saarille siirtokuntiaan. Ranskalainen merenkulkija, löytöretkeilijä ja meriupseeri, Louis Antoine de Bougainville (s. 12.11.1729 ja k. 31.8.1811), perusti Falklandinsaarille vuonna 1764 Port Louisin sekä nimesi saaret Les Malouinesiksi kuninkaansa Ludvig XV:n kunniaksi. Ranska vetäytyi lopulta kiistasta saarten omistuksesta 4.10.1766 saatuaan Espanjalta merkittävän korvauksen saarilta poistumisesta, mutta Englanti ja Espanja joutuivat vuosina 1770-1771 lähes tulkoon sotatilaan kiistelystä saarten omistuksesta.
Vuonna 1774 Englanti luopui omista tukikohdistaan Falklandinsaarilla ja vuonna 1811 myös Espanja luopui tukikohdistaan saarilla, mutta kummankin aluevaatimukset jäivät saarista voimaan. Falklandinsaarista muodostui englantilaisten ja yhdysvaltalaisten valaan- ja hylkeenpyytäjien tukikohta. Argentiina itsenäistyi Espanjan alaisuudesta 9.7.1816, kun kenraalit José Francisco de San Martin Matorras (s. 25.2.1778 ja k. 17.8.1850) ja Simón José Antonio de la Santisima Trinidad Bolivar (s. 24.7.1783 ja k. 17.12.1830) joukkoineen löivät espanjalaiset itsenäisyyssodassa.
Vaatimus Falklandsaarten hallinnasta periytyi Espanjalta itsenäiselle Argentiinalle, joka 1820-luvulla perusti saarille pienen siirtokunnan. Espanja oli jo aikoinaan vaatinut saaria sillä perusteella itselleen, että heidän mielestään saaret löysi Amerigo Vaspucci (s. 9.3.1454 ja k. 22.2.1512) vuonna 1502, Fernão de Magalhães (s. n. 1480 ja k. 27.4.1521) vuonna 1520 tai Francisco Alonso de Camargo (1500-1569) vuonna 1540. Todisteena näille väitteille he esittivät espanjalaisia karttoja, joissa saaret jo mainittiin. Lisäksi Espanja esitti saarten kuuluvan itselleen vuonna 1494 tehdyn Tordesillasin sopimuksen perusteella, jonka mukaan saaret kuuluivat espanjalle. Kumpikin osapuoli kuitenkin tunnusti saarten löytymisen, nimeämisen ja karttaan merkitsemisen tapahtuneen vuonna 1600, kun hollantilaisen Itä-Intian yhtiön flaamilainen kapteeni ja vara-amiraali Sebald de Weert (s. 2.5.1567 ja k. 30.5.1603) nimesi saaret Sebaldeiksi matkatessaan Magalhãesinsalmen kautta Atlantille.
Argentiinalaisen siirtokunnan ollessa saarilla sekasorrossa 3.1.1833 englantilaiset kolonialistit kaappasivat saaret omaan hallintaansa. Englantilaiset asuttivat saaret seuraavina vuosikymmeninä ja saarista tehtiin kruununsiirtomaa vuonna 1845. Argentiina piti kuitenkin jatkuvasti omaa vaatimustaan voimassa. Argentina alkoi vaatia 1900-luvun alussa myös lähes asumattomia Etelä-Georgian saarta ja Eteläisiä Sandwichsaaria itselleen, jotka sijaitsivat Etelä-Atlantin keskellä yli 1 000 kilometrin päässä Falklandsaarista. Falklandinsaarten elinkeinoiksi muodostuivat kalastus, lampaankasvatus ja hylkeenpyynti. Myöhemmin saarille syntyi myös jonkin verran teollisuutta.
1960-luvulla kärjistyi kiista Falklandsaarten dekolonisaation myötä; argentiinalaiset nationalistit järjestivät saarilla provokatiivisia sekä väkivaltaisia mielenilmaisuja. Englanti ja Argentiina kävivät yhteisiä neuvotteluja saarista, mutta vuonna 1968 Englannin hallitus ilmoitti falklandsaarelaisten vaatimuksesta, että saarten kysymys ratkaistaan asukkaiden omien toivomusten mukaisesti. Saarelaisten selvä enemmistö halusi pysyä Englannin alaisuudessa. Englanti ja Argentiina pääsivät kuitenkin 12.8.1971 sopimukseen, joka vahvisti Falklandsaarten siteitä Argentiinaan. Argentiina tarjosi nyt koulutus- ja terveydenhoitopalvelut saarilla sekä polttoaineita ja falklandsaarelaiset joutuivat suorittamaan ulkomaanmatkansa Argentiinan kautta. Argentiinalaisten pettymykseksi Englanti piti tiukasti kiinni valta-asemastaan saarilla. Koska Falklandsaaret olivat Englannin alusmaa, ei saarten asukkailla ollut kuitenkaan täysiä Englannin kansalaisoikeuksia, kuten vapaata muutto-oikeutta Englantiin.
Englannin ja Argentiinan välit kiristyivät uudestaan 1970-luvun puolivälissä ja maiden väliset diplomaattisuhteetkin olivat jonkin aikaa katkaistuina. Argentiinassa herätti raivoa lordi Shackletonin vierailu saarilla vuonna 1976, jolloin hän tuli saarille tutkimaan saarten taloudellista tilaa. Argentiinan laivasto häiritsi englantilaisten kalastusaluksia ja lordi Shackletonia kuljettanut alus joutui myös tulituksen kohteeksi. Vuonna 1978 paljastui eteläisiin Sandwichsaariin kuuluvalta Thulesaarelta argentiinalaisten tutkimusasema, jonka henkilökunnasta kuitenkin suurin osa oli sotilaita. Englanti lähetti paikalle laivasto-osaston, mutta samaan aikaan se yritti myös neuvottelemalla saada Argentiinan luopumaan tukikohdastaan rauhanomaisesti. Lopulta saaren tukikohta oli vallattava Falklandin sodan yhteydessä.
Edinburghilaisen Christian Salvesen Companyn johtaja ilmoitti vuonna 1975 Englannin ulkoministeriölle (Foreign and Commonwealth Office, FCO) yhtiön omistavan kaksi vanhaa valaanpyyntiasemaa Etelä-Georgiassa sekä aikovansa ostaa vielä kaksi muuta Argentiinan hallinnoimaa asemaa samalta alueelta. Georgias del Sur S.A.:n omistaja Constantino Davidoff sai luvan 1978 purkaa Etelä-Georgian saaren valaanpyyntiasemat Leithissä, Stromnessissa ja Husvikissa, jolloin Folklandinsaarten kuvernööri epäsi yhtiön toimiluvan alueella. Ulkoministeriö salli kuitenkin lopulta yhtiön jatkaa toimintaansa, minkä jälkeen Constantino Davodoff jatkoi hankettaan vuonna 1980 hankkimalla yli 100 000 punnalla purkamisen vaatimia tarvikkeita.
Elokuussa 1981 Davodoff anoi yrityksensä käyttöön Argentiinan laivaston jäänmurtajaa. Argentiinan laivasto halusi tuolloin perustaa toisen aseman Thulen alueelle. Hanke sai virallisen nimen projeksi Alpha syyskuussa 1981 pian Davodoffin jäänmurtajahakemuksen saavuttua. Aluksen sotilashenkilöstön piti liittyä perustettavalle asemalle lähetettyyn henkilöstöön huhtikuussa 1982. Englannin suurlähetystö vastaanotti 10.3.1982 Davidoffin ilmoituksen 41 merisotilaan oleskelusta Etelä-Georgialla. Ilmoituksen mukaan osasto viipyisi alueella neljä kuukautta. Seuraavana päivänä merisotilaat lähtivät merelle Argentiinasta vuonna 1950 valmistuneella pienellä kuljetusaluksella, ARA Bahia Bien Sucesolla, eikä alukseen saatu ohjeita annettua alueella noudatettavista toimintatavoista, sillä aluksella noudatettiin radiohiljaisuutta.
Davidoffin joukko-osasto saapui Leithiin 18.3.1982 Etelä-Georgian saarelle aloittaen lastin purkamisen ja majoitusvalmistelut saarella heti. Saaren asukkaat tekivät valituksen seuraavana päivänä kuvernööri Sir Rex Masterman Huntille (s. 29.6.1926 ja k. 11.11.2012) saarelle nostetusta Argentiinan lipusta. Kuvernööri Hunt kehotti maistraattia vaatimaan argentiinalaisilta tarvittavat luvat, mistä he kieltäytyivät. Vastaukseksi Englanti määräsi kapteeni Nick Barkerin ja jäänmurtaja HMS Endurance lähteä saarelle. Aluksella ollutta merijalkaväkeä vahvistettiin ennen kuin alus lähti 21.3.1982 Etelä-Georgiaan, jonne alus saapui 25.3.1982. Sotilaiden noustua maihin jäänmurtaja Endurance lähti paluumatkalle 30.3.1982. Argentiinalaiset poistuivat saarelta 26.3.1982.
Argentiinan hallitus päätti 23.3.1982 lähettää 18.3. Ushiaiasta merelle lähteneen laivaston jäänmurtaja ARA Bahia Paraison miehittämään Etelä-Georgian saaren. Seuraavana päivänä HMS Endurance saapui Etelä-Georgian hallintokeskukseen Grytvikeniin aloittaen partioinnin rannikon edustalla. Bahia Paraiso saapui hieman ennen puolta yötä 24.3. Leithiin, jossa luutnantti Alfredo Astizin komennossa olleet sotilaat nousivat maihin kohtaamatta vastarintaa. Jäänmurtajan Alouette-helikopteri seurasi HMS Endurancea. Argentiinan laivaston korvetti ARA Guerrico saapui 2.4. Etelä-Georgian rannikolle ja tämän jälkeen argentiinalaiset joukot valtasivat Etelä-Georgian ja Eteläiset Sandwichsaaret. Argentiinalainen Puma-helikopteri ammuttiin alas käsiaseilla, jolloin neljä helikopterin kyydissä ollutta ihmistä sai surmansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti