Eeva-Kaarinan Volanen (4. osa)
Yksi näyttelijätär Eeva-Kaarina Volasen esittämiä viimeisimpiä monologinäytelmiä oli Helene Schjerbeck-aiheinen Surukin on rikkautta, Helene. Monologista tuli niin suuri menestys odotuksista huolimatta, että monologia esitettiin sekä Kansalliteatterin Willensaunassa että kiertueilla ympäri Suomea. Kriitikot ylistivät vuorotellen Eeva-Kaarina Volasen tulkintaa monologissa. Vuonna 1992 näyttelijä ja ohjaaja Kirsti Petäjäniemi ohjasi monologin televisiolle. Eeva-Kaarina Volasen viimeiset roolit Suomen Kansallisteatterin lavalla olivat vuonna 1995 nimiosa näytelmässä Olga, jonka näytelmäkirjailija, dramaturgi ja teatteriohjaaja Laura Hannele Ruohonen (s. 9.10.1960 Helsinki) kirjoitti varta vasten Volasta varten sekä Yorkin herttuattaren osa William Shakespearen näytelmässä, Rikhard III, vuonna 1997. Jälleen kriitikot kehuivat Volasen Olga-tulkintaa ja tästä näytelmästä tuli melkoinen yleisömenestys.
Merkittävä osuus Eeva-Kaarina Volasen taiteilijan uralla oli lausunnalla. Volanen innostui runoudesta jo lapsena ollessaan, sillä hänen äitinsä vei hänen runouden pariin. Vuosien myötä Volasesta kehittyi mestarillinen runonlausuja. Volanen alkoi tehdä 1970-luvulla runoun kanssa yhteistyötä Ritva Liisa Ahosen-Mäkelän ja näyttelijä ja lausuntataiteilija Aino-Maija Tikkasen (oik. Kinnunen, s. 2.11.1927 Turku ja k. 3.3.2014 Helsinki) kanssa. Näyttelijättäret järjestivät yhteisiä runoiltoja ja kiertelivät pitkin Suomea lausumassa runoja; runoillan teemana saattoi olla esimerkiksi kirjailija ja runoilija Helvi Heleena Hämäläinen (s. 16.6.1907 Hamina ja k. 17.1.1998 Espoo). He tekivät myös vuonna 1988 runokiertueen Kanadassa, missä he esittivät Kalevala-aiheista runoutta.
Näyttelijätär Eeva-Kaarina Volasen elokuvaroolit jäivät melko vähäisiksi määrällisesti, mutta roolien laadut olivat yleensä korkeatasoisia. Volaselle osui yleensä päärooleja komediallisissa ja romanttisissa, sangen usein menneisyyteen sijoittuvissa historiallisissa elokuvissa. Volanen näytteli valkokankaalla kanssanäyttelijöidensä mukana tapahtumia, jotka sijoittuivat mm. 1790-luvun Turkuun, 1860-luvun Kuorevedelle tai 1890-luvun Helsinkiin. Eeva-Kaarina Volanen sai kaikkiaan elokuvarooleistaan neljä Jussi-palkintoa. Volanen ei kuitenkaan ilmeisesti itse arvostanut omaa uraansa elokuvamaailmassa, sillä hän ei koskaan maininnut elokuvaroolejaan näyttelijämatrikkeleissa.
Jo Kotkassa ollessaan Eeva-Kaarina Volaseen olivat kiinnittäneet huomionsa Suomen Filmiteollisuuden ohjaaja Hanno (Hannu) Päiviö Leminen (s. 5.1.1910 Helsinki ja k. 6.6.1997 Turku) ja tuottaja sekä ohjaaja Toivo Särkkä. Viimeistään Shakespearen Romeo ja Julia saivat heidät vakuuttumaan Volasen kyvyistä. Ensimmäinen filmipääosa Volasella oli elokuvassa Synnin jäljet, joka tuli ensi-iltaan elokuussa 1946. Elokuvan käsikirjoitti ja ohjasi Hannu Leminen ja musiikin elokuvaan sävelsi Harry Lennart Yrjö Bergström (s. 4.4.1910 Tampere ja k. 12.11.1989 Nurmijärvi). Elokuva kuului ns. ”kuppaelokuviin”, jotka varoittivat ihmisiä sukupuolitaudeista. Volanen näytteli elokuvassa sairaanhoitaja Tuula Heinoa, jonka vastanäyttelijä oli Kaj Tapio Rautavaara (s. 8.3.1915 Pirkkala ja k. 25.9.1979 Helsinki).
Hannu Leminen toimi alkuun studiopäällikkönä ja päälavastajana Suomi-Filmissä vuosina 1937-1940, studiopäällikkönä ja ohjaajana Suomen Filmiteollisuudessa vuosina 1940-1947, Adams Filmin tuotantopäällikkönä vuosina 1947-1952, Olympia-Filmin tuotantojohtajana vuosina 1952-1953, Suomi-Filmin tuotantopäällikkönä ja ohjaajana vuosina 1953-1957, Mainos-TV:n ohjelmapäällikkönä vuosina 1957-1963 sekä Fennada-Filmin kaupallisena johtajana vuosina 1963-1964. Leminen työskenteli elokuvauransa jälkeen Yleisradiossa TV1-kanavan teatteri- ja ajanvieteosaston päällikkönä vuosina 1964-1965 sekä TV2:n johtajana vuosina 1965-1974. Hannu Leminen oli vuodesta 1940 avioliitossa näyttelijätär Aini Helena Karan (vuoteen 1927 Dahl, vuodesta 1940 Leminen, s. 16.8.1916 Salo ja k. 26.2.2002) kanssa. Helena Karalla oli elokuvarooli lähes jokaisessa Lemisen ohjaamassa elokuvassa. Hannu Leminen ohjasi 29 elokuvaa, joista tunnetuimmat ovat ehkä Valkoiset ruusut, Rosvo Roope, Kesäillan valssi, Vieras mies sekä Helsingin olympiakisat dokumentoineet Maailmat kohtaavat ja Kultaa ja kunniaa. Leminen voitti neljä kertaa Jussi-palkinnon, kaksi kertaa lavastuksesta (En ole kreivitär ja Morsiusseppele) ja kaksi kertaa ohjauksesta (Valkoiset ruusut ja Maailmat kohtaavat).
Volanen näytteli vuonna 1947 näyttelijä Rauli Rafael Arvid Tuomen (s. 15.7.1919 Helsinki ja k. 2.2.1949 Helsinki) kanssa kahdessa elokuvassa: Naiskohtaloita ja Suopursu kukkii. Molemmat elokuvat ovat melodraamoja. Myös monissa teatterituotannoissa Tuomi ja Volanen ennättivät näytellä ennen Rauli Tuomen ennenaikaista kuolemaa oman käden kautta. Sekä nuoruudessaan että kypsemmällä iällä Volanen näytteli paljon Matti Raninin kanssa.
Ohjaaja, näyttelijä, lavastaja, käsikirjoittaja ja ohjelmapäällikkö Veikko Oskari Ville Salmisen (s. 2.10.1908 Maarianhamina ja k. 28.11.1992 Quarteira, Portugali) elokuva romanttinen komedia, Toukokuun taika, tuli ensi-iltaan 9.7.1948. Toivo Särkän käsikirjoittama elokuva pohjautuu ulkomaiseen aiheeseen. Elokuvan sivurooleissa näyttelivät mm. Ossi Elstelä, Kaarlo Einari Halttunen (s. 18.8.1909 Lappeenranta ja k. 8.3.1986 Helsinki) ja Matti Kustavi Oravisto (s. 23.10.1921 Helsinki ja k. 15.11.2001 Helsinki). Kuvaussihteeri Aira Laila Samulin (o.s. Suvio, s. 27.2.1927 Ignoila, Salmi ja k. 23.10.2023 Helsinki) vilahtaa elokuvassa Volasen sijaisena kohdassa, jossa Tuija (Volanen) ajaa Askon (Martti Einar Eugen ”Ekke” Hämäläinen, s. 14.2.1922 Mikkeli ja k. 21.1.1981 Florida, Yhdysvallat) kanssa pölyävällä maantiellä lehmälauman keskelle.
Vuoden 1949 helmikuussa tuli ensi-iltaan toimittaja ja kirjailija Henrik Ensio Ezechiel Rislakin (vuoteen 1934 Svanberg, s. 14.2.1896 Hausjärvi ja k. 30.1.1977) näytelmään perustuva Edvin Armas Laineen (vuoteen 1906 Bovellán, s. 13.7.1905 Iisalmi ja k. 18.11.1989 Helsinki) ohjaama komedia Ruma Elsa, jossa Volasella oli nimirooli. Elokuvan ensi-illat olivat samanaikaisesti 4.2.1949 Helsingin Bio Rexissä ja Tuulensuussa. Tätä elokuvaa pidetään yleisesti Volasen läpimurtoelokuvana, sillä nyt hän pääsi näyttelemään kilttien tyttöroolien sijasta villimpää roolia. Elokuvaa on pidetty myös yhtenä Edvin Laineen parhaimmista ohjaustöistä kautta aikain.
Eeva-Kaarina Volasella oli huhtikuussa 1949 sivuosa haltijattarena Edvin Laineen ohjaamassa satuelokuvassa Prinessa Ruusunen. Saman vuoden marraskuussa Volanen näytteli naispääosaa Serpin epookkikomediassa ja Toivo Särkän ohjaamassa elokuvassa, Katupeilin takana. Valborg ”Vappu” Biörcken rooli oli Volaselle tuttu jo teatterinlavalta ja Volanen piti Vapun roolia elokuvaosistaan mieluisimpana. Miespääosaa elokuvassa näytteli Matti Ranin. Katupeilin takana menestyi sekä taiteellisesti että kaupallisesti ja elokuvakriitikot kiittelivät Volasta vuolaasti ”herkkyydestä, välittömyydestä ja eläytymisestä”.
Marraskuussa 1950 sai ensi-iltansa Serpin aiheeseen perustuva ja Toivo Särkän ohjaama epookkikomedia Katarina kauni leski, jossa Eeva-Kaarina Volanen näytteli keimailevan nimiosan; elokuvan miespääosassa nähtiin Suomen Teatterikoulu vuosina 1945-1947 suorittanut näyttelijä Martti Viljami Katajisto (s. 6.12.1926 Parkano ja k. 25.1.2000 Helsinki). Eeva-Kaarina Volasella oli keskeinen naisosa vuonna 1950 tositapahtumiin perustuvassa historiallisessa draamassa, Hallin Janne, jonka ohjasi Gustaf Gabriel Roland af Hällström (s. 23.8.1905 Lempäälä ja k. 21.2.1956 Helsinki). Lokakuussa 1951 tuli ensi-iltaan yltiöromanttinen musiikkielokuva, Kesäillan valssi, jossa Volasen vastanäyttelijänä näytteli norjalaista sukujuurta oleva Leif Christian Wager (s. 11.2.1922 Helsinki ja k. 23.3.2002 Helsinki).
Elokuva oli suuri yleisömenestys ja vuonna 1954 elokuva sai jatko-osan, Onnelliset, joka edeltäjänsä tapaan oli täynnä säveltäjä ja urkuri Frans Oskar Merikannon (vuoteen 1882 Mattsson, s. 5.8.1886 Helsinki ja k. 17.2.1924 Oitti) musiikkia. Onnellisissa toista naispääosaa näytteli oopperalaulaja, pilapiirtäjä Kari Suomalaisen sisar, Maaria Eira (oik. Saskia Marjatta D’Onofrio, o.s. Suomalainen, s. 23.10.1924 Helsinki ja k. 19.6.1999 Rooma, Italia). 1950-luvulla olivat muotia episodielokuvat. Eeva-Kaarina Volanen näytteli vain kahdessa lajityypin elokuvassa: Kolmiapila (1953) ja Kun on tunteen (1954).
Ainoan kerran elokuvaurallaan Eeva-Kaarina Volanen näytteli Tauno Valdemar Palon (ent. Brännäs, Paloniemi, s. 25.10.1908 Hämeenlinna ja k. 24.5.1982 Helsinki) kanssa elokuvassa Kolmiapila. Maria Jotunin teokseen perustuvassa Kun on tunteet Volanen näyttelee pienen roolin matami Röhelinin asiakkaana. Volanen ja Palo näyttelivät hyvin yhdessä teatterissa ja Hannu Leminen suunnitteli heille suurta elokuvaa, Syysunelma, 1950-luvulla, mutta elokuva ei koskaan toteutunut. Volasen viimeinen valkokangaselokuva, Musta rakkaus, sai ensi-iltansa 5.4.1957. Elokuva perustuu Väinö Linnan samannimiseen romaaniin, ja sen lajityyppi on kolmiodraama. Eeva-Kaarina Volanen näytteli elokuvassa naispääosaa Marjattana, vastanäyttelijänään Jussi Tapani Jurkka (s. 15.6.1930 Turku ja k. 9.4.1982 Helsinki).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti