Onko sähköautoilu niin luontoystävällistä kuin väitetään?
Ihminen huijaa ja petkuttaa omaa lajitoveriaan, siinä lajissa vain mielikuvitus voi olla rajana. Tänään hiljennymme ihmettelemään petosta, jota meille tarjotaan sähköautojen ja niiden akkujen valmistuksessa tarvittavien maametallien kaivamisen muodossa. Tässä petoksessa ovat osallisena sekä kaivosteollisuus että autoja valmistava teollisuus. Suurimmalle osalle meistä on tunnettua sähköauton ongelmat, jotka realisoituvat, kun sähköauton akut syttyvät palamaan, sähköautojen painavat akut lisäävät renkaiden kulutusta autoissa ja sitä kautta saastuttavat luontoa. Vaarallisia tilanteita liikenteessä syntyy myös sähköautojen äänettömyydestä. Seuraavassa kahdessa artikkelissa keskityn asioihin, joista teollisuus ei yleensä muista tai huomaa kertoa mitään. Näitä asioita teollisuus myös kaunistelee ja vääristelee. Suomen Luonnonsuojeluliiton erityisasiatuntija, biokemisti Jari Natunen, toimii artikkeleissa asiantuntijana.
Nyt on menossa akkumineraalihype Euroopassa. Väitetään, että nämä akkumineraalit pelastavat maailman. Tämän hetkinen suunnitelma sähköautoista ei ole maapallon kestävän kehityksen kokonaisuuden kannalta kestävää politiikkaa. Sähköautot ja niiden tarvitsemat akut ovat nyt suurin markkinahype. Kerrotaan myös, että tarvitaan magneetteja ja niihin tarvitaan harvinaisia maametalleja; tämä on toinen hype akkumineraalien rinnalla.
Sähköautoissa osittain tarvitaan magneetteja, samoin kuin tuulivoimaloissa. Tämän vuoksi harvinaisten maametallien kysyntä on voimakkaassa nousussa. Tämä teoria ontuu, sillä harvinaisiksi kerrotut maametallit eivät ole niin harvinaisia kuin väitetään. Näitä maametalleja saadaan talteen aivan tavallisen kaivostoiminnan yhteydessä. Kaivostoimijoiden tavoitteena on saada mahdollisimman paljon primääristä kaivostoimintaa, koska ne saavat isommat investoinnit siten. Kaivosten omistajat ovat sitä tottuneet aina tekemään, eivät he ole tottuneet kiertotalouteen tai jätteitä kaivelemaan. Kaivostoiminnan suurin ongelma on kuitenkin juuri kaivosjätteet.
Kun väitetään, että kaivostoiminta on Suomessa kestävää, niin se tarkoittaa, että kaivostyöntekijöiden olot ovat Suomessa hieman parempia kuin kehitysmaiden kaivostyöntekijöillä. Niissä on kuitenkin ongelmia; on raskasmetalleja, asbestia myös Suomessa. Asbesti on terveysongelma ja ympäristöongelma. Ympäristöviranomaiset eivät ole toistaiseksi suostuneet käsittelemään asbestiongelmia. Esimerkiksi Talvivaaran kaivoksilla on kuitenkin alusta lähtien vaadittu, että asbestiongelma selvitettäisiin. Kaikilta kaivoksilta, joilta asbestia on tutkittu, sitä on myös löytynyt ja joiltakin kaivoksilta asbestilöydöksiä on paljon. Asbesti aiheuttaa mesotelioomaa eli keuhkopussin tai vatsaontelon mesoteelisolukon syöpää. Mesoteliooma voi kehittyä pienestäkin asbestialtistumisesta, sillä asbesti on ensimmäisen luokan karsinogeeni.
Kaivoksilla syntyy pölymäistä rikastusjätettä miljoonia tonneja ja näistä pitäisi tarkkaan selvittää asbestin määrät. Joissakin kaivoksissa asbestimineraalit ovat kaikkein yleisimpiä näissä jätekasoissa. EU-direktiivi ei ole tähän asiaan vielä kiinnittänyt huomiota lainkaan riittävästi, eikä happamiin kaivosvalumiin rikkimineraaleista. Kaivannaisjätedirektiivin mukaan kaivetun kiven laatu pitäisi selvittää ja sen ympäristövaikutukset. Siinä sanotaan, ettei pitkienkään aikojen kuluessa ongelmia saisi tulla. Meillä on toisaalta myös riippumaton oikeuslaitos. Suomen Luonnonsuojeluliitto on haastanut kaivosteollisuutta oikeuteen ympäristöasioista. Kesällä 2022 Kittilän kultakaivoksen jätteistä saatiin oikeudesta iso päätös, jossa todettiin, että vaarallisen jätteen normit ylittyivät. Hallinto-oikeus lausui, että pitää olla ympäristön vaikutusarviointia, kaivannaisjäteselvitykset ja pitää olla paras saatavilla oleva tekniikka jätteiden käsittelyyn. Koska näitä ei ollut, ympäristölupa peruutettiin Kittilässä ja palautettiin ympäristölupaviranomaiselle. Kaivosyhtiö on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Nyt korkein hallinto-oikeus miettii pitääkö Suomessa noudattaa direktiiviä.
Maaperän köyhyyden sekä kasvaneiden kustannusten vuoksi kaivostoiminta nykyään keskittyy avolouhoksiin. Avolouhosten jätteen määrä on huomattavasti suurempaa kuin tunnelikaivoksissa. Näistä louhitut jäteröykkiöt ovat erittäin suuri riski jätekasoista virratessaan tai pölytessään luontoon. Lähiympäristöille muodostuu myös riskiä kaivosten räjäytyksistä melu- ja paineaaltoina sekä valtavan rekkaliikenteen muodossa. Kaivosten elinkaaressa suurin vaikutus on niiden jätteillä. Avolouhoksesta tulee kaivettuun malmiin nähden moninkertainen määrä jätekiveä ja prosessijätettä. Nämä jätteet ovat ympäristössä valtava ongelma satoja tai tuhansia vuosia.
Kaivosteollisuus yrittää hyvin mielellään viivytellä ympäristöselvitysten kanssa. He väittävät, ettei kaivamisvaiheessa ole hätää ja voidaan kaivaa vuosia, jopa kymmeniä vuosia rauhassa ilman riskejä. Ensimmäinen kaivannaisjätesuunnitelma on sitten konsulttijargoniaa, jossa tehdään – kuin lapsille – käsitteellinen malli jätteiden käyttäytymisestä: jätteet voivat mennä pohjaveteen tai pintaveteen, myös jätteet voivat pölynä leijailla. Seuraavaksi täytyy selvittää, mitä jätteet juuri tässä kaivoksessa tekevät. Valitettavasti kemiallisia selvityksiä ei ole tehty vielä millään kaivoksella kunnolla. Nyt vasta hiljalleen lupaviranomaiset alkavat herätä tähän ongelmaan. Tähän asti lupaviranomaisia on vedätetty tai he ovat olleet vähän tyhmiä tämän asian kanssa.
Viranomaisten riski puuttua jo aiheutettuihin ympäristön saastutuksiin on se, että kaivokset menevät konkurssiin korvauksien vuoksi. Siksi uusia kaivoksia perustettaessa nämä asiat tulisi selvittää jo ennen lupien myöntämistä. Esimerkiksi Talvivaaran kaivoksella on jo satoja miljoonia tonneja todella vaarallista jätettä, jonka hoitaminen olisi hyvin kallista. Ympäristöviranomaisten virheet ovat suoraan valtion vastuulla. Jos valtion johdossa oltaisiin viisaita, panostettaisiin näiden jätteiden hoitamiseen. Suurin liiketoimintamahdollisuus olisi juuri sillä, joka saisi jäteasiat hoitoon kaikissa EU-maissa. EU:n direktiivi on tiukka ja Vaasan hallinto-oikeus on lausunut, että sitä pitää myös noudattaa.
Uraanin maailmanmarkkinahinta on laskenut niin alas, että uraani ei ole liiketoimintaa enää. Uraani on joskus ollut kannattavaa liiketoimintaa ja tulevaisuudessa se voi vielä olla kannattavaa näiden pienten voimaloiden kanssa mahdollisesti. Suomen kallioperässä on graniitissa uraania, mutta aina sanotaan, että sen pitoisuudet ovat niin pieniä, että se ei mitään haittaa. Suomen eduskuntatalon graniitissakin on uraania. Käytännössä kaikista kaivoksista, joiden jätevesistä uraania on mitattu, sitä on myös löytynyt. Uraani on hyvin haitallinen raskasmetali, kuten myös nikkeli, kadmium ja elohopea. Uraanin säteilyvaara ei ole niin suuri, mutta se on kemiallisesti hyvin myrkyllinen. Uraanilla on tytäraineita, kuten radium ja radom, ja ne esiintyvät samassa kivessä. Jos on korkeampia uraanipitoisuuksia, niin pitäisi selvittää myös radiumin ja radonin esiintyminen luonnossa. Kun radon kaasu hajoaa eteenpäin, siitä tulee radioaktiivista lyijyä ja sen jälkeen puolimetalli, polonium; polonium on suurin radioaktiivinen ongelma ympäristön kannalta. Polonium biologisesti rikastuu äärimmäisen tehokkaasti esimerkiksi sieniin ja kaloihin sekä poron maksaan ja munuaisiin sekä lihaan säteilyturvakeskuksen mukaan. Polonium on ehkä myrkyllisin alkuaine tällä planeetalla.
Talvivaaran kaivoksilta noin 40 km valuma-alueella on vesilain mukaan saatu hyvin pieniä korvauksia ympäristöhaitoista. Savon puolella Laakajärvellä ja Sotkamon puolella Jormasjärvellä ongelmia havaittiin ensin. Ihmiset eivät uskalla enää uida tai kalastaa näissä valuma-alueen vesistöissä. Viranomaiset ovat hyvin nihkeästi antaneet käyttökieltoja, koska he tietävät, että ne johtavat korvausvaatimuksiin. Valtionyhtiö Terrafame on kiistänyt maksetut korvaukset. Yhtiö valitti aluehallitoviraston päätöksestä, mutta Vaasan hallinto-oikeus piti päätöksen voimassa. Yhtiön mielestä saasteista ei tule ympäristölle mitään haittaa ja korvausten maksaminen on niin kallista, että se vaarantaa liiketoiminnan.
Suomessa kaivostoiminnan lupia ei ole mitenkään merkittävästi vaikeampaa saada kuin muualla maailmassa. Keski-Euroopassa kaivostoiminnan aloittamista haittaavat tiheämpi asutus sekä kaava- ja maankäyttöasiat. Kaivosyhtiöt etsivät tyhjiä ja autioita seutuja, rajamaita, joissa on vähän asutusta ja tyhmiä ihmisiä sekä helppoja viranomaisia. Sillä tavalla Suomi voi olla houkutteleva maa kaivostoiminnan kannalta. Kaivoslaki on periaatteessa hyvä, mutta sen perusteella korvausten saanti on erittäin vaikeata. Kaivoslupia varten ympäristöasioita ei selvitetä kunnolla. Kun kaivosyhtiöllä on malminetsintälupa, niin kaivosyhtiölle syntyy omaisuus kallion sisään. Jos yhtiö saa kaivosluvan, niin se on hyödyntämisoikeus ja sen jälkeen Suomen valtio on vaikeuksissa, jos kaivosyhtiö ei saa ympäristölupaa tai ympäristöluvan ehdot ovat tiukat; sen jälkeen yhtiö vie asian oikeuteen vapaakauppasopimuksen perusteella ja väittää, että kaivosyhtiön investointi on varastettu. Näistä oikeudenkäynneistä voi seurata valtiolle todella suuret korvaukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti